Danita Westphalin piilopirtti ja kakkoskoti sijaitsee Tammisaaressa, mistä hänen äidinpuoleinen sukunsa on kotoisin. Kuva: Veikko Kähkönen
Danita Westphalin piilopirtti ja kakkoskoti sijaitsee Tammisaaressa, mistä hänen äidinpuoleinen sukunsa on kotoisin. Kuva: Veikko Kähkönen

Suhde asianajaja Heikki Lampelaan teki asuntovälittäjä Danita Westphalista kohutun tosi-tv-julkkiksen. –Rakkaus on henkinen ja hauras kahden ihmisen välinen asia. Me vain elimme niin eri elämänvaiheita, Danita kertoo erosta.

Viime keväänä helsinkiläisestä asuntovälittäjästä Danita Westphalista, 36, tuli alkuvuoden seuratuin tosi-tv-julkkis.

Yrittäjäsuvun tytär lähti mukaan Tavallista elämää -tv-sarjaan silloisen miesystävänsä, asianajaja Heikki Lampelan pyynnöstä, ja ajautui ihmissuhdesoppaan, joka nosti Danitan nimen kohupalstoille ja kahvipöytäpuheisiin.

Danitan ja Heikin suhde kuitenkin päättyi ennen kuin koko tv-sarja ehti ilmoille. Keskustelupalstoilla ilkuttiin, että nainen oli julkisuustyrkky ja onnenonkija. Huhuttiin, että koko juttu oli kanavan mainostempaus televisio-ohjelmalle.

–Ei se ollut. Minä ainakin kuvittelin tutustuvani aitoon ihmiseen ja laitoin itseni mukaan täysillä, Danita sanoo.

Hän ei syytä erosta ohjelmaa tai siitä seurannutta julkisuutta.

–Rakkaus on henkinen ja hauras kahden ihmisen välinen asia. Me vain elimme niin eri elämänvaiheita. Arki tyttäreni kanssa vaatii turvallisuutta, harmoniaa ja selkeitä rutiineita, joita ei voi suinpäin muuttaa. Enkä halua hätiköidä rakkaudessakaan, viisivuotiaan tyttären äiti sanoo.

Danitan elämän miehet ovat lähes poikkeuksetta olleet vanhempia ja dominoivia.

–Kai miehet ovat minulle aina olleet vähän mystisiä olentoja, kun minulla ei ole ollut omaa isää. Kaikissa suhteissani miehet ovat olleet persoonaltaan kuin jumalasta seuraavia. On haastavaa elää sellaisen ihmisen kanssa. Siinä ei riitä, vaikka itse olisi enkeli.

Villien vuosien hinta

Danita sanoo olleensa henkinen etsijä nuoresta asti. Tiukka kasvatus sai hänet tekemään irtiottoja nuorena aikuisena. Danita halusi menestyä ja tehdä rahaa. Hauskanpito ja vaarallinen elämä viehättivät. Hän työskenteli media-alalla, teki paljon töitä, biletti vielä enemmän, nukkui aivan liian vähän, mutta tienasi hyvin.

Villeihin vuosiin kuului myös kaksi rattijuopumustuomiota. Niistä tuli Danitalle katkeamispiste, alku täydelliselle elämänmuutokselle.

Hän alkoi opiskella elämäntaidon valmennusta ja jätti juomisen. Vasta nyt hän oli valmis käsittelemään menneiden vuosien ikäviä kokemuksia.

–Alkoholista luopuminen oli rajapyykki, sillä halusin muutosta kohti täydellistä hyvinvointia. Olen ystäväpiirini ainoa täysraitis. En kuitenkaan saarnaa siitä muille. Tuntuu, että nyt olen läsnä omassa elämässäni.

Rankoista kokemuksistaan Danita on ottanut opiksi.

–Vietän nykyisin hyvin maanläheistä elämää. Olen istunut aikoinani tukka hulmuten Ferrarissa, nyt etsin rauhaa ja harmoniaa.

Lue Danita Westphalin koko haastattelu Me Naisista 25/26 2014.

Lue myös:

Rakastunut huippujuristi Heikki Lampela: "Naisesta pitää löytyä enkelin ominaisuuksia"

 Tänään televisiossa: Heikki Lampela rakastuu Danita Westphaliin

Heikki Lampelan naisystävä Danita Westphal: Pakenin suhdesotkua piilopirttiin

Asianajaja Heikki Lampela uudesta rakkaastaan: ”Hannasta on minulle vastusta"

Me Naisten juhannusheilavisassa selvitetään, millaista lempeä sinä kaipaat juhannusöihin.

Se on täällä taas – rakkauden kesä ja keskikesän juhla nimittäin! Satoi tai paistoi, jokainen meistä kaipaa lämpöä juhannukseen. Ja tästä lämmöstä huolen pitää tietenkin juhannusheila! 

Kenet sinä valitset völjyyn jussina – tulisen vai varman?

Tee Me Naisten kumman kaa -testi, ja selvitä mitä makusi kertoo sinusta rakastajana. Valitsimme heilakandidaateiksi Suomen viihdemaailman kutkuttavimmat hahmot ja elostelijat.



Olet luonteeltasi seksihurjastelija

 

Mitä rakkauteen ja seksiin tulee, nautit hypystä tuntemattomaan. Olet tulinen rakastaja, ja kaipaat samaa juhannusheilaltasi. Vanhaa seksikeisaria Mikko Alataloa siteeraten, roppasi kaipaa romantiikkaa ja sielusi seksiä. Janoat jännitystä ja vaaraa, mutta varo ettet satuta itseäsi tulisia rakastajia etsiessä.


Ymmärrät hyvän päälle

 

Tahdot varman ja tyydyttävän juhannussutinan. Luotat hyväksi todettuun, etkä helposti vaihda – mitäpä sitä suotta pettymään, kun voi saada priimaa. Arttu Wiskarimaiset nallekarhut ja Paula Koivuniemen kaltaiset varmat romantikot pitävät sinut lämpimänä viileät juhannusyöt. Makusi on aikuinen.


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?

 

Oopperan pääjohtaja Gita Kadambi on kahden kulttuurin kasvatti.  – Koin Intian satumaana. Myöhemmin tajusin, etten sopeutuisi intialaiseen arkeen.

Pääjohtaja Gita Kadambia, 46, on pyydetty kahdesti töihin Suomen Kansallisoopperaan ja -balettiin, ja molemmilla kerroilla hän on suostunut.

Yhden kerran hän olisi itse halunnut taloon, mutta silloin ovet eivät hänelle auenneet. Pakeista on aikaa noin 35 vuotta.

– Tanssin lapsena balettia ja päätin 11-vuotiaana pyrkiä balettikouluun. En päässyt sisään, koska olin jo silloin pitkä, ja minua luultiin pääsykokeissa 16-vuotiaaksi, Gita muistelee nyt oopperan hiljentyneillä käytävillä.

Kansallisoopperan kevätkausi on päättynyt, ja muusikot ja tanssijat ovat lähteneet lomille, mutta Gitan nauru kaikuu vaalean talon komeassa aulassa.

– Oli ihana palata tuttuun taloon. Täältähän minä oikeastaan aloitin työurani musiikkijärjestäjänä vuosituhannen alussa.

Välissä Gita ehti tehdä töitä muun muassa Yleisradiossa ja Helsingin kaupunginorkesterissa. Oopperaan hän palasi pääjohtajana tämän vuoden alussa.

Avoimeksi ja välittömäksi luonnehdittu Gita on talven ja kevään aikana ehtinyt tavata alaisiaan ja tutustunut heidän töihinsä. Tekniikan väen apuna Gita rakensi lavaa, ja tarpeistossa hän pääsi muun muassa hopeoimaan kulhon.

– Ajattelen, että johtajan täytyy tuntea organisaa­tionsa ihmiset ja kuunnella, mitä sieltä nousee. Pistän niin sanotusti kädet saveen.

Mutta ei Gitan ensimmäinen kausi sujunut pelkästään suloisissa jälleennäkemisen tunnelmissa.

Heti maaliskuussa uuden pääjohtajan eteen tuli kova paikka, kun tanssijat syyttivät baletin taiteellista johtajaa Kenneth Greveä epäasiallisesta käytöksestä. Gita siirsi Kennethin pois esimiestehtävistä ja joutui kommentoimaan tapahtumia televisiokameroiden edessä.

”Pelastukseni luultavasti oli, että nukun aina yöni hyvin.”

Siinä härdellissä hyvästä paineensietokyvystä oli hyötyä.

– Pelastukseni luultavasti oli, että nukun aina yöni hyvin. Mottoni on, että aika ei auta vaikeissa asioissa. Ongelmat on parempi nostaa heti pöydälle, Gita uskoo.

– Jokaiselle johtajalle tulee jonkinlainen tulikaste. Tämä taisi olla minun. Kevät oli raskas ja intensiivinen, mutta näen tilanteen oopperassa jo paljon positiivisempana. Olen tosi onnellinen tästä porukasta ja talon hyvästä yhteistyöhengestä.

Mummola Intiassa

Gitan elämässä musiikki on ollut läsnä aina. Lapsena hän kinusi yhdessä neljä vuotta vanhemman veljensä kanssa päästä pianotunneille. Myöhemmin tyttö halusi soittaa myös huilua ja aloitti baletin.

Järvenpäässä intialaisen isän ja suomalaisen äidin lapset tunnettiin siitä, että he esiintyivät kaikissa mahdollisissa koulun juhlissa ja musiikkiopistojen konserteissa. Gita oli myös aktiivinen oppilas ja kuului koulunsa johtokuntaan ja oppilasyhdistyksiin.

Voisi luulla, että 1970- ja 1980-luvun Suomessa ei olisi ollut helppoa elää erinäköisenä, mutta Gitalle pikkukaupunki oli turvallinen ympäristö kasvaa.

– Väitän, että se johtui siitä, että soittamisen kautta olin esillä ja ihmiset tiesivät minut, sen puoliksi intialaisen tyypin, Gita sanoo.

Gita muistaa lapsuudestaan ainoastaan yhden rasistisen välikohtauksen. Kun alaluokkalainen tyttö oli palaamassa koulusta kotiin, joku nimitti häntä mustalaiseksi.

– Minä huusin takaisin, että en ole mustalainen, vaan puoliksi intialainen, Gita kertoo.

”Minä huusin takaisin, etten ole mustalainen, vaan puoliksi intialainen.”

Gitan isä oli päätynyt 1960-luvun lopulla Suomeen sen tavallisen tarinan, rakkauden, takia. Ruotsissa ja Sveitsissä kemistiksi opiskellut nuori mies erikoistui meijeri­alaan ja tapasi Valiolla harjoittelussa Gitan äidin.

Kotona puhuttiin suomea ja englantia, mutta Gita osaa myös kannadaa, erästä Intian kieltä, jota puhuttiin kaikki kesät Intian mummolassa, Bangaloressa.

– Muistan, miten kesän alussa hirveä lössi sukulaisia oli aina lentokentällä ottamassa meidät avosylin vastaan, sillä sukumme oli iso ja tiivis.

Gitan isoäiti oli vannoutunut elokuvien ystävä, ja lapsenlapset tiesivät, mitä oli ohjelmassa, jos illallinen tarjoiltiin tavallisen iltayhdeksän tai -kymmenen sijaan aikaisemmin.

– Pakkauduimme autoon, lähdimme yönäytökseen elokuvateatteriin ja sen jälkeen vielä jäätelölle. Se oli ihanaa, Gita muistelee.

Kesät Intiassa olivat Gitalle tärkeitä.

– Koin Intian vähän kuin satumaaksi. Vasta myöhemmin tajusin, että arki siellä olisi erilaista kuin loma.

Talvisin yhteyttä suvun kanssa pidettiin kirjoittamalla kirjeitä. Mummolaan sai soittaa kerran kuussa, sillä puhelut Intiaan olivat kalliita.

– Osaan edelleen ulkoa isoäidin 15-numeroisen puhelinnumeron. Muistan myös, miten onnekkaaksi tunsin itseni, kun löysin kerran Järvenpään keskustasta puhelinautomaatin, joka oli rikki ja jolla pystyi soittamaan ilmaiseksi Intiaan, Gita kertoo.

Järvenpäässä kasvanut Gita ei lapsena kokenut rasismia: ”Väitän, että se johtui siitä, että soittamisen kautta olin esillä ja ihmiset tiesivät minut, sen puoliksi intialaisen tyypin”, Gita sanoo.
Järvenpäässä kasvanut Gita ei lapsena kokenut rasismia: ”Väitän, että se johtui siitä, että soittamisen kautta olin esillä ja ihmiset tiesivät minut, sen puoliksi intialaisen tyypin”, Gita sanoo.

Aina vähän erilainen

Menetkö naimisiin suomalaisen vai intialaisen miehen kanssa, Gita muistaa sukulaisten udelleen häneltä teini-iässä kyllästymiseen asti joka kerta, kun Intiassa vietettiin jonkun sukulaisen monipäiväisiä häitä.

Gita kipuili murrosikäisenä paljon identiteettiinsä kanssa ja mietti, minne kuuluu. Vähitellen haavekuva Intiasta alkoi kuitenkin himmetä.

– Vaikka intialainen sukuni on kosmopoliitti sta eikä tiukan perinteistä, olin saanut Suomessa länsimaisen kasvatuksen ja tajusin, etten oikeasti sopeutuisi intialaiseen elämään ja arkeen, Gita sanoo.

– Aika pienenä myös tajusin, miten etuoikeutettu olin niin intialaiseen yläluokkaan kuulumisestani kuin ennen kaikkea suomalaiseen tasa-arvoiseen yhteiskuntaan syntymisestäni. Ero rikkaiden ja köyhien välillä Intiassa oli – ja on edelleen – räikeä.

”En ihan täysin kuulu kumpaankaan maahan.”

Gitan identiteettiä kaukaiset juuret kuitenkin muokkasivat – ja muovaavat edelleen.

– Olen poikkeavan näköinen Suomessa enkä toisaalta kokonaan sulaudu joukkoon Intiassakaan. En ihan täysin kuulu kumpaankaan maahan, mutta ehkä olen oppinut kääntämään sen voimavaraksi, hän sanoo.

Kun Gita kirjoitti ylioppilaaksi, paikallislehti otsikoi hänestä kirjoitetun jutun: ”Gita Kadambi haluaa ammatin musiikista”.

Gita itse ei ollut asiaa näin pitkälle miettinyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut riittävää paloa pianonsoiton harjoitteluun.

– Myöhemmin olen ajatellut, että ehkä soittaminen oli sosiaaliselle luonteelleni liian yksinäistä, Gita sanoo.

Tulevaisuudesta epätietoinen Gita haki kirjoitusten jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan musiikkitiedettä. Musiikkitieteen laitoksella hän viipyi vain vuoden, mutta siihen ajanjaksoon sisältyi tärkeä kohtaaminen. Ainejärjestön pikkujouluissa hän tapasi pojan, jonka kanssa viihtyi koko illan.

– Lähdin seuraavana aamuna viideksi viikoksi Intiaan, mutta kun palasin, aloimme seurustella.

Kotiäiti Englannissa

Gitan ja bileissä tavatun pojan, Tuomas Auvisen, perheeseen kuuluu tänään kolme lasta. Kaksi vanhinta syntyivät Englannissa, missä Tuomas opiskeli ja teki väitöskirjaa 1990-luvun lopulla.

”Meidän suvussa naiset ovat aina saaneet lapset parikymppisenä.”

– Meidän suvussa naiset ovat aina saaneet lapset parikymppisenä. Muistan isoisoäitini hyvin, sillä hän kuoli vasta, kun olin jo aikuinen. Minäkin tiesin aina haluavani äidiksi, ja olin pienestä asti tykännyt hoitaa lapsia, kertoo Gita, joka sai esikoisensa 24-vuotiaana.

Vaikka äidiksi tulo ulkomailla kaukana läheisistä oli rankkaa, Gita muistaa tuosta ajasta myös paljon hyvää.

– Englantihan oli näppärä paikka kotiäidille, sillä kotiäitikulttuuri on siellä vahva ja erilaista kerhoa ja jumppaa riittää, Gita kertoo.

Kun perhe neljän Englannissa vietetyn vuoden jälkeen palasi Suomeen, Gita ajatteli, että hänen on aika päättää, mitä haluaa isona tehdä. Ennen Englantiin muuttoa hän oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta, muttei nähnyt itseään opettajana. Englannissa Gita oli suorittanut esittävän taiteen tutkinnon pianistina, mutta viimeistään sitä tehdessään tajunnut, ettei hänestä tule myöskään muusikkoa.

Gita asuu miehensä Tuomas Auvisen kanssa Espoossa. Perheeseen kuuluu kolme lasta, joista kaksi vanhinta on jo muuttanut pois kotoa. Kuva: Liisa Valonen
Gita asuu miehensä Tuomas Auvisen kanssa Espoossa. Perheeseen kuuluu kolme lasta, joista kaksi vanhinta on jo muuttanut pois kotoa. Kuva: Liisa Valonen

Nousujohteinen ura

Kun Gita Suomeen palattuaan vuonna 2000 haki musiikkijärjestäjän paikkaa Savonlinnan Oopperajuhlilta, hän ei oikein edes tiennyt, mitä pesti pitää sisällään.

– Harva tietää. Musiikkijärjestäjä on vähän kuin television studio-ohjaaja. Hän pitää näytöksessä kaikki langat käsissään ja antaa kapellimestarille, solisteille, tekniikalle ja valoille iskut, milloin mennään sisään.

Savonlinnan-kesän jälkeen Gitan ei ole elämässään montaa työpaikkaa tarvinnut hakea. Oopperajuhlilta häntä kysyttiin töihin Kansallisoopperaan, mistä tie vei Radion sinfoniaorkesterin apulaisintendentiksi ja edelleen Yleisradiossa henkilöstöpuolen johtohommiin.

– Ihmiset, työhyvinvointi ja henkilöstöhallinto ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja opin Ylellä paljon johtamisesta ja strategisesta suunnittelusta, mutta jossain vaiheessa aloin taas kaivata musiikkia.

”Jossain vaiheessa aloin taas kaivata musiikkia.”

Kun Helsingin kaupunginorkesterissa tuli intendentin paikka auki, Gita tajusi, että työssä yhdistyisi kaikki, mitä hän on kokenut ja oppinut. HKO:ssa hän olisi luultavasti edelleen, ellei puhelin olisi puolitoista vuotta sitten soinut.

– Headhunter kysyi, kiinnostaisiko minua oopperan pääjohtajan paikka. En ollut ajatellut siinä kohtaa lähteväni minnekään, mutta en voinut sanoa ei. Olen aina ajatellut, etten halua katua, vaan ennemmin kokeilla kaikkea. Sitten ei ainakaan tarvitse jossitella.

Saimaan sielunmaisema

Gitan mies Tuomas Auvinen on Sibelius-Akatemian entinen rehtori ja pyörittää nykyään omaa luovan johtamisen konsulttiyritystä. Pelkästään musiikista tai työasioista ei kotona kuulemma kuitenkaan puhuta, vaikka samalla alalla työskentelystä hieman hyötyä onkin.

– Toinen tietää tasan tarkkaan, milloin toisella on vaikeaa ja osaa tukea. Se on aitoa kumppanuutta. Minä esimerkiksi olen tämän kevään kohun aikana takuulla ollut kotona poissaoleva ja omissa ajatuksissani.

”Toinen tietää tasan tarkkaan, milloin toisella on vaikeaa ja osaa tukea. ”

Gita kertoo, että perhe on hänelle tärkeä voimavara.

– Toki balanssin löytäminen työn ja perheen välillä on välillä vaikeaa, koska teen töitä intohimoisesti. Ei minua viime aikoina ole kovin usein näkynyt jääkiekkokaukalon laidalla kuopukseni harrastusta seuraamassa.

Perheen kaksi vanhinta lasta ovat vähän aikaa sitten muuttaneet pois Espoon-kodista.

– Lasten pesästä lähtö on ollut vähän haikeaakin ja vaatinut sopeutumista, mutta onneksi 10-vuotias iltatähti pehmentää muutosta.

Kun Gitan kesäloma kohta alkaa, perhe pakkaa autonsa ja suuntaa Saimaan-mökille. Savonlinnasta ja Saimaasta on muodostunut Gitalle tärkeä sielunmaisema. Mökillä ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Se on tervetullutta vastapainoa kalenteriin ja kelloon sidotulle työlle.

–  Voin helposti viettää lomalla koko päivän yöpuvussa. Rikkaruohoja tietenkin nypin, koska pitäähän jotain puuhaa olla.

 

GITA

KADAMBI

Kansallisoopperan -ja baletin pääjohtaja syntyi 1972 Järvenpäässä.

Työskennellyt intendenttinä Helsingin kaupunginorkesterissa ja Radion sinfonia­orkesterissa sekä henkilöstöpäällikkönä Yleisradiossa.

Koulutukseltaan musiikin maisteri. Suorittanut myös Executive MBA -tutkinnon Aalto-yliopistossa.

Asuu Espoossa miehensä Tuomas Auvisen kanssa. Parilla on kolme lasta.