Lauri Ylönen elää nykyään kahdella mantereella. Kesäksi hän tulee Kaliforniasta Suomeen. Kuvat: Jouni Harala
Lauri Ylönen elää nykyään kahdella mantereella. Kesäksi hän tulee Kaliforniasta Suomeen. Kuvat: Jouni Harala

Muusikko Lauri Ylönen pelkäsi aluksi menettävänsä avioerossa koko entisen elämänsä, mutta onneksi niin ei käynytkään.

– Olen tavannut ihanan uuden naisen ja tästä alkaa uusi luku elämässäni.

Lauri Ylösen, 38, talo merenrannalla Sipoossa on niin uusi, ettei isäntä itse ole vielä ehtinyt nukkua siellä yhtään yötä. Kun rokkarina, ja tätä nykyä myös suunnittelijana tunnettu Lauri pistäytyy toisessa kotimaassaan töiden takia, hän on niin kiireinen, että yöpyy vanhemmillaan.

– Mikäs sen parempaa kuin olla äidin ja isän lihapatojen ääressä. Meillä on läheiset välit eivätkä vanhempani tenttaa asioitani, koska tietävät, että paahdan minuuttiaikataululla ja joudun kaiket päivät vastailemaan muiden kysymyksiin, Lauri sanoo.

Laurilla on viime aikoina ollut tuhat rautaa tulessa. Rasmuksen syksyllä ilmestyvä levy on työn alla, mutta vielä kiireisempänä miehen ovat pitäneet Laurin talot -tv-sarjan kuvaukset sekä oman suunnittelutoimiston pyörittäminen. Tuorein esimerkki on Laurin oma talo, upea betonia ja puuta yhdistävä moderni rakennus, jonka hän on tietenkin itse suunnitellut. Hulppeassa 350 neliön kokoisessa talossa kaikki on uutta. Vain kolme asiaa on kulkenut Laurin matkassa jo pitkään: Eteisen oven vieressä seisoo isoisän vanha vihreä teak-nojatuoli. Olohuoneen nurkassa kattoa kurottelee valtava puu, joka oli vain ihan pieni viherkasvi, kun Lauri osti sen ensimmäisillä keikkapalkkioillaan. Nykyään se ei enää kovin matalaan majaan mahtuisikaan. Vihreällä matolla Laurin Julius-poika opetteli konttaamaan kymmenen vuotta sitten.

Kaksi kotimaata

”Olin pitkään unelmoinut, että saisin asua ulkomailla, mutta olin aina bändissä niin kiinni, että uskalsin toteuttaa haaveeni vasta kolme vuotta sitten, kun päätimme Paulan kanssa lähteä seikkailemaan Los Angelesiin. Olin kaivannut arkea, jossa pääsen pyörimään kadulla tunnistamattomana. Eivät ihmiset Suomessakaan hypi kaulaani, mutta katseita ei voi olla tuntematta.

"Sisäpihallamme tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt: siellä on vanha munuaisenmuotoinen ­uima-allas, ihania istutuksia ja meri aukeaa edessä."

Kun kävin Losissa bändin kanssa joskus kauan sitten, inhosin paikkaa. Haahuilin ja hikoilin krapulaisena mustissa vaatteissani biletyskaduilla. Nykyinen elämäni on kaukana siitä. Asumme uskomattoman kauniilla ja vehreällä rannalla Santa Monicassa Losin ulkopuolella. Sieltä pääsee helposti Malibuun ja surffimestoille. Asuntomme on pieni, mutta ihastuin 50-luvun talon lattiasta kattoon ulottuviin ikkunoihin ja isoon takkaan. Sisäpihallamme tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt: siellä on vanha munuaisenmuotoinen ­uima-allas, ihania istutuksia ja meri aukeaa edessä. On helppo kuvitella Marilyn Monroe sinne pilleripäissään ottamaan aurinkoa. Rämähän se on, kaikki hajoaa koko ajan ja hanat jäävät käteen, mutta en voi vastustaa sellaista romantiikkaa.

Elämäni Santa Monicassa on paljon rauhallisempaa kuin työmatkoilla Suomessa tai kiertueilla. Rundilla ikävöin lasta. Kun luen pojalleni Juliukselle iltasatua skypen kautta jostain Novosibirskin hotellista, sydämeni on pakahtua. Olen niin onnellinen hänen olemassaolostaan.

Kotona haluan ottaa kaiken takaisin. Aamumme alkavat niin, että kuuntelemme Weezerin Good Lifen ja syömme muroja. Sitten saatan Juliuksen skedellä kouluun. Jos teen töitä, teen niitä silloin, kun hän on koulussa. Juliuksen molemmat vanhemmat ovat ­musa-alalla ja hän i nhosi sitä ensin. Nykyään soitamme yhdessä kuitenkin myös kitaraa, mutten aio yhtään painostaa häntä .

"Pelkkä musiikin tekeminen ei riitä minulle. Ajattelen, että luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla". sanoo Lauri Ylönen, joka suunnittelee nykyään taloja.
"Pelkkä musiikin tekeminen ei riitä minulle. Ajattelen, että luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla". sanoo Lauri Ylönen, joka suunnittelee nykyään taloja.

Nuoret rokkikukot

”Aloin käydä soittotunneilla viisivuotiaana, koska isosiskonikin soitti pianoa ja meillä oli instrumentti valmiina kotona. Aluksi olisin mieluummin rullalautaillut tai juossut pihalla. Ehkä koulu alkoi minulle liian aikaisin. Kymmenvuotiaana vaihdoin klassiseen kitaraan. Innostuin, kun onnistuin soittamaan sillä tuttuja biisejä.

"Meillä oli alusta lähtien kova uho päällä."

Perustimme Rasmuksen Suutarilan yläasteella, ja aika pian elämässä ei ollut mitään muuta kuin bändi ja musa. Oli oikeastaan ihan sama muistiko syödä tai juoda, kunhan handlasi musajutut. Meillä oli aluksi sellainen hirveän aurinkoinen meininki. Musiikki oli positiivista, nopeaa ja siinä oli tempoa, energiaa ja kaahausta. Ekoille keikoille Malmitaloon kuljimme Paulin iskän autolla. Istuimme koko bändi takapenkillä soittimet sylissä. Meillä oli alusta lähtien kova uho päällä. Näyttämisen halu on vahva tunne ja vie uralla eteenpäin, jos on selkeitä päämääriä. Rasmuksen menestys johtuu varmasti siitä, että emme antaneet periksi. Emme silloinkaan, kun kolmas levymme ei liikahtanut ja pelkäsimme, että homma loppuu siihen. Tärkeää on tietysti myös se , että olemme sitoutuneita bändiin. Kun ensimmäinen rumpalimme halusi lähteä reissaamaan Thaimaahan, sanoimme, että hän voi sitten lähteä koko bändistä. Minä olin lopettanut Sibelius-lukionkin kesken Rasmuksen takia. Bändissä kaikilla täytyy olla samat määränpäät.

"Tytöt ovat aina jääneet bändille kakkoseksi."

Tytöt ovat aina jääneet bändille kakkoseksi. Esimerkiksi minä en ole ikinä hirveästi seurustellut, olen ollut naimisissa bändin kanssa. Nuorempana musassa oli elämänsisältöä ihan tarpeeksi, ja silloin vielä nautti siitä, että sai olla vapaa eikä tarvinnut raportoida kenellekään, missä menee.”

Uusi aluevaltaus

”Olen yleensä aina onnistunut kääntämään negatiiviset tilanteet voimavaraksi. Kun meitä bändinä kritisoitiin, saimme siitä vain lisää virtaa. Ihmisiä tuntuu nyt ärsyttävän se, että teen jotain muuta kuin musiikkia. Suomessa ei mielellään omalta tontilta poistuta. Mutta luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla, eikä pelkkä musiikin tekeminen riitä minulle. Minulla on annettavaa, paljon ideoita ja pikkuhiljaa myös verkostoa muullakin alalla. Siinä, että ihminen menee uhkarohkeasti intohimon perässä, on jotakin hyvin kiehtovaa.

Perustin suunnittelutoimisto Alvardagin, jotta minulla olisi kanava toteuttaa itseäni. Olen yrityksen luova johtaja, mutta meillä on paljon eri alojen osaamista. Valearkkitehti-nimitys lähinnä huvittaa minua, koska yrityksenihän nimenomaan työllistää arkkitehtejä ja rakennesuunnittelijoita. Minä ainoastaan johdan tätä laivaa enkä ole tituleerannut itseäni arkkitehdiksi kertaakaan. Voin olla vaikka suunnittelija, sillä tulevaisuudessa minulta on tulossa myös pöytiä, tuoleja, kankaita, sohvia, sekä takka- ja keittiömallisto.

"Talojen hahmottelu oli minulle aluksi tapa rauhoittua keikkareissuilla."

Talojen hahmottelu oli minulle aluksi tapa rauhoittua keikkareissuilla. Siinä oli tiettyä romantiikkaa, kun piirtelin rakennuksia lyijärillä ja vapaalla kädellä. Kävin myös eri puolilla maailmaa katsomassa taloja, joita olin bongannut arkkitehtuurikirjoistani.

Olen oppinut paljon suunniteltuani itselleni kaksi taloa arkkitehdin kanssa. Aluksi minun piti vaan löytää Pekka Saatsin kaltainen arkkitehti, joka suostuu siihen, että minulla on valmis visio, jonka toteuttamiseen tarvitsen hänen ammattitaitoaan.

Olen yrittänyt tehdä taloistani elämyksellisiä. Ensimmäiseen halusin leijuvia askeleita uima-altaan päälle ja japanilaistyyppisen sisäpihan.

Uuteen talooni halusin tehdä sata neliötä tilaa, joka leijuu ilmassa. Aluksi kaikki yleensä ovat sitä mieltä, ettei sellaisia pysty Suomessa rakentamaan, mutta haluan aina haastaa ja etsiä parhaat suunnittelijat, jotta saan visioni toteutettua. Jos haluaa tehdä Suomen olosuhteissa eleetöntä ja nättiä Kalifornia-arkkitehtuuria, saa tietysti pulittaa hirveitä hintoja. Täällä kun pitää olla eristyksiä, ja esimerkiksi kylpyläosastolla tuplailmastointi ja lämmitetyt lasit, kun ulkona voi olla 60 astetta kylmempää kuin sisällä.”

Kesällä Lauri Ylönen aikoo soudella, uida ja saunoa Sipoon-kodillaan. Mukana Suomeen tulevat Julius-poika, avopuoliso Katriina Mikkola sekä kaksi mäyräkoiraa.
Kesällä Lauri Ylönen aikoo soudella, uida ja saunoa Sipoon-kodillaan. Mukana Suomeen tulevat Julius-poika, avopuoliso Katriina Mikkola sekä kaksi mäyräkoiraa.

Rakkaudesta ystävyydeksi

”Viime aikoina elämässäni on ollut kovia paikkoja kuten avioero, mutta onneksi olemme nyt Paulan kanssa hyviä ystäviä.

Kaikki eroon liittyvät asiat on saatu väännettyä, niihin ei mene energiaa eikä mikään sillä suunnalla ahdista. Eromme oli tunteellinen ja tunteikas, sillä ehdimme olla Paulan kanssa yhdessä kaksitoista vuotta ja saimme ihanan lapsen. Tuohon kaikkeen liittyy hienoja muistoja.

Ero oli yhteinen päätöksemme eikä siihen liittynyt mitään draamaa. Tunsimme molemmat jossain syvällä sisällämme, että näin on tehtävä. Kun tunne oli molemminpuoleinen, ero meni niin kauniisti kuin vain voi mennä. Paljon vaikeampaa olisi, jos toinen olisi vielä rakastunut ja katkera.

"Ero oli yhteinen päätöksemme eikä siihen liittynyt mitään draamaa."

Kepeä päätös se ei kuitenkaan ollut eikä sitä yhden yön yli miettimisellä tehty. Suhteessa voi olla vähemmän kukkeita aikoja. Ensin pitää yrittää kaikkensa – niin mekin teimme.

Vaikeinta minulle oli se, että pelkäsin kaikkien entiseen elämääni liittyvien asioiden poistuvan elämästäni, mutta eihän se niin mene. Muistot jäävät ja lapsi.

Kaikkein ahdistavinta oli kertoa lapselle erosta. Miten kertoa, kun kaikki näyttää olevan päällisin puolin ok? Muistan, että itse pelkäsin lapsena eniten kahta asiaa: sotaa ja sitä, että vanhempani eroavat. Ja nyt olin tekemässä omalle lapselleni juuri niin. Se on niin kovaa shittiä, että huh.

En ajattele eroa epäonnistumisena vaan niin, että meillä oli todella onnistuneet kaksitoista vuotta yhdessä, ja tästä alkaa seuraava muu luku elämässä. Kun pääsin siihen fiilikseen, niin olin ihan että jes, turha sitä on surra. Lapsellamme on kaksi kotia Santa Monicassa lähekkäin, ja näemme Paulan kanssa vähintään kerran viikossa.”

Suotuvene kesäksi

”Olen myös tavannut ihanan uuden naisen ja menen eteenpäin. En malta odottaakaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tutustuimme nykyisen avopuolisoni Katriinan kanssa Losissa asuvien suomalaisten kautta. Jotkut ihmiset säkenöivät heti ensi kohtaamisella jotain energiaa, joka tuntuu, ja hän on sellainen. Sitä on vaikea selittää, mutta uskon, että siinä on vähän taikaa.

Kun tulemme kesäksi Suomeen aiomme tehdä Sipoon kodissamme kaikkia peruskesäjuttuja, saunoa, uida, veneillä ja grillata. Viimeksi, kun ostin veneen, ajoin kotiin aivan liian hienon jahdin kanssa. Nyt aion hankkia tavallisen soutuveneen, jonka nahkapenkiltä ei tarvitse koko ajan pyyhkiä kalansuomuja.

"Aion myös perustaa pihalle kasvimaan, sillä rakastan perunoita."

Aion myös perustaa pihalle kasvimaan, sillä rakastan perunoita, ja ainakin uusia perunoita pitää saada omasta maasta.

Tuomme Losista mukanamme myös alle vuoden ikäiset mäyräkoiranpennut Maunon ja Jackien, jotka annoin Katriinalle ja Juliukselle yllätyslahjana. Minusta oli kivaa, ettei niitä tarvinnut erottaa toisistaan, sillä ne ovat sisko ja veli. Maunosta ja Jackiestä on paljon iloa, mutta myös yllättävän paljon hommaa, koska ne ovat kovia kakkimaan ja pissimään.”

Lauri Ylönen

Muusikko ja suunnittelija on syntynyt 23.4.1979 Helsingissä.

Tunnetaan The Rasmus -yhtyeen keulahahmona. Julkaissut myös kaksi sooloalbumia.

Laurin talot -tv-sarjassa seurataan neljän Laurin suunnitteleman talon rakentamista.

Erosi muusikko Paula Vesalasta viime vuonna.

Asuu Kaliforniassa poikansa Juliuksen ja avopuolisonsa Katriina Mikkolan kanssa.

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Face palm

Suomalainen Heidi meni naimisiin Mount Everestillä yli 5 000 metrin korkeudessa: ”Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti”

Kukin tyylillään tietysti, mutta väkisinkin tulee mieleen, että joillain se erikoisuuden tavoittelu nyt vaan tuntuu menevän totaalisesti yli ja merkitsevän ehkä enemmänkin kuin se varsinainen asia eli tässä tapauksessa naimisiinmeno. Ja mahtoikohan tämä vuorella tapahtunut vihkiminen edes olla virallinen? Mutta kuten sanottu, kukin tyylillään... tyylejä vaan on niin monia, aina tyylittömyyteen saakka ;D
Lue kommentti

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.