Dawn ja Tim Kopra kävivät muutama viikko sitten Heurekassa puhumassa Timin työstä astronauttina. Kuvat: Milka Alanen
Dawn ja Tim Kopra kävivät muutama viikko sitten Heurekassa puhumassa Timin työstä astronauttina. Kuvat: Milka Alanen

Sisunautti Tim Kopran vaimo Dawn Kopra ei katso avaruusleffoja, sillä oman miehen ammatissa riittää tarpeeksi jännitystä. Viime vuonna Dawn seurasi avaruuskävelyä, jonka aikana Tim oli vaarassa kuolla.

Dawn Kopra astuu kotinsa takakuistille puoli kuudelta aamulla ja tähyää taivaalle. On vuoden 2016 toukokuu Houstonissa, Teksasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Dawn ei ole aamuihminen, mutta tällä kertaa hänellä on hyvä syy herätä: on Dawnin ja hänen aviomiehensä Timothy ”Tim” Kopran 26. hääpäivä.

Dawn tähyilee taivaalla olevaa pientä liikkuvaa valotäplää ja vilkuttaa: siellä Tim on. Neljäsataa kilometriä hänen päänsä yläpuolella, Maapallon kiertoradalla, Kansainvälisellä avaruusasemalla.

– Vähän erilainen hääpäivä, eikö totta? On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun oma kumppani on avaruudessa. Totta kai siihen liittyy paljon stressiä, mutta samaan aikaan olen ylpeä, että Tim saa toteuttaa unelmiaan, Dawn kertoo.

Nyt Dawn, 47, ja suomalaissukuinen Tim, 54, ovat käymässä Suomessa viikon kestävällä vierailulla. He kertovat tiedekeskus Heurekassa yleisölle ja koululaisryhmille avaruudesta. Tim esiintyy lavalla luontevasti ja poseeraa esityksien jälkeen selfieissä – tätäkin astronautin työ on.

– Lasten tapaaminen on mahtavaa. Ahmin itsekin pikkupoikana tietoa avaruudesta ja astronautin työstä. On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän, Tim kertoo.

”On inspiroivaa jakaa tietoa siitä, että me ihmiset oikeasti pystymme tähän.”

Suomalaissukuinen Tim, joka tunnetaan myös tittelillä sisunautti, on ollut avaruudessa kaksi kertaa: kaksi kuukautta vuonna 2009 ja puoli vuotta vuonna 2016. Viime kerralla hänen tehtävänsä oli muun muassa tutkia, mitä pidempiaikainen oleilu avaruudessa tekee ihmiskeholle. Timin ryhmä teki tuona aikana yhteensä 250 erilaista koetta.

Heurekan seinällä vilahtelee kuvia, joita Tim on avaruudessa ottanut. Niissä hän poseeraa avaruuspuku päällään Maapallo takanaan. Yhdessä kuvassa ilmassa leijailee Timin tekemä kuivakka eväsleipä. Kuvat ovat ulkopuolisen silmissä huikeita, mutta Dawnia ne puistattavat.

– Onneksi Tim on taas täällä, hän huokaa.

Henkireikä: puhelut kotiin

Miten suhdetta pidetään yllä, kun toinen puolisoista on avaruudessa? Ihan kuten mitä tahansa kaukosuhdetta: puhelimen ja videon avulla. Kun Dawn näkee kännykkänsä näytöstä, että soittajana on Johnson Space Center, hän tietää, että kannattaa vastata. Avaruuteen kun ei soiteta takaisin.

Avioparin puhelu alkaa yleensä leikkisillä sanoilla:

”Hei, mitä avaruuteen kuuluu?”

”Hyvää, entä maahan?”

Avaruusreissujenkin aikaan Tim ja Dawn puhuvat puhelimessa lähes päivittäin. Videokonferenssin he pitävät kerran viikossa sunnuntai-iltapäivällä, koska silloin Timillä on vapaata.

– Käymme silloin läpi ihan tavallisia juttuja. Tim haluaa tietää, mitä lapsille ja muille läheisille kuuluu. Joskus hän juttelee työasioista, joista en oikein ymmärrä, mutta niinhän se menee muillakin. Harva osaa kuvailla tarkalleen, millaista puolison työ on, Dawn miettii.

Timille yhteydenpito kotiin on henkisesti tärkeää, se pitää pään kasassa.

– Emme me tarvitse noita puheluita pysyäksemme hengissä, mutta kyllä niistä on apua. Joskus avaruudessa on aika stressaavaa, joten kotijoukkojen tuki on tärkeää, Tim sanoo.

Tim ja Dawn tapasivat, kun Tim työskenteli sotilaana. Tim osallistui Persianlahden sotaan ja on ollut työkseen myös sotilashelikopterilentäjä.

Tim ei suoraan myönnä, että häntä pelottaisi sodassa tai avaruudessa. Niihin lähtemiseen tarvitaan hänen mukaansa ihan tietynlainen mielenlaatu.

– Tuskinpa olisin astronautti, jos se pelottaisi minua.

Dawnin mielestä työ astronauttina on tavallaan turvallisempaa kuin sotilaana.

– Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.

”Sodassa kaikki yrittivät satuttaa häntä, avaruudessa kaikki pyrkivät pitämään hänet hengissä.”

Astronautin työssä on terveyshaittansakin. Avaruudessa luuntiheys laskee kaksi prosenttia kuukaudessa, joten puolen vuoden reissulla luumassaa voi kadota 12 prosenttia. Siksi astronautit urheilevat kaksi tuntia päivittäin. Lisäksi säteilylle altistuminen lisää syöpäriskiä.

Hyvääkin silti tapahtuu:

– Säännöllisen treenaamisen takia Tim palasi maahan osin jopa voimakkaampana kuin lähtiessään, Dawn sanoo.

Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.
Dawnin paksussa kultasormuksessa on avaruusaseman kuva ja merkinnät 46 ja 47. Ne ovat Timin avaruuslentojen numerot.

Ammatin varjopuolet

Dawnilla ja Timillä on kaksi lasta, 20-vuotias Matthew ja 21-vuotias Jacqueline. Jälkikasvu ei aio seurata isän jalanjäljissä, sillä heitä kiinnostavat eri asiat ja he ovat nähneet ammatin varjopuolet. Kuten sen, että isä on niin paljon poissa. Eikä vain avaruudessa, vaan jo valmistautuessaan lentoihin.

Ensimmäisellä kerralla Tim treenasi avaruusmatkaa varten neljä ja puoli vuotta, toisella kerralla kaksi ja puoli vuotta. Hän treenasi erilaisten avaruusvälineiden käyttämistä muun muassa Venäjällä ja Kanadassa ja saattoi olla poissa kotoa kuukausia putkeen.

Dawnin näkökulmasta se tarkoittaa, että käytännön arki jää kokonaan hänen kontolleen. Se ei kuulemma ahdista. Vuosien aikana Dawn on tottunut hoitamaan asiat itse. Hän kunnostaa vuotavat putket, pimahtaneen tietokoneen ja selvittää lasten kinat.

”Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on.”

– Tiesin alusta asti, mihin ryhdyin. Tämä on osa Timiä, tällainen hän on. Minulla on paljon ystäviä, jotka tarjoutuvat auttamaan ongelmissa, mutta kiitän heitä ja sanon kokeilevani itse ensin, Dawn kertoo.

– Kun lapset olivat pienempiä, pyrin pitämään arkemme aina samanlaisena, oli isä sitten kotona tai ei. He eivät saaneet isän ammatin vuoksi erillisvapauksia.

Vertaistukea Dawnille tarjoaa astronauttipuolisoiden oma kerho. Perheet asuvat Houstonissa Teksasissa lähekkäin, joten yhteydenpito on helppoa.

Kerhoon kuuluu myös miehiä. Avaruudessa on käynyt noin 550 ihmistä, joista noin 60 on ollut naisia.

Joulukortteja avaruuteen

On joulupäivä 2016. Dawn, lapset ja Dawnin vanhemmat ovat kokoontuneet Koprien kotona videopuhelun äärelle avaamaan lahjapaketteja.

Tim katselee avaruudessa tietokoneeltaan, kun Dawn avaa hänen antamaansa yllätysjoululahjaa. Paketista paljastuvat helmet, jotka Tim osti Venäjältä ennen Kazakstanista lähtenyttä avaruuslentoaan. Nasan työntekijä on onnistunut junailemaan paketin perheen joulukuusen alle Dawnin huomaamatta.

Dawn taas on lähettänyt venäläisen huoltoaluksen mukana Timille lahjaksi itse kutomansa villasukat, suklaata ja joulukortteja läheisiltä.

– Yritämme pitää arjen niin normaalina kuin mahdollista. Joskus videopuheluun vastaan minä, joskus yli­opistossa opiskelevat lapset. Silloin he huikkavat opiskelukavereilleen, että tulkaa moikkaamaan meidän isää, se on avaruudessa, Dawn hymyilee.

Timin mukaan kaikista pienimmät ja itsestäänselvimmät asiat ovat niitä, joita avaruudessa kaipaa. Ruohon tuoksua, sateen ropinaa, tuulta. Ja herkkuja.

Dawn lähettää silloin tällöin Timille huoltosukkulan mukana salsaa ja sipsejä. Hän lähetti niitä aikanaan rintamallekin. Tai no, perinteiset rouskuvat sipsit eivät avaruusmatkaa kestäisi, mutta Dawn on löytänyt tilalle pehmeitä, suuria tortilloja eli tostadoita.

”Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa.”

– Avaruussapuska on kuin telttailuruokaa. Se on hyvää, mutta alkaa toistaa itseään, kun sitä syö puoli vuotta putkeen. On hienoa päästä välillä herkuttelemaan salsalla ja sipseillä pitkän päivän jälkeen. Se muistuttaa kodista, Tim sanoo.

Avaruusarjessa pitää muutenkin tehdä yllättävän tavallisia asioita. Esimerkiksi imuroida. Kun Dawn hurauttaa kotonaan imurin päälle antaakseen pölyille huutia, saman tekee Tim avaruudessa. Imurointi avaruussukkulassa on tärkeää, koska pöly ei laskeudu mihinkään painovoiman puutteen vuoksi ja voi pakkautua ilmanvaihtoventtiileihin.

Astronautit myös hukkaavat avaruudessa helposti tavaroitaan, koska ne leijuvat milloin mihinkin.

– On muuten ihan varma, että jos aseman seinässä on pienikin kolo, irrallinen tavara löytää tiensä sinne ja katoaa, Tim virnistää.

”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.
”Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että oma aviomies on avaruudessa”, Dawn kertoo Timothyn kainalossa.

Vaikeinta on hyvästely

Tavallisella tallaajalla ei ole avaruuteen asiaa, joten mielikuvat rakentuvat pitkälti elokuvien luomalle todellisuudelle. Tim pitää Sandra Bullockin tähdittämän Gravity-leffan sisäkohtauksia avaruusasemalla yllättävän todenmukaisina, mutta aseman ulkopuolella tapahtumat ovat hänen mukaansa pelkkää puppua.

Dawn ei avaruusleffoja katso. Hän ei pysty eikä halua, koska ne ruokkisivat liikaa mielikuvitusta. Nytkin Timin matkojen muistelu nostaa hänelle hetkittäin tunteet niin pintaan, etteivät kyyneleet ole kaukana.

Kun Tim ensimmäistä kertaa lensi avaruuteen, hänelle pidettiin isot juhlat, joihin osallistui 250 läheistä. Lento lähti Floridasta, ja kaikki pääsivät seuraamaan sitä. Toisella kertaa lehto lähti Kazakstanista ja paikalla oli vain kourallinen läheisiä.

– Vaikeinta on hyvästien jättö juuri ennen lentoa. On pelottavaa tietää, mihin hän on ryhtymässä, Dawn pohtii.

Astronautille vaarallisimpia hetkiä ovat nousut, laskut ja avaruuskävelyt. Eräs Dawnin silmissä pelottavimmista tilanteista sattui viime vuonna, kun Tim oli aseman ulkopuolella avaruuskävelyllä.

Dawn seurasi tapahtumia Nasan tiloissa livelähetyksenä, kun Tim ilmoitti, että hänen kypäränsä sisällä oli vettä. Kaikki työntekijät terästäytyivät. Vesi kypärässä on vaarallista, koska painottomuudessa se pakkautuu palloksi, joka voi kiinnittyä suun ja nenän eteen. Silloin astronautti hukkuu.

– Se oli minulle todella vaikea hetki. Onneksi minulla oli seuranani Nasan järjestämä astronautti selventämässä Timin ja lennonjohdon välisiä keskusteluja. Astronautti sattui myös olemaan hyvä ystäväni, joten hänen läsnäolonsa auttoi ja lievitti pelkojani, Dawn muistelee.

Tim itse ei ollut tilanteesta moksiskaan. Hän tiesi, että kypärän sisällä oli pieni snorkkeli tällaisia tilanteita varten. Varmuuden vuoksi avaruuskävely silti keskeytettiin aiottua nopeammin.

– Maassa taidettiin olla enemmän peloissaan kuin minä olin. Minulla oli täysin turvallinen olo, tiesin mitä tein, Tim sanoo. Äänessä on ripaus sotilaallista ylpeyttä.

Unelmat toteen

Kun astronautti palaa avaruudesta takaisin kotiin, se vaatii kaikilta hetken totuttelua. Timiltä varsinkin fyysisesti.

– Kun Tim tuli viime lennolta kotiin, ensimmäisenä päivänä hän kompuroi jopa kulmasta kääntyessään, koska tasapainoaisti ei ollut vielä sopeutunut painovoimaan, Dawn sanoo.

”Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin.”

– Painottomuuteen avaruudessa tottuu vähän liiankin hyvin. Ilmassa voi pyöriä miten paljon vain, ja siitä tulee luonnollinen olotila. Maahan saapuessa olo muuttuu painovoiman takia ihan hirveäksi. Tuntuu kuin olisi kunnolla kipeä: joka paikkaa kolottaa ja olo on raskas, Tim kertoo.

Silti pariskunta on onnellinen ja ylpeä Timin työstä ja unelmien toteutumisesta.

– Toki kiitos kuuluu myös perheelleni. Olen vaimolleni todella kiitollinen, että hän on pitänyt huolta arjesta. On tärkeää muistaa se ja kertoa se hänelle tasaisin väliajoin, Tim kehaisee.

Dawn hymyilee leveästi, muttei suostu ottamaan edes osaa meriiteistä itselleen.

– Parasta on nähdä Tim onnellisena. Sitä iloa on hienoa katsella.

Viimeistä kiertuettaan valmisteleva Danny arvioi olevansa lämmin isä, mutta rakkaudessa hän myöntää välillä erehtyneensä. – Ihminen ei voi määrätä tunteidensa suuntaa.

Diskopallot kimaltavat ja jukeboksi soittaa klassikoita Dannyn, 75, Kirkkonummen-kodin alakerrassa. Dannyn eli Ilkka Lipsasen pitkäaikainen sihteeri Leila Salmelainen, 70, on juuri viimeistellyt kattauksen seuraavan päivän suunnittelupalaveria varten. Danny selaa kokoamaansa 200-sivuista ”raamattua” eli käsikirjoitusta, josta selviää Viimeinen ilta Dannyn seurassa -kiertueen tarkka aikataulu, esiintyjät, lavastus ja tekniikka. Kyseessä on 55 vuotta esiintyneen miehen viimeinen iso, yli 30 konserttia kattava kiertue.

– Kaiken pitää lukea tarkkaan paperilla, ettei kukaan hermostu, Danny kertoo.

Dannyn kumppani, laulaja Erika Vikman, 25, makoilee hierontatuolissa ja kuuntelee Dannyn suunnitelmia. Leila on kattanut Dannylle välipalaksi tippaleipiä ja limpparia. Hän on lähdössä lounaalle ja lupaa tuoda samalla Dannylle ravintolasta hernekeittoa ja pannaria. Danny kiittää ja luo lämpimän katseen Leilaan. He ovat työskennelleet työparina suomalaisessa viihdemaailmassa 1960-luvulta lähtien.

”Kaikki ihmissuhteeni sihteeristä alkaen olen pyrkinyt pitämään pitkinä.”

– Leila ajoi seitsemän ensimmäistä vuotta autoa keikkamatkoilla ympäri Suomen, ja minä luin sillä aikaa kirjallisuutta takapenkillä, Danny muistelee ja saa Leilan hymyilemään.

– Kaikki ihmissuhteeni sihteeristä alkaen olen pyrkinyt pitämään pitkinä. Arvostan inhimillistä lämpöä ja ystävyyttä.

Dannyn puhelin soi kymmenen minuutin välein. Lehdet kyselevät haastatteluita ja viihdeohjelmat haluavat vieraakseen. Uusi buumi on seurausta Dannyn esiintymisestä Vain elämää -ohjelmassa. Hiljaisempiakin aikoja on ollut.

– Kaikkien laulajien toive on saada nousta uudestaan kuin feenikslintu. On kivaa kokea, että on joissakin piireissä ja asioissa tarpeellinen, Danny sanoo.

Korkokenkien kopina lähestyy olohuonetta. Erika on lähdössä esiintymään UIT:n Tuhansien ämpärien maa -revyyn ensi-iltaan.

– Tulin vain sanomaan, että olen lähdössä. Jonkun täytyy kato käydä töissäkin ja tuoda rahaa pöytään, Erika vitsailee.

Danny kertoo, ettei hän ole valmentanut Erikaa, mutta näkökulmia esiintymisestä kyllä vaihdetaan.

– Otan toki Dannyltä palautetta mielelläni vastaan, Erika sanoo.

– Joo, kunhan korvauksesta sovitaan, Danny vastaa ja molemmat purskahtavat nauruun.

Taunon ja Ansan pomona

”Musiikki on henkistä leipää. Sen ydinidea on yltää sydämestä sydämeen eli ihmisestä ihmiseen. Ensimmäiset Porista ostamani levyt olivat savikiekkoja, Little Richardia ja Pat Boonea. Isäni oli muuttanut Brasiliaan, ja hän lähetti minulle sieltä latinalaista musiikkia.

Lauloin koulukaverin bändissä, ja kun The Islandersin pojat kuulivat lauluani joulukuussa 1963, he pyysivät minut mukaan. Jo maaliskuussa pääsin levyttämään.

Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.
Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.

Perustin Danny Show -kiertueen, koska nuoriso halusi kuulla pop-musiikkia. Ensimmäinen suomenkielinen hittini oli Kauan, ja urani aikana 98 lauluani on noussut listalle. On kiinnostava nähdä, nouseeko sinne Vain elämää -biisejä ja ylitänkö ensimmäisenä Suomessa sadan laulun rajan. Uskon, että ylitän.

60-luvun kiireisimpinä aikoina minulla oli 240 keikkaa vuodessa. Samaan aikaan perustin D-tuotannon. Olin jo 27-vuotiaana jättiläisten, kuten Olavi Virran, Tapio Rautavaaran, Tauno Palon ja Ansa Ikosen työnantaja. Mietin, että voi luoja paratkoon, kun minua näin siunataan.

MAAILMAN RASKAIN AMMATTI

Viihdeala on yksi maailman raskaimmista ammateista. Elvis jaksoi vähän päälle parikymmentä vuotta, Beatles ja Abba kymmenen. Tätä on melkein mahdoton jaksaa 55 vuotta, niin kuin minä olen saanut. Muusikot elävät 20 vuotta keskimääräistä lyhyemmän elämän. Se johtuu riittämättömyyden tunteesta, työn epävarmuudesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, siis siitä, kestääkö tätä.

Nykyään jahdataan jatkuvasti uutta listahittiä. Ne, jotka jaksavat tarjota koko ajan jotain uutta, menestyvät. Uudistuminen ja ihmisten palveleminen ei ole helppoa. Tähän työhön ja musiikkiin pitää olla kova intohimo. Pitää olla ihmisrakas.

Kaikilla meillä on tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olen kokenut riittämättömyydentunnetta urani alusta saakka. Olen miettinyt, osaanko palvella ihmisiä oikein ja ovatko lauluvalinnat oikeita. Lähdin kuitenkin musiikkiuralle kuin Lasse Virén radalle: aion juosta sen kymppitonnin. Vesihaudat pitää hyppiä yli.

Suurimmat rakkaudet

Minulla ei ole ollut normaalia muusikkoasennetta, että olisin ottanut uuden tyttöystävän joka illaksi, vaan olen ihastunut ihan omien viettien ja tunteiden perusteella. Minua on lähestytty tuhansilla kirjeillä ja sähköposteilla, ja aika ajoin meno keikoilla oli hyvinkin villiä. Olihan se hienoa, että oli paljon ihmisiä, jotka olisivat halunneet tutustua minuun, ja on toki vieläkin. Tunteen pitää kuitenkin olla molemminpuolinen.

Elämäni naisia ovat kaikki he, joita olen rakastanut. Heitä on varmaan toistakymmentä. Elämässä on toki muutakin kuin terve järki, eli tunnepuoli, joka rikastuttaa elämää erityisesti.

"Meno keikoilla oli aika ajoin hyvinkin villiä." Kuva Dannyn kotialbumista.
"Meno keikoilla oli aika ajoin hyvinkin villiä." Kuva Dannyn kotialbumista.

Tapasin Liisan 1968, kun hän pyysi D-tuotantoa tekemään Seppälälle muotinäytöksiä. Totesin, että onpa mielenkiintoinen, miellyttävä, lahjakas ja viisas ihminen. Hän oli kaunis, ja 21-vuotiaana jo ekonomi. Hänessä oli ruutia.

Vapaa-aikaa ei juuri ollut, mutta ehdimme naimisiin 1972. Liisa rakensi Seppälästä veljensä Hannun kanssa Suomen suurinta muotiketjua. Olimme molemmat vähintään 150 päivää vuodesta matkoilla, ja usein eri aikaan kotona. Saimme kolme lasta, ja meillä oli hirmu kivaa pitkään, kunnes rakastuin Armi Aavikkoon. Ehkä osittain siksi, että Hannu ja Liisa puuhasivat niin paljon omia asioitaan. Koin itseni siinä suhteessa tarpeettomaksi.

Tapasin tuoreen Miss Suomen, Armin, vuonna 1977, kun Apu-lehti oli valinnut hänet kiertuekaverikseni. Armi oli herkkä, humoristinen, iloinen, valoisa ja kiva ihminen, joka oli aika ymmällään siitä suosiosta, minkä Tahdon olla sulle hellä -kappale toi.

Ensimmäisen kiertuevuoden jälkeen ystävyytemme alkoi muuttua lämpimämpään suuntaan, ja sillä tavalla mentiin vuoteen 1992. Liisan ja Hannun armoton lahjakkuus ja ahkeruus veivät heidät Seppälän maailmaan, ja minä jäin Dannyn ja Armin maailmaan. Lopulta erosimme Liisan kanssa vuonna 2005, ja hän muutti linnaansa Ruotsiin. Armi lopetti esiintymiset 1995, ja hän kuoli vuonna 2002. Minulla on häntä kohtaan yhä kunnioitus ja kaipaus.

En koe, että olisin tehnyt Liisaa kohtaan väärin rakastumalla Armiin, koska ihminen ei voi määrätä tunteidensa suuntaa. Olen tehnyt virheitä, mutten oikein osaa katua mitään. Sen sijaan mietin, miten en ensi kerralla enää tekisi väärin.

IHANA ERIKA

Erika on kiva pakkaus, mutta en halua määritellä suhdettamme. Tapasimme Tangomarkkinoiden yhteydessä 2015, jolloin Erikasta tuli tangoprinsessa. Sen jälkeen vaihdoimme ajatuksia, joiden ansiosta hän voitti kisan seuraavana vuonna. Sitten meille ruvettiin tarjoamaan yhteisiä töitä.

Olen koko elämäni auttanut kanssataiteilijoita, ja Erika oli vain yksi heistä. Mutta hänellä on niin miellyttävä luonne, että siitä syntyi sillä lailla enemmän, ja niin Erika muutti tänne pääkaupunkiseudulle.

”Olen koko elämäni auttanut kanssataiteilijoita, ja Erika oli vain yksi heistä.”

Olen kuvannut Erikaa luonnonlapseksi ja linnuksi, joka lähtee kohta pesästään ja lentää omilla siivillään. Hän on ahkera ja taitava, ja on ilo nähdä, kun hän etenee valitsemallaan uralla. Joskus hän saattaa kysyä ammatillisia neuvoja, mutta en ole mikään pappi, joka opettaa opetuslapsiaan. Juttelemme aivan kaikesta. Erika tuo minulle valoisuutta ja hyväntuulisuutta. Hän on järkevä, iloinen ja kaunis. Lisäksi hän on neuvonantajani, mitä tulee some- ja tietokoneasioihin.

Ne, jotka minun ja Erikan ikäerosta kärsivät, kärsikööt. Minä en kärsi. Showbisnes ei kysy ikää, ja olen tehnyt koko elämäni eri ikäisten kanssa töitä. Pitäisikö olla aina saman ikäinen, että voisi olla tekemisissä?

HYVÄSYDÄMINEN ISÄ

Minulla ja Liisalla on kaksi poikaa ja yksi tytär, jotka ovat nykyään päälle nelikymppisiä. Sanovat, että olen isäni kaltainen isä eli hyväsydäminen ihminen, jossa on lämpöä ja joka ajattelee muitakin kuin itseään.

Olemme aika paljon tekemisissä, ja ihailen lapsiani. Esimerkiksi tyttäreni Heidi on ihan uskomaton mimmi. Hän on yhdeksän laudaturin ylioppilas, joka teki neljä loppututkintoa. Nykyisin hän työskentelee pankissa Luxemburgissa. Heidin kaksi- ja puolivuotias poika oli täällä juuri puolitoista viikkoa mellastamassa. Hän on maailman hauskin pikkupoika, joka puhuu saksaa, ruotsia, suomea ja pian myös ranskaa, koska Heidi laittoi hänet Luxemburgissa ranskalaiseen kouluun.

Lapset antoivat minulle vanhemmuuden rikkauden ja mahdollisuuden kurkistaa varttuvan lapsen elämään. Isyys antoi myös tietoisuuden, että olemme kaikki erilaisia.

KUOLEMA EI PELOTA

En pelkää kuolemaa, koska olen kerran melkein kuollut. Sain infarktin vuonna 2010. Taustalaulajani Katja Lukin vei minut yöllä Hyksiin, koska selkääni alkoi sattua. Töölön sairaalasta löytynyt kardiologi laittoi sydämeni uudestaan käymään. Häkkisen Mikan isä oli naapurihuoneessa. Hän kuoli. Minä jäin henkiin ja mietin, miten elämän kortteja jaetaan.

Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi. Olen iloinen, ettei minulla ole dementiaa tai muita tauteja, sillä se ei ole itsestäänselvyys. Minulla on ollut vähän diabetesta 25 vuotta, mutta mitä siitä sitten. Syön lääkkeitä ja annan palaa.

"Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi."
"Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi."

Tyttäreni Heidi sanoi, että puhuin eräässä haastattelussa liikaa kuolemasta. Mutta toisaalta, buddhalaiset sanovat, päivittäin pitää muistaa kuolemaa ymmärtääkseen, kuinka ihanaa on saada nauttia elämästä. Se on hyvä lause.

Luin, että ihmiset tekevät nykyään kuolemasiivouksia, jotta lapsille ei jää turhaa tavaraa. Se on ajatuksena hyvä. Olen ajatellut näitä asioita, ja se tarkoittaa myös testamenttia. Itseensä ja elämän kulkuun pitää suhtautua objektiivisesti. Olen tiedostanut, että kohta tulee noutaja, mutta toivottavasti ei ihan vielä. Toivon, että kun ylitän rajan, siellä on valoa eikä pimeyttä. Rukoilen, että luoja antaisi minun kypsyä ennen kuin korjaa täältä. Se kypsyminen on matka kohti suurempaa tietoisuutta ja laajempaa viisautta. Enempää en kuolemaa ajattele, eivätkä aivoni siihen riittäisikään.

EDESSÄ VIIMEINEN KIERTUE

Arvioni mukaan edessä on viimeinen iso konserttikiertueeni. Jos selviän sadasta tunnista laulua kahdessa ja puolessa kuukaudessa, on syytä arvioida tilanne uudestaan. Lavalle meneminen on vähän kuin nyrkkeilyotteluun menisi. Ennen kiertuetta pitää kuntoilla ja vahvistaa keuhkoja ja lihaksistoa, koska hengitys ja sydän ovat laulamisessa tärkeitä.

Minulla ei ole haikea olo, koska kiertueen jälkeen elämässä on muita mahdollisuuksia. Nykyään tykkään elämän flow’sta, kun se kulkee niin, ettei kuluta liikaa. Minulla on ennakkoluuloton asenne, ja saan tavata ihmisiä ja kokea taiteita. Ajatukset, musiikki, keskustelut, tietyt televisio-ohjelmat, hyvin tehdyt konsertit ja työt herkistävät minut.

Pian lähden Kreikkaan ja Rodokselle ja ensi vuonna Thaimaahan ja veljeni luokse Teksasiin, jossa menemme moottoripyöräilemään. Kesäksi muutan Rauman-huvilalle. Kutsun sinne paljon ystäviäni, kuten ex-vaimoni Liisan, joka tulee meille nykyisen puolisonsa kanssa perinteisiin rapujuhliin.

”Minulla ei ole haikea olo, koska kiertueen jälkeen elämässä on muita mahdollisuuksia.”

Kiertue on piste jollekin. Sen jälkeen minulla ei ole velvollisuutta esiintyä, eikä se ole elinkeinoni kulmakivi. En silti ole täysin lopettamassa, sillä haluan esiintyä ainakin festareilla. Vasta luoja lopettaa elämäni ja musiikin tekemiseni.”

Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.

Dannyn ensijulkaisu oli englanniksi laulettu East Virginia, joka meni listaykköseksi saman tien. ”Meno oli aika ajoin hyvinkin villiä.”

Danny kertoo lähteneensä aikoinaan musiikkiuralle kuin Lasse Viren radalle. ”Aion juosta sen kymppitonnin.”

Danny

Laulaja ja musiikkialan yrittäjä Danny eli Ilkka Lipsanen syntyi 24. syyskuuta 1942 Porissa.

Asuu osan vuodesta Kirkkonummella ja osan Raumalla.

Julkaissut 18 albumia, 94 singleä ja 15 kokoelmalevyä. Tunnetuimpia hittejä mm. Tuulensuojaan, Kesäkatu, Kauan ja Tuuliviiri.

Viimeinen iso konserttikiertue Viimeinen ilta Dannyn seurassa alkaa 26. lokakuuta. Hyvinkää-salista ja päättyy Helsingin Jäähalliin 18.1.2019.

Nostanut tunnetuksi ja manageroinut 156:ta laulajaa oman yhtiön, D-tuontannon kautta. Musiikkineuvoksen arvonimi vuonna 2002.

Kolme aikuista lasta, Turo, Heidi ja Juha, liitosta Liisa Lipsasen kanssa.

Diplomi-insinööri ja kakkutaiteilija Emma Ivane on karsinut kaiken

turhan pois sekä resepteistään

että elämästään.

Vallilalaisessa yksiössä ei soi koskaan herätyskello. Silti minimalistisen kodin asukkaalla Emma Ivanella on aikaa istua tunti aamiaisen ääressä.

–Syön puuroa, marjoja tai jugurttia, jos en jaksa keittää puuroa. Kahvin haen alakerran kahvilasta. Karsin kahvikeittimen pois, sillä en tarvitse sitä, Emma kertoo.

Tavarasta lähti 80 prosenttia muutama vuosi sitten, kun Emma halusi vapauttaa aikaa ja energiaa muuhun luovaan toimintaan. Nimestäänkin Emma Iivanainen karisti turhat kirjaimet pois. Nykyään hän käyttää työssään sukunimeä Ivane, joka sopii paremmin kansanvälisiin neuvottelupöytiin.

Kuusi vuotta sitten insinööri päätti ryhtyä kakkutaiteilijaksi.

Emma on monitaituri, joka työskentelee niin kakkutaiteilijana, reseptikirjailijana, kuvataiteilijana kuin elokuvatuottajanakin. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri.

– Ihastuin kauniisti koristeltuihin kakkuihin, kun asuin Malesiassa. Päätin kokeilla itse kakun koristelua ja huomasin, että sokerimassa taipuu käsissäni hyvin.

Ensimmäisen kakun Emma teki itselleen kotona, mutta jo toinen kakku oli tilaustyö. Kuusi vuotta sitten insinööri päätti ryhtyä kakkutaiteilijaksi. Emma muistelee, että sellaista nimikettä ei käyttänyt Suomessa tuolloin vielä kukaan.

Keittiössä huomion kiinnittää marmoripintainen pöytä. Se on päätynyt useasti myös brittiläisiin kakkujen erikoislehtiin, joihin Emma kirjoittaa ja kuvaa kakkujuttuja. Hän on kuvannut itse myös viisi kuudesta keittokirjastaan. Niistä uusin on huhtikuussa ilmestynyt Vaan 3 (Cozy Publishing), jonka sivuilla marmorinen pöytä vilahtaa useammankin kerran.

”Rakastan hyvää ruokaa enkä koskaan laske kaloreita.”

Saman pöydän ääressä Emma istuu usein laskin kädessä pohtimassa ainessuhteita ja raaka-aineiden välistä kemiaa. Insinööritausta heijastuu reseptien kehittämiseen.

–Havaitsin esimerkiksi, että munaa ei tarvita Key lime -piirakkaan ollenkaan. Limetin hapan mehu reagoi kondensoidun maidon kanssa niin, että se hyytyy ilman munan hyydyttäviä ominaisuuksia.

Koska Emma työskentelee herkkujen parissa, niitä tulee myös syötyä paljon.

–Joskus minulta jopa kysytään, miten on mahdollista, etten ole lihava. Syön aitoja raaka-aineita ja kuuntelen kehoani, jolloin herkkujen vastapainoksi luonnollisesti tekee mieli esimerkiksi hyviä salaatteja. Rakastan hyvää ruokaa enkä koskaan laske kaloreita.

Tyôelâmân vapaus kunniaan

Emma Ivane, 30, on diplomi-insinööri, josta tulikin kakkutaiteilija – kehitti nerokkaan kolman aineen kakkureseptin

Kyllâ. Suomen koulutusjârjestelâssâ on vikana juuri tâmâ ettâ opiskellaan aivan vâârâ tutkinto. Se maksaa paljon ja estââ ihmisiâ aktivoitumaan nopeasti heitâ kiinostavaan tyôelâmâân. Tilastollisesti hieno asia, ministereitâ riittââ mutta yhteyiskunnalle huono. Kiva kuitekin ettâ Emma on lôytânyt mieleisen tyôn!
Lue kommentti