Elastinen esiintyy tänään perjantaina 12.6. Radio Aallon ja Me Naisten Helsinki-päivän konsertissa. Kuva: Rähinä Records
Elastinen esiintyy tänään perjantaina 12.6. Radio Aallon ja Me Naisten Helsinki-päivän konsertissa. Kuva: Rähinä Records

Suosikkiartisti Elastinen paiskii töitä, kun muu Suomi jää lomilleen. – Pidin miniloman toukokuussa ja lisää vasta syksyllä, hän sanoo.

Helsinki-päivän konsertti 12.6. avaa festarikesäsi. Mitkä biisit keikoillasi ainakin kuullaan?

Anna soida on kuulunut jokaiseen keikkaani vuodesta 2006 lähtien. Tänä kesänä myöskään Nauravaa kulkuria ei vain voi jättää esittämättä. Kun teimme Vain elämää -ohjelmaa, versioin Peggyä nimenomaan festarilavat mielessäni. Nyt en malta odottaa, että pääsemme vetämään sitä suurilla lavoilla.

Tästä kesästä tulee urani ensimmäinen kunnon festarikesä, kierrämme kaikki suurimmat tapahtumat. Artistille ne ovat erityisen kivoja, sillä puitteet ovat kymmenen kertaa paremmat kuin pikkuklubeilla. Lavat ovat hienoja, takahuoneet suuria ja heti lavan tuntumassa, kaikki on hyvin järjestetty. Ulkoilma voi tietty langettaa omat haasteensa, mutta sehän kuuluu kesään ja täytyy vain kestää.

Millaisia festarimuistoja sinulla on ajalta, kun et vielä ollut päivän pääesiintyjä?

En ole koskaan käynyt festareilla asiakkaana, en ikinä ehtinyt. 17-vuotiaana matkasin jo mukana Bomfunk MC’s -bussissa ja seuraavana kesänä teimme jo omia keikkoja. Nyt tuntuu hienolta päästä vetämään Provinssit, Ilosaaret ja Ruisrockit.

Paljasta juhannusperinteesi!

No kun ei niitä ole – paitsi se, että olen yleensä töissä. Artistille juhannus on duuniviikonloppu muiden joukossa. Enemmän tunnelma ehkä näkyy yleisön ilmeissä.

Olet vaikuttanut siihen, että positiivisuus on uinut myös Suomi-räppiin. Mitä tapahtui naisten esineellistämiselle ja urosuholle?

Ehkä täällä on havahduttu, ettei vanhan tyylin uho liitykään päivittäiseen elämäämme. Ehkä hauskan ja hyvän fiiliksen välittäminen onkin enemmän Suomi-räpin realismia. Sitä paitsi räp on suvaitsevaista ja sen kentälle mahtuu kaikenlaisia tyyppejä – kyllä niille paljaille pyllyillekin on tilaa.

Sait nimikko-tv-sarjan, onnea! Miltä tuntuu?

Olen siitä superfiiliksissä. Kehitimme formaatin kaksin ohjaaja Tatu Ferchenin kanssa, ideamme meni läpi, ja nyt sarjasta on kuvattu jo kolmannes. Ohjelmasta tulee täysin ainutlaatuinen, ja minulle avautui hieno tilaisuus päästä soittamaan eturivin tyyppien kanssa.

Perjantaina vietetään Helsinki-päivää. Mikä on parasta stadilaisuudessa?

Stadi tuntuu kodilta. Se on myös Suomen monipuolisin ja monikulttuurisin kaupunki. Mahtavaa, että sain jo pikkupoikana kiinni siitä.

Lue myös:

Elastisen pitkäaikainen unelma täyttyi – oma televisio-ohjelma

Elastinen: ”Siitä ei ole kovin kauaa, kun olen itkenyt naisen takia”

Elastinen myöntää: Mimmit ja mammona sekoittivat pään

Elastinen

Suomi-räpin veteraani syntyi Helsingissä 18.4.1981 nimellä Kimmo Laiho. Johtaa omaa levy-yhtiötään Rähinä Recordsia.

Kalenterissa mm. Helsinki-päivän konsertti 12.6., Naantalin Kaivohuone 12.6., Haminan yöt 13.6., Kalajoki Midsummer Sound 19.6., Himos Juhannus 20.6.

Suomalaiset miehet kunniaan!

Räppäri Jare Tiihonen ja Star Wars -elokuvien Chewbaccaa esittävä näyttelijä Joonas Suotamo ovat saaneet viime päivinä ylistävää huomiota kansainvälisissä medioissa.

Viikonloppuna huippusuosittu Bright Side -verkkosivusto listasi jutussaan maita, joissa miehiä on enemmän kuin naisia. Jutun tilastoja väritettiin kuvilla kunkin maan ”unelmamiehistä”. Suomen kohdassa havainnollistavaksi esimerkiksi oli nostettu kuka muu muka kuin Cheek!

Joonas Suotamo saa hehkutusta sen sijaan Hello Giggles -sivustolta, jonka mukaan ”meidän on aika puhua siitä faktasta, että Chewbaccaa näyttelee hyvin viehättävä mies.” Eli siis ihana Joonas!

Me suomalaiset naiset olemme tietenkin jo pitkään tienneet, että kyllä Suomessa riittää upeita miehiä – jotka ovat kaiken lisäksi paljon muutakin kuin pelkkää silmänruokaa. Kysyimme naisilta, ketkä suomalaiset julkisuudesta tutut miehet pitäisi seuraavaksi noteerata ulkomaisissa medioissa.

Kokosimme vastaukset listaksi perusteluiden kera:

1. Näyttelijä Pekka Strang

”Hän on uskomattoman karismaattinen.”

2. Poliitikko Erkki Tuomioja

”Hänellä on hyvin viehättävä olemus. Jotenkin sympaattinen – ja tietenkin älykäs.”

3. Näyttelijä Eero Ritala

”Hyväntuulinen, rauhallinen ja aina mainio Eero on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisi herätä samasta sängystä. Ihan vaikka vain kavereina.”

4. Koripalloilija Lauri Markkanen

”Hän on niin pitkä ja arvostaa äidin lihapullia.”

5. Poliitikko Jani Toivola

”Hän näkee maailman niin avarakatseisesti ja jaksaa perustella asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi hän puhuu omista haastaistaan avoimesti niin, että se kannustaa muitakin avautumaan. Ja onhan hän aina pirun tyylikäs.”

6. Näyttelijä Martti Suosalo

”Ihana! Haluaisin, että Martti ja Virpi Suutari adoptoisivat minut.”

7. Kirjailija Tuomas Kyrö

”Niin rehellinen ja hauska tyyppi, että huh huh.”

8. Tennistähti Jarkko Nieminen

”Älykkään ja sympaattisen oloinen tyyppi, joka vaikuttaa siltä, että hän jaksaa aina kuunnella ja keskustella.”

9. Liikemies Jari Sarasvuo

”No onhan hän nyt kovin ihana, kun hän haluaa aina keskustella kaikesta.”

10. Näyttelijä Lauri Tilkanen

”Perinteisellä tavalla viehättävä. Sellainen sympaattinen nappisilmä.”

11. Laulaja Pete Parkkonen

”Perusteluksi riittänee: Kohta sataa.”

12. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson

”Hän on niin viisas, että oksat pois.”

13. Näyttelijä Tommi Korpela

”The one and only! Tommilla on lempeä, kiva ja rauhallinen rytmi olla ja puhua. Hän ei nöyristele, mutta ei kuitenkaan ole myöskään koppava.”

14. Koomikko Antti Holma

”Absoluuttisesti maailman hauskin mies.”

15. Jääkiekkoilija Patrik Laine

”Niin suoraselkäinen, peritamperelainen mies, että häntä ei voi kuin rakastaa.”

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.