Jos jokin yhtye jäi mieleen 1980-luvulta, se on Dingo! Kuvat: Sanoma-arkisto
Jos jokin yhtye jäi mieleen 1980-luvulta, se on Dingo! Kuvat: Sanoma-arkisto

Autiotalo. Nahkatakkinen tyttö. Levoton tuhkimo. 1970-luvulla syntyneet muistavat nämä kappaleet ikuisesti.

Supersuosittu ja teinihysteriaa lietsonut Dingo hajosi runsaat 30 vuotta sitten. Moni fani muistaa hajoamispäivän yhä surullisena: silloin kasetilta soitettiin tuttuja kappaleita ja sifonkihuivit pyöritettiin ranteisiin entistä tiukemmin.

Nyt Ilta-Sanomien tietojen mukaan yhtye on tekemässä comebackia. Huhut saivat alkunsa, kun yhtyeestä tutut Neumann, Jonttu, Quuppa, Pepe ja Pete kutsuivat mediaa tiedotustilaisuuteen perjantaiksi

Kysyimme Dingo-faneilta ja muilta aikalaisilta muistoja ajasta, kun laulaja Pertti ”Nipa” Neumann villitsi Suomen neitoja ja C-kasetilta kuunneltiin Kerjäläisten valtakuntaa.

1. Isän harteet koetuksella

”Olin seitsenvuotiaana epätoivoisen rakastunut Nipaan. Onneni täyttymys oli, kun yhtye esiintyi ikärajattomassa ilmaiskonsertissa Kemin Meripuistossa eli minäkin pääsin keikalle, kun koko perheen voimin lähdettiin katsomaan. Neumannilla oli tapana ottaa Autiotalo-kappaleen aikana reppuselkäänsä aina joku tyttö yleisöstä. Tunsin syvää katkeruutta, kun itse jouduin katsomaan biisin isäni harteilta istuen, koska eihän se nyt mitään sakkolihaa sinne lavalle nostanut, vaan jonkun teinitytön, jolla oli jo tissit ja kaikkea. Mulla ei ollut mitään tsänssejä.” Katri, 37

2. Kyttäyskeikka Poriin

”Silloin kun Dingo-kuume oli kovimmillaan, kävimme usein äidin serkun luona Porissa. Koko ajan, kun ajelimme siellä ympäriinsä, pidin silmät auki, jos vaikka näkyisi vilaus Quupasta tai Nipasta.” Minna, 40

3. Naamiaishurmuri

”Olin ala-asteen toisella tai kolmannella luokalla, kun Dingo-huuma oli kuumimmillaan. Koulussamme järjestettiin naamiaiset, joiden ehdoton huipentuma oli se, kun rinnakkaisluokan Toni Nieminen, sittemmin menestynyt mäkihyppääjä, oli pukeutunut Neumanniksi. Dingoa fanittaneet tytöt olivat näystä ihan pähkinöinä.” Inka, 41

”Koulussamme järjestettiin naamiaiset, joiden ehdoton huipentuma oli se, kun rinnakkaisluokan Toni Nieminen oli pukeutunut Neumanniksi.”

4. Se kuuluisa sifonkihuivi

”Vihasin Dingoa, mutta kuljin sifonkihuivi kädessä Hanoi Rocksin vuoksi. Aina otti päähän, kun joku luuli minua Dingo-faniksi sen takia.

Toki osaan silti edelleen ulkoa Nahkatakkisen tytön, Levottoman tuhkimon, Lakatut varpaankynnet, Apinantarhaan, Lähetyssaarnaajan ja Ainon.” Tarja, 39

5. Oi koiraparkaa!

”Ystävälläni on pieni koira nimeltä Rio. Aina, kun tapaamme, iskee välitön pakko vetäistä säe ”Rio ohoi, mä lähdin banaanilaivalla pois”. Sitä ei vain voi välttää.” Sanna, 42

6. ”Tahdon kanssasi naimisiin, Nipa”

”Dingoa piti päästä kuuntelemaan jokaisella automatkalla, välitunnilla ja koulun levyraadissa. Käsityötunnilla ompelimme sifonkikankaasta huiveja. Ja ihan parasta oli, kun kesälomalla kummitäti otti mukaansa ja pääsin Dingon ikärajattomalle keikalle, vaikka vanhempani hieman vastustelivat ja pelkäsivätkin sen hysterian puolesta. En tiennyt ketään ihanampaa miestä kuin Neumann, ja minulla oli konsertissa mukana kyltti, että 'Tahdon kanssasi naimisiin, Nipa'.” Anna, 37

7. Pörrö ja muovikorvikset

”Dingo-ilmiön alkaessa olin juuri siirtymässä lapsuudesta varhaiseen teiniyteen. Tähän liittyivät siis myös ensimmäiset hiusten muotoilutuotekokeilut, koska tukkaa yritettiin saada samannäköiseksi pörröksi kuin Neumannilla. Samoin suuret samanlaiset muovikorvikset ja sifonkihuivit sekä Dingo-paidat kuuluivat lookiin. Musiikkia kuunneltiin kotona kasettisoittimella. Nimeni on Dingo ja Kerjäläisten valtakunta -kasetit pyörivät huoneessani taukoamatta, ja silloin ärsytti todella paljon, kun isä kommentoi, ettei solisti osaa laulaa.” Hanna, 38

8. Haave jäi toteutumatta

”Kun Dingo-huuma oli kovimmillaan, keikoille ei ollut meillä nuorilla vielä menemistä eikä niitä maalla pohjoisessa lähellä ollutkaan. Televisiosta joskus harvoin näki Dingon esiintymistä. Muistan erään televisioinnin, jossa Autiotalon aikana Neumann otti yleisöstä tytön reppuselkään ja koko Suomen teinitytöt tunsivat kauheaa mustasukkaisuutta, minä mukaan lukien. Lehdetkin kirjoittivat, että tyttöä jopa uhkailtiin. Kaikki lehtijutut esimerkiksi Suosikista piti tietysti hankkia, samoin vhs-nauhoja. Suuri haave oli nähdä heidät joskus livenä, eikä se ehtinyt koskaan toteutua, kun keikat jo loppuivatkin, ja tämä teini meni sitten ekoille sellaisilleen katsomaan Juliet Jonesin sydäntä ja Bocart co:ta.” Jaana, 43

”Neumannin hanskat oli jotenkin todella siistit. Tein sellaiset itselleni aina, kun kävin lähikipsalta hakemassa irtsareita.”

9. Neumann-hanskat kioskipussista

”En ole ikinä edes ollut Dingo-fani, mutta eihän siltä hysterialta voinut välttyä. Olin pahimman hysterian aikoihin vasta 3-vuotias, mutta Kouvolassa Neumann-fanitus oli huipussaan vielä silloinkin, kun olin kuusivuotias. Perin isoveljeltäni Suosikista irrotetut Dingo-julisteet, ja musta ne Neumannin hanskat oli jotenkin todella siistit. Tein sellaiset itselleni aina, kun kävin lähikipsalta hakemassa irtsareita. Siis siihen aikaan irtokarkit sai pienessä, läpinäkyvässä muovipussissa, joista sitten leikkelin ikiomat Dingo-hanskat. Olin niistä tosi ylpeä – ja varmaan tunsin jollain lailla olevani mukana siinä järjettömässä hypessä siitä huolimatta, että Dingo olikin kai enemmän 1970-luvulla kuin 80-luvun alussa syntyneiden juttu.” Maria, 35

Kerro oma tarinasi

Millaisia muistoja sinulla on Dingo-huumasta? Kerro kommenttisi alla olevassa kommentointikentässä.

Kysely

OIitko Dingo-fani?

Kyllä
Kyllä
74.0%
En
En
25.9%
Ääniä yhteensä: 27
mies83

Dingo-fanin ikimuistoinen hetki: Toni Nieminen Neumannina – ja 8 muuta tarinaa teinihysteriasta

Olin noin 7-vuotias (1990) kun kaverini isosisko oli vielä dingo-fani. Oltiin kaverilla yökylässä kun kaverin isä tuli töistä kotiin ja heitti koko konkkaronkan ulos talostaan. Ne oli kaikki dingo-faneja. Dingon musiikki soi kovaan ääneen ja ne tyhjens jääkaapin ruuista. Kaverin isä huusi että täällä ei tommosta roskaa kuunnella.
Lue kommentti

Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin lapset olivat pieniä juuri silloin, kun ura Yhdysvalloissa olisi saattanut aueta. 

Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff viettävät perinteisesti tammikuun matkaillen, mutta nyt he ovat poikkeuksellisesti Suomessa Mad Cook Show'nsa toisen tuotantokauden kuvauksissa.

– Olen viidestätoista tammikuusta viettänyt vain yhden Suomessa, koska silloin kolmas lapseni syntyi, Riku kertoo.

Mad Cook Show'n lisäksi Riku ja Tunna ovat tehneet yhdessä esimerkiksi  palkittua Madventures-matkailuohjelmaa ja Ylen Docventures-dokumenttisarjaa. He omistavat myös Gimme Ya Wallet -tuotantoyhtiön.

”Olemme molemmat familymaneja¨.”

Miehet kertovat, että Madventures-ohjelman menestys poiki aikanaan isojakin työtarjouksia.

– Emme lähteneet kansainväliselle tielle, koska saimme juuri silloin skidejä. Amerikan tuotannot ovat niin paljon kovempia ja järjettömän työläitä. Sinne olisi pitänyt jalkautua, eikä se ollut siinä vaiheessa mahdollista. Katsotaan sitten, kun lapset kasvavat. Me ei haluta olla niitä faijoja, jotka laittoivat uran lasten edelle. Olemme molemmat familymaneja, Tunna sanoo.

Perhelomailua

Mad Cook Show'n kuvausten jälkeen molemmilla miehillä on reissusuunnitelmia yhdessä perheen kanssa. Tunna lähtee  yhdistetylle työ- ja lomareissulle Intiaan Goaan perheensä kanssa.

– Talvehdin siellä. Menin suoraan lukiosta vuonna 1994 ensimmäistä kertaa puoleksi vuodeksi Intiaan. Seuraavana vuonna menin taas puoleksi vuodeksi – ja olen edelleen samalla tiellä. Goasta tuli kuin toinen koti, ja siellä myös Madventures-ohjelma sai alkunsa, Tunna kertoo.

Tunnan perhe vuokraa Goalta talon normaalisti kahdeksi kuukaudeksi kerran vuodessa.

– Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa. Ideoita tulee myös silloin, kun on suihkussa, juuri nukahtamassa tai muuten rentoutunut. Sen takia meille on ehdoton edellytys, että olemme joka vuosi reissaamassa, Tunna kertoo.

– Teemme siellä asioita, joita ei täällä kiireisessä elämässä ehdi tehdä: luemme, kirjoitamme uusia ideoita ylös, syömme hyvää ruokaa, uimme ja keskitymme läsnäoloon.

”Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa.”

Riku lähtee kuvausten jälkeen perheensä kanssa Meksikoon Puerto Vallartaan.

– Eniten kiinnostaa meksikolainen sapuska. Duunimielessä haluaisin päästä käymään pohjoisessa, koska emme ole pyörineet siellä niin paljoa.

Telkkarista tutut

Riku ja Tunna tunnistetaan toisinaan myös maailmalla, sillä Madventuresista tehtiin yksi kansainvälinen tuotantokausi, joka myytiin National Geographicille. Ohjelma pyöri yli 200:ssa maassa, ja ohjelman dvd:tä myytiin yli 200 000:ta kappaletta.

– Ohjelma pyöri Naurusaarista lähtien kaikkialla. Olin kerran jossain mitättömän pienessä pikkukylässä, jossa yhtäkkiä baarin telkkarista alkoi pyöriä Madventures. Reissureiden keskuudessa ohjelmalla on kulttimaine, ja dvd:t saattavat pyöriä guesthouseissa, Tunna kertoo.

Silti kumpikaan ei koe olevansa maailmalla iso julkkis.

–On huvittavaa, että bangkokilaisessa ostoskeskuksessa jengi tuli ottamaan selfieitä. Sri Lankassa pienessä maalaiskaupungissa yksi riksakuskeista osoitti minua, ja jengi ryntäsi luokseni juttelemaan ja ottamaan selfieitä. Totta kai tuntuu mahtavalta, että oma työ menestyy, Riku sanoo.

Terveellinen startti vuodelle

Tv-ohjelmien tekemisen vastapainoksi Riku ja Tunna elävät kiireistä lapsiperheen arkea. Rikulla on kolme poikaa puolisonsa Saija Rantalan
kanssa ja Tunnalla kaksi lasta vaimonsa Jenni Milonoffin kanssa.

”Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin.”

Riku kertoo, että hän on myös alkanut syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän.

– Olin aika väsynyt ja housut alkoivat kiristää vyötäröstä. Nyt kilot ovat karisseet. Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin ja monipuolisemmin aiempaa pienempiä annoskokoja. Olen myös lisännyt liikuntaa. Harrastan joogaa, jumppailen ja fillaroin. Talvikeleillä luistelen lasten kanssa, ja toivottavasti pääsen hiihtämään, Riku kertoo.

Ulkonäköä tärkeämpää on hyvä fiilis.

– On huvittavaa, että olen kirjoittanut kirjoja ja tehnyt televisio-ohjelmia näistä asioista, mutta vasta nyt aloin lukea omia kirjojamme ja kuunnella, mitä Mad Cook Show'ssamme puhutaan. Tavoittelen hyvää fiilistä ja välttelen kakkostyypin diabetesta.
 

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.