- Olen semijulkkis, arvioi Ellen Jokikunnas Me Naisille vuonna 2003.

Tumma tukka on paksua kuin hevosenharjas, silmät viekkaasti vinossa ja iho paahtuneen pähkinän värinen. Ystävänsä sanoin ”light-etnoksi” kuvailtu Ellen Jokikunnas on vierasmaalaisesta olemuksestaan huolimatta ehta hämäläinen, varttunut Turengissa lähellä Hämeenlinnaa. Lapsuudenkotiaan Ellen kuvailee paikaksi korpikuusen kannon alla, suojassa keskellä metsää. Pikkukylä oli idyllinen kasvuympäristö Jokikunnasten nelilapsiselle perheelle, mutta Ellen on mielinyt maailmalle jo pienestä.

– Vanhempani perustivat perheen nuorina. He molemmat ovat alle viisikymppisiä, mutta viettävät pian 30-vuotishääpäiväänsä. Minun iässäni äidillä oli jo kolme lasta, nyt 26-vuotias Ellen kertoo.

– Joskus pysähdyn miettimään, miten erilaiset elämät meillä onkaan. Kyllä minäkin perheen tahdon, mutta sen ehtii myöhemmin, ehtiihän?

Aikaisin töihin

Ellen on kuitenkin ehtinyt läkähdyttävän paljon. Ensimmäisen palkkansa hän sai yhdeksänvuotiaan ryhdyttyään lapsenhoitajaksi tutulle yksinhuoltajaäidille. 

Kouluaamuina hän heräsi siivoamaan ennen tunneille menoa. Pestessään oksennuksia pubin vessoista, hän laski jäljellä olevia aamuja siihen, kun rahat riittäisivät uusiin muotifarkkuihin. Ellen on ohjannut ilmaisutaitokerhoa, tehnyt ravintolatöitä, myynyt vaatteita, työskennellyt vanhainkodissa, puutarhalla, rakennustyömaalla ja pyörittänyt matkapuhelinputiikkia. Hän on esiintynyt risteilyemäntänä, juontajana ja taikurina.

Norsunmuistin ansiosta koulunkäynti sujui helposti. Kunhan tunneilla kuunteli, ei kokeisiin tarvinnut päntätä. Ellen oli hyvä, mutta laiska koululainen. Lukion toiselta luokalta hän lähti viettämään välivuotta Sveitsiin.

– Meillä ei rahalla mässäilty. Vanhemmat opiskelivat samalla, kun kasvattivat perhettä. Jos tahtoi ulkomaille, oli itse keksittävä konstit sinne pääsemiseksi. Sunnuntain Hesarista sain idean au pair -vuodesta, ja parin puhelun jälkeen olin jo Sveitsin Luganossa hoitamassa suomalais-sveitsiläisen lapsiperheen taloutta.

Luganosta oli vain kivenheitto Italiaan, ja Ellen päätti töidensä ohessa opetella uuden kielen. Viikon ainoan vapaapäivänsä hän käytti italianopiskeluun paikallisessa kaupallisessa lukiossa. Kielitaidosta oli myöhemmin hyötyä Ellenin tutustuessa suomalaiseen kilpaurheilijaan, joka ajoi F1-venettä italialaistallissa. Porukkaan etsittiin näyttävää pr-naista, ja pesti oli kuin Ellenille tehty.

– Lähdin vuodeksi tallin yleismies jantuseksi. Työhöni kuului emännöidä sponsoreita ja lehtivieraita, hoitaa tiedotusta ja auttaa vähän kaikessa. Milloin liimailin tarroja veneiden kylkiin, milloin heiluin pastakauhan varressa. Italiaa opin niin, että puhun sitä nykyään paremmin kuin englantia, Ellen kertoo.

Vitsistä missikisoihin

Vedonlyönnistä alkaneesta vitsistä tuli totta, kun silloinen poikaystävä ilmoitti Ellenin Miss Suomi -kisaan. Kohta jo oltiin finalistien kuvauksissa Tunisiassa ja matkalla julkisuuteen.

– Siellä oivalsin, ettei minussa ollut tarpeeksi prinsessa-ainesta missiksi. Kun muilla oli matkalaukullinen hepeniä, minulla oli repussa yhdet vaihtovaatteet ja ruskea kulmakynä, Ellen muistelee.

Missikisat olivat kuitenkin arvokas kokemus Ellenin tiellä kohti nykyistä uraa juontajana, edustajana, emäntänä ja tv-kasvona.

– Esiintyjätöihin pääseminen on ristiriitaista. Töitä ei saa, jos ei ole tunnettu, mutta kuinka tulla tunnetuksi, jos ei pääse edes näyttämään taitojaan? Itseäni en pidä kuuluisuutena, olen jonkinmoinen neljäsosa- tai semijulkkis. Se on juuri sopivasti, jotta töitä riittää, Ellen määrittelee.

Semijulkisuus taitaa Ellenin kohdalla pian olla mennyttä, sillä televisioura saa jatkoa MTV3:n suursatsauksessa, Idols-viihdesarjassa.

Tätä ennen Ellen ehti emännöidä TV2:n Suuri kupla - sarjakuvavisailua, joka vetävännäköisen ja rennon juontajansa ansiosta kehittyi lastensarjasta koko perheen iltaohjelmaksi.

– Idols on loistava tilaisuus oppia tv-työstä monipuolisesti, juontajaparini Heikin (Paasonen) kanssa teemme vähän kaikkea. Olemme myös kilpailijoiden kannustajia ja tukijoita. Heitämme itsemmekin peliin, Ellen sanoo.

Heittäytyminen tarkoittaa muun muassa sitä, että sävelkorvaton Ellen pistetään hoilaamaan karaokea tai Heikki joutuu arvaamattaan laulamaan satapäisen yleisön edessä. He elävät mukana kilpailijoiden tunnekuohuissa, takahuoneissa on kyynelehditty niin ilosta kuin pettymyksestä. Idols-kisan voittaja, menestyksennälkäinen artistilupaus, valitaan tammikuussa. Jos kalenterissa on silloin tyhjää ja matkarahat kasassa, Ellen lähtee lomareissuun maailmalle.

– Menen sinne, mihin sormi kartalla osuu. Aikoinaan päätin, etten matkustaisi samaan maahan kahdesti, mutta Intia romutti periaatteeni. Siellä on monta maailmaa yhdessä eikä parin kuukauden reissukaan riittänyt.

Ellen on vaatimaton matkustaja, joka reissaa halvalla ja tulee toimeen vähällä. Sosiaalisen työn vastapainoksi hän nauttii yksin matkustamisesta, ja usein kirja on matkakavereista parhain. Lomat ovat hänelle erakoitumisen ja rauhoittumisen aikaa. 

Vastapainoa epäsäännölliselle ja nopeatempoiselle työelämälle löytyy myös Ellenin ihmissuhteista.

Tärkeät ihmiset pysyvät lähellä pitkään. Viime aikoina Ellen on nähty näyttelijä Sami Uotilan seurassa.

– Työssä nautin vapaudesta ja ennalta arvaamattomuudesta, mutta parisuhteessa ja ystävyydessä

olen kova sitoutumaan. Poikaystäväni eivät vaihdu samassa rytmissä urani kanssa, hän sanoo.

Sydämenasioissa Ellen taitaa sittenkin olla äitinsä tyttö.

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.