Saunovien suomalaisten näkeminen oli pikku-Armanille järkytys. Kuva: Juha Salminen
Saunovien suomalaisten näkeminen oli pikku-Armanille järkytys. Kuva: Juha Salminen

Saunakulttuuri tuli 9-vuotiaan Armanin silmille hänen kaverinsa eteisessä.

Arman Alizad kertoo Facebook-sivuillaan hauskan ja koskettavan tarinan lapsuudestaan.

Arman kirjoittaa, millainen sokki 9-vuotiaalle iranilaispojalle oli muuttaa Suomeen, jonka kieltä tai tapoja hän ei tuntenut.

– Kun muutettiin Suomeen, mä olin tosi peloissani siitä, että löydänköhän mä ikinä kavereita. Kun oltiin muutettu Tapiolaan meidän kämppään, eka asia mitä tein oli se, et kirjoitin pienelle palalle paperia englanniks, et mun nimi on Arman, mulla ei ole ystäviä, asun huoneistossa 49.

Kaveripyynnön hän kiinnitti taloyhtiön ilmoitustaululle. Viesti tuottikin tulosta. Pian Armanin kotioven taakse ilmestyi Pekka, jonka kanssa Arman ystävystyi kielimuurista huolimatta.

”Mä en ollu varmaan ikinä nähny KETÄÄN alasti.”

Hupaisaksi tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun Arman meni ensimmäistä kertaa kyläilemään Pekan luona. Hän oli juuri ehtinyt riisua kenkänsä, kun kylpyhuoneesta ilmestyivät Pekan äiti ja sisko ilkialastomina.

– Mä en ollu varmaan ikinä nähny KETÄÄN alasti. Sit mä juoksen nurkkaan, peitän silmäni ja huudan 'I'm sorry oh my god I'm sorry I'm sorry!'.

Pekka yritti selittää hätäätyneelle Armanille, että äiti ja sisko olivat vain olleet saunassa. Armani kuitenkin pakeni itkien kotiin. Kun Armanin äiti kuuli, mitä pojalle oli tapahtunut, oli hänen vuoronsa menettää malttinsa.

– Mun äiti saa sellaset kilarit, etten ollu sen jälkeen koskaan nähny sen tollasia saavan. Se juoksee rappuun huutaen 'mihin saatanan maahan me ollaan muutettu, onko täällä siis joku helvetin bordelli meidän talossa!'.

”Se hoki koko ajan 'mitä te ootte tehny mun pojalleni!'”

Armanin mukaan äiti huusi Pekan perheen ovella niin farsiksi, englanniksi kuin armeniaksikin.

– Se hoki koko ajan 'mitä te ootte tehny mun pojalleni'. Mahtoi olla suomalainen perhe ja muutkin naapurit ihmeissään sillä hetkellä, kun äitini huusi Jeesusta, Mariaa, saatanaa ja Jumalan vihaa.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä Armanin mukaan hänen ja Pekan perheet ystävystyivät tapahtuneen jälkeen.

– Ai että mä rakastan Suomea, tää on maailman paras maa, Arman päättää kirjoituksensa.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Juttua muokattu 19.1.2018 klo 8.28: Korjattu sitaattia, jossa Niklas puhuu flimmeristä.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...