Drew Barrymore meditoi joka päivä viisi minuuttia. ”Uskon, että se auttaa minua perheasioissani ja siinä, miten käyttäydyn muiden ihmisten seurassa.”
Drew Barrymore meditoi joka päivä viisi minuuttia. ”Uskon, että se auttaa minua perheasioissani ja siinä, miten käyttäydyn muiden ihmisten seurassa.”

Huumevuosien ja miessekoilujen jälkeen näyttelijä Drew Barrymore, 39, löysi onnensa perhearjesta. Hän haluaa taata tyttärilleen turvallisen lapsuuden, jollaista ei itse saanut.

Iloinen ja rempseä luonnonlapsi. Puhelias, rohkea ja hulvattoman hauska. Stara, jonka parhaita kavereita kaikki haluaisivat olla. Näyttelijä-tuottaja Drew Barrymorella, 39, on mutkattoman Hollywood-tähden maine. Hän on ehtinyt näytellä jo noin viidessäkymmenessä elokuvassa ja saanut katsojat puolelleen romanttisilla komedioillaan.

Entisestä lapsitähdestä on kasvanut rakastettu näyttelijä ja ahkera bisnesnainen, joka tuntuu onnistuvan kaikessa. Drew on onnellisesti naimisissa taidekonsultti Will Kopelmanin kanssa, ja pariskunnalla on kaksi tytärtä, kaksivuotias Olive ja huhtikuussa syntynyt Frankie. Oma perhe on Drew'lle maailman tärkein asia, ja hän taistelee sen puolesta kuin leijonaemo.

Mutta ei siitäkään ole kauaa, kun Drew'ta ­pidettiin villinä, suhteesta toiseen pomppivana bilemimminä. Hän oli kuuluisuuden tärvelemä tyttö, joka kasvoi aikuiseksi liian nopeasti. Lapsuus oli kaoottinen, teinivuosia leimasivat ­itsemurhayritys ja vieroitushoidot. Oli lähellä, ettei Drew onnellisen lopun sijaan päätynyt Hollywoodin surullisimmaksi legendaksi.

Kadotettu lapsuus

Drew syntyi keskelle viihdebisnestä. Hänen isoisänsä John Barrymore oli aikansa suurimpia filmitähtiä, ja isosetä Lionel ja isotäti Ethel olivat Oscar-voittajia. Myös Drew'n isä John ja äiti Jaid olivat näyttelijöitä. Vanhemmat erosivat jo ennen kuin Drew syntyi, joten tyttö eli kahdestaan äitinsä kanssa. Jaid elätti perheensä tarjoilemalla baarissa, John puolestaan hukutti uransa alkoholiin ja huumeisiin eikä juurikaan pitänyt tyttäreensä yhteyttä.

Drew varttui elokuvastudioita pursuavassa Culver Cityssä, aivan Los Angelesin kupeessa. Pihaleikkien sijaan hän seurasi studioilla kuuluisien kummiensa, näyttelijä Sophia Lorenin ja elokuvaohjaaja Steven Spielbergin, työskentelyä ja kasvatti intohimoaan näyttelemiseen.
Kun Steven vuonna 1982 etsi lapsinäyttelijää uuteen tieteiselokuvaansa, hän löysi rooliin seitsemänvuotiaan Drew'n. E.T. the Extra Terrestrial -leffasta tuli valtaisa hitti, ja Drew singahti julkisuuteen. Lahjakasta lapsitähteä verrattiin Shirley Templeen siinä, miten hän sulatti ihmisten sydämet viattomalla hymyllään ja suurilla silmillään.

Menestys kuitenkin näytti heti varjopuolensa. Koulussa luokkakaverit kadehtivat, ja kotona äiti Jaid halusi vihdoin vain päästä Hollywood-elämän makuun. Jaidin oma ura ei ollut koskaan saanut kunnolla tulta alleen, joten hän teki kaikkensa työntääkseen Drew'n kuuluisuuteen. Tyttö oli tyrkätty koiranruokamainokseen jo 11 kuukauden ikäisenä ja tv-elokuvaan neljävuotiaana. Nyt Jaid alkoi raahata Drew'ta perässään myös baareihin ja yökerhoihin.

– Äitini välitti Hollywoodista, minä en. Halusin vain näytellä, sillä rakastin luovuutta. En piitannut siihen liittyvästä elämäntyylistä, Drew on muistellut.

Nuoresta tähdestä tuli vakiokasvo klubeilla. Hän alkoi polttaa tupakkaa ja joi ensimmäisen känninsä yhdeksänvuotiaana. Lapsuudestaan Drew muistaa päällimmäisenä jatkuvan yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen. Hän oli perheessä se, joka kantoi huolta vuokranmaksusta ja siitä, että ruokaa riitti.

– En koskaan saanut mahdollisuutta normaaliin lapsuuteen. Kaikki oli aina niin suunnittelematonta, vanhempani olivat ailahtelevia ja elämäni varsin epäjohdonmukaista. Minun piti itse kasvattaa itseni, sillä olin ihan yksin. Vihasin sitä.

Kokaiinikoukussa 12-vuotiaana

Drew oli tullut aivan liian kuuluisaksi aivan liian nopeasti. Hän oli loikannut suoraan aikuisten maailmaan ja etääntynyt ikätovereistaan.

– Olen aina ollut aikuinen, lapsuudessanikin kaikki ystäväni olivat aikuisia. Näin heidän käyvän klubeilla ja bilettävän, joten ajattelin, että niin minunkin kuului tehdä.

Tupakka ja alkoholi saivat pian seuraa huumeista, ja Drew'n lupaavasti alkanut ura oli pian raunioina. Kymmenvuotiaana hän kokeili ­marihuanaa ja 12-vuotiaana oli jo koukussa kokaiiniin. 13-vuotiaana Drew hakeutui ensimmäiseen vieroitushoitoonsa. Vuotta myöhemmin Drew yritti itsemurhaa viiltelemällä ranteitaan keittiöveitsellä.

– Halusin vain huomiota ja sympatiaa. En ­todellakaan halunnut kuolla.
Itsemurhayritys havahdutti läheiset. Muusikkoystävä David Crosby vaimoineen otti tytön luokseen asumaan. Heidän tuellaan Drew sai elämänsä järjestykseen. Hän kirjoitti kokemuksistaan omaelämäkerran Little Girl Lost.

– Olin neljätoista, kun muutin omaan asuntooni. En edes tiennyt, että pilaantunut ruoka kuului heittää pois jääkaapista! Olin peloissani mutta onnekas, että olin vihdoin päässyt pois vanhasta elämästäni.

15-vuotiaana Drew haki oikeuden päätöksellä eron äidistään ja katkaisi tähän välinsä. Hän elätti itsensä tarjoilijana, mutta ikävöi takaisin kameran eteen. Toilailut olivat kuitenkin ajaneet Drew'n Hollywoodissa mustalle listalle, ­eikä mainetta parantanut yhtään se, että hän riisuutui Playboy-lehdelle 19-vuotiaana. Silloin jopa kummisetä Steven ärähti.

– Olen tuntenut monta kertaa suunnatonta tuskaa siitä, että olen niin tunnettu. Enkö todella voi mokata tai nolata itseäni ilman, että kaikki tietävät siitä? Drew on tuskaillut.

Vihdoin oikeaan suuntaan

Pikkuhiljaa Drew ryhdistäytyi ja alkoi saada jalkansa taas studioiden oven väliin. Ratkaiseva hetki oli vuonna 1995, kun tuottamisessa kokematon Drew perusti oman tuotantoyhtiön ­suomalaissukuisen ystävänsä Nancy Juvosen kanssa. Firma nimettiin Flower Filmsiksi.

– Samalla löysin oman heimoni, perheen, ­jota olin etsinyt vuosia. Nancy on elämäni rakkaus. Hän opetti, että onnellisuus on aina itsestä kiinni, Drew on kiitellyt parasta ystäväänsä.

Flower Films onnistui tuottamaan menestyselokuvia kuten komedian Pakko olla in sekä kaksi Charlien enkelit -elokuvaa, joissa Drew näytteli yhtä päärooleista. Leffoista tuli käännekohta Drew'n uralla.

Tuotantopuolella tähti sai enemmän sananvaltaa kuin vain näyttelijänä. Drew osoitti pätevyytensä myös bisnesnaisena.

Samaan aikaan kun Drew loisti työssään, ­hänen yksityiselämässään myllersi. Hän ei millään tuntunut löytävän vierelleen miestä, jonka kanssa voisi asettua ja perustaa perheen. Ennen kuin Drew täytti 30, hän oli ehtinyt olla kolmesti kihloissa ja kahdesti naimisissa. Liitto baarimikko Jeremy Thomasin kanssa kesti kaksi kuukautta, koomikko Tom Greenin kanssa viisi kuukautta. Drew seurusteli pitkään myös The Strokes -yhtyeen rumpali Fabrizio Morrettin ja näyttelijä Justin Longin kanssa.

Nykyisen puolisonsa Willin hän tapasi kolme vuotta sitten yhteisten ystäviensä kautta. Vuosi ensitreffiensä jälkeen pari meni kihloihin ja puoli vuotta myöhemmin naimisiin. Vuonna 2012 perhe kasvoi esikoistyttärellä ja tämän vuoden keväällä he saivat toisen lapsensa. Nopea tahti on aina ollut Drew'lle tyypillinen tapa toimia, mutta tällä kertaa suunta on ollut oikea.

– Will on Pohjantähteni. Tiesin heti, että ­hänen kanssaan halusin perheen. Nyt oli aika kokeilla jotain uutta. Olin valmis ja innoissani. Äidiksi tuleminen on ollut elämäni paras asia.

Mutkikas äitisuhde

Äitiys on pistänyt Drew'n arvot uusiksi. Hänestä on tullut kotiäiti, joka on oppinut laittamaan ruokaa ja nauttimaan tavallisesta arjesta. Drew haluaa olla vanhempana rento ja hauska, mutta välttämään vanhempiensa tekemät virheet.

– Aion kirjaimellisesti taistella kuin leijona pitääkseni perheeni onnellisena ja ehjänä. En ehkä tuntisi niin, jos minulla olisi ollut mahtava perhe varttuessani.

Rankka lapsuus katkaisi Drew'n välit vanhempiinsa pitkäksi aikaa, mutta isänsä kanssa hän ehti tehdä sovinnon ennen kuin tämä menehtyi syöpään vuonna 2004.

– Isäni kuoleman jälkeen olen katsonut elämää eri silmin. Isäni ei koskaan osannut olla isä. Se on asia, jonka olen hyväksynyt. Opin myös antamaan menneiden olla menneitä. Isän kuolema avarsi mieltäni, se kasvatti minua.

Drew'n suhde äitiin on silti yhä mutkikas.

– Etäisyys äitiini on elämäni vaikein asia. En ole ollut vain vihainen äidilleni, vaan olen kokenut myös syyllisyyttä, empatiaa ja herkkyyttä. Tunsin niitä entistäkin enemmän, kun sain esikoiseni. Kävimme aiheesta upean keskustelun, mutta sekään ei onnistunut lähentämään meitä. Äiti ja minä emme vain voi olla toistemme elämässä tällä hetkellä.

Drew unelmoi suurperheestä. Täydellisen perheen mallia näyttelijä on ottanut Willin lapsuudenperheestä.

– Kopelmanit ovat mieletön perhe, oikea jätti­potti! Luulin jo, etten voisi koskaan kokea tällaista. Elämä heidän kanssaan on niin turvallista, positiivista ja tervettä. Se on minulle kokemus, jollaista toivon myös omalle perheelleni.

Toisin kuin moni kollegansa Drew ei ole turvautunut perheenpyörityksessä lastenhoitajiin.

– Ennen työ oli arvoissani ensimmäisenä, nyt etusijalla on elämäni. Yritän tehdä töitä ­kotoa käsin tai edes olla kotona ruoka-aikaan.

Hukassa olleesta teinistä on kasvanut nainen, joka on onnellisimmillaan kotisohvallaan, verkkarit jalassa, oma perhe kainalossaan.

– Vaikka minulla on yhä synkkiä päiviä, olen ehdottomasti optimisti. Elämä olisin hyvin voinut tehdä minusta katkeran, mutta katkerat ihmiset ovat tylsiä. Kuka haluaisi olla sellainen?

Lähteet: Vogue, Mirror, Mail Online, Marie Claire, Good Housekeeping, The Canadian Press, Chicago Tribune ja The Telegraph.

Drew Barrymore

■ Näyttelijä-tuottaja Drew Barrymore syntyi 22.2.1975 ­Culver Cityssä.
■ Näytellyt mm. elokuvissa E.T., Häälaulaja, Charlien enkelit ja Aina eka kerta.
■ Aviossa taide­konsultti Will Kopelmanin kanssa. Parilla on kaksi tytärtä, Olive ja Frankie.
■ Tuorein elokuva Lomapainajainen nyt teattereissa.

Suvi ja Tyler Riggs ovat pian kahden lapsen vanhempia. 

Huippumalli Suvi Riggs (o.s. Koponen), 29, saa lapsen näyttelijä-mallipuolisonsa Tyler Riggsin, 31, kanssa. Hän kertoi perheenlisäyksestä Instagram-sivuillaan julkaisemalla kuvia neuvolasta.

 

👣♥️

Henkilön suviriggs (@suviriggs) jakama julkaisu

Lapsi on Suville ja Tylerille toinen. Heidän esikoisensa syntyi joulukuussa 2016.

Suvi ja Tyler ovat olleet yhdessä vuodesta 2009. Kihloihin he menivät tammikuussa 2012 ja naimisiin elokuussa 2012.

Suvi tuli alun perin tunnetuksi Mallikoulu-ohjelmasta, jonka hän voitti vuonna 2005. Nykyään hän on kansainvälisesti tunnetuin suomalaismalli. Häntä edustaa eri puolilla maailmaa kolmetoista mallitoimistoa. Suvi on poseerannut muun muassa usean eri maan Vogue-lehden kansissa.

Amerikkalaisnäyttelijä Alyssa Milano nosti seksuaalisen häirinnän somen ykkösaiheeksi – taustalla on tuottajamoguli Harvey Weinstein tapaus.

Parin viime viikon aikana seksuaalinen häirintä ja sen yleisyys on noussut yhdeksi suurimmista puheenaiheista Yhdysvaltojen medioissa. Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun New York Times paljasti, että tunnettu elokuvatuottaja Harvey Weinstein on ahdistellut seksuaalisesti lukuisia elokuva-alalla työskenteleviä naisia.

New York Times kertoi viime viikolla, että Weinsteiniä syytetään useista ahdisteluista ja raiskauksista. Esimerkiksi Oscar-palkitut näyttelijät Gwyneth Paltrow ja Angelina Jolie ovat lehden tietojen mukaan joutuneet Weinsteinin ahdistelemiksi aloittelevina näyttelijöinä.

Weinstein on itse kiistänyt syytteet. Tuottajan vaimo Georgina Chapman ilmoitti viime viikolla hakevansa eroa miehestään. Parilla on kaksi yhteistä lasta ja he ovat olleet yhdessä yli kymmenen vuotta.

Haluatko lukea lisää Weinsteinin tapauksesta? Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla laajan koosteen aiheesta. Lue juttu tämän linkin kautta.

Kuluneen viikon aikana maailmantähdet kuten Meryl Streep, Judi Dench, Kate Winslet, Jennifer Lawrence ja Leonardo DiCaprio ovat tuominneet Weinsteinin teot. Myös Hillary Clinton, Barack Obama ja Michelle Obama ovat ottaneet tuikkasanaisesti kantaa aiheeseen.

Tärkeä aihe esiin

Yksi kovaäänisimmistä Weinsteinin tapausta kommentoineista julkisuuden henkilöistä on näyttelijä Alyssa Milano, 44.

Hän kirjoitti pitkässä blogitekstissään, että Weinsteinin käytös kuvottaa ja suututtaa häntä. Näyttelijä kertoi olevansa kuitenkin tyytyväinen siitä, että tapaus on nostanut esiin tärkeän yhteiskunnallisen ongelman.

– Samaan aikaan olen kuitenkin iloinen – suorastaan hurmioitunut – että tämä on avannut keskustelun naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, esineellistämisestä ja väheksynnästä, hän kirjoitti viime viikolla.

Nyt Milano jatkaa kannanottoaan. Hän julkaisi eilen seuraavan twiitin:

Vapaasti suomennettuna viestin sisältö on jokseenkin seuraava:

– Jos kaikki seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuneet naiset kirjoittaisivat ”Minä myös” statukseensa, ihmiset saattaisivat käsittää, kuinka suuri ongelma on.

”Kuka voi sanoa Not Me?”

Tällä hetkellä #MeToo avainsanalla Twitteristä löytyy tuhansia twiittejä. Milanon twiittiin on vastattu yli 30 000 kertaa. Milano on vastannut myös itse omaan twiittiinsä sanoilla ”Me too”, minä myös.

Monet amerikkalaiset julkisuudenhenkilöt ovat twiitanneet Milanon twiittiin sanoilla ”Me too”. Suomessa esimerkiksi malli ja tv-juontaja Maryam Razavi, toimittaja Hanna Sumari, laulaja Chisu ja muusikko Paula Vesala ovat päivittäneet someen Me too -viestin. 

Monet ovat osallistuneet avainsanan avulla keskusteluun, jonka tarkoituksena on tehdä seksuaalisen häirinnän yleisyydestä näkyvämpää:

Eräs Twitter-käyttäjä huomauttaa seksuaalisen häirinnän olevan niin yleistä, että mietityttää, onko sitä kohtaamattomia ihmisiä olemassa.

Me Naisten taannoisen kyselyn mukaan 63 prosenttia lukijoistamme on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi viimeisen vuoden aikana.

Euroopan Perusoikeusviraston mukaan Suomessa 71 prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta. EU:n jäsenvaltioiden keskiarvo on 55 prosenttia.

Milanon twiittin alla on huomautettu, ettei pidä kuitenkaan luulla, että seksuaalinen häirintä ja väkivalta koskisi vain naisia. Twitterissä monet ovat kommentoineet, että myös miehet ja transsukupuoliset joutuvat kohtaamaan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

Jutun otsikkoa muutettu 16.10.2017. 

Vierailija

Lukeeko somefeedissäsi #MeToo? Tempauksen tarkoituksena nostaa esiin, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on

Weinstein on kuitenkin käsittääkseni kiistänyt eikä häntä ole kaiketi tuomittu joten julkinen lynkkaus ei sovi oikeustajuuni, vaikka hän saattaa toki olla syyllinenkin. Nykyajan twitter-maailmassa saatetaan joukkohysteriassa tuhota ihmisiä jo ennen kuin oikeus on sanonut sanansa joka saattaa myös olla vapauttava jolloin vahinko on jo tapahtunut. Ennen vainottiin katkerien miesten toimesta noitia, nyt saatetaan katkerien noitien toimesta toisinaan vainota miehiä, noin hieman kärjistäen...
Lue kommentti