Lauri Ylönen elää nykyään kahdella mantereella. Kesäksi hän tulee Kaliforniasta Suomeen. Kuvat: Jouni Harala
Lauri Ylönen elää nykyään kahdella mantereella. Kesäksi hän tulee Kaliforniasta Suomeen. Kuvat: Jouni Harala

Muusikko Lauri Ylönen pelkäsi aluksi menettävänsä avioerossa koko entisen elämänsä, mutta onneksi niin ei käynytkään.

– Olen tavannut ihanan uuden naisen ja tästä alkaa uusi luku elämässäni.

Lauri Ylösen, 38, talo merenrannalla Sipoossa on niin uusi, ettei isäntä itse ole vielä ehtinyt nukkua siellä yhtään yötä. Kun rokkarina, ja tätä nykyä myös suunnittelijana tunnettu Lauri pistäytyy toisessa kotimaassaan töiden takia, hän on niin kiireinen, että yöpyy vanhemmillaan.

– Mikäs sen parempaa kuin olla äidin ja isän lihapatojen ääressä. Meillä on läheiset välit eivätkä vanhempani tenttaa asioitani, koska tietävät, että paahdan minuuttiaikataululla ja joudun kaiket päivät vastailemaan muiden kysymyksiin, Lauri sanoo.

Laurilla on viime aikoina ollut tuhat rautaa tulessa. Rasmuksen syksyllä ilmestyvä levy on työn alla, mutta vielä kiireisempänä miehen ovat pitäneet Laurin talot -tv-sarjan kuvaukset sekä oman suunnittelutoimiston pyörittäminen. Tuorein esimerkki on Laurin oma talo, upea betonia ja puuta yhdistävä moderni rakennus, jonka hän on tietenkin itse suunnitellut. Hulppeassa 350 neliön kokoisessa talossa kaikki on uutta. Vain kolme asiaa on kulkenut Laurin matkassa jo pitkään: Eteisen oven vieressä seisoo isoisän vanha vihreä teak-nojatuoli. Olohuoneen nurkassa kattoa kurottelee valtava puu, joka oli vain ihan pieni viherkasvi, kun Lauri osti sen ensimmäisillä keikkapalkkioillaan. Nykyään se ei enää kovin matalaan majaan mahtuisikaan. Vihreällä matolla Laurin Julius-poika opetteli konttaamaan kymmenen vuotta sitten.

Kaksi kotimaata

”Olin pitkään unelmoinut, että saisin asua ulkomailla, mutta olin aina bändissä niin kiinni, että uskalsin toteuttaa haaveeni vasta kolme vuotta sitten, kun päätimme Paulan kanssa lähteä seikkailemaan Los Angelesiin. Olin kaivannut arkea, jossa pääsen pyörimään kadulla tunnistamattomana. Eivät ihmiset Suomessakaan hypi kaulaani, mutta katseita ei voi olla tuntematta.

"Sisäpihallamme tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt: siellä on vanha munuaisenmuotoinen ­uima-allas, ihania istutuksia ja meri aukeaa edessä."

Kun kävin Losissa bändin kanssa joskus kauan sitten, inhosin paikkaa. Haahuilin ja hikoilin krapulaisena mustissa vaatteissani biletyskaduilla. Nykyinen elämäni on kaukana siitä. Asumme uskomattoman kauniilla ja vehreällä rannalla Santa Monicassa Losin ulkopuolella. Sieltä pääsee helposti Malibuun ja surffimestoille. Asuntomme on pieni, mutta ihastuin 50-luvun talon lattiasta kattoon ulottuviin ikkunoihin ja isoon takkaan. Sisäpihallamme tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt: siellä on vanha munuaisenmuotoinen ­uima-allas, ihania istutuksia ja meri aukeaa edessä. On helppo kuvitella Marilyn Monroe sinne pilleripäissään ottamaan aurinkoa. Rämähän se on, kaikki hajoaa koko ajan ja hanat jäävät käteen, mutta en voi vastustaa sellaista romantiikkaa.

Elämäni Santa Monicassa on paljon rauhallisempaa kuin työmatkoilla Suomessa tai kiertueilla. Rundilla ikävöin lasta. Kun luen pojalleni Juliukselle iltasatua skypen kautta jostain Novosibirskin hotellista, sydämeni on pakahtua. Olen niin onnellinen hänen olemassaolostaan.

Kotona haluan ottaa kaiken takaisin. Aamumme alkavat niin, että kuuntelemme Weezerin Good Lifen ja syömme muroja. Sitten saatan Juliuksen skedellä kouluun. Jos teen töitä, teen niitä silloin, kun hän on koulussa. Juliuksen molemmat vanhemmat ovat ­musa-alalla ja hän i nhosi sitä ensin. Nykyään soitamme yhdessä kuitenkin myös kitaraa, mutten aio yhtään painostaa häntä .

"Pelkkä musiikin tekeminen ei riitä minulle. Ajattelen, että luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla". sanoo Lauri Ylönen, joka suunnittelee nykyään taloja.
"Pelkkä musiikin tekeminen ei riitä minulle. Ajattelen, että luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla". sanoo Lauri Ylönen, joka suunnittelee nykyään taloja.

Nuoret rokkikukot

”Aloin käydä soittotunneilla viisivuotiaana, koska isosiskonikin soitti pianoa ja meillä oli instrumentti valmiina kotona. Aluksi olisin mieluummin rullalautaillut tai juossut pihalla. Ehkä koulu alkoi minulle liian aikaisin. Kymmenvuotiaana vaihdoin klassiseen kitaraan. Innostuin, kun onnistuin soittamaan sillä tuttuja biisejä.

"Meillä oli alusta lähtien kova uho päällä."

Perustimme Rasmuksen Suutarilan yläasteella, ja aika pian elämässä ei ollut mitään muuta kuin bändi ja musa. Oli oikeastaan ihan sama muistiko syödä tai juoda, kunhan handlasi musajutut. Meillä oli aluksi sellainen hirveän aurinkoinen meininki. Musiikki oli positiivista, nopeaa ja siinä oli tempoa, energiaa ja kaahausta. Ekoille keikoille Malmitaloon kuljimme Paulin iskän autolla. Istuimme koko bändi takapenkillä soittimet sylissä. Meillä oli alusta lähtien kova uho päällä. Näyttämisen halu on vahva tunne ja vie uralla eteenpäin, jos on selkeitä päämääriä. Rasmuksen menestys johtuu varmasti siitä, että emme antaneet periksi. Emme silloinkaan, kun kolmas levymme ei liikahtanut ja pelkäsimme, että homma loppuu siihen. Tärkeää on tietysti myös se , että olemme sitoutuneita bändiin. Kun ensimmäinen rumpalimme halusi lähteä reissaamaan Thaimaahan, sanoimme, että hän voi sitten lähteä koko bändistä. Minä olin lopettanut Sibelius-lukionkin kesken Rasmuksen takia. Bändissä kaikilla täytyy olla samat määränpäät.

"Tytöt ovat aina jääneet bändille kakkoseksi."

Tytöt ovat aina jääneet bändille kakkoseksi. Esimerkiksi minä en ole ikinä hirveästi seurustellut, olen ollut naimisissa bändin kanssa. Nuorempana musassa oli elämänsisältöä ihan tarpeeksi, ja silloin vielä nautti siitä, että sai olla vapaa eikä tarvinnut raportoida kenellekään, missä menee.”

Uusi aluevaltaus

”Olen yleensä aina onnistunut kääntämään negatiiviset tilanteet voimavaraksi. Kun meitä bändinä kritisoitiin, saimme siitä vain lisää virtaa. Ihmisiä tuntuu nyt ärsyttävän se, että teen jotain muuta kuin musiikkia. Suomessa ei mielellään omalta tontilta poistuta. Mutta luovien ihmisten kuuluukin toteuttaa itseään eri tavoilla, eikä pelkkä musiikin tekeminen riitä minulle. Minulla on annettavaa, paljon ideoita ja pikkuhiljaa myös verkostoa muullakin alalla. Siinä, että ihminen menee uhkarohkeasti intohimon perässä, on jotakin hyvin kiehtovaa.

Perustin suunnittelutoimisto Alvardagin, jotta minulla olisi kanava toteuttaa itseäni. Olen yrityksen luova johtaja, mutta meillä on paljon eri alojen osaamista. Valearkkitehti-nimitys lähinnä huvittaa minua, koska yrityksenihän nimenomaan työllistää arkkitehtejä ja rakennesuunnittelijoita. Minä ainoastaan johdan tätä laivaa enkä ole tituleerannut itseäni arkkitehdiksi kertaakaan. Voin olla vaikka suunnittelija, sillä tulevaisuudessa minulta on tulossa myös pöytiä, tuoleja, kankaita, sohvia, sekä takka- ja keittiömallisto.

"Talojen hahmottelu oli minulle aluksi tapa rauhoittua keikkareissuilla."

Talojen hahmottelu oli minulle aluksi tapa rauhoittua keikkareissuilla. Siinä oli tiettyä romantiikkaa, kun piirtelin rakennuksia lyijärillä ja vapaalla kädellä. Kävin myös eri puolilla maailmaa katsomassa taloja, joita olin bongannut arkkitehtuurikirjoistani.

Olen oppinut paljon suunniteltuani itselleni kaksi taloa arkkitehdin kanssa. Aluksi minun piti vaan löytää Pekka Saatsin kaltainen arkkitehti, joka suostuu siihen, että minulla on valmis visio, jonka toteuttamiseen tarvitsen hänen ammattitaitoaan.

Olen yrittänyt tehdä taloistani elämyksellisiä. Ensimmäiseen halusin leijuvia askeleita uima-altaan päälle ja japanilaistyyppisen sisäpihan.

Uuteen talooni halusin tehdä sata neliötä tilaa, joka leijuu ilmassa. Aluksi kaikki yleensä ovat sitä mieltä, ettei sellaisia pysty Suomessa rakentamaan, mutta haluan aina haastaa ja etsiä parhaat suunnittelijat, jotta saan visioni toteutettua. Jos haluaa tehdä Suomen olosuhteissa eleetöntä ja nättiä Kalifornia-arkkitehtuuria, saa tietysti pulittaa hirveitä hintoja. Täällä kun pitää olla eristyksiä, ja esimerkiksi kylpyläosastolla tuplailmastointi ja lämmitetyt lasit, kun ulkona voi olla 60 astetta kylmempää kuin sisällä.”

Kesällä Lauri Ylönen aikoo soudella, uida ja saunoa Sipoon-kodillaan. Mukana Suomeen tulevat Julius-poika, avopuoliso Katriina Mikkola sekä kaksi mäyräkoiraa.
Kesällä Lauri Ylönen aikoo soudella, uida ja saunoa Sipoon-kodillaan. Mukana Suomeen tulevat Julius-poika, avopuoliso Katriina Mikkola sekä kaksi mäyräkoiraa.

Rakkaudesta ystävyydeksi

”Viime aikoina elämässäni on ollut kovia paikkoja kuten avioero, mutta onneksi olemme nyt Paulan kanssa hyviä ystäviä.

Kaikki eroon liittyvät asiat on saatu väännettyä, niihin ei mene energiaa eikä mikään sillä suunnalla ahdista. Eromme oli tunteellinen ja tunteikas, sillä ehdimme olla Paulan kanssa yhdessä kaksitoista vuotta ja saimme ihanan lapsen. Tuohon kaikkeen liittyy hienoja muistoja.

Ero oli yhteinen päätöksemme eikä siihen liittynyt mitään draamaa. Tunsimme molemmat jossain syvällä sisällämme, että näin on tehtävä. Kun tunne oli molemminpuoleinen, ero meni niin kauniisti kuin vain voi mennä. Paljon vaikeampaa olisi, jos toinen olisi vielä rakastunut ja katkera.

"Ero oli yhteinen päätöksemme eikä siihen liittynyt mitään draamaa."

Kepeä päätös se ei kuitenkaan ollut eikä sitä yhden yön yli miettimisellä tehty. Suhteessa voi olla vähemmän kukkeita aikoja. Ensin pitää yrittää kaikkensa – niin mekin teimme.

Vaikeinta minulle oli se, että pelkäsin kaikkien entiseen elämääni liittyvien asioiden poistuvan elämästäni, mutta eihän se niin mene. Muistot jäävät ja lapsi.

Kaikkein ahdistavinta oli kertoa lapselle erosta. Miten kertoa, kun kaikki näyttää olevan päällisin puolin ok? Muistan, että itse pelkäsin lapsena eniten kahta asiaa: sotaa ja sitä, että vanhempani eroavat. Ja nyt olin tekemässä omalle lapselleni juuri niin. Se on niin kovaa shittiä, että huh.

En ajattele eroa epäonnistumisena vaan niin, että meillä oli todella onnistuneet kaksitoista vuotta yhdessä, ja tästä alkaa seuraava muu luku elämässä. Kun pääsin siihen fiilikseen, niin olin ihan että jes, turha sitä on surra. Lapsellamme on kaksi kotia Santa Monicassa lähekkäin, ja näemme Paulan kanssa vähintään kerran viikossa.”

Suotuvene kesäksi

”Olen myös tavannut ihanan uuden naisen ja menen eteenpäin. En malta odottaakaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tutustuimme nykyisen avopuolisoni Katriinan kanssa Losissa asuvien suomalaisten kautta. Jotkut ihmiset säkenöivät heti ensi kohtaamisella jotain energiaa, joka tuntuu, ja hän on sellainen. Sitä on vaikea selittää, mutta uskon, että siinä on vähän taikaa.

Kun tulemme kesäksi Suomeen aiomme tehdä Sipoon kodissamme kaikkia peruskesäjuttuja, saunoa, uida, veneillä ja grillata. Viimeksi, kun ostin veneen, ajoin kotiin aivan liian hienon jahdin kanssa. Nyt aion hankkia tavallisen soutuveneen, jonka nahkapenkiltä ei tarvitse koko ajan pyyhkiä kalansuomuja.

"Aion myös perustaa pihalle kasvimaan, sillä rakastan perunoita."

Aion myös perustaa pihalle kasvimaan, sillä rakastan perunoita, ja ainakin uusia perunoita pitää saada omasta maasta.

Tuomme Losista mukanamme myös alle vuoden ikäiset mäyräkoiranpennut Maunon ja Jackien, jotka annoin Katriinalle ja Juliukselle yllätyslahjana. Minusta oli kivaa, ettei niitä tarvinnut erottaa toisistaan, sillä ne ovat sisko ja veli. Maunosta ja Jackiestä on paljon iloa, mutta myös yllättävän paljon hommaa, koska ne ovat kovia kakkimaan ja pissimään.”

Lauri Ylönen

Muusikko ja suunnittelija on syntynyt 23.4.1979 Helsingissä.

Tunnetaan The Rasmus -yhtyeen keulahahmona. Julkaissut myös kaksi sooloalbumia.

Laurin talot -tv-sarjassa seurataan neljän Laurin suunnitteleman talon rakentamista.

Erosi muusikko Paula Vesalasta viime vuonna.

Asuu Kaliforniassa poikansa Juliuksen ja avopuolisonsa Katriina Mikkolan kanssa.

Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti