Cameron Diazin mielestä päätös olla hankkimatta lapsia ei ole helppo, mutta se helpottaa elämää. Kuva: Reuters
Cameron Diazin mielestä päätös olla hankkimatta lapsia ei ole helppo, mutta se helpottaa elämää. Kuva: Reuters

Näyttelijä Cameron Diaz puhuu avoimesti siitä, ettei jokainen nainen unelmoi äitiydestä.

Näyttelijä Cameron Diaz, 41, paljastaa tuoreessa Esquire-lehden haastattelussa, miksi hän on päättänyt olla hankkimatta lapsia.

– Lapsissa on niin paljon työtä. Ajatus siitä, että olisi vastuussa oman elämänsä lisäksi muidenkin elämästä – en halunnut sitä. Lapsi on täysipäiväinen homma 18 vuoden ajan. Tämä päätös teki asiat helpommaksi minulle.

Cameronin suorapuheinen lausahdus on herättänyt paljon keskustelua. Omasta tahdostaan lapsettomat naiset ovat olleet iloisia siitä, että tähti uskaltaa avoimesti puhua siitä, ettei jokainen nainen suinkaan unelmoi äidiksi tulosta – ja myös puolustaa näkemystään.

– Se, ettei hanki lapsia, saattaa todellakin helpottaa asioita, mutta se ei silti tee päätöksestä helppoa, Cameron sanoo.

– Suojelen mielelläni ihmisiä, mutta en ole koskaan halunnut olla äiti. Minulla on huomattavasti helpompaa kuin heillä. Niin se vain on. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö minunkin elämäni olisi joskus vaikeaa. Minä vain olen sellainen kuin olen ja toimin sen pohjalta. Juuri nyt asiani ovat hyvin. Olen tehnyt paljon. Enkä välitä enää.

Lähde: Womens Health

Lue myös:

Sinkkuna elävä Laura Ruohola: "Lapseton nainen on yhä kummajainen"

Self help -guruksi ryhtynyt Cameron Diaz: "Kuvittelemme, että yksi mies voi täyttää kaikki tarpeemme"

Cameron Diaz ryhtyi terveyskirjailijaksi