Elisabeth Rehn sanoo seuraavansa ihmetellen nykyistä poliittista kulttuuria. Kuva: Heli Blåfield
Elisabeth Rehn sanoo seuraavansa ihmetellen nykyistä poliittista kulttuuria. Kuva: Heli Blåfield

Elisabeth Rehn kokee, että naisia testataan politiikassa ihan eri tavalla kuin miehiä. – Kieli valuen odotetiin, milloin munaan oikein kunnolla. En mokannut sitten kuitenkaan.

Entinen puolustusministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja, kaksinkertainen presidenttiehdokas Elisabeth Rehn näkee ympärillään yhä pätevien naisten vähättelyä, jopa kampittamista.

– Se, mikä minua naisena kismittää, on tämä asenne. Miten määrätietoisia naisia härnätään, ei uskota heidän kykyihinsä. Naispääministereistä tai ainoasta naispresidentistämme puhutaan eri tavalla. Nyt sanotaan ilkeästi, että "se nyt oli sitä Halosen aikaa". Minulla on sellainen tunne, että Tarja Halonen on niin itsepäinen taistelija, että hän ei ole antanut itsensä lamaantua puheista vaan jatkaa hyvää työtään, Rehn pohtii Me Naisten haastattelussa.

– Kun toimin ensimmäisenä naisena puolustusministerinä, minua yritettiin kovasti kampittaa. Kieli valuen odotettiin, että milloin munaan oikein kunnolla. Paavo Väyrynen yritti saada minua erilaisiin ansoihin, mutta ei onnistunut. En mokannut sitten kuitenkaan.

Rehn, 82, seuraa yhä tarkasti päivänpolitiikkaa, usein hämmentyneenä.

– Nykyinen politiikka ihmetyttää aika lailla tällaista vanhaa konkaria. Kun minä olin kansanedustajana, meillä ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista assistenttia. Kaikki tehtiin itse, itse vastattiin puhelimeen. Olimme aina tavoitettavissa.

– Nykyisin kansanedustajien pitää pysyä ryhmäkurissa ja ruodussa. Puhutaan omantunnonkysymyksistä, joissa saa poiketa. Minulla oli aikanaan aika väljä omatunto, ja äänestin sen mukaan, mistä ei aina pidetty. Se antoi kuitenkin mielikuvan, että yksittäisillä kansanedustajilla on jokin merkitys, Rehn pohtii.

Lue Elisabeth Rehnin koko haastattelu Me Naisten numerosta 31/2017. Rehn puhuu Tämän olen oppinut -haastattelussa lisäksi muun muassa pitkästä liitostaan Ove Rehnin kanssa, pariskunnan läpikäymistä taloudellisista vaikeuksista sekä lapsuudesta jatkosodan varjossa. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lapsena Tommi Korpela yritti olla erottumatta. Näyttelijänä Korpela on totutellut esillä olemiseen. – Pidin pituuttani huonona juttuna, vaikka enemmän siitä on lopulta ollut hyötyä.


49 vuotta

Ensi vuonna minusta tulee viisikymppinen. Haluaisin kovasti ajatella, että 50-vuotias on nuori, mutta tunnen, ettei ole. Kun isoisäni täytti 50, hän sai lahjaksi aurinkokellon ja kiikkustuolin. Se on ikä, jolloin askel jo hidastuu.

Mieleni on edelleen kovinkin nuori, mutta kropassani reistailee jo vähän kaikki. Kone vaatii jatkuvaa huoltoa eikä kestä enää hirveästi revittelyä. Toisaalta ikä tuo mukanaan myös varmuutta ja taitoa: näyttelijänä minun ei tarvitse enää ratkaista rooleja pelkällä fyysisyydellä.

192 pituus

Olen aina ollut pitkä, mutta aiemmin en oikein hyväksynyt sitä. Olin koulussa aina luokan pisin poika, mutta yritin pienentää itseäni ja olla erottumatta joukosta. Kouluajoilta juontavat juurensa myös nykyiset selkävaivani, kun istuin kaksinkerroin 6–8 tuntia päivässä minulle aivan liian pienessä pulpetissa.

”Yleisin jäänmurtaja on aina ollut kysymys: pelaatsä koripalloa?”

Armeijassa pituudekseni mitattiin 191 senttiä. Olisin todennäköisesti päässyt 193 senttiin, jos en olisi silloinkin yrittänyt olla vähän pienempi kuin olin. On hassua, että pidin aina pituuttani huonona juttuna, vaikka siitä on lopulta ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. On ironista, että vasta näin loppusuoralla sitä yrittää leväyttää koko ruodon suoraksi, mutta ei se enää oikene.

Vaikka nykyään en itse enää ajattele pituuttani, saan kuulla siitä usein. Yleisin jäänmurtaja on aina ollut kysymys: pelaatsä koripalloa?

62 päänympärys

Kuten pituuteni, myös pääni koko aiheuttaa toisinaan ihmettelyä. Sen ympärysmitta kun on hulppeat 62 senttiä. Siksi en oikein ole hattuihmisiä. Moniin rooleihin ovat puvustajat halunneet kokeilla hattua, mutta sitten luopuneet ajatuksesta.

Jo ala-asteella jotkut yläluokkalaiset kysyivät, onko sulla perunoita pipossa? Se ei auennut minulle, vaan vastasin aina kiltisti, että ei ole perunoita pipossa.

1 eli ensimmäinen

Ensimmäinen on näyttelijäntyössä tärkeä numero. Ensimmäinen otto kohtauksesta on näyttelijälle tärkein, sen jälkeen kaikki on jonkin toistoa ja variaatiota.

”Näyttelijä haluaa muistaa aina tärkeimpänä viimeisimmän roolinsa.”

Myös näytelmän ensi-ilta teatterissa on hetki, johon paine tiivistyy. Useimmiten ensiesitys ei mene ihan putkeen, sillä yritys on niin tuimaa, että keihäs lähtee helposti taivaalle siinä kuuluisassa väärässä kulmassa.

Totuus on sekin, että näyttelijä haluaa muistaa aina tärkeimpänä viimeisimmän roolinsa. Jussi Ketolan rooli Ikitie-elokuvassa oli kiitollinen tehdä, sillä noin monella tapaa isoa roolia on harvoin tarjolla. Sen lisäksi, että tarina on vahva ja koskettava, päähenkilö on enemmän kuin pulassa alusta loppuun, mikä teki roolista näyttelijälle herkullisen.

Nolo yksityiskohta näissä Suomen juhlavuoden elokuvissa on toki se, ettei sadan vuoden historiasta tunnu löytyvän yhtään naisen tarinaa, jonka olisimme halunneet kerrottavaksi.

10+ osoitetta

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja asunut eri puolilla kaupunkia pitkälti yli kymmenessä osoitteessa. Parhaillaan asumme Töölössä, se on kolmas töölöläisosoitteeni.

”Asuimme vuokralla miljonäärimummon asunnossa.”

Olen syntynyt Linnanmäen vieressä Alppilassa, mutta suuren osan lapsuudestani vietin hienostokaupungin­osaksi luokitellussa Eirassa Engelinaukiolla sijaitsevassa vuokra-asunnossa. Äitini oli yksinhuoltaja, mutta asuimme vuokralla miljonäärimummon asunnossa. Välillä, kun kävin koulukavereiden luona kylässä hulppeissa lukaaleissa, muistan ajatelleeni, etten ihan kuulu tänne. Lapsuudestani minulla on silti hyvin lämpimät muistot: oli mahtavaa asua meren lähellä ja kiipeillä Kaivopuiston kallioilla.

3 eli trio

Tykkään trioista. Trioissa kaikki ovat keskiössä, eikä kenenkään taakse pääse piiloon. Olemme sellainen puolisoni Elina Knihtilän ja poikamme kanssa. Pieni perhekokomme toimii meille.

Tapasimme Elinan kanssa Q-teatterissa vuonna 1991. Kun näin hänet, ajattelin, että hän on vaikuttava näyttelijä ja voimakas persoona, joka näkyi ja kuului. Se oli kiehtovaa ja vähän pelottavaakin, itse kun olin aika hiljainen ja rauhallinen.

Kunnioitan sitä, että Elina uskaltaa ottaa kantaa erilaisiin epäkohtiin. Ääntä meillä on riittänyt aina puolin ja toisin, mutta toivottavasti huuto on iän myötä jalostunut. Perheenä elämämme on kuitenkin tasapainoista ja arkista.

5+ lähiystävää

Paras ystäväni lapsena oli talonmiehen poika, jonka perhe asui samoilla kulmilla. Niiltä ajoilta minulle on jäänyt joitakin tärkeitä ystävyyssuhteita, joita tulee pidettyä edelleen yllä. On helpottavaa ja terveellistä tavata rakkaita ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa teatterin tekeminen tai näytteleminen ylipäätään.

”On helpottavaa tavata rakkaita ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa näytteleminen.”

Minulla on myös ammatin puolesta paljon hyvin läheisiä ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa myös vapaalla. Tässä hommassa syntyy helposti ryhmiä, joiden on helppoa ja hedelmällistä työskennellä yhdessä. Se edesauttaa montaa asiaa ja vapauttaa energiaa oleelliseen.

100 senttiä kalaa

Kalastus on minulle rakas harrastus, käyn kalassa aina kun vain ehdin. Se on haastavaa, jännittävää ja vie täysin mukanaan, en mieti silloin mitään muuta kuin sitä. 100 senttiä on perhokalastajalle tärkeä mitta: sillä voi kutsua itseään kalastajaksi. Itsellänikin oli kerran sellainen kala perhossa kiinni Australiassa, mutta härkähai päätti syödä sen, ja minulle jäi vain tyhjä siima käteen.

Kaupunkikalastusta on tässä maassa hyödynnetty matkailussa ihan liian vähän. Pelkästään Helsingin Töölönlahdelta voi saada 20 eri kalalajia päivässä. Hietaniemen uimarannalta voi saada keväällä siikaa, Hakaniemen sillan alta syksyllä kuhaa, Kaivopuiston rannasta taimenta ja ahventa. Olen kalastanut niissä kaikissa.

Vanhankaupungin patoa en ymmärrä. Se vaikeuttaa erittäin uhanalaisen meritaimenen ja lohen kutunousua, eikä padolla ole kuin museoarvoa. Kaupunkilaisten ja turismin kannalta olisi paljon hienompaa, että Helsingin reunalla virtaisi parin kilometrin mittainen villi koski, jonka alajuoksulle Helsinki on aikoinaan perustettu.

"Olen yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää myös ihmisiä."
"Olen yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää myös ihmisiä."

666 paholaisen rytmi

Kiehtova ja koominen luku, joka on nuoruuden kauhuelokuvista ja hevimusiikissa tuttu pedon merkki. Se sisältää energiaa, joka toimii sukupolvesta toiseen: nuorempana se kiehtoi minua, sitten poikaani.

Ensimmäinen konsertti, johon menin yhdessä poikani kanssa, oli Iron Maidenin Olympiastadionin-keikka vuonna 2011. Poikani oli tuolloin 12-vuotias. Ajattelin, että kokemuksesta saattaisi tulla meille kiusallinen isä, poika ja rock’n roll -hetki. Mutta kun Bruce Dickinson tuli lavalle, poikani pomppasi pystyyn, nyrkki alkoi heilua ja heiluikin sitten läpi konsertin. Se oli liikuttavaa ja hauskaa: ei näitä asioita näköjään voi eikä tarvitse opettaa tai selittää.

1 lempikirja

Pahan ja hyvän kamppailu on aina kiinnostavaa. Se, että ihminen pyrkii hyvään, mutta toimii jatkuvasti itseään ja parastaan vastaan.

Lempikirjani Saatana saapuu Moskovaan käsittelee muun muassa tätä tematiikkaa. Se on maagisen kaunis ja monitasoinen teos. Siitä sovitettu esitys pyörii nyt parissakin helsinkiläisteatterissa, ja itsekin näyttelin Saatanaa Suomenlinnan kesäteatterissa 1990-luvun lopulla. Saatanaa on oikeastaan mahdotonta näytellä, sillä tärkeämpää kuin se, mitä kaikkea minä teen, on se, miten muut ympärillä reagoivat rooliini.

2 kieltä

Toivon, että olisin lapsuudessani satsannut kieliin. Ne ovat voimavara. Poikaani seuratessa olen huomannut, miten voimakasta vastustus pakkoruotsia kohtaan on. Se on ihmeellinen peikko. Olenkin yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää ihmisiä ja maailmaa.

”Surkuttelen huonoa kielipäätäni.”

Kuvasin juuri virolaista elokuvaa The Last Ones, ja häkellyin, miten hyvää suomea kaikki puhuivat. Itse en osaa viroa ollenkaan enkä oikein ruotsiakaan. Englannilla yritän takellella eteenpäin, mutta surkuttelen huonoa kielipäätäni.

Ammatin puolesta olen päässyt tutustumaan useisiin erilaisiin kulttuureihin, mikä on ollut ilo. On lohduttavaa huomata, että ihmiset ovat lopulta kaikkialla hyvin samanlaisia ja painivat samojen asioiden kanssa. Se hälventää ennakkoluuloja.

15. sukupolven isäntä

Elina on maatalon tytär, ja heillä on vanha sukutila Oravalassa, Valkealassa. Myös oma isäni on maanviljelijän poika.

Nykyaikana ei ole enää mikään itsestäänselvyys, että maatilan pyörittäminen kannattaa. Elinan serkku Tommi Hasu on 15. polven isäntä tilallaan. Olen keskustellut hänen kanssaan paljon ja oppinut kunnioittamaan hänen työtään suuresti. Maatilan isännät ovat nykyajan sankareita, sillä he joutuvat taistelemaan tehotuotantoa vastaan. He keksivät luovia keinoja selvitä: Tommi esimerkiksi kasvattaa muun muassa luonnonohraa, jota myydään nyt pienpanimolle Saimaalla.

Ihailen sitä rohkeutta, jolla maatilalliset ottavat riskejä, tekevät suuria satsauksia. Pitäisi muistaa, ettei mikään ole niin kannattavaa kuin suosia suomalaista.

Tommi Korpela

Syntyi 23.8.1968 Helsingissä. Asuu Töölössä avopuolisonsa Elina Knihtilän ja parin 20-vuotiaan pojan kanssa.

Pääosa-jussit elokuvista Miehen työ, Putoavia enkeleitä ja Häiriötekijä.

Näytellyt Q-teatterissa 25 vuotta.

Incredible Fishing with Hissu ja Tommi TV6:lla keskiviikkoisin.

Ikitie nyt elokuvateattereissa.

– Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä, Anne Kukkohovi sanoi Me Naisten haastattelussa ystävänsä Teri Niitin poismenon jälkeen. Kuva: Jouni Harala

Anne Kukkohovi kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen äitinsä on kuollut.

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Facebookissa, että hänen äitinsä on menehtynyt.

Kukkohovi kirjoittaa, että hänen äitinsä diagnoosista on kulunut kymmenen kuukautta.

– Se sama päivä kuin Teri menehtyi. Syyskuu Pariisissa 2016 olimme yhdessä ensimmäisellä ja viimeisellä matkallamme. Meillä oli kivaa, juoksimme sadetta pakoon ja flirttailimme miesten kanssa. Tänään minusta tuli äiditön tytär. 23.10. kello 8.10. R.I.P. rakas äiti, Kukkohovi suree menetystään Facebookissa.

Hänen ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli vain 43 vuoden ikäisenä tammikuussa 2017. Kukkohovi kertoi sen jälkeen Me Naisille, kuinka parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys Terin kanssa oli hänen henkireikänsä. Tuolloin hän kertoi myös joutuneensa tekemään järjestelyjä, jotta voisi olla kuluvan vuoden aikana sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Kukkohovi kertoi Facebookissa syyskuussa vierailevansa Vaasan keskussairaalassa. Toisessa syyskuisessa päivityksessään hän kertoi vievänsä äidille sairaalaan proteiinilettuja. Lokakuussa hän kertoi vierailleensa Vaasan sairaalan saattohoito-osastolla.