Mirva ja Heka Kuukasjärvi ovat asuneet vuoden Fuengirolassa pienten lastensa kanssa. Nyt mielessä on jo paluu Suomeen.

Aurinkorannikolla, Fuengirolassa, jälleen yksi aurinkoinen päivä on päättymässä.

Suomalaiset Mirva, 38, ja Heka Kuukasjärvi, 36, istuvat vuokrakolmionsa sohvalla Los Pacosin kaupunginosassa. Takana on melkein vuosi elämää Espanjassa.

Kuukasjärvet lapsineen tulivat tänne alun perin siksi, että lokakuussa 2016 Heka jäi työttömäksi autokorjaamolta. Perhe lähti nollamaan tilannetta lomamatkalle Espanjaan, missä syntyi nopeasti ajatus muutosta.

Kuukasjärvien elämässä on kaikki se, mistä rännässä tarpova kansa kaukana Suomessa haaveilee.

Joulukuussa Heka löysi uuden työpaikan Baronan asiakaspalveluagenttina Fuengirolassa. Perhe kävi Suomessa pakkamassa tavaransa, ja tammikuussa 2017 he olivat jo muuttaneet Espanjaan.

Nyt Kuukasjärvien elämässä on kaikki se, mistä rännässä tarpova kansa kaukana Suomessa haaveilee: Taloyhtiön sisäpihalla kimaltaa uima-allas, ja rantaankin on lyhyt matka. Ihan lähellä vietetään yötä myöten espanjalaista kansanjuhlaa. On sitä ”pöhinää”, josta suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa haaveillaan.

Hoitovapaalla olevan Mirvan ei tarvitse enää kiskoa vuoden vanhan Emilin tai 3-vuotiaan Innan päälle kurahousuja tai kumisaappaita. Hän on kotona lasten kanssa, mutta pyörittää samalla Assistenttiapu-yritystään. Heka voi pyöräillä vartin matkan työpaikalleen ympäri vuoden.

"Kesäkuukausina Aurinkorannikolla on liian kuuma."

Perhe on alkanut löytää seudulta myös ystäviä, lähinnä muita suomalaisia. Espanjan kielikin alkaa jo tarttua.

Silti Kuukasjärvet aikovat palata Suomeen ennen ensi kesää. 

– En tahdo kokea toista peräkkäistä kesää täällä. Kesäkuukausina Aurinkorannikolla on liian kuuma. Kuumuus väsyttää, ja pienten lasten kanssa on vaikea keksiä tekemistä. Rannan hiekka polttaa aamusta iltaan. Leikkipuistot ammottavat tyhjyyttään, koska keinutkin ovat liian kuumia istua, Mirva sanoo.

– Neljänkympin helteella tilanne on sama kuin Suomessa kolmenkympin pakkasilla. Elämä keskittyy sisätiloihin, Heka kertoo.

Kuin pieni Suomi

Aurinkorannikon suomalaisista tehdyissä haastattelututkimuksissa on tullut ilmi, ettei elämä etelässä ole pelkkää päivänpaistetta. Ongelmiksi koetaan juuri kesän kuumuus, rikollisuus ja vuokra-asuntojen huono varustelutaso. Myös suomalaisyhteisön sisäänlämpiävyys ja paikallisten huono kielitaito ärsyttävät.

Kuukasjärvet ovat törmänneet samoihin asioihin. He ovat kuitenkin huomanneet, että jos niistä puhuu Suomi-yhteisön keskustelupalstalla, saa helposti juntin ja epäonnistujan leiman.

– Kuumuutta ja turvattomuutta ei saisi tuoda esiin, vaikka fakta on, että täällä on enemmän rikollisuutta kuin Suomessa. Talojen ympärillä on muurit ja ikkunoissa kalterit hyvästä syystä, Heka sanoo.

"Täällä näkee paljon suomalaisia, jotka juovat liikaa."

Aurinkorannikolla on niin paljon suomalaisia, ettei aina edes huomaa olevansa ulkomailla.

– Tämä on kuin pieni Suomi Välimeren rannalla, Heka sanoo.

Pienessä Suomessa näkyvät myös kotimaiset ongelmat.

– Täällä näkee paljon suomalaisia, jotka juovat liikaa. Juomien edullisuus ja helppo saatavuus lisäävät selvästi kulutusta, Mirva sanoo.

Pariskuntaa on jäänyt vaivaamaan eräs tuntematon suomalaislapsi, joka iltamyöhällä nuokkui tuolilla baarissa umpihumalaisten seurueessa. Näky teki niin pahaa, että Hekan ja Mirvan tuttava meni kysymään espanjalaiselta baarimikolta, voisiko tämä tehdä tilanteelle jotakin. Vastauksena oli olkapäiden kohautus ja anteeksipyytävä hymy.

– Lo siento, en voi. Espanjassa lapsetkin saavat olla ravintolassa.

Homekoti ja rahariitoja

Kuukasjärvien nykyinen koti Fuengirolassa on siisti ja hyvin varusteltu kahden makuhuoneen asunto. Vaaleat nahkasohvat ja keittiönpöydän vieressä seisova Ikean syöttötuoli luovat pohjoismaista henkeä.

Kuukasjärvet maksavat kodistaan vuokraa 850 euroa. Se ei ole ihan vähän, sillä Mirva on hoitovapaalla ja Heka saa työstään ”espanjalaista” palkkaa. Espanjassa keskivertoduunari ansitsee ennen veroja 2189 euroa, Suomessa 3380 euroa kuukaudessa.

"Rikastumaan täällä ei pääse, päinvastoin. Säästöt hupenevat pikkuhiljaa."

Asumisen lisäksi rahaa menee puhelimiin, nettiin ja sähköön. Nekään eivät ole halpoja. Ruoka, bensiini, alkoholi ja monet palvelut taas ovat edullisempia kuin kotimaassa.

– Rikastumaan täällä ei pääse, päinvastoin. Säästöt hupenevat pikkuhiljaa, Mirva sanoo.

Ensimmäinen asunto Espanjassa maksoi lähes yhtä paljon kuin nykyinen. Sieltä piti lähteä, kun Kuukasjärvien kuopus sai ilkeän ihottuman, jota mikään rasva ei taltuttanut. Kävi ilmi, että kosteus oli hiipinyt asunnon katosta läpi. Nurkissa haiskahti home.

Ratkaisuksi espanjalainen vuokraisäntä lähetti paikalle maalarin, joka suti pahimmat läiskät piiloon. Pian kosteus alkoi kuitenkin tihkua läpi tuoreesta maalista.

– Luulen, ettei homeasioita oteta täällä ihan tosissaan. Kun päätimme muuttaa pois ja aloimme puhua takuuvuokran palautuksesta, vuokraisäntä heittäytyi hankalaksi, Heka sanoo.

Kuukasjärvet ovat kuulleet muiltakin, että espanjalaiset alkavat helposti uhkailla lakimiehellä, jos sukset menevät ristiin raha-asioissa.

Viikko poismuuton jälkeen edellinen koti ilmestyi jälleen tarjolle netin vuokra-asuntosivulle – sata euroa entistä kalliimpana. Viimeinen erä perheen takuuvuokrasta on edelleen palauttamatta, mutta kuopuksen iho sentään parani heti muuton jälkeen.

Kulttuurisokki

Kuukasjärvet elävät Fuengirolassa suomalaisen päivärytmin mukaan: aikaisin ylös, sitten ulkoilua, lounas ja päiväunet. Hekan työaikojen ja lasten kannalta niin on parasta. Rytmi on espanjalaisittain erikoinen.

– Päivällä puistoissa ulkoilevat oikeastaan vain suomalaiset ja brittiläiset perheet. Espanjalaiset valtaavat puistot auringon laskettua, Mirva kertoo.

Kulttuurisokki ilmenee usein niin, että pienet asiat alkavat ärsyttää.

Kontakteja paikallisiin ei pääse oikein syntymään, mutta Mirvaa se ei haittaa. Hänestä espanjalaislapsien leikit ovat usein melko rajuja: jonoissa tönitään, lelut viedään kädestä ja uima-altaalla hypitään päälle.

– Aikuiset eivät puutu tilanteisiin, kuten Suomessa on tapana.

Mirva on asunut aiemminkin ulkomailla. Hän tietää, että kulttuurisokki ilmenee usein niin, että tällaiset pienet asiat alkavat ärsyttää.

Kun aikaa kuluu, epämiellyttävät kokemukset lieventyvät.

– Jälkeenpäin kaikkea muistelee silti hyvällä, Mirva sanoo.

Jutun taustaksi on haastateltu kasvatustieteen tohtori Paula Könnilää, joka on tehnyt Aurinkorannikon suomalaisista tutkimukset Sisua ja mananaa (Siirtolaisinstituutti 2014) sekä Las Raices finlandesas en espana (2017). Könnilä asuu itsekin Aurinkorannikolla.

Ketkä?

*Mirva ja Heka Kuukasjärvi olivat mukana Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa 2014.

*He ovat asuneet Fuengirolassa Espanjan etelärannikolla tammikuusta 2017 saakka. Pariskunnan omakotitalo Lahdessa on annettu vuokralle. Kuulumisia voi seurata Facebookissa sivulla Kuukit reissaa.

*Heka työskentelee asiakaspalveluagenttina. Mirva on hoitovapaalla ja käynnistelee omaa Assistenttiapu-yritystään.

Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti