Sari ja Antti ovat ylpeitä siitä, miten ovat tavanneet. ”Olemme miettineet, että aika hieno tarina pojalle kerrottavaksi.”
Sari ja Antti ovat ylpeitä siitä, miten ovat tavanneet. ”Olemme miettineet, että aika hieno tarina pojalle kerrottavaksi.”

Reilu vuosi sitten Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneiden Sarin ja Antin vauva-arki ei ole ollut pelkkää auvoa. Päivääkään he eivät silti vaihtaisi. – Teen kaikkeni, että poika saisi itsevarmuuden tavoitella kuuta taivaalta, Sari sanoo.

Mökin eteisessä roikkuu pieni, oranssi pelastusliivi. Se on lahja isovanhemmilta ja kuuluu maailman ensimmäiselle Ensitreffit alttarilla -vauvalle.

– Hän menee kalaan heti, kun onki pysyy kädessä, nelikuisen pojan äiti Sari nauraa.

Ihan vielä ei pysy. Viime kesänä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakastuneiden ja avioituneiden Sarin ja Antin esikoinen syntyi maaliskuussa. Sittemmin elämä on ollut yhtä pyöritystä – valvottuja öitä, itkettyjä päiviä, kiitollisuutta.

”Puhumme aina rakkauspakkauksesta. Se kiteyttää hyvin sen, että olemmekin nyt perhe.”

Nyt poika heräilee tyytyväisenä päiväuniltaan pariskunnan kesämökin makuuhuoneessa Hartolassa. Tuoreet vanhemmat kumartuvat pinnasängyn kaiteen yli ja juttelevat niin kuin vain tuoreelle perheenjäsenelle jutellaan.

– Puhumme aina meidän rakkauspakkauksesta. Se kiteyttää hyvin sen, että olemmekin nyt perhe, Sari sanoo.

Vaikka ohjelman kuvauksista on vasta reilu vuosi, nopeat käänteet tuntuvat hätkähdyttävän enemmän muita kuin paria itseään. Kumpikin oli tahoillaan ehtinyt haaveilla perheestä jo kauan, ja kun vauva keväällä syntyi, kaikki oli valmista.

– Olin tosi valmis äidiksi. Vaikka kaikki on tapahtunut nopeasti, se ei ole mistään pois. En haluaisi mitään eri tavalla, Sari sanoo.

– Lapsen saamiseen kiteytyy paljon molempien unelmia ja odotuksia. Siksi tuntuu jopa loogiselta, että elämä alkaa lähes heti kolmistaan, Antti lisää.

Valvotut yöt

Mökin suurista ikkunoista avautuu maisema hiljakseen liplattavalle järvelle. Koivut kumartuvat veden ylle, ja rantaviivan mustikanvarvut ja maitohorsmat huojuvat tuulessa.

Olohuoneen pöydälle on katettu Marie-keksejä, marenkia ja Sarin aamulla leipomaa Brita-kakkua.

Hartolan kesäpaikkaa on rakennettu pikkuhiljaa kaveriporukalla, ensin saunamökki, sitten päärakennus ja grillikota. Uudet portaat odottavat rantatörmällä kiinnitystään.

– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, paikka tuntui heti tutulta. Kaipaamme molemmat välillä pois kaupungista, Sari sanoo.

Rauhoittumispaikalle on ollut kuluvana vuonna käyttöä. Vaikka pariskunta tunsi olleensa valmis vanhemmiksi, synnytys ja ensimmäiset kuukaudet eivät menneet ihan niin kuin he olivat ajatelleet.

”Oli koskettavaa nähdä Antti oman pojan kanssa.”

Sarin synnytys oli pitkä ja raskas ja hätäsektion tekeminen lähellä. Pariin päivään synnytyksen jälkeen hän ei pystynyt nousemaan sängystä.

– Antti otti hienosti ohjat käsiinsä. Tiesin heti, että Antista tulee hyvä isä, mutta oli aika koskettavaa nähdä hänet oman pojan kanssa, Sari kertoo.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet synnytykseen. Ensimmäiset kuukaudet poika itki taukoamatta, päivin ja öin. Sari nukkui vain pari tuntia yössä.

– Meillä oli todella haastavaa. Poika itki kaiken valveillaoloaikansa. Öisin saatoin olla kaksi tuntia vessassa hana päällä tuudittamassa häntä uneen, Sari sanoo.

– Tein kaikkeni sen eteen, että pojalla olisi edes hetken hyvä olla.

Välillä vauva nukahti hetkeksi, mutta heräsi taas pian kahden tunnin itkuun. Syytä selvitettiin ravaamalla lastenlääkäreillä ja konsultoimalla ystäviä ja tuttuja.

Tiedottomuus teki olon avuttomaksi.

– Välillä hätäännyin, vaikken olisi halunnutkaan, Antti kertoo.

Itkun selitti lopulta maitoallergia, jota Sari oli heti epäillyt ja johon lääkärit eivät olleet uskoneet.

– Äidinvaistoni sanoi sen heti ensimmäisellä viikolla. Vaistoon pitäisi luottaa enemmän. Olin vain niin väsynyt ja luotin ihmisten ammattitaitoon, Sari sanoo.

Väsyttävän arjen vastapainoksi Sari ja Antti koettivat nauttia pienistä hetkistä kahden kesken. Kun poika nukahti hetkeksi, pari käpertyi sohvannurkkaan katsomaan Netflixiä.

– Jos ne pienet hetket hukkaa, on vaikeampaa. En halua verrata, mutta asiat voisivat olla miljoona kertaa huonomminkin, Antti sanoo.

Viimeinen sinetti

Työhuoneen seinälle on ripustettu viisi kala-aiheista taulua. Niiden rinnalla roikkuu lähes ihmisen mittainen pehmohauki. Sari on raivannut sen vaivihkaa pois makuuhuoneesta.

– Aika monta etätyöpäivää on tullut vietettyä näissä maisemissa, Antti sanoo ja katsoo työpöydän äärestä järvelle.

Maisema on Antille erityisen rakas, koska hän on kasvanut sitä tuijotellen. Siksi pojan ristiäisetkin vietettiin tutun mökkijärven rannalla, Antin lapsuuden pihapiirissä, 1800-luvulla rakennetussa vanhassa tuvassa.

Kastemalja, liina ja kynttilänjalat olivat samat kuin Antin ja tämän sisarusten ristiäisissä. Koska poika on horoskoopiltaan Kalat ja Antti kalamies henkeen ja vereen, kastevesi haettiin järvestä hauen kutuaikaan.

– Kävin veljeni kanssa hakemassa kasteveden Jääsjärvestä, samasta kohdasta, jossa näimme hauen kuteneen, Antti kertoo.

Nimi päätettiin ristiäisiä edeltävänä iltana autossa matkalla Hartolaan. Nimi on osaksi Antin lempiartistilta, osaksi suvun perinteistä. Sari ja Antti eivät halua kertoa nimeä julkisuuteen.

”Saimme ajatuksen, että mitä jos siunaisimme samalla avioliiton.”

Kastepapiksi saapui tietenkin Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Kari Kanala. Hän oli lähimmäisten jälkeen ensimmäisiä ihmisiä, joille pari kertoi Sarin raskaudesta.

– Siitä saimme ajatuksen, että mitä jos siunaisimme samalla avioliiton. Emme ole hirveän uskonnollisia, mutta kirkollinen vihkiminen on perinteinen ja tuntui luonnolliselta ajatukselta, Sari sanoo.

Siunaus oli yllätys monille vieraille – ja vähän Sarillekin. Antti oli hankkinut edellisenä päivänä salaa sormuksen, tietenkin samasta liikkeestä kuin viime kesänä.

– Etsin käsiini tutun näköisen miehen ja kysyin, sattuisitko tietämään, minkä kokoinen vaimoni nimetön on, Antti nauraa.

– Tässä on yksi kivi, mutta niitä voi lisätä. Yksi per lapsi, Sari sanoo ja näyttää siroa sormusta.

– Kaikesta rumbasta huolimatta haluaisimme ehdottomasti lisää lapsia. Kävisin tämän saman koska tahansa uudelleen läpi.

Omissa oloissa

Ennen pojan syntymää Antti mietti toisinaan, miten he tulevaan lapseen suhtautuisivat. Mikä olisi ensireaktio? Mitä jos tunteita ei syttyisikään?

Huoli oli turha.

– Kun lapsi oli siinä, se tunne oli elämää suurempi, Sari sanoo.

Vanhemmuus on opettanut jo nyt paljon. Antti on huomannut, että uusista, yllättävistäkin tilanteista selviää. Sari on oppinut hidastamaan tahtia: tänään ei tarvitse tehdä muuta kuin olla tässä ja laittaa ruokaa, kun siltä tuntuu.

– Mihin minulla oikeastaan on kiire? On ollut pakko pysähtyä, mikä on tehnyt todella hyvää.

Vaikeinta on ollut oman epätäydellisyyden kohtaaminen. Perfektionismiin taipuvainen puunaajaluonne on joutunut hyväksymään sen, ettei koti olekaan aina tiptop. Pyykit ja tiskit voivat odottaa.

– Olen ottanut sen haasteeksi itselleni. Kaiken ei tarvitse mennä prikulleen niin kuin on ajatellut.

Sari uskoo, että lapsen tulo on syventänyt parin suhdetta. Kun toinen ei jaksa, toinen jaksaa. Arki pyörii lapsen ympärillä, ruokapöydässä on uusia puheenaiheita, Antti ei pääse kalaan niin usein kuin ennen.

Vaikka positiivinen elämänasenne huokuu pariskunnan puheista, välillä toki tapellaankin. Usein kinan aiheuttaa työstressi, tekemättömien asioiden suma tai väsymys, jota ei vain pysty pitämään sisällä.

”Yksikään riita tai erimielisyys ei ole kestänyt puoltatoista minuuttia kauempaa.”

Tilanne laukaistaan sillä, että kumpikin on hetken omissa oloissaan. Hiljaisuus katkeaa, kun jompikumpi pyytää anteeksi. Sitten jutellaan. Joskus Sari lähtee lenkille, Antti oluelle tai kahdelle.

– Yksikään riita tai erimielisyys ei ole kestänyt puoltatoista minuuttia kauempaa, Antti hymähtää.

Kassajonon onnittelijat

Parin rakkaustarinan erikoinen alku palaa mieleen arkisissa hetkissä. Kassajonossa, kun tuntemattomat onnittelevat. Huoltoasemalla, kun joku nappaa salaa kuvan. Synnytyssairaalassa, kun kätilöt kysyvät, kannattaisiko siihen ohjelmaan itsekin hakea.

Helsingissä pari saa kulkea melko rauhassa, mutta mökkireissuilla Hartolassa se on vaikeampaa.

– Täällä emme ole kertaakaan saaneet käydä kaupassa ilman, että joku olisi tullut juttelemaan, Antti sanoo.

Onneksi palaute on yleensä positiivista. Sari juttelee itsekin tuntemattomille bussissa, eikä siksi pidä toisten lähestymistä outona.

– Mutta tuntuu tosi hassulta, että minua onnitellaan siitä, että olen saanut lapsen, kun onnittelijalla on itsellään lapsi vieressä. Olen joskus sanonutkin, että onneksi olkoon myös sinulle.

Sari ja Antti uskovat, ettei heidän tarinansa lopulta ole niin erityinen. Moni muukin saa perheenlisäystä lähes heti tavattuaan – tämä suhde vain alkoi julkisesti televisiossa.

– Yhtä rohkeita ihmisiä on maailma pullollaan, Sari sanoo.

Vaikka kahvipöydissä ja keskustelupalstoilla saatetaan päivitellä, kukaan Sarin ja Antin lähipiiristä ei ole epäillyt parin suhdetta. Se tuntuu hyvältä.

Pari on itse vain ylpeä siitä, miten on tavannut.

– Suomessa on paljon epäileviä ihmisiä, mutta me yritämme pysyä kaukana sellaisesta. Lähipiirimme koostuu vain hyvistä tyypeistä, Antti sanoo.

Hän ja Sari haluavat keskittyä spekuloinnin sijaan positiiviseen ajatteluun ja eteenpäin katsoviin ihmisiin. He uskovat, että kaikella on tarkoituksensa ja että lopulta oma asenne ratkaisee paljon.

– Sarilla on makea suhtautumistapa pettymyksiin. Hän käy ne läpi niin, että näin sen kuuluikin mennä.

 


”Lapsen pitää saada tuntea olonsa rakastetuksi. Ei ole väärin olla herkkä ja osoittaa rakkautta”, Antti sanoo.
”Lapsen pitää saada tuntea olonsa rakastetuksi. Ei ole väärin olla herkkä ja osoittaa rakkautta”, Antti sanoo.

 

Vaikka kuu taivaalta

Kun parin varmuutta katselee, tulee melkein epäuskoinen olo. Miten kaikkeen uuteen voi olla niin valmis? Eikö rankka alku saanut kaipaamaan itsenäisyyttä ja omaa vapautta?

”Kun vertaan omaa sinkkuaikaani ja tätä hetkeä, olen vain, että kiitos.”

Ei, sanoo Sari. Omia hetkiä on edelleen vähän mutta riittävästi. Niinä sinkkuaika palaa selvemmin mieleen.

– Kun vertaan omaa sinkkuaikaani ja tätä hetkeä, olen vain, että kiitos. Olemme saaneet ihan yltiöpaljon, Sari sanoo.

– Haaveilin jo kaksikymppisenä perheen perustamisesta, mutta nyt aika ei voisi olla valmiimpi.

Sari uskoo, ettei ahdistus ole iskenyt juuri siksi, että perhe on ollut kummankin haaveissa niin kauan. Molemmat olivat ehtineet jo pelätä, ettei vanhemmuus ehkä olekaan heitä varten. Siksi perheenlisäys on tehnyt kiitolliseksi.

Käsittelyä ja pysähtymistä nopeat käänteet ovat toki vaatineet: Hetkinen, nyt tapahtuu paljon. Onko tämä normaalia?

Samaan aikaan tuntuu silti hyvältä. Juuri näin tämän kuuluu olla.

– Kun poika oli vielä Sarin vatsassa, molemmista tuntui, että meitä oli jo kolme, Antti sanoo.

Parin tärkein kasvatusmetodi on se, että rakkaus saa näkyä. Herkkyys on hyve, ja mitä enemmän pussataan, sen parempi.

– Teen kaikkeni, että poika saisi itsevarmuuden tavoitella kuuta taivaalta, Sari sanoo.

Lapsen saaminen on saanut hänet katsomaan Anttia uusin silmin. Kyselemään useammin, onko kaikki hyvin, ja sanomaan, että ajathan varovasti.

– Poika on minulle mielettömän tärkeä, ja suojelen häntä kaikelta mahdolliselta, mutta samaan aikaan suojelen Anttia, koska haluan, että pojalla on isä, Sari sanoo.

– Toisesta on tullut vieläkin arvokkaampi.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla