Anna Abreu on nyt tyytyväinen sekä itseensä että uuteen suuntaansa muusikkona. Kuva: Veikko Kähkönen
Anna Abreu on nyt tyytyväinen sekä itseensä että uuteen suuntaansa muusikkona. Kuva: Veikko Kähkönen

Laulaja Anna Abreu, 24, söi ennen pussillisen karkkia päivässä ja veti keikat läpi silkalla raivolla. Kahden vuoden keikkatauolla hän teki elämänmuutoksen.

Reilut kaksi vuotta sitten Anna Abreu päätti pitää keikkataukoa. Rakkaasta työstä oli tullut raivokasta suorittamista, ja oli aika kuunnella omaa mieltä ja kehoa.

– Vedin keikat aggressiivisesti läpi, enkä ollut tyytyväinen siihen, mitä teen. Rankinta oli se, kun ajattelin, etten ole tarpeeksi hyvä enkä ansaitse tehdä työtäni. Se oli todella stressaavaa ja väsyttävää aikaa. Tauko mahdollisti sen, että pääsin tarkastelemaan itseäni kauempaa.

Hengähdys on tehnyt hyvää, ja nyt Anna hehkuu hyvinvointia.

– Elin elämää, jota ei olisi voinut jatkaa kovin pitkään. Koska olen nuori, sitä ei ehkä huomannut ulkonäön perusteella. Nyt huomaan, että jaksan keikoilla selvästi paremmin, kun treenaan enemmän ja syön hyvin.

Ei mikään pubiruusu

Aluksi Anna luuli haluavansa laihduttaa.

– Vartaloihanteeni oli Victoria’s Secret -mallin tyylinen. Halusin näyttää hyvältä.

Ei Annalla kuitenkaan ole koskaan ollut mitään, mistä laihduttaa. Vaikka hänen omien sanojensa mukaan pitäisi olla, kun katsoo ruokavaliota, joka hänellä oli aikaisemmin: sipsejä, karkkeja, energiajuomia...

Liikuntaakaan Anna ei harrastanut nuorempana ollenkaan. Nykyään hän treenaa kuntosalilla ja nyrkkeillen noin neljä kertaa viikossa. Ei kuitenkaan saadakseen mallivartalon, vaan tunteakseen itsensä vahvaksi.

– Minulle ei ole tärkeää näkyvät lihakset, vaan se, että tunnen itseni vahvaksi.

Anna viihtyy silmin nähden kropassaan. Kesän keikoilla hänet on nähty napapaidoissa ja minisortseissa. Hänen tavoitteenaan on pukeutua rohkeasti omalla tyylillä ja rikkoa rajoja.

– Esiintyjän täytyy näyttää raikkaalta ja terveeltä. Jos on lavalla pubiruusu, ei ole hyvä esikuva kenellekään.

Ikuinen perfektionisti

Tauon aikana Anna etsi kärsivällisesti tyyliään artistina. Hän kävi laulutunneilla ja katseli omia sekä muiden muusikoiden keikkoja.

– Olen hyvin itsekriittinen, enkä tule koskaan olemaan täysin tyytyväinen. Haluan kehittyä koko ajan ja etsin jatkuvasti työstäni asioita, joita voisin parantaa.

Aikaisemmin Anna tunsi epätoivoa siitä, löytäisikö hän omaa juttuaan. Nyt sekin on muuttunut.

–Minulla on selvä visio siitä, mitä haluan tehdä. Keikkalavalla on tosi varma olla, koska kappaleet tuntuvat niin omilta. Nyt voin sanoa, että ansaitsen työn, jota teen.

Lue koko juttu Me Naisten numerosta 35/2014.

Anna vastasi videolla Me Naisten väitöksiin. Kuinka usein syöt hampurilaisia, Anna Abreu? Katso vastaukset täällä.

Lue myös:

Superterveellisesti elävä Anna Abreu: "Ennen vedin keikoillani sipsejä ja muumilimsaa"

Laulaja Anna Abreu: "Mikään ei riitä minulle"

Anna Abreu poseeraa pelkässä verkkomekossa

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Olen kokenut epäasiallisia tilanteita, Miss Universum -kisoihin valmistautuva Michaela Söderholm toteaa.

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa levinnyt Me too -kampanja on saanut naisia tuomaan esille heihin kohdistunutta seksuaalista häirintää. 

Myös tuore Miss Suomi Michaela Söderholm, 25, pitää kampanjaa herättävänä.

– Olen kokenut elämässäni tilanteita, jotka mielestäni eivät ei ole olleet asiallisia. Miss Suomena tilanteet ovat olleet lähinnä yhteiskuvatilanteissa, jossa ihailijan käsi on saattanut mennä liian alas tai puristaa liian kovaa. Olen selvinnyt näistä huomauttamalla napakasti asiasta.

– Pitää muistaa, että myös miehet voivat kokea tällaisia tilanteita. Olen lukenut viikon aikana paljon kertomuksia asian ympäriltä. Niihin verrattuna olen päässyt elämässä aika vähällä.

Stoppi suhdehuhuille

Tämän viikon 7 päivää -lehdessä kerrotiin huhuista, joiden mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmasta suljetulla Tomi Metsäkedolla, 47, ja Michaelalla olisi orastava suhde.

Michaela kumoaa väitteet.

– Olin viime sunnuntaina Tähdet tähdet -ohjelmassa Marko Björsin kutsumana. Ohjelman jälkeen menimme koko ryhmän kanssa ulos syömään. Samassa pöydässä istui muitakin ohjelman tähtiä, kuten Erja Lyytinen. Jostain syystä se, että istuimme samassa pöydässä isommassa porukassa, nousi uutiseksi. Minä en ole saanut Tomilta mitään viestejä.

Tällä hetkellä Michaela keskittyy Miss Universum -kilpailuihin, jonne hän lähtee jo reilun kahden viikon kuluttua. Treffailulle ei ole tällä hetkellä aikaa.

– On minulle tullut jonkun verran viestejä miehiltä, mutta keskitytään nyt Universumeihin. Katsotaan sen jälkeen, onko aikaa nähdä ihmisiä.

”Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia.”

Personal trainerin avulla kisoihin

Käytännössä valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa. Michaelan jalkapöytä murtui vuoden alussa, mutta hän halusi pitää kroppansa tanssikisoja varten muuten kunnossa. Siksi Michaela palkkasi personal trainerin.

Saman valmentajan kanssa hän on valmistautunut Universumeihin.

– Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia. Treenien lisäksi käyn hypoxissa ja yritän varata aikaa unelle ja palautumiselle.

Lue myös: Tyyliä metsästämässä -bloggaaja Veera testasi, onko hypoxista hyötyä, jos ei laihduta