Kuva Teos
Kuva Teos

Maailmaa valloittava kirjailija Emmi Itäranta, 36, kaipaa valon ja pimeyden vaihtelua.

Sait Teemestarin kirja -teoksellesi julkaisusopimuksen myös englanninkielisiin maihin. Mitä teit, kun kuulit siitä?
En voinut uskoa uutista todeksi. Olin kotona hiljaista perjantai-iltaa viettämässä, kun kirjallisuusagenttini Elina Ahlbäck soitti ja kertoi sopimuksesta. Puhelun jälkeen taisin purskahtaa itkuun.

Kirjassasi eletään tulevaisuudessa, ja puhtaasta vedestä on pula. Oletko huolissasi maailman tilasta?
Olen. Meillä Kentissä rajoitettiin jo viime kesänä vedenkäyttöä, koska pohjavesi oli niin vähissä. Itse tilaan sähkön uusiutuvista lähteistä, kierrätän ja ostan ehkä puolet vaatteistani ja kirjoistani käytettyinä. Valitettavasti lentämistä en ole pystynyt välttämään, sillä Englannista Suomeen on huonot juna- ja lauttayhteydet.

Olet asunut viisi vuotta Englannissa. Mitä kaipaat Suomesta eniten?
Kaipaan Suomeen juhlapyhinä, mikä on hassua, sillä en arvostanut niitä kotimaassa ollessani. Ikävöin vuoden­aikojen sekä valon ja pimeyden vaihtelua. Ja suomen kieltä! Kun käyn Suomessa, tuon sieltä mukanani matkalaukullisen kirjoja. Ulkomaille muuttaneiden tapaan ­etsin maailmalta myös ruisleipää ja korvapuusteja.

Tiesitkö jo esikoisteosta kirjoittaessasi, että se menestyy?
En todellakaan. Kokemukseni on ihan päinvastainen; kirjoittamiseen kuuluu aina epävarmuus. Minäkin ehdin lähettää käsikirjoitukseni monelle kustantajalle ja sain sen takaisin varmaan pariltakymmeneltä agentilta, ennen kuin Teos-kustantamon kirjoituskilpailussa tärppäsi.

Teemestarin kirjaa ei tarvitse kääntää, sillä kirjoitit sen jo alun perin sekä suomeksi että englanniksi. Miksi?
Opiskelin Kentin yliopistossa luovaa kirjoittamista, ja tunnille piti joka kerta tuoda pätkä englanninkielistä tekstiä. Kirjoitin tarinan myös suomeksi, koska halusin palautetta kirjoittajaryhmältä, johon kuulun kotimaassa.

Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg
Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja Toni Wirtanen on viettänyt syksyn koti-isänä, kun vaimo Jannika B kilpaili Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Apulanta-muusikko Toni Wirtanen on pitänyt syksyn aikana sosiaalisessa mediassa yllä näkyvää kampanjaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpailleen vaimonsa Jannika B:n puolesta. Joka viikko hän on ylistänyt ylpeänä vaimoaan ja kannustanut häntä eteenpäin.

Ja sitä Wirtanen todella on – ylpeä. Jannika kertoi kesällä kamppailleensa uupumusta ja väsymystä vastaan. Siitä huolimatta hän päätti lähteä haastamaan itsensä vaativiin suoriin lähetyksiin – ja tuli kilpailussa lopulta toiseksi.

”Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois,”

– Pidän häntä sen ohjelman ehdottomana kaikkien aikojen henkisenä voittajana juuri siksi, että hän voitti itsensä niin monin kerroin siinä. Toivon, että ihmiset, jotka käyvät samoja asioita läpi, ottaisivat sen ikään kuin majakaksi. Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois, Wirtanen kuvailee.

Jannikan keskittyessä kilpailuun Toni vietti aikaa pariskunnan kaksivuotiaan Martta-tyttären koti-isänä. Seuraavaksi on kuitenkin isän vuoro hypätä jälleen television maailmaan, kun hän aloittaa yhtenä tammikuussa alkavan uuden Voice of Finland -kauden tähtivalmentajista.

Ottaako Jannika nyt roolin perheen somevastaavana?

– Jonkinlaista roolinvaihtoa tässä varmasti tapahtuu. Sen näkee sitten livelähteyksissä. Uskon kyllä, että saan hyvin Twitter-tukea, sillä rouva on kova twiittaamaan, Wirtanen pohdiskeli ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Hän kertoo löytäneensä itse television katselun uudestaan sosiaalisen tv:n nousun myötä.

– Vitsi, miten paljon enemmän sai esimerkiksi Vain elämäästä irti, kun kävi vetojen välissä katsomassa Twitteristä, mitä niistä puhuttiin. Onhan se tavallaan sellaista oman egon buustausta, mutta toisaalta siellä voisi olla myös jotain ihan muuta. Se on kaksiteräinen miekka, hän miettii.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi.