Eminem on 42-vuotias. Kuva: Shutterstock
Eminem on 42-vuotias. Kuva: Shutterstock

Hetkonen, missä välissä Eminemin tytär Hailie ehti kasvaa aikuiseksi?

Tämä tieto saa kenet tahansa tuntemaan olonsa vanhaksi: Hailie Jade Scott Mathers on aikuinen! Vasta eilenhän pieni tyttö lauloi isänsä Eminemin The Eminem Show -albumilla, mutta todellisuudessa vuodesta 2002 on jo vierähtänyt tovi ja Hailie on nyt 19-vuotias. Samalla levyllä ilmestyi myös tyttärelle omistettu kappale Hailie’s Song.

E!-sivusto vinkkaa, että Hailiella on myös Twitter-tunnus. Twiittejä pääsevät lukemaan vain ne, jotka hän hyväksyy seuraajikseen, mutta profiilikuva näkyy kaikille. Siinä Hailie on kuin kuka tahansa nuori nainen, joka väläyttää kauniin hymyn kameralle.

E!:n mukaan Hailie on kruunattu koulunsa kuningattareksi, ja tilaisuutta olivat todistamassa hänen vanhempansa, isä Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers III, sekä äiti Kim Mathers. Hailien vanhempien on-off-suhde on päättynyt avioeroon kahdesti, vuosina 2001 ja 2006.

Nähtäväksi jää, mitä Hailiesta kuullaan vielä!

Katso kuva Hailiesta hänen Twitter-sivultaan.

Lue myös:

Demi Mooren tytär on nykyään kuin ilmetty äitinsä

Olisitko arvannut näiden tähtien iän?

Valehteliko Jay-Z ikänsä?