Emilia kutsuu isäänsä parhaaksi ystäväkseen. ”Olemme aina olleet tiimi ja tehneet paljon yhdessä. Vertaan aina suhdettamme Peppi Pitkätossu -tarinaan: olen sellainen hulivili ja isäni vanha merimies.” Kuva: Elise Kokkonen
Emilia kutsuu isäänsä parhaaksi ystäväkseen. ”Olemme aina olleet tiimi ja tehneet paljon yhdessä. Vertaan aina suhdettamme Peppi Pitkätossu -tarinaan: olen sellainen hulivili ja isäni vanha merimies.” Kuva: Elise Kokkonen

Emilia Åberg, 30, järjestää lounaita yksinäisille vanhuksille ja kannustaa muitakin auttamaan.

Kun Emilia Åberg oli 13-vuotias, hänen isänsä sairastui vatsasyöpään 64-vuotiaana. Päivä diagnoosin jälkeen tältä poistettiin vatsalaukku. Lääkärit ennustivat, että isä eläisi korkeintaan kaksi vuotta. Toisin kävi, sillä nyt hän on 81-vuotias.

Vanhemmat olivat eronneet, kun Emilia oli kuuden vanha. Sairastuttuaan isä muutti Emilian ja tämän äidin luokse, jossa hän asui, kunnes pystyi muuttamaan omaan kotiin.

– Olen hoitanut isääni ja ollut vahvasti läsnä hänen elämässään teini-ikäisestä lähtien. Vuodet kuluvat, hän vanhenee ja sairauksia tulee lisää. Monet itkut olen itkenyt ja miettinyt, miksi minä, Emilia kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Isän auttaminen on määrittänyt Emilian elämää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kävin aamulla, kävin illalla, soitin päivällä. Se valtasi arkeni, ja olen aina suunnitellut menoni sen ympärille. Se oli raskasta, mutten tunne, että se oli minulta pois. Ehkä kaikella oli tarkoituksensa: haluan nyt kannustaa muita auttamaan.

Lopulta Emilia ei meinannut enää jaksaa.

– Kun rupesin uupumaan pari vuotta sitten, kotihoito alkoi käydä isän luona. He ovat mielettömiä tyyppejä, ja sain hieman hengähtää. Mutta eihän vartti vanhuksen luona ole sama asia kuin se, että viettää aikaa. Ymmärrän toki, että kotihoitajilla on kiire.

”Kun lukutaito tai muisti menee, ymmärtää, kuinka itsestäänselvyytenä sen otamme.”

Ihanimpia vuosien varrella ovat olleet arjen tavalliset asiat: kahvittelu Helsingin Kaivopuiston Ursula-kahvilassa, pienet kävelyt ja Helsingin Sanomien lukeminen yhdessä.

– Erityisesti muistelen hetkiä, joina isä pystyi vielä kävelemään ja puhumaan. Kun lukutaito tai muisti menee, ymmärtää, kuinka itsestäänselvyytenä sen otamme.

– Olimme paljon merellä, sillä isäni teki 25 vuoden uran Viking Linella ja työskenteli kansainvälisillä risteilyaluksilla. Luonto on isälleni tärkeä, joten kävimme esimerkiksi Nuuksiossa.

Emilia toivoisi, että vanhusten hyvinvointi olisi enemmän esillä. ”Liikaa puhutaan siitä, miten minimoida kustannukset”, hän sanoo. Kuva: Elise Kokkonen
Emilia toivoisi, että vanhusten hyvinvointi olisi enemmän esillä. ”Liikaa puhutaan siitä, miten minimoida kustannukset”, hän sanoo. Kuva: Elise Kokkonen

Emilian isä sai asua kotona pitkään.

– Hänellä on niin kova elämäntahto ja rakkaus elämää kohtaan. Isä on aina pitänyt itsenäistä elämää tärkeänä ja on varmaan siksi jaksanut kotona. Mutta jossain kohti keho tai pää pettää.

Nyt isä on ollut reilun kuukauden sairaalassa eikä palaa enää kotiin. Alkuvuodesta hänellä todettiin Alzheimerin tauti, jonka jälkeen hän on mennyt nopeasti huonoon kuntoon.

– Yritän käydä sairaalassa joka toinen päivä. Se on raskasta, koska isä ei enää muista minua. Viimeinen kuukausi on ollut sairauden vuoksi erilainen kuin ennen. Täytyy kiittää hoitohenkilökuntaa siitä, että he jaksavat. Kyseessä on varmasti kutsumustyö, mutta sen täytyy olla rankkaa heillekin.

”Viimeisen seitsemän vuoden ajan on ollut hiljaista ja minä olen ollut se, joka on käynyt.”

Emilia huolehtii isästään yksin.

– Aluksi hänellä oli ystäviä elossa, mutta sitten he alkoivat lähteä. Viimeisen seitsemän vuoden ajan on ollut hiljaista ja minä olen ollut se, joka on käynyt.

Kun Emilian isä vielä asui kotona, he puuhailivat yhdessä isän voinnin mukaan, esimerkiksi lähtivät lyhyelle kävelylle.
Kun Emilian isä vielä asui kotona, he puuhailivat yhdessä isän voinnin mukaan, esimerkiksi lähtivät lyhyelle kävelylle.

Hyvä mieli kiertoon

Markkinointityötä tapahtumayrityksessä tekevä Emilia järjestää nyt hyvän mielen lounas -tapahtumia yksinäisille vanhuksille.

– Aloin miettiä, miten voisin auttaa muita ihmisiä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa. Palvelutalossa, jossa isäni kävi, oli paljon vanhuksia, joiden luona ei vieraile kukaan.

– Aihe koskettaa niin monia ihmisiä. Jos muutamakin innostuu esimerkistäni, tämä on sen arvoista.

Samasta syystä Emilia alkoi viime vuonna pitää Isäni merimies -blogia elämästään isänsä kanssa.

– Kun sanoin isälle, että kerron meistä tarinoita, hän ei aluksi ymmärtänyt, miksi. Kun selitin, että eikö olisi kiva, jos joku muukin vanhus kokisi välittämistä niin kuin me koemme, hän tajusi.

”Vanhukset olivat niin onnessaan.”

Ensimmäisen hyvän mielen lounaan Emilia järjesti yksin viime kesänä. Nyt mukana on yhteistyökumppaneita, koska hän halusi tehdä tapahtuman isommin.

– Isäkin pääsi vielä mukaan, ja vanhukset olivat niin onnessaan. Oli lohikeittoa, musiikkia ja yhteislaulua. Tunnelma oli ihan maaginen.

Toista lounasta vietetään 2. marraskuuta Helsingin Kaivohuoneella, ja paikalle on tulossa noin 170 vanhusta. Tarkoitus on, että tapahtumasta tulisi säännöllinen.

Emilia toivoo, että tempaukset rohkaisevat ihmisiä auttamaan yksinäisiä vanhuksia arjessaan. Jos hyvin käy, vanhukset ja vapaaehtoiset myös ystävystyvät.

40 prosenttia ikääntyneistä kärsii yksinäisyydestä.

Joukko tutkijoita kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomien mielipideosastolla, että 40 prosenttia ikääntyneistä kärsii yksinäisyydestä. Heidän mielestään yksinäisyyttä voi pitää kansantautina. Se heikentää elämänlaatua ja terveyttä ja pahimmillaan nostaa itsemurhariskiä.

– Se on äärimmäisen surullista. En sano, että päässäni on sädekehä, mutta haluan auttaa parhaani mukaan. Vanhukset eivät usein halua olla taakaksi ja haluavat kunnioittaa sukulaistensa ja muun lähipiirinsä menoja. Mutta se ei poista yksinäisyyttä. On vanhuksia, jotka eivät voi poistua kotoaan. On liian pitkät rappuset, lonkka leikattu, huono näkö, Emilia sanoo.

– Hiljattain ilmestyi tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman kuudenneksi epäempaattisimpia ihmisiä. Ehkä se ei pidä täysin paikkansa, mutta on siinä jotain perää. Jokaisen olisi hyvä tehdä väliaikatsekki, jossa miettii, miten voisi auttaa.

Emilia ja hänen vanhempansa ovat aina viettäneet juhlapyhät, kuten joulun, yhdessä, vaikka vanhemmat erosivat, kun Emilia oli pieni. Kuva: Emilia Åbergin kotialbumi
Emilia ja hänen vanhempansa ovat aina viettäneet juhlapyhät, kuten joulun, yhdessä, vaikka vanhemmat erosivat, kun Emilia oli pieni. Kuva: Emilia Åbergin kotialbumi

Emilia korostaa, että hyvät teot palkitsevat. Muiden ihmisten auttaminen on tutkimustenkin mukaan yksi tehokkaimpia tapoja tuntea itsensä onnelliseksi.

– Toki voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta on tärkeää päästä itse tekemään ja nähdä, kun vanhukset iloitsevat. Oli ihanaa, kun Kampin palvelutalossa eräs mummo nappasi minua hihasta, kiitti lounaan järjestämisestä ja kertoi nauttineensa siitä suuresti.

Kaikilla vanhuksilla ei ole läheisiä, jotka voisivat auttaa. Ystävät saattavat olla jo kuolleet ja suku kaukana tai olematon. Osalla ei ole tietokonetta saati taitoja etsiä tietoa siitä, mistä saisi apua arkeen tai juttuseuraa.

– Voi kun kaikki vanhukset tietäisivät, mistä kysyä apua. Jos saisin suunnitella näitä asioita, kouluttaisin kaikki fysioterapeutit, kotihoitajat, ruokapalvelun työntekijät tai turvarannekkeen viejät levittämään tietoa palveluista ja auttamaan vanhuksia ottamaan yhteyttä.

Haluatko auttaa? Emilia vinkkaa, mitä tehdä

1. ”Ihan ensimmäiseksi voi soittaa omalle mummolle tai muulle sukulaiselle vaikka kerran joka viikko.”

2. ”Jos huomaa kerrostalossaan yksinäisen vanhuksen, voi kysyä, tarvitseeko hän apua vaikka kauppareissulle tai muuten.”

3. ”Voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi Helsinki Mission, Eläkeliiton tai jonkun muun yhdistyksen kautta. On paljon järjestöjä, joiden kautta pääsee helposti auttamaan.”

nainen Savosta

Olen työni ohessa ja nyt eläkkeelle jäädessäni huoehtinut äidistä isästä ja sairaasta veljestäni.Vaikka välillä on ollut raskastakin antaa se tunteen että voi tehdä hyvää omille läheisille.Kyllä suomalaisten pitäisi enemmän ottaa vastuuta omista läheisistään eikä tuijottaa vain omaan napaansa .Ottaa esimerkkiä nuoresta Emiliasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla