Anu ja Antti eläytyvät Hilja maitotyttö -elokuvan tunnelmiin. Anneli Sauli oli Hilja, Saulo Haarla häneen rakastuva ylioppilas Yrjö. Kuva Jouni Harala
Anu ja Antti eläytyvät Hilja maitotyttö -elokuvan tunnelmiin. Anneli Sauli oli Hilja, Saulo Haarla häneen rakastuva ylioppilas Yrjö. Kuva Jouni Harala

Näyttelijäpariskunta Antti Reini, 48, ja Anu Sinisalo, 46, ovat seurustelleet kaksi vuotta. Pariskunta kertoo, mitä he toisissaan rakastavat.

Antti: "Anu on valloittavan myönteinen, kaunis ja valoisa persoona. Hänen lähellään on hyvä olla. Kunnioitan Anussa hänen ihmisyyttään, naiseuttaan ja sitä, että hän yksinkertaisesti on oma rehellinen itsensä. Tiedän, kenen kanssa olen tekemisissä.

Emme ole Anun kanssa samasta puusta veistettyjä vaikka olemmekin samasta metsästä. Katselemme asioita usein eri näkökulmista riitelemättä oikeasta ja väärästä, ja se on hyvän kommunikaation lähtökohta. Olemme tasavertaisia.

Kesässä parasta on lämpö, valo ja luonnon kauneus. Kesä löysää ihmisten hartiat: jengi on aina vähän rennompaa. Silloin on myös helpompaa poimia tienvarresta kukka toiselle.

Romanttiset hetket syntyvät yleensä odottamatta, milloin ja missä vain. Kaupan kassalla, pellon reunalla, järvessä, yöunilla tai ruuhkassa. Toisaalta, hetkethän ovat myös ikuisia, eivät pelkkiä ohimeneviä silmänräpäyksiä."

Anu: "Arvostan Antin rehellisyyttä ja sitä, että hän on juuri sellainen kuin on. Antti on huumorintajuinen ja luotettava. Jos hän jotain lupaa, hän myös pitää lupauksensa. Antti on hieno, hellä mies.

Ennen kuin tapasin Antin, kävin aina juhannusyönä keräämässä seitsemän erilaista kukkaa tyynyni alle ja toivoin näkeväni unta tulevasta sulhasestani. Se ei koskaan toiminut, sillä unissani ei näkynyt ikinä yhtään miestä.

Kesä on mitä parhainta aikaa Suomessa. Ihmiset ovat hymyileväisiä, nauttivat elämästään ja ottavat enemmän kontaktia toisiin ihmisiin eivätkä vain taaperra toppatakkiensa alla! Muutama päivä sitten painoimme Antin kanssa moottoripyörällä pitkin pikkuteitä auringon laskiessa. Se oli kovin romanttista."

 

Veeti Kallio ja Jenni Teräväinen Pretty Womanin rakastavaisina. Satu Silvo ja Reidar Palmgren Loma Roomassa -elokuvan tunnelmissa. Teuvo Loman ja Niko Helenius Titanicin kannella. Lisää leffahenkeen kuvattuja otoksia julkkispareista Me Naisten numerossa 25–26/2013!

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.