Mila Kunis ja Ashton Kutcher menivät kihloihin helmikuussa 2014. Kuvat: Reuters
Mila Kunis ja Ashton Kutcher menivät kihloihin helmikuussa 2014. Kuvat: Reuters

Tähtipari Mila Kunis ja Ashton Kutcher odottaa esikoistaan.

Näyttelijäpariskunta Mila Kunis, 30, ja Ashton Kutcher, 36, odottavat usean jenkkimedian mukaan ensimmäistä lastaan. Lapsi on ensimmäinen kummallekin.

Mila ja Ashton tutustuivat tehdessään 70's Show -sarjaa 90-luvun lopulla. Siitä huolimatta, että he vihasivat sarja-aikoina toisiaan, pariskunta päätyi yhteen Ashtonin erottua Demi Mooresta. Näyttelijät ovat pitäneet yhtä huhtikuusta 2012, helmikuussa 2014 he menivät kihloihin.

Mila Kunis, Ashton Kutcher tai heidän edustajansa eivät ole varmistaneet raskausuutista. Pariskunnan lähipiiriin kuuluva lähde on kuitenkin kertonut People-lehdelle huhun olevan totta ja pariskunnan olevan hyvin onnellisia tulevasta perheenlisäyksestä.

Mila Kunis ja Ashton Kutcher koripallomatsissa. Kuva: MVPhotos

Lue myös:

Puoli miljoonaa viikossa tienaava Ashton Kutcher: "Minun ei tarvitse tehdä töitä rahan vuoksi"

Scarlett Johansson raskaana

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.

Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen
Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen

”Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää”, Maaret Kallio muistelee kouluaikojaan Kodin Kuvalehdessä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo Kodin Kuvalehdessä, ettei ollut koululaisena mikään kympin oppilas. Toisin oli hänen isoveljensä Jarno Limnéllin laita. Jarno on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. 

Maaretin ja Jarnon lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta, joista Jarno on vanhin ja Maaret toiseksi vanhin. He kertovat jutussa, että Jarno nosti keskiarvonsa kymppiin lukion alussa. Maaret keskittyi koulun sijaan kavereihin ja teatteriharrastukseen.

– Toisaalta tunsin myös huonommuutta ja kateutta. Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää. Kun sain kutosia matematiikan kokeista, vanhempani lohduttivat, että heilläkin on huono matikkapää, Maaret toteaa jutussa.

Sisarukset kertovat jutussa olevansa erilaisia, mutta läheisiä. Lempeydestään tunnettu Maaret kertoo, että Jarno on aina ollut suorittaja.

– Jarno oli itseään kohtaan armoton jo lapsena. Muistan yhdet hiihtokisat, joissa hän hiihti niin kovaa, että oksensi maalissa. 

”Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset.”

Jarno puolestaan kertoo Kodin Kuvalehdessä, että Maaretista on ollut hänelle tukea ja apua esimerkiksi avioeron jälkeen. Psykoterapeutilla ja kyberturvallisuuden professorilla on kylläkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten tunteita käsitellään.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset. En käsittele niitä vaan laitan aivoissani niiden päälle rastin ja jätän ne sinne, Jarno toteaa. 

Maaretin mukaan vaikeat asiat pitää avata, jakaa ja selittää. Kuten kaikki psykoterapeutit, hänkin on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa. Maaret on aiemmin kertonut, että lapsuudenperhe oli puuhakas ja tavallinen.