Apocalyptican Eicca Toppinen muisteli Suomipopilla hänen ja puolisonsa Kirsi Ylijoen ensitapaamista.

Eicca Toppinen, 38, ja Kirsi Ylijoki, 44, muistelivat Suomipopilla ensitapaamistaan. Kun pari tapasi, Kirsi oli 27 ja Eicca 21. Sami Kuronen kysyi pariskunnalta, miten ikäero vaikutti suhteen alkuvaiheessa.

– Kun tapasimme, asuin vielä Vantaan Hakunilassa, josta olen kotoisin. Sillai ikäeron huomasi, että mulla ei ollut fyrkkaa muuttaa Stadiin. Kirsi taas oli asunut omillaan jo kymmenen vuotta. Olihan siinä tietysti pientä kouluttautumista, mutta mä oon ollut hyvä oppimaan, Eicca kertoi.

Pariskunta tapasi toisensa ensimmäisen kerran ravintola Manalan kellarissa. Kun Eicca oli tulossa vessasta, hän ihmetteli erikoista välikohtausta.

– Katoin, kun isokokoinen lesbo oli nostanut pienikokoisen naisen seinälle ja kurmootti tätä. Mä menin siihen väliin, ja se oli Kirsi, joka roikkui seinällä, Eicca muisteli.

Kirsin mukaan nainen oli ilmeisesti tulkinnut, että Kirsi olisi antanut tälle jonkun merkin vessaan mennessään.

– Ei mulla ollut hajuakaan tästä tilanteesta. Mutta joo, silloin me tavattiin Eican kanssa, Kirsi kertoi.

Pariskunta on ollut yhdessä jo vuosia ja heillä on kaksi poikaa. Kirsi ja Eicca soittavat yhdessä myös Cherry and the Vipers -bändissä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen Suomipopin sivuilta.

Lue myös:

Kirsi Ylijoki: "En ole mustasukkainen"

Eicca Toppinen ja Maija Vilkkumaa Voice of Finlandiin


Kuva Liisa Valonen
Tilaajille
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen

Ohjaaja Mika Myllyaho kärsi nuorena paniikkihäiriöstä, mutta oppi elämään sen kanssa, kun oma ala löytyi. – Muistan miten helpottavaa oli saada diagnoosi ja tulla viimein ymmärretyksi.

Ohjaaja ja Kansallisteatterin johtaja Mika Mylly­aho, 51, ei meinaa mahtua teatterinsa pienimmän näyttämön, Omapohjan, katsomopenkkiin. Pitkät koivet näyttävät jatkuvan kolmosriviltä aina seuraavan rivin yli ensimmäisille tuoleille asti,...

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.