Näyttelijä Charlize Theron, 36, on saanut kokea niin traagisia menetyksiä, karvaita pettymyksiä kuin odottamattomia onnenpotkujakin. Nyt elämä on tasapainossa, kun näyttelijä sai hartaasti odottamansa adoptiopojan.

Matalakantaisista kengistään huolimatta Charlize Theron on näyttävä ilmestys. 177-senttinen, vaaleaverinen näyttelijä on pukeutunut kynsilakkaa myöten mustiin. Viileä ulkomuoto kuitenkin hämää. Elokuvatähti ei vaikuta kylmältä ja etäiseltä, vaan pikemminkin jätkämäisen rempseältä – siltä tyypiltä, joka vaatii illan päätteeksi vielä yhtä kierrosta.

– Olen kohta alasti, älkää välittäkö, Charlize vitsailee riisuttuaan huivin kaulastaan ja alkaessaan avata villakangastakkinsa vyötä.

Kun oikein siristää silmiään, voi huomata takin napeissa lukevan himmeällä Fendi. Saappaatkin vaikuttaisivat olevan italialaista käsityötä.

Luksusmerkit eivät kuitenkaan ole olleet Charlizelle itsestäänselvyys. Teini-iän järkyttävät kokemukset, loukkaantumiseen kariutunut balettiura ja onnenkantamoinen, joka johdatti hänet Hollywoodiin, ovat opettaneet, ettei elämää juuri voi kontrolloida.

Kerro, kerro kuvastin

Tällä hetkellä 36-vuotiaan tähden elämässä on kuitenkin kaikki kohdallaan. Alkuvuodesta hänen elämänarvonsa muuttuivat kertaheitolla: ennen tärkeintä oli ura, mutta nyt tuore äiti viettää kaiken liikenevän ajan pienen adoptiopoikansa Jacksonin kanssa.

Vaikka Charlize keskittyy paraikaa perhe-elämään, hän tuntuu olevan nyt joka paikassa: leffateattereissa pyörivässä scifi-jännärissä Prometheus sekä elokuvassa Lumikki ja metsästäjä. Klassikkosadun uutuusversiossa Charlize näyttelee noitakuningatar Ravennaa, jolle peili kertoo, että valtakunnassa on jotain  häntä kauniimpaa.

Ravennan roolissa Charlize joutui kokemaan, miltä tuntuu, kun kauneus katoaa ja posket alkavat roikkua. Maskeeraajat vanhensivat häntä rooliin lateksin ja meikin avulla.

– Kun näin kasvoni peilistä, parahdin, että herranjumala, oletteko tosissanne!

Todellisuudessa Charlize suhtautuu ikääntymiseen rennosti.

– Miksi kuluttaisin aikaani sellaisten asioiden miettimiseen, joita en voi muuttaa? On väistämätöntä, että vanhenen. Lopulta on kyse siitä, että kohtaamme kuolevaisuutemme. Ikääntymisen merkithän eivät ole pelkästään pinnallinen asia, vaan merkki siitä, että kehomme alkaa lähestyä loppuaan.

Hollywoodissa ulkonäköpaineet ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä. Jos Charlize ei itse stressaa rapistumisesta, joku muu tekee sen hänen puolestaan.

– Naisille vanheneminen on vaikeampaa. Lehdissä saatetaan kirjoitella, että minulle on tehty seitsemän kasvojenkohotusta. Tiedättekö kuinka rankka operaatio se on? Saati sitten seitsemän!

Charlize ei tiedä sitä itsekään, sillä hän on päättänyt toistaiseksi pysytellä kaukana kauneuskirurgien veitsistä.
Ravennan rooli ei ole ensimmäinen kerta, kun Charlize nähdään rujona valkokankaalla. Sarjamurhaaja Aileen Wuornosin rooli elokuvassa Monster (2003) oli hänen uransa käännekohta. Elokuvaa varten näyttelijän piti lihoa 15 kiloa ja muuntautua lähes tunnistamattomaksi kasvoproteesien avulla.

Heittäytyminen kannatti: Charlize palkittiin roolistaan Oscarilla.
Tosielämässä tunnustettu kaunotar ja seksisymboli ei ole koskaan tehnyt ulkonäöstään numeroa.

– Kaikilla meillä on epävarmuutemme, mutta jokainen fiksu nainen tietää olla jakamatta niitä.

Rankka nuoruus

Alun perin Charlizesta piti tulla balettitanssija. Hän syntyi Etelä-Afrikan Benonissa lähellä Johannesburgia ja kasvoi maaseudulla kaupungin ulkopuolella. Charlizen nuoruusvuosia varjosti perheen isä ryyppääminen. Charles oli juovuksissa väkivaltainen, ja äiti Gerda päätti suojella tytärtään lähettämällä tämän sisäoppilaitokseen.

Kun Charlize oli 15-vuotias, tilanne kärjistyi äärimmilleen. Eräänä viikonloppuna tyttö joutui todistamaan, kun hänen äitinsä tappoi uhkaavasti käyttäytyneen isän perheen kotona.
Charlize ei ole puhunut tapahtuneesta julkisesti, mutta kertoi tarinansa Chris Karstenin naistappajista kertovassa kirjassa The Deadly Women: When Passion Turns to Blood.

– Joku hakkasi keittiön ovea. Kerroin äidilleni, että se on isä, ja minä pelkään häntä. Isäni sanoi, että hän ampuu meidät, Charlize on kertonut poliisin asiakirjojen mukaan.

– Sitten kuului laukauksia. Kun menin käytävään, näin äitini, joka itki: ”Ammuin heidät. Ammuin heidät.”

Charles kuoli, ja hänen mukanaan ollut veli sai osuman. Gerdan teko katsottiin itsepuolustukseksi, eikä syytettä koskaan nostettu.

Tapahtunut ei vainoa Charlizea. Hän on kiitollinen äidilleen siitä, että tämä pelasti molempien hengen. Äidin ja tyttären välit ovat hyvin läheiset.

– Äitini ei pidä siitä, että puhun hänestä, mutta haluan ihmisten ymmärtävän, että äitini on sinnikkäämpi kuin kukaan, Charlize on kertonut.

Onnekas pankkireissu

Raskaiden tapahtumien jälkeen Charlize haki elämäänsä uutta suuntaa. Vaaleaverikkö osallistui mallikilpailuun, jonka voitto sai milanolaiset mallitoimistot kilpailemaan kaunottaresta. Mallikeikat olivat kuitenkin hänelle vain keino ansaita rahaa tanssimista varten.

Charlize oli aloittanut baletin kuusivuotiaana. Lukiossa hän tanssi jo kahdeksan tuntia päivässä ja suunnitteli baletista itselleen ammattia.

17-vuotiaana Charlize pääsi arvostettuun Joffrey Ballet School -kouluun New Yorkiin jatkamaan balettiopintojaan. Kohtaloksi koituivat polvet, jotka eivät kestäneet tanssimista.

– Olen tanssijaksi pitkä, ja polviini kohdistuu enemmän painoa kuin pienemmillä. Polvivammat olivat väistämättömiä.

Niinpä 19-vuotias Charlize pakkasi laukkunsa ja matkusti länsirannikolle. Nuorena intoa oli enemmän kuin viisautta. Kun matkalipussa luki Los Angeles, Charlize huusi: ”Väärä paikka, olen menossa Hollywoodiin!”

– Jos minun pitäisi tehdä se matka uudestaan, en varmasti uskaltaisi enää asua niissä majapaikoissa, hän on muistellut.

Charlize elätti itsensä tarjoilijan ja mallin töillä. Koulut olivat jääneet kesken, eikä paluu kotiin ollut vaihtoehto.

Sitten eräs pankkireissu muutti kaiken.

Kitkuteltuaan halvoissa hotellissa Charlizen rahat alkoivat olla lopussa. Jäljellä oli vielä New Yorkin mallikeikasta saatu sekki, jota hän lähti lunastamaan. Pankki ei kuitenkaan hyväksynyt eri osavaltiossa kirjoitettua sekkiä. Charlize pani kaikkensa peliin: hän valitti ja kerjäsi ja yritti saada virkailijan suostumaan.
Paikalle sattui mies, joka vaikuttui Charlizen esityksestä ja halusi auttaa.

Lopulta Charlize sai rahat – sekä häntä auttaneelta mieheltä käyntikortin:

– Jos haluat, voin edustaa sinua.

Manageri John Crosby hoiti saman tien Charlizelle roolin elokuvaan Maissilapset III. Ura ei silti lähtenyt heti nousukiitoon, vaan kunnon roolit odotuttivat vuosia itseään. Tahmeasta alusta huolimatta näyttelijän työ oli oiva vaihtoehto nuorelle naiselle, joka ei ollut tanssijana koskaan ollut teknisesti parhaimmasta päästä mutta tulkitsijana erinomainen.

– Olen parempi kertomaan tarinaa kehollani kuin sanallisesti. Vihaan lukuharjoituksia ja vuorosanojen opettelua.

Toteutunut lapsuudenhaave

Nyt Charlize tanssii enää poikansa Jacksonin kanssa.

Charlize oli aina tiennyt haluavansa äidiksi. Haave lapsesta toteutui viimein, kun hän haki yhdeksän päivän ikäisen poikavauvan kotiinsa. Adoptiosta kerrottiin maaliskuussa, mutta tarkka adoptioajankohta ei ole tiedossa.

Näyttelijä on onnistunut pitämään julkisuudessa matalaa profiilia ja välttynyt kohuilta, mutta lapsen saaminen on tehnyt hänestä vieläkin varovaisemman.

– Olen ollut aina hyvin yksityinen henkilö, mutta äitiys teki minusta uskomattoman suojelevan. Minun pitää löytää tasapaino yksityisen ja julkisen välillä ja etsiä paras tapa kasvattaa lapseni.

Tällä hetkellä Charlize elelee tiettävästi sinkkuna. Pari vuotta sitten hän erosi lähes yhdeksän vuoden suhteesta näyttelijä Stuart Townsendin kanssa.

– En ole sinkkuäiti, koirani auttavat pojan kasvattamisessa, Charlize on kertonut.

Eläinrakkaalla naisella on kaksi koiraa: sekarotuinen terrieri Berkley ja pitbull Blue. Heti Jacksonin kotiuduttua nelikosta muodostui tiivis perhe.

Charlize oli aina halunnut adoptoida – itse asiassa kahdeksanvuotiaasta saakka, jolloin hän oli kirjoittanut äidilleen kirjeen, jossa toivoi saavansa adoptoida orpokodista vauvan. Silloin kyse oli ehkä enemmän toiveesta saada pikkusisar.

– Biologinen kelloni ei tikittänyt, koska tiesin aina haluavani adoptoida. En myöskään ajatellut, ettenkö haluaisi omia lapsia, jos olosuhteet olisivat olleet siihen oikeat, hän paljasti hiljattain.

Adoptioprosessi oli kuitenkin raskas. Papereiden jättämisestä kesti kaksi vuotta siihen, että amerikkalaissyntyinen Jackson-vauva ja Charlize kohtasivat. Charlize on kertonut, että päättäväisyydestä oli apua jaksamisessa.

– Yhtäkkiä lapsi oli käsissäni. Silloin unohdin viimeiset vuodet. Tajusin vain, että kaikki meni juuri kuten pitikin.

Jutun lähteinä haastattelun lisäksi: O, The Oprah Magazine, In Style, The Ellen DeGeneres Show, Interview, CNN, Me Naisten arkisto.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.