Carita Kilpinen käsittelee menneisyytensä tapahtumia taiteessaan. Kuvat: Juha Salminen
Carita Kilpinen käsittelee menneisyytensä tapahtumia taiteessaan. Kuvat: Juha Salminen

Carita Kilpinen koki lapsuudessaan ja nuoruudessaan niin pahoja asioita, että niistä selviäminen on vaatinut 12 vuoden terapian. – Yksi osa minusta jäi kipuun, toinen jatkoi niin kuin mitään ei olisi sattunut.

Carita Kilpisellä, 34, on kirkas katse ja lämmin hymy. Hänen elämänsä täyttyy lapsiperheen arjesta, taiteen tekemisestä, yrittäjyydestä ja kotiäitiydestä. Päällepäin on vaikea uskoa, millaisia kokemuksia hän kantaa sisällään.

Caritalla on dissosiaatiohäiriö, eli hänen mielensä on hajonnut pirstaleiksi jatkuvan traumatisoitumisen seurauksena. Caritan traumat syntyivät lapsuudessa ja nuoruudessa. Vuosia Carita on kärsinyt dissosiaatiohäiriöön liittyvistä paniikki- ja raivokohtauksista sekä muistikatkoksista. Kun yksi persoonan osa vaihtuu toiseen, saattaa häneltä kadota tunteja, joskus jopa päiviä.

Silti Carita tuntee suurta kiitollisuutta dissosiaatiotaan kohtaan.

– Se on pitänyt minut hengissä ja toimintakykyisenä sietämättömissä oloissa.

Kadonnut, ruusuinen lapsuus

Pitkään Carita oli sitä mieltä, että hän eli onnellisen lapsuuden. Hän uskoi, että vaikeudet alkoivat vasta murrosiässä ja johtuivat siitä, että hän oli itse niin hankala.

Menneisyyden ympärillä oli outo harso. Muistikuvat olivat sekoittuneet: niistä puuttui palasia, tai sitten Carita ajatteli asioiden tapahtuneen jollekin toiselle. Vasta terapiassa harso väistyi ja tunteet yhdistyivät muistikuviin.

– Ymmärrän nyt, että kun kauheuksia tapahtui, minä hajosin. Yksi osa minusta jäi kipuun ja kauhuun, toisessa osassa muodostui vääristynyt unenomainen muisto, joka peitti oikean tapahtumakulun alleen, ja kolmas osa jatkoi niin kuin mitään ei olisi sattunut.

”Kukaan ei kysynyt, miksi piirsin kuvia, joissa näkyi vain pääkalloja, ristejä ja hautausmaita.”

Kun Carita oli kymmenen, hänelle syntyi pikkusisko. Caritalla oli isänsä aiemmasta liitosta kolme reilusti vanhempaa isosisarusta, jotka asuivat äidillään. Sisaruspuoliaan Carita tapasi hyvin harvoin.

– Muutimme hurjan paljon – pelkästään ala-asteella vaihdoin koulua seitsemän kertaa, Carita muistelee.

– Koska paikkakunnat ja koulut vaihtuivat, kohtaamani aikuiset eivät nähneet hätääni. Kukaan ei kysynyt, miksi piirsin kuvia, joissa näkyi vain pääkalloja, ristejä ja hautausmaita.

Helppo uhri kiusaajille

Viidennellä luokalla alkanut koulukiusaaminen jatkui vaihtelevasti läpi koko yläasteen. Carita oli kiusaajille helppo uhri, sillä häneltä puuttuivat keinot suojella itseään.

– Minulle sai tehdä mitä vain. Muistan, kun eräs poika pyöritti minua kuin räsynukkea ja heitti ojaan. Nauroin muiden mukana.

Pahimmillaan kiusaaminen oli kidutusta ja jopa seksuaalista väkivaltaa. Murrosiässä Carita alkoi oireilla pahaa oloaan. Hänellä oli muistikatkoksia, poissaolokohtauksia ja syömishäiriöitä. Yöt täyttyivät painajaisista.

Carita uhosi, kapinoi ja pyöri kaltaistensa rikkinäisten nuorten joukossa.

– Lopulta viiltelin itseäni ystävieni edessä. Se tulkittiin huomionhakuisuudeksi, kukaan ei kuullut hätähuutoani, Carita sanoo.

Aloittaessaan Turussa taide- ja viestintälukion Carita muutti pois kotoa. Lukiosta ei kuitenkaan tullut mitään. Carita oli yksin ja hukassa.

Ratkaiseva puhelinsoitto

19-vuotiaana Carita lähti hetken mielijohteesta Ibizalle töihin. Vaikka hän oli välillä vainoharhainen, pelkäsi ja heräsi omaan huutoonsa, oli hän saarella kahden vuoden ajan lähes onnellinen.

Sitten Carita sai isoveljeltään puhelinsoiton, joka muutti kaiken.

– Ajattelin, että veljeni puhuu hulluja. Minun lapsuuteni oli ruusuilla tanssimista!

Vaikka Carita kielsi alussa kaiken, hän palasi Suomeen. Isoveljen houkuttelemana Carita aloitti terapian.

– Alussa olin lähinnä hiljaa ja muissa maailmoissa – tai sitten paniikissa ja aggressiivinen. Hiljalleen syntyi luottamus. Minulla on ollut onni löytää superhyvä terapeutti, jonka avulla moni asia on loksahtanut paikalleen.


Carita kirjoittaa parhaillaan omaa tarinaansa kirjaan.

Terapiassa Carita koki olonsa vihdoin niin turvalliseksi, että uskalsi astua menneisyyteensä ja kohdata kipeät muistot.

– Terapian itsetarkoitus ei ole repiä vanhoja haavoja auki, vaan rakentaa sisäistä turvaa sekä yhteistyötä eri persoonan osien välille. Samalla lisääntyy itsensä hyväksyminen ja ymmärtäminen.

12 vuoden terapia

Caritalla on dissosiaatiohäiriön vaikein muoto, dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Siinä persoonallisuus on jakautunut monimutkaisesti ja sen osat ovat erillään ja itsenäisiä. Caritan sisällä on monta minää ja siksi usein kuvien ja äänten sekamelska.

Koska tunteet ja kokemukset eivät siirry persoonallisuuden osasta toiseen, hänelle voi tulla poissaolokohtauksia, muistiaukkoja ja aistiharhoja.

– Terapiasta lähtiessäni joudun usein hiljentämään sisäiset lapseni ja muistuttamaan itseäni, että olen aikuinen ihminen, joka osaa ajaa autoa.

”Koru toimii ankkurina. Sen helinä auttaa minua muistamaan, että nyt on nyt.”

Kaksitoista vuotta jatkuneen psykoterapian ansiosta Carita on alkanut hiljalleen eheytyä. Muistikatkokset, paniikki ja aggressio ovat hellittäneet.

Enää Carita ei vajoa masennukseen eikä toivo kuolevansa. Enää häntä ei ole kiidätetty ambulanssilla sairaalaan kipu- tai huimauskohtauksen iskiessä. Eikä hän enää hakkaa hallitsemattoman raivon vallassa nyrkkiään lattiaan.

– Terapia on pelastanut minut.

Ääni kuuluviin taiteen avulla

Istumme Caritan kanssa hänen valoisassa olohuoneessaan. Caritan aviomies on lähtenyt 1- ja 5-vuotiaiden poikien kanssa pois, jotta voimme puhua kaikessa rauhassa. Kertoessaan tarinaansa Carita pyörittelee kädessään kaunista nilkkakorua.

– Koru toimii ankkurina. Sen helinä auttaa minua muistamaan, että nyt on nyt. On vuosi 2017, olemme Nurmijärvellä, minulla on ihana mies ja kaksi lasta. Mitään pahaa ei tapahdu.

Kodin ikkunoista näkee kauas joka suuntaan. Ympärillä avautuu peltoja, joiden takana kohoaa metsää. Piha on iso ja aidattu. Kaikki tämä vahvistaa Caritan turvallisuudentunnetta.

– Kun tulimme katsomaan taloa ensimmäistä kertaa, tiesin, että tässä se on. Tähän saviseen maahan työnnän juureni.

Carita elättää itsensä yrittäjänä – hän tekee nettisivuja, taidetta ja suunnittelutöitä. Hän on taitava monessa asiassa ja kaikessa itseoppinut.

Kodin seiniä koristaa Caritan tekemä taide. Hän käyttää hiekkaa ja Egyptin savea. Teoksissa toistuvat tutut symbolit, kuten naamiot ja perhosensiivet.

– Taide on aina ollut minulle henkireikä. Se on tapa kertoa asioista, joita en voi sanoa ääneen.

Eheyttävä äitiys

Terapian ja taiteen tekemisen lisäksi turvallinen parisuhde on tukenut Carita Kilpisen paranemista.

– Myös äitiys on ollut äärimmäisen voimaannuttavaa. Ensimmäinen synnytys oli traumaattinen, mutta toinen oli korjaava kokemus. Olin jälleen toisten armoilla, mutta tulinkin kohdatuksi ja kuulluksi. Toisella kerralla osasin vaatia – ja onnekseni löysin upeita ammattilaisia, jotka halusivat auttaa.

Kun on traumaattinen menneisyys, lapsen syntymä voi laukaista monia kipeitä muistoja.

– Vanhemmaksi kasvaminen oli ensimmäisen lapseni kanssa vaikeaa. Ilman terapiaa en olisi selvinnyt siitä. Nyt osaan nauttia tästä vauva-ajasta. Sisälläni on enimmäkseen rauha.

” Annan lapsilleni sellaisen lapsuuden, joka minunkin olisi kuulunut saada.”

– Olen päättänyt, että en jätä traumaani perinnöksi lapsilleni. Annan lapsilleni sellaisen lapsuuden, joka minunkin olisi kuulunut saada. Kun pidän heitä sylissä, hellin samalla myös omaa sisäistä lastani. Äitiys on suurin rakkaudellinen asia elämässäni.

Carita on päättänyt puhua kokemuksistaan, sillä trauma saa voimansa salailusta. Nyt hän kirjoittaa omaa tarinaansa kirjaan, jossa on myös muiden dissosiaatiohäiriön kanssa elävien tarinoita.

– Elämäni on nykyään valoisaa. Olen kokenut äärimmäisiä onnentunteita leikkiessäni lasteni kanssa, ajaessani autoa hyvän musiikin soidessa tai metsässä kävellessäni. Minä olen selviytynyt.

Dissosiaatiohäiriö syntyy traumasta

Dissosiaatiohäiriössä normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on vääristynyt. Ihmisen persoonallisuus jakautuu trauman seurauksena vähintään kahteen osaan. Osa persoonallisuudesta juuttuu menneisyyteen, toinen osa pyrkii jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotta selviytyisi elämässä eteenpäin, traumamuistot kapseloituvat erilleen muusta persoonallisuudesta.

Moni häiriöstä kärsivä elää päällisin puolin ihan tavallista elämää. Oireet vaihtelevat paljon, ja niistä voi olla vaikea saada otetta. On sietämättömiä tunnetiloja, takautumia, aistivääristymiä sekä kokemuksia, että oma itse tai ympäristö on vieras. Moni kokee elävänsä kuin elokuvassa tai unessa tai toimivansa kuin robotti.

Traumatisoitumisen taustalla voi olla seksuaalista hyväksikäyttöä tai yhtä hyvin fyysistä väkivaltaa, tarpeiden laiminlyöntiä, emotionaalista kaltoinkohtelua tai kiusaamista.

Asiantuntijana psykiatri, terapeutti Anssi Leikola. Lisätietoa dissosiaatiohäiriövertaissivustolta.

Anne Mattilan Vain elämää -päivän kunniaksi listasimme 6 asiaa, jotka tekevät hänestä varsin ihastuttavan tyypin.

Vain elämää -ohjelman yhdeksäs kausi on tähän mennessä osoittautunut varsin positiiviseksi yllätykseksi. Vaikka monen katsojan mielestä ohjelma on vuosi vuodelta menettänyt tenhoaan, tänä syksynä startannut kausi on saanut vanhatkin fanit innostumaan uudelleen.

Yksi syy on se, että tällä kertaa ohjelmaan on kutsuttu mukaan varsin kiehtovia tyyppejä. Introverttiuteen taipuvainen taiteilijajoukko tuntuu pitkästä aikaa tuoreelta. Tällä kaudella huomio on myös aiempaa tiukemmin musiikissa – ei niinkään hassuissa oheisaktiviteeteissa tai monisanaisissa avautumisissa.

Jokaisessa Hirvensalmen illallispöydän äärellä istuvassa artistissa on omat hyvät puolensa. Joukosta yksi nousee kuitenkin ylitse muiden. Ehkä hieman yllättäen, porukan ihastuttavimmaksi tyypiksi kohoaa iskelmälaulaja Anne Mattila, 34.

Me Naisten Alina Koskela kirjoitti aiemmin kolumnissaan rakastuneensa tällä kaudella Vain elämää -ohjelmaan. Samalla hän myös hullaantui itselleen entuudestaan tuntemattomasta Annesta.

– Anne Mattila on tuttu hahmo iskelmäsukupolvelle, mutta kaltaiselleni nuorisolaiselle hän oli kauden vierain ja luotaantyöntävin hahmo. Vähänpä tiesin, sillä hänestä tuli hetkessä parikymppisen katsojan suosikki, Koskela kirjoittaa.

Ja kyllä Annesta kelpaakin hullaantua! Annen Vain elämää -päivän kunniaksi listasimme 6 asiaa, jotka tekevät hänestä varsin ihastuttavan tyypin:

1. Koko Suomen luottoystävä!

Ainakin kaksi Vain elämää -pöydän ympärillä tänä vuonna istuvaa artistia on löytänyt Annesta itselleen lyhyessä ajassa sydänystävän. Toinen heistä on Evelina ja toinen Lauri Ylönen.

– Sä olet aito ja helposti lähestyttävä ihminen. Olen löytänyt sun kanssa sielunkumppanuuden, jota en ihan osannut odottaa. Me ollaan puhuttu paljon musiikin ulkopuolisista asioista, taiteesta ja arkkitehtuurista, se on ollut hienoa, Lauri kertoi Annelle tämän viikon jaksossa.

Emme ihmettele, että Lauri on löytänyt juuri Annesta itselleen loistokaverin. Ruudunkin läpi Anne onnistuu säteilemään fiiliksiä, jotka saavat haaveilemaan kahvikupposesta ja keskusteluhetkestä Annen omassa taidekahvilassa. Hänen rauhallinen tyylinsä ja pitkän uran synnyttämä tuttuutensa saavat uskomaan, että tähän tyyppiin voi todella luottaa.

2. Hän osaa nauttia elämän pienistä iloista…

Oman Vain elämää -päivänsä alussa Anne nähdään yksinään maalailemassa innostunut hymy kasvoillaan ikkunanpokia. Hän kertoilee samalla, että puuha on aivan mahtavan rentouttavaa. Päivänsä aktiviteetiksi hän on valinnut lehmien kanssa telmimistä ja traktorilla ajelua.

Hän ei turhia hötkyile ja tekee asiat juuri omalla tavallaan.

Miten ihanan tavallista! Annen kyvyssä arvostaa elämän pieniä asioita on jotain varsin hurmaavaa.

3. …ja on kiistatta monilahjakas

Sen lisäksi, että Anne on samastuttava kotoilija, hän on myös piinkova ammattilainen. Musiikillisen menestyksensä lisäksi hän on niittänyt mainetta taidemaalarina. Hänen nikkarointitaitonsa vaikuttaisivat nekin olevan omaa luokkaansa:

– Olen taulukehyksiä äitini synnyinkodin navetan ikkunankarmeista ja vaarini vanhan ladon seinälaudoista. Tavaroillani pitää olla jokin tarina, ja pyrin välttämään uuden ostamista viimeiseen asti. Silloinkin minun pitää lyödä tavaraan oma käteni jälki esimerkiksi tuunaamalla sitä hieman, Anne kertoi Me Naisille vuonna 2014.

4. Rauhallinen oman tiensä kulkija

Vain elämää -ohjelmassa Anne ei ole koskaan suuna päänä laukomassa mielipiteitään. Sen sijaan hän osallistuu keskusteluun rauhallisella itsevarmuudella. Hän ei turhia hötkyile ja tekee asiat juuri omalla tavallaan.

Samalla metodilla hän kertoo myös edenneensä urallaan. Hän kertoo, ettei ole koskaan suostunut tanssimaan muiden pillin mukaan.

– Kunnioitan muita, mutta minua ei ohjailla. Olen aina tehnyt selväksi, että tämä on minun ura ja elämä, ja teen asiat niin kuin teen, hän sanoo.

5. Salattu elämä vasta kiehtova onkin!

Anne on paljastanut tekevänsä musiikkia myös muille artisteille. Hän tekee biisit salanimellä, jota ei suostu kertomaan.

– Olen tehnyt albumillisen biisejä yhdelle laulajalle. Se ei ole iskelmää, Anne kertoo.

Salanimen varjolla Anne pystyy kuulemma kirjoittamaan kappaleita vapaammin.

”Kunnioitan muita, mutta minua ei ohjailla.”

– Silloin voi kirjoittaa asioista, joista ei itse uskaltaisi laulaa

Millaista musiikkia Anne muille tekee? Millaisia ovat lyriikat, joita Anne ei rohkenisi itse laulaa? Millainen on rauhallisen maalaistalon plikan mystinen, rouheampi puoli? Kiinnostaa!

6. Hänestä huokuu viisaus ja aurinko

Annen hurmaavuutta on loppupeleissä melko vaikea selittää. Jotain sympaattista hänessä vain yksinkertaisesti on. Alina Koskela kuvailee Annen mahtavuutta kolumnissaan osuvasti:

– Mattila huokuu vilpitöntä aurinkoisuutta ja viisautta, jota saamme varmasti kuulla paljon kauden aikana. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen meistä olisi vähän enemmän Anne.

Niin totta!

Me Naiset ja ohjelmaa esittävä Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Pariskunta kertoo Facebookissa hakeneensa yhdessä eroa. Heillä on kaksi sijaislasta.

Poliitikkopariskunta Antti Kaikkosen ja Satu Taiveahon avioliitto on tullut päätökseen.  Antti kirjoittaa Facebookissa, että päätös on pitkän harkinnan tulos. Myös Satu on julkaissut omalla tilillään samansuuntaisen päivityksen. 

– Arvaan, että tämä tieto on ikävä uutinen monelle, jotka ovat niitä kanssamme eri tavoin myötäeläneet. Toivomme kuitenkin ymmärrystä ratkaisullemme. Voin vakuuttaa, että emme ole luovuttaneet helpolla, vaan aina yrittäneet jatkaa yhdessä eteenpäin, Antti kirjoittaa.

Asiasta ensin kertoneen Iltalehden mukaan Satu kirjoitti omassa päivityksessään olevansa kiitollinen 12 yhteisestä vuodesta ja kertoi, ettei eroon liity dramatiikkaa. Pariskunta meni muutaman vuoden seurustelun jälkeen naimisiin Hämeenlinnassa.

Vastoin Antin ja Satun toiveita avioliitto oli pitkään lapseton. Haaveet adoptiosta kaatuivat vaalirahakohuun. Nykyään he ovat sijaisvanhempia kahdelle lapselle

Antti lupaa päivityksessää, että erosta huolimatta lastenkasvatus jatkuu. 

– He ovat meille hyvin rakkaita, ja jatkoaskelia teemme heidän etuaan silmällä pitäen, hän viittaa sijaislapsiin päivityksessä.

Hän toeaa, etteivät erot ole koskaan helppoja ratkaisuja, eikä kukaan toivo naimisiin mennessään liiton päättyvän.

– Takki on juuri nyt aika tyhjä, enkä pysty nyt viisaita sanoja oikein sen enempää löytämään.

Juttua muokattu ja täydennetty 21.9.2018 kello 18.15 Antti Kaikkosen Facebook-päivityksen ilmestyttyä.