”Vielä tulee päivä, jolloin pääsen näyttelemään klassisen prinsessa­roolin. Mutta haluan tehdä sen vasta kuusikymppisenä. Ja toivon, että saan ohjaajaksi Leea Klemolan”, Elina haaveilee.
”Vielä tulee päivä, jolloin pääsen näyttelemään klassisen prinsessa­roolin. Mutta haluan tehdä sen vasta kuusikymppisenä. Ja toivon, että saan ohjaajaksi Leea Klemolan”, Elina haaveilee.

Viime syksynä näyttelijä Elina Knihtilä, 42, hyvästeli hetkeksi teatterinäyttämöt ja sai käyntikortin, jossa lukee professori. Uusi titteli aiheuttaa yhä hilpeitä tilanteita. – Kunpa osaisin käyttäytyä arvokkaammin ja pukeutua niin kuin ikäiseni ihmiset.

Siinä se tärkeä ovi nyt on. Helsingin Sörnäisissä sijaitseva Teatteri­korkeakoulun työhuone on ollut viime syksystä professori Elina Knihtilän ja kollega Hannu-Pekka Björkmanin vallassa. Täällä kelpaa analysoida näytelmätaiteen tilaa. Tunnelma on akateemisen hillitty.

– Niin varmaan! ovenraosta kurkistava Elina kiljahtaa. Professorin yllä ei ole jakkupukua, vaan kauhtunut musta paita, farkut ja lenkkitossut.

Meikkikin jäi aamulla puolitiehen.

– Voi, kunpa osaisinkin käyttäytyä arvokkaammin ja pukeutua niin kuin ikäiseni ihmiset!

Kun Elinaa pyydettiin näyttelijäntyön linjan professoriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, häntä mietitytti muukin kuin jakkupuku.

– Pelkäsin, ettei minusta ole näin vaativaan tehtävään. Free-näyttelijänä riitti, että huolehdin vain itsestäni. Teatterikorkeakoulun professorina joutuu vastuuseen kokonaisesta näyttelijäsukupolvesta. Se on aika iso kakku, Elina tunnustaa.

Alku uudessa työpaikassa oli hämmentävä.

– Aina kun sähköpostiin kilahti viesti, pomppasimme H-P:n kanssa pystyyn ja kyselimme paniikissa toisiltamme, että mitä nyt pitää tehdä.

Yhtä haastavaksi osoittautui koulun johdon yhteissuunnitteluseminaari, jossa puhuttiin monimutkaista akateemikkokieltä.

– Ennen kokousta ryntäsimme googlettamaan, mitä tarkoittaa benchmarkkaus ja evaluaatio. Nyt perus­sanasto alkaa olla hallussa, mutta yritän itse välttää kapula­kieltä, Elina sanoo ja kehaisee käyneensä jo excel-­taulukkokurssinkin.

– Tosin en minä vieläkään osaa käyttää sitä.

Uusi pesti on vaatinut sopeutumista myös perheeltä, näyttelijäpuoliso Tommi Korpelalta ja kuusitoista­vuotiaalta esikoispojalta, Ilmarilta.

– Kyllä ne toisinaan kuittailevat, että nyt on äidillä taas niin professori-ilme, mutta luulen, että oikeasti kotona ollaan minusta ylpeitä. Tommikaan ei ole hermostunut, vaikka minulla menee välillä töissä pitkään.

Ajokoiran pentu kokouksessa

Uudessa virassaan Elina kuvitteli ensin hukkuvansa vapaa-aikaan. Yhdeksästä viiteen kestävä konttorityö tuntui unelmalta verrattuna free-näyttelijän arkeen, jossa teatterinäytökset ja kuvaukset osuvat aina iltoihin ja viikonloppuihin.

– No, ei se ole ihan toteutunut. Olemme Hannu-­Pekan kanssa yhä kuin ajokoiran pentuja, jotka juoksevat läähättäen tilaisuudesta toiseen. Iltaisin istun ­oppilaiden kanssa teatterinäytöksissä tai selaan kotona ­kännykästä sähköposteja, Elina nauraa.

Keväällä professoria työllisti myös  Teatterikorkeakoulun pääsykoeurakka, jossa seulottiin läpi yli tuhat hakemusta.

– Rankin pääsykoetilanne on nuorille, joiden on kyettävä antamaan lyhyessä ajassa itsestään kaikki. Ei ole helppo juttu heittäytyä toisten arvioitavaksi.

Kun Elina aloitti näyttelijäopintonsa vuonna 1992, hän oli 21-vuotias. Teatteri­korkeakoulun ovet aukenivat vasta ­kolmannella yrittämällä.

– Teeskentelin pitkään vahvempaa kuin olin. Minulla oli hirveä tarve hakea opettajien hyväksyntää ja miellyttää. Pelkäsin, mutta yritin piilottaa heikkouteni.

Elina oli päättänyt, että suorittaisi Teatterikorkeakoulun liikuntatunnit kympin tyttönä. Hän ei halunnut olla enää se kömpelö tunari, joka peruskoulussa oli valittu joukkueisiin viimeisenä.

– Teakiin tullessa sain loistavat cooper-testitulokset, juoksin ja punnersin. Tanssi- ja jumppatunneilla olin sen sijaan huonompi kuin monet pojat, Elina kertoo.

Hän muistaa vieläkin, kuinka yritti viskoa itseään käsilläseisontaan. Akrobatian opettaja seurasi ähinää aikansa ja antoi lopulta oman arvionsa.

– Hän totesi, että sinä olet tuollainen duunari. Duunaat ja duunaat, mutta temppua ei tule. Ensin loukkaannuin, mutta myöhemmin tajusin, että se oli ­pirun osuva arvio. Sellainen minä olen välillä vieläkin: suoritan hampaat irvessä.

Turhat ulkonäkökriisit

Suorituskeskeisyys ei ole Elinan mielestä vain yhden alan ongelma. Hiljainen puurtaminen on aina ollut osa suomalaista yhteiskuntaa. Tunteelliselle ihmiselle moinen hissuttelu on joskus vaikeaa.

– Näyttelijänä herkkyys on ollut vahvuuteni, mutta opettajana olen välillä hävennyt, jos olen vollottanut luokan edessä. Toisaalta haluaisin nuortenkin olevan rohkeammin sielu paljaana ja sydän auki. Minussakin asuu yhä se sama arka tyttö kuin nuorena, Elina miettii.

Vaikka Elina ehti opettaa Teakissa jo ennen professoriksi nimeämistään, ­opetustilanteet hämmentävät yhä.

– Välillä tekee mieli huomauttaa opiskelijoille, että älkää nyt herranjestas ­ottako sanomisiani niin tosissaan. ­Nämähän ovat täysin subjektiivisia ­näkemyksiä, joita minä vielä provosoin.

Elina on yrittänyt korostaa varsinkin itsetunnon merkitystä. Hän toivoo, ettei Hollywoodin pinnallinen näyttelijäkulttuuri valuisi Suomeen, vaan meillä keskityttäisiin itse asiaan. Kykyihin.

– Jos tämä olisi ulko­näköammatti, näyttelijät voitaisiin valita suoraan missikisoista. Minä olen tästä hyvä esimerkki. Ulkoiset avuni eivät ole riittäneet elovena­tyttöjen tai tyttöystävien rooleihin, ja se on ollut vain hyvä. Olen saanut tehdä paljon mielenkiintoisempia hahmoja, hän uskoo.

Armollisuus itseään kohtaan on Elinan mielestä tärkeää myös siviilissä.

– Päätin jo kauan aikaa sitten, etten tuhlaa aikaa ulkonäkökriiseihin. Se on hukkaan heitettyä energiaa.

”Jos joku olisi sanonut kaksikymppisenä, että minusta tulee vielä professori, olisin kuollut nauruun. Enkä vieläkään ­oikein usko tätä.”

Näyttelijän työssä vartalon ja ulko­näön muokkaus on Elinan mielestä ­ymmärrettävää, jos se on käsi­kirjoituksen vuoksi perusteltua.

– Ulkoinen muuntautuminen auttaa rooliin valmistautumista myös henkisesti. Minulle tosi tärkeitä työvälineitä ovat esimerkiksi hiusten leikkauttaminen tai silmien värin muuttaminen piilolinsseillä.

Elinan radikaalein muodonmuutos nähtiin elokuvassa Matti vuonna 2005, jossa hän näytteli mäkikotkan pöhöttynyttä tyttöystävää, Mirvaa.

– Sinä kesänä tuli kyllä syötyä ja juotua tavallista enemmän. Meikäläisen vartalotyypillä lihottaminen onkin ollut aina huomattavasti helpompaa.

Nyt Elina on karistanut ravintoterapeutin avustuksella yli kymmenen kiloa, sillä hänellä on sotavangin rooli Antti Jokisen ohjaamassa elokuvassa Kätilö. Kuvaukset alkavat kesällä.

– En malta odottaa, että pääsen työskentelemään Antin kanssa. Hänen Puhdistus-elokuvansa oli niin hieno. Tosin kyllä minua jännittää ihan hulluna. En ole näytellyt juuri ollenkaan sen jälkeen, kun aloitin professorin virassa.

Katja Ketun romaaniin perustuva Kätilö kertoo Lapin sodasta ja vaietusta tabusta, rakkaussuhteista suomalaisten naisten ja saksalaissotilaiden välillä.

– On käsittämätöntä, kuinka tuomitsevasti suomalaiset ovat suhtautuneet näihin naisiin. He ovat joutuneet sylkykupeiksi rakkautensa tähden.

Perhedraamaa veneellä

Naisten asema on vuosikymmenten ­aikana parantunut, mutta Elinan mielestä petraamista tasa-arvossa olisi yhä. Vanhahtavat asenteet näkyvät myös elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Konkreettisin esimerkki on ikä. Keski-ikäiset miehet seurustelevat valkokankaalla useimmiten kaksikymppisten naisten kanssa. Elina muistelee, että näyttelijä Meryl Streepillä oli joskus ­ilmiöön osuva analyysikin.

– Miehet eivät halua nähdä ikäisiään naisia elokuvissa, koska se muistuttaa heitä omastakin vanhenemisesta. Ja tietysti myös ex-vaimosta, joka nalkutti ja oli muutenkin ärsyttävä, Elina arvelee.

– Huomaatko, syytän kaikesta keski-ikäisiä miehiä! Se on merkki, että olen itsekin keski-ikäinen, hän virnistää.

Elina ei ole ikinä peitellyt mielipiteitään: hän on pesunkestävä feministi eikä pelkää sanoa sitä. Arvomaailma on ­peruja Kymenlaaksossa maatilaa pyörittäneiltä vanhemmilta, varsinkin äidiltä.

– Minusta feminismissä on kyse ­oikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvosta, joka koskee yhtä lailla miehiäkin.

Elina on uransa aikana tottunut siihen, että haastatteluissa nousee aina esiin sama aihe: hänen komea miehensä, Tommi Korpela.

– Kun professori-nimityksen jälkeen joku taas kysyi, olenko mustasukkainen Tommista tai kadehdinko miestäni, ajattelin, että voi nyt hemmetti. Enkö minä vielä tämänkään tittelin jälkeen ole ­vakavasti otettava näyttelijä vaan Tommi Korpelan ruma vaimo, Elina puuskahtaa ja purskahtaa sitten nauruun.

– Onko se nyt lopulta niin ihmeellistä, että se ukko pyörii vielä minun kanssani!

Äitienpäivänä Korpela pyöri ihan konkreettisestikin, kun perhe kävi sunnuntai-ajelulla isännän uudella veneellä.

– Kun palasimme kotisatamaan Kaivo­puistoon, tuuli painoi paattia niin, ettei rantautumisesta tullut mitään. Pyörähdimme aina pienen lenkin ja yritimme uutta lähestymistä. Voin kertoa, että siinä oli lopulta aika paljon yleisöä seuraamassa noloa operaatiota.

Luterilainen suorittaa

Tilannekomiikkaa on piisannut myös työhuoneen puolella, sillä professori Hannu-Pekka Björkman on tuonut oman mausteensa akateemiseen pyhättöön.

– Ei siinä voi olla nauramatta, kun H-P kuljeskelee toimistossa mandariini pään päällä ja laulaa itse sanoittamiaan huumorilauluja. Joskus hihittelemme kuin pahaiset kakarat, että mitä mekin täällä teemme, Elina tunnustaa ja vakavoituu sitten.

– Vasta tämän lukuvuoden aikana olen tajunnut, mitä oikea työstressi on. Näyttelijän paine tulee piikkeinä, mutta menee ohi, kun esitys on loppu. Nykyisessä työssä stressiä aiheutuu tasaisesti koko ajan.

Elina tietää, että syypää löytyy peilistä. Työ on ollut uran alusta niin iso osa hänen identiteettiään, että ahneuksissa sitä tulee kahmittua liiaksi.

– Kai se on jokin luterilainen juttu, että poden aina syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Mutta pakkohan tässä on iän ja ajan myötä oppia paremmaksi.

Yksi uuden työn tuomista muutoksista on ollut taloudellinen turva. Viiden vuoden virka takaa säännölliset tulot.

– Muistan vielä uran alkuajat, kun tienasimme teatterissa niin huonosti, että toisen palkka meni suoraan lastenhoitomaksuihin. Silti ammatin vaihtaminen ei ole käynyt koskaan mielessä. Ei tätä työtä valita rahan takia, Elina miettii.

Ensimmäinen palkallinen kesäloma tuntuu luksukselta, vaikka osa siitä ­kuluukin työn merkeissä, elokuvien Häiriötekijä ja Love Milla kuvauksissa, sekä Volter Kilpi -päivillä Kustavissa.

– Tuntuu ihmeelliseltä päästä viettämään ensimmäistä kertaa lomaa niin kuin normaalit ihmiset. Haluaisin varata perheelle jonkin reissun, mutten vielä ole osannut päättää, minne menisimme.

Hermoileva äiti

Parhaillaan Korpela-Knihtilän perheessä jännitetään, mille alalle Ilmari suuntautuu. 16-vuotias esikoinen on korottanut numeroitaan kymppiluokalla.

– Minussakin asuu se hermoileva äiti, joka pelkää lapsensa tulevaisuuden puolesta. Nykyään vaihtoehtoja  on niin paljon, että valintaa on vaikea tehdä.

Elinan kohdalla suunnitelma oli selvä alusta asti. Hän matkusti jo abivuonna Kouvolasta Helsinkiin teatterin takia.

– En tajua, miten äiti ja isä uskalsivat päästää minut reissaamaan sillä tavalla. Moni olisi varmaan sanonut, että käy lukio ensin loppuun ja mene vasta sitten.

Vanha intohimo on tallella yhä. Toistaiseksi enemmän katsomon puolella.

– Minusta on tullut keski-ikäinen kulttuuritantta, joka luuhaa teattereissa, näyttelyissä ja konserteissa.

Kuulostaa sittenkin jakkupukutädiltä?

– No, hyvä on. Välillä olen töiden jälkeen niin väsynyt, että rojahdan sohvalle ja katson televisiosta jotain hirvittävää realityroskaa. Tätä ei professori-ihminen saisi varmaan tunnustaa.

Katso hauska video:

Pääsisikö Elina Knihtilä tällä esityksellä teatterikorkeakouluun

Lue lisää:

Elina Knihtilä: "Äitinä ei voi välttyä virheiltä"

Elina Knihtilä

■ Näyttelijä-professori syntyi 6.6.1971 Valkealassa. Asuu nykyään Helsingissä näyttelijäpuolisonsa Tommi Korpelan ja 16-vuotiaan Ilmarin kanssa.

■ Valittiin viime syksynä Taide­yliopiston Teatteri­korkeakouluun, näyttelijäntyön professorin virkaan.

■ Monipuolinen Elina muistetaan tv-sarjoista ­Ranuan kummit ja Karjalan kunnailla sekä elokuvista Matti, Putovia enkeleitä ja Hyvä poika.

■ Hänet on palkittu kahdella Jussilla, yhdellä Venlalla sekä Ida Aalberg -tunnustuksella.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!

 

Paula Vesala kertoi Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa oppineensa Yhdysvalloissa, että kohtauksiin voi pyytää turvahenkilön paikalle.

Paula Vesala kertoi torstai-iltana Enbuske, Veitola, Salminen -show'ssa, että on kokenut seksuaalista häirintää urallaan. Hän ei eritellyt, onko ahdistelua tapahtunut liittyen hänen muusikon, näyttelijän vai näytelmäkirjailijan uraansa.

– Ehkä mä voin puhua koko taiteen kentästä, jolla olen operoinut. Olen kokenut kyllä monenlaista ahdistelua. Se on tosi laaja ilmiö, Vesala kertoi ohjelmassa.

”Voi pyytää turvahenkilön paikalle.”

Juontaja Maria Veitola kysyi Vesalalta, miten sellaisista tilanteista voi selvitä.

– Mä olen oppinut Amerikassa koulussa, että on hyvä etukäteen sanoa, että pyytää turvahenkilön paikalle, kun on lähestymässä tällainen kohtaus, jossa kaipaa turvallista ilmapiiriä. Usein kuvausryhmässä on vaikka vanhempi naishenkilö, joka pysyy huoneessa ja varmistaa, ettei mennä asiattomuuksiin.

Lue myös: Ohjaja Heidi Linden kertoo seksuaalisesta ahdistelusta Suomen elokuvapiireissä: ”Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan”

Tällä hetkellä Vesala nähdään valkokankaalla Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Elokuvassa on yksi kohtaus, jossa Vesala on saunassa Rokkaa näyttelevän Eero Ahon kanssa. Vesala otti aikaisemmin Twitterissä kantaa kohtaukseen liittyvään uutisointiin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi kohtauksesta otsikolla Paula Vesala rohkeassa saunakohtauksessa uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

– Sanokaas mulle, kuka suomalainen saunoo vaatteet päällä puolison kanssa? Ja jos ollaankin saunassa alasti, onko se ”yllättävää ja rohkeaa”? Vesala ihmetteli viime viikolla Twitterissä.

”Olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun.”

Nyt Vesala kertoi EVS-ohjelmassa saamastaan palautteesta.

– Mä olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun, koska olen esiintynyt elokuvassa ilman vaatteita. Toivoisin, ettei siihen liittyisi häpeän tunnetta, mitä siihen liittyy.