– Glamour ei tarkoita minulle timantteja ja samppanjaa. Glamour on nykyään sitä, että saan muuttua meikittömästä äidistä viimeistellyksi tähdeksi, sanoo kaksospoikien tuore äiti.
– Glamour ei tarkoita minulle timantteja ja samppanjaa. Glamour on nykyään sitä, että saan muuttua meikittömästä äidistä viimeistellyksi tähdeksi, sanoo kaksospoikien tuore äiti.

Kitaristi Erja Lyytinen, 37, lähti kiertueelle ensimmäistä kertaa kaksosvauvojen äitinä. Muusikkomiehen lisäksi perheen matkassa kulkee myös lastenhoitaja. – Jotta voin hoitaa työni, minun pitää luottaa, että joku toinen huolehtii lapsistani.

Blueskitaristi Erja Lyytisen, 37, ­sängyllä tuhisee kaksi pikkuäijää potkupuvuissaan. Heillä on korvalliset myssyt, tyytyväinen hymy ja pienet ilmassa viuhtovat nyrkit. Äijät on juuri syötetty ja puettu eikä heitä tunnu haittaavan, että heidän äitinsä ryntäilee ympäri asuntoa valmistellen perheen lähtöä. Kohta alkaa jo olla kiire.

– Ukot tietävät, että nyt lähdetään rundille ja ajattelevat, että voi vitjat, taasko mennään, Erja hymyilee ja kaappaa toisen vauvoista syliinsä.

Erjan ja kitaristi Davide ”Dave” Florenon kaksospojat – tai äijät, ukot tai tyypit, kuten he pienokaisiaan kutsuvat – ovat vasta kolmen kuukauden ikäisiä, mutta ovat jo ehtineet kulkea kiertueella ympäri Suomea.

Nytkin Erja ja Dave ovat lähdössä konserttisalikeikalle Kuusankoskelle. Helsingin kodin eteinen täyttyy kymmenestä kassista, kitaralaukusta ja kahdesta vaaleansinisestä lastenistuimesta.

– Onko maidot? Desinfiointijutut? Vaatteet? Dave kyselee ovella ahtaessaan samalla tavaraa kerrostalon pieneen ­hissiin.

– On, on, on! Äh, kuuma ja hiki tässä tulee, Erja puuskuttaa kantaessaan kaksosia vuorotellen asunnosta.

– Ajatella, että vielä äsken elimme huoletonta taiteilijaelämää!

Raskausaikanaan syksyllä Erja piti paussia keikkailusta puoli vuotta. Vauvojen synnyttyä hän ehti pitää äitiyslomaa kaksi kuukautta. Kotiin jääminen pidemmäksi aikaa kun on ”mahdotonta yksityisyrittäjälle.”

– Olisihan se ollut mukavaa olla kotosalla pidempään, mutta tässä pitää nyt oikeasti elättää kokonainen perhe. Kaipasin myös soittamista ja esiintymistä ihan hirveästi. Se vain on niin siistiä.

Lapsia, n-y-t!

15-vuotiaana kitaraan tarttunut Erja on ehtinyt rakentaa kansainvälisen uran, tehdä kahdeksan albumia ja heittää ­satakunta keikkaa vuodessa. Soittaminen ja biisien kirjoittaminen olivat pitkään hänelle elämän tärkeimpiä asioita.

– Olen saanut elää todella itsekkäästi. Olen asunut ulkomailla, ottanut ex tempore-lentoja Eurooppaan ja käynyt musiikkiklubeilla fiilistelemässä. Nyt se kaikki on muuttunut.

Erjan muusikkovanhemmat keikkailivat 1960-luvulla tanssi­orkesterinsa kanssa. He pitivät lasten takia keikoista 15 vuoden tauon. ”Vanhempani ovat tukeneet minua valinnassani. Itse en voisi pitää niin pitkää taukoa, se vain ei mahdu elämänfilosofiaani.”

Muutokseen tarvittiin ihan oikea suunnitelma. Erja oli kyllä aina halunnut äidiksi, mutta ajatteli nuorempana, että ehkä sitten joskus kolmenkympin jälkeen. Kun se joskus olikin yhtäkkiä käsillä, perheen perustamista piti alkaa suunnitella tosissaan.

– On hirmu helppoa lykätä äidiksi ­tulemista, kun haluaa luoda uraa, vaikuttaa ja tehdä asioita, joihin uskoo. Minun työssäni ei ole mahdollista jäädä pariksi vuodeksi kotiin. Pitäisi olla todella, ­todella iso artisti voidakseen tehdä niin. Musiikkibisnes on nopea, ihmiset kyllästyvät helposti ja unohtavat artistin ­nopeasti.

Erja on kuitenkin tyytyväinen, että ­teki asiat tässä järjestyksessä.

– Jos olisin tehnyt lapsia kymmenen vuotta sitten, tuskin olisin edes lähtenyt rakentamaan kansainvälistä uraa.

Lähellä olikin, ettei Erja luopunut ­koko äidiksi tulemisen haaveestaan.

– Olisi ollut helppoa jatkaa samaa ­rataa, kiertää maailmaa ja tavata ihmisiä. Oli hemmetin hienoa, että uskalsin kaiken keskellä alkaa tehdä lapsia. Aika oli otollinen: olin jo saavuttanut sellaisen statuksen ulkomailla, että yleisö malttoi odottaa minua taukoni ajan.

Hämmästys oli suuri, kun kymmenen vuotta yhdessä ollut pariskunta sai viime keväänä kuulla odottavansa yhden lapsen sijaan kaksosia.

– Kyllä siinä leuat loksahtivat molemmilla. Fiilis oli uskomaton, mikä mieletön onnen tunne! Erja kertaa.

– Kun sitten synnytyksen jälkeen pääsimme perheenä kotiin, istuimme Daven kanssa keittiönpöydän ääressä ja vain ihmettelimme. Muutos oli aikamoinen. Olen lapsistani todella onnellinen ja ­minulla on heihin vahva tunneside. Pyrin olemaan rento äiti.

Lavalla meno on erilaista kuin kotona. ”Vapaapäivinä olemme vain kotosalla ja toivumme viikosta. Silloin rauhoitan päivät niin, ettei tarvitse lähteä minnekään.”

Kaksoset ovat sujahtaneet vanhempiensa liikkuvaiseen elämäntyyliin helpommin kuin Erja uskalsi toivoa. Tavara­määrä vain on tuplaantunut ja siirtymisiin pitää varata enemmän aikaa. Lisäksi tiimi on kasvanut lastenhoitajalla. Tänään Kuusankoskelle mukaan lähtee Erjan hyvä ystävä Pirjo, jonka mies soitti aikoinaan Erjan bändissä. Naiset ovat tunteneet toisensa vuosia.

– En pärjäisi ilman lapsenvahtia. Yleensä tuoreet äidit ovat hirveän kiinni lapsissaan, eikä vauvoja anneta kenenkään hoidettaviksi kuukausiin. Mutta minun täytyy pystyä tekemään duunini kunnolla ja luottaa siihen, että joku toinen huolehtii lapsistani sillä aikaa. Siinä mielessä olen ehkä vähän outo äiti.

Kosmopoliitteja kasvattamassa

Farmari-Mersun takapenkillä on hiljaista. Kaksoset ovat vihdoin nukahtaneet auton hurinaan itkettyään koko alkumatkan. Erja kulkee usein keikkamatkat kaksosten ja lastenhoitajan kanssa omalla autollaan. Dave ja muut bändin jäsenet tulevat perässä pakettiautolla.

– Kollegat pitivät meitä aluksi hulluina. Lähdette sitten parikuisten vauvojen kanssa kiertämään, onnea vain! Minulle on kuitenkin tärkeää, että lapset kulkevat mukanani ja pystyn yhdistämään työn ja perheen.

Erja ja Dave päättivät jo alussa, että jos järjestelystä tulee vaikea, he muuttavat sitä.

– Keikkailemme täysin poikien ­ehdoilla. Onneksi kaikki on tähän asti mennyt ongelmitta, Erja sanoo.

Loppukeväästä Erja suuntaa Ruotsiin, kesällä häntä odottavat kiertue Saksassa ja festarit Kanadassa. Vielä ei ole varmaa, seuraavatko vauvat mukana, mutta siihen Erja pyrkii.

– Lasten kanssa on helppo liikkua, kun he ovat alle kouluikäisiä, mutta sitten kiertueet pitää suunnitella uudella tavalla ja pohtia esimerkiksi yksityisopettajan palkkaamista. Varmaa on, että pojistani tulee vielä kovia kosmopoliitteja.

Lastenkasvatuksen sosiaalinen puoli ei huoleta Erjaa. Hiekkalaatikolla solmittujen ystävyyssuhteiden sijaan pojat voivat aina turvautua toisiinsa.

– On ihana ajatus, että kaksosista on aina seuraa toisilleen.

Keikkaympäristössä heistä takuulla kasvaa joviaaleja, muiden kanssa toimeentulevia ihmisiä. Tärkeintä on, että kiertämisessä säilyy turvallisuuden fiilis ja tunne, että vanhemmat ovat läsnä.

Erja tietää, että perheen elämäntapa varmasti herättää hämmästelyä, mutta hän suhtautuu kritiikkiin maltillisesti.

– Jokaisella on elämänsä ja jokainen tekee siitä perheelleen sopivan. Onneksi olen saanut lähinnä vain tukea faneiltani ja lähipiiriltäni.

Hädässä isovanhemmat tunnetaan

Perillä Kuusankoskella bändi raijaa soitto­kamojaan ja kokoaa näyttävän ­lavasetin Voikkaasaliin. Sillä aikaa Erja syö kebabravintolasta noudetun pippuri­pihvin, vaihtaa vauvoille vaipat ja imettää heidät ahtaassa pukuhuoneessa. ­Rintamaitoa ei riitä molemmille, joten Erja turvautuu lisäksi pullomaitoon ja Pirjon syöttöapuun.

Ennen Erjakin osallistui roudaamiseen, mutta nykyään hän vain astelee soundcheckiin, pistää piuhan kiinni ja alkaa soittaa. Se on hänelle luksusta.

– Tähän mennessä olen yrittänyt tehdä sen minkä muutkin, mutta nyt energia säästyy lavalle. Onneksi loistava tiimi ymmärtää tilanteeni ja laittaa kaiken valmiiksi.

Kotioloissa Erja ja Dave ovat jakaneet lastenhoidon niin, että Erja on ottanut vastuulleen yövuorot. Neljän tunnin unien rinnalla auttavat ”mammahormonit ja keikkojen jälkeiset adrenaliiniryöpyt.”

Erja ja italialaissyntyinen Davide Floreno ovat olleet yhdessä yli 10 vuotta. ”Olemme kuulleet, että kaksosten kanssa alku on infernaalista, mutta sitten helpottaa.”

– Muusikkona olen tottunut valvomaan. Olen monesti vetänyt keikkoja kahdenkin tunnin yöunilla, eikä minua edes nukuta ennen puoltayötä. Nyt olen kai jaksanut myös rakkaudellani, joka etenkin alussa oli ylitsevuotavainen. Olen minä tunnekuohun vallassa vieläkin, Erja nauraa.

Mutta kun väsymys ja stressi vyöryvät päälle, Erja tarvitsee päivän pari omaa aikaa. Silloin apuun rientävät lapsenvahti tai isovanhemmat. Erja saa rauhassa tehdä musiikkia, köpsötellä kaupungilla ja hankkia esiintymisasuja.

– Oman jaksamiseni vuoksi vien pojat hoitoon joskus arkenakin. Minulla on sentään kaksi pientä lasta, jotka tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa. Heidän kanssaan on paljon kivempi olla, kun olen levännyt. Olen kyllä joutunut kovettamaan itseni voidakseni olla heistä erossa.

Ensimmäisistä viikoista Erja selviytyi juuri tiiviin tukiverkoston avulla.

– Kun lapset olivat syntyneet, olin ihan pihalla ja väsynyt. Onneksi olin itselleni ­armollinen ja suostuin ottamaan vanhempieni ja anoppini avun vastaan. ­Ilman heitä emme olisi pärjänneet.

Äitinä lavallakin

Äitiys on saanut Erjan höllentämään perfektionismiaan: enää hän ei välitä pienistä vastoinkäymisistä.

– Olen saanut itsevarmuutta. Kaksosten saaminen oli niin iso kokemus, etten enää stressaa pikkujuttuja. Jos vaikka soittokuvio ei mene juuri kuten olin ajatellut, en ota siitä enää pultteja.

Soundcheckissä Erja tarttuu vaaleanpunaiseen, glitterillä koristeltuun kitaraan ja sormet alkavat vipeltää soittimen kaulalla. Bändin treenatessa Pirjo nukuttaa vauvoja kaksosrattaissa lavan takana.

– Pojat itkivät aluksi, mutta kun toin heidät tänne taakse, he rauhoittuivat. He nukahtivat, kun kuulivat bluesia ja Erjan ääntä, Pirjo kertoo.

Koesoiton jälkeen Erja kiiruhtaa ­pukuhuoneeseensa. Esitykseen on enää parikymmentä minuuttia. Neule ja ­trikoot vaihtuvat harmaaseen miesten pukuun, violettiin hattuun ja kravattiin. Legendaarisen blueskitaristi Elmore ­Jamesin tribuuttilook on valmis. Vielä hieman huulipunaa, varjostuksia luomille ja tummemmat silmärajaukset.

– Jännä fiilis olla täällä soittamassa tänään. Meikäläisestä tuli vuoden alussa kaksosten äiti, joten voitte oikeasti ­sanoa mua bluesmamaksi, Erja sanoo yleisölleen ja sali puhkeaa aplodeihin.

Valokiilan keskellä, punaisen maton päällä Erja laulaa vahvalla, tummalla ­äänellään. Jännitys on tiessään ja Erjasta on kuoriutunut tähti. Dave soittaa ­vieressä kitaraa, ja vauvat nukkuvat ­takahuoneessa.

Ennen Erja pystyi keskittymään täysillä soittamiseen, nykyään ajatukset harhailevat helposti.

– Lapset ovat jatkuvasti mielessäni, kun soitan. Eroikävä iskee varsinkin ­silloin, jos he ovat yötä muualla enkä näe heitä moneen tuntiin. Silloin sanon itselleni, että älä ala nyyhkiä, keskity soittamiseen ja pysy skarppina. Kyllä ne muksut siellä odottavat.

Konserttinsa väliajalla Erja ja Dave käyvät kurkkaamassa pienokaisia, ja keikan jälkeen perhe siirtyy hotelliin. Biletys on vaihtunut yhteisiin perheiltoihin.

– Glamour ei tarkoita minulle timantteja ja samppanjaa. Glamour on nykyään sitä, että saan muuttua meikittömästä äidistä viimeistellyksi tähdeksi. Sitä, että olen hyvä siinä mitä teen ja olen onnellinen. Elämässäni kaikki on hyvin.

Erja Lyytinen

– Laulaja-kitaristi syntyi vuonna 1976 Kuopiossa.

– Asuu Helsingissä kitaristimiehensä Davide ”Dave” Florenon ja tammikuussa syntyneiden kaksospoiki­ensa kanssa.

– Julkaisi maaliskuussa kahdeksannen albuminsa The Sky is Crying, joka on tribuuttilevy blues-kitaristi ­Elmore Jamesille.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.