Jare Henrik Tiihonen. Eli Cheek. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Kössi
Jare Henrik Tiihonen. Eli Cheek. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Kössi

Jare Tiihosella todettiin vuonna 2009 kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän kertoo elämäkerrassaan, että on synkimpinä hetkinä halunnut vain kuolla.

Cheek eli Jare Tiihonen, 34, kertoo JHT – Musta lammas -kirjasta pahimmista romahduksistaan. Syksyllä 2009 Jare oli naisystävänsä Susannan kanssa lomalla Malagassa, kun huomasi, että olo on helvetillinen”.

– Yhtenä aamuna vain tiesin, että nyt on hätä. Muutos mielialassani oli raju ja nopea, Jare kertoo Mikko Aaltosen kirjoittamassa kirjassa.

Myös Susanna huomasi, että Jare oli täysin eri ihminen kuin vielä edellisenä päivänä.

”En halunnut enää elää.”

– Aamuaurinko paistoi loma-asuntomme parvekkeelle. Oli täydellinen lomapäivä, ja minä tahdoin vain hypätä parvekkeelta alas. Halusin kuolla. Tunne oli kiistaton ja kauhistuttava: en halunnut enää elää.

Jare kertoo, että vältteli parveketta loppuloman.

– En muista noista päivistä mitään. Olin kun sumussa.

Vakava seurustelusuhde ja suosio olivat liikaa

Loman jälkeen Jare hakeutui Suomessa psykologin puheille. Ensimmäisen kerran hän oli hakenut apua kolme vuotta aikaisemmin, silloin tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha kuin syksyllä 2009. Jare oli oireillut pahasti jo alkusyksystä ja saanut pahoja paniikkihäiriökohtauksia. Hän muistelee kirjassa toistaiseksi pahinta kohtaustaan, kun oli kaksosveljensä Jeren kanssa syömässä.

”Huusin kunnes auton ikkunat menivät sisältä huuruun, en pystynyt lopettamaan.”

– Juoksin ravintolasta autooni ja aloin huutaa. Huusin kunnes auton ikkunat menivät sisältä huuruun, en pystynyt lopettamaan. Kun kohtaus oli kestänyt puoli tuntia, Jere ajoi autoni kaupunginsairaalan ensiavun pihaan. En kuitenkaan sietänyt ajatusta, että minut tunnistettaisiin siellä. Lopulta veikka vei minut vanhempiemme luokse, missä vaikersin sikiöasennossa olohuoneen lattialla, kunnes kohtaus helpotti, Jare muistelee kirjassa.

Psykologin vastaanotolta Jare sai lähetteen psykiatrin luo, joka arveli, että Jaren masennus, itseinho ja kohtaukset saattavat osittain johtua tämän tarpeesta kontrolloida kaikkea.

– Psykiatrin mukaan saatan olla masentunut siksi, ettei mieli ole pysynyt elämässäni tapahtuneiden muutoksien tahdissa: vakavan seurustelusuhteen, kasvaneen suosion, kiireen ja Helsinkiin muuton.

Lopulta Jare sai diagnoosin – se oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkitykseksi hänelle määrättiin Ketipinoria.

– Lääkitys lievittää bipolaarisuuden oireita, tasaa mielialaa ja leikkaa pois pahimman masennuksen ja kovimman manian. Yksistään se ei kuitenkaan paranna minua. Siihen tarvitaan terapiaa.

Jare kertoo, että tunsi usein elävänsä kuin vankilassa päänsä sisällä. Sama tunne liittyi myös seurusteluun. Jare jutteli asioista myös Susannalle, mutta se ei hänen oloaan helpottanut.

– Tunnen silti ongelman olevan yksin minun päässäni, enkä mahda sille mitään, hän oli kertonut psykiatrille.

Itsesyytöksiä ja -halveksuntaa

Vuoden 2009 romahduksen jälkeen Jarella kesti reilu vuosi, että hän pääsi takaisin jaloilleen. Viimeisin paha romahdus tapahtui stadionkeikkojen jälkeen vuonna 2014. Cheek oli vuokrannut Los Angelesissa talon, jossa hänen oli tarkoitus äänittää biisejä Alpha Omega -albumilleen. Jare huomasi, että räppääminen ei onnistu, kun sanat eivät tulleet ulos suusta.

”En ole ansainnut paikkaani. Miten näin lahjaton jätkä on ikinä päässyt tällaiseen asemaan?”

– Kaikki paha valuu päälleni, musta huppu kaappaa mieleni sisäänsä. Vajoan lattialle sikiöasentoon. Miten näin kelvoton jätkä voi tehdä yhtään mitään?

– En osaa mitään muuta kuin räpätä. Jos en enää pysty siihenkään, mitä teen loppuelämälläni? Itsesyytökset ja itsehalveksunta astuvat päälleni kuin likainen saastuttava tahma. En ole ansainnut paikkaani. Miten näin lahjaton jätkä on ikinä päässyt tällaiseen asemaan? Viekää Cheek teuraaksi saman tien, voivat ainakin vihaajat onanoida onnesta, Jare muistelee ajatelleensa.

Tällä hetkellä Jare voi omien sanojensa mukaan hyvin.

– Ainoa huono puoli on se, että lääkkeiden takia en koskaan enää herää virkeänä. Käyntiin pääsemisessä menee aina vähintään tunti, Jare kertoi viikonloppuna julkaistussa Kuukausiliitteessä.

JHT – Musta lammas (Otava, kirjoittanut Mikko Aaltonen) julkaistaan tänään 10.6.2016.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...