Satu Taiveaho kertoo Yökylässä Maria Veitola -jaksossa, ettei ole epäilystäkään, etteikö sijaislasta voisi rakastaa yhtä paljon kuin biologista lasta. Kuva: Jouni Harala
Satu Taiveaho kertoo Yökylässä Maria Veitola -jaksossa, ettei ole epäilystäkään, etteikö sijaislasta voisi rakastaa yhtä paljon kuin biologista lasta. Kuva: Jouni Harala

Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho kertovat  arjestaaan sijaisvanhempina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Maria Veitola vierailee keskiviikkoillan Yökylässä Maria Veitola -jaksossa kansanedustaja Antti Kaikkosen ja järjestöpäällikkö Satu Taiveahon kotona Tuusulan Kellokoskella.

Satu liikuttuu jaksossa kyyneliin, kun kertoo sijaispoikaansa ja mummoonsa liittyvän koskettavan tarinan.

– Isoäiti oli aina tosi rakas mulle. Kun olin pieni tyttö, pyysin mummoa kutomaan peiton ja tyynyn tulevalle lapselleni. Mummoni vastasi, että voi Satu, en ole enää silloin elossa. Olin sanonut siihen, että voithan tehdä ne etukäteen, Satu kertoo jaksossa ja alkaa itkeä.

Kun Satun mummo kuoli, mummon tavaroista löytyi paketti, jossa luki ”Sadulle aikuisena”. Paketissa oli peitto, jota Satu oli lapsena toivonut.

– Pappa kertoi, että mummo oli käynyt tuulettelemassa pakettia, etteivät koiperhoset syö peittoa.

Satu sanoo säilyttäneensä pakettia kaikki nämä vuodet siltä varalta, että saisi jonain päivänä kääriä oman lapsensa isoäitinsä tekemään peittoon. Haave toteutui lopulta viime syksynä, kun Satusta ja Antista tuli pienen pojan sijaisvanhempia.

– Kun poika sitten tuli kotiin, niin hän nukkui ekat unensa aina kärryissä peiton alla. Paketista löytyi vielä mummon kirje. Se oli tosi koskettava juttu.

”Pitää ajatella lapsen, ei omaa etua”

Satu ja Antti puhuvat jaksossa avoimesti sijaisvanhemmuudesta. Mariaa kiinnostaa, eikö heitä pelota, ettei poika välttämättä ole heillä aina. Satu kertoo, että he ovat käsitelleet asiaa koulutuksessa, joka heidän on pitänyt käydä ennen kuin heistä tuli sijaisvanhempia. 

– Olen itsekin ollut sosiaalityöntekijänä lastensuojelutyössä. Sellaiset tilanteet, jolloin lapsi palautuu, todella arvioidaan niin, että se on lapsen edun mukaista. Ja pitää pyrkiä ajattelemaan lapsen etua, eikä omaa, itsekästä näkökulmaa. Pitkäaikaisia sijoituksia puretaan hyvin harvoin pienten lasten kohdalla. Mutta se mahdollisuus on. Se täytyy hyväksyä, kun tähän tehtävään on ryhtynyt, Satu sanoo.

Antti myöntää, että lapsen menettäminen ei olisi helppoa.

– Olisi se tietysti kova paikka meille, jos lapsi lähtisi. Mutta koitetaan antaa lapselle hyvä koti niin kauan kuin tarvitaan, Antti sanoo.

Yökylässä Maria Veitola MTV3:lla keskiviikkoisin kello 20.05.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.