”Ystävystymisemme oli sattumankauppaa. Jos tapaisimme nyt, voi olla, ettei meistä tulisi ystäviä”, Antti Holma ja Saara Turunen sanovat.
”Ystävystymisemme oli sattumankauppaa. Jos tapaisimme nyt, voi olla, ettei meistä tulisi ystäviä”, Antti Holma ja Saara Turunen sanovat.

Näyttelijä Antti Holma ja näytelmäkirjailija Saara Turunen tutustuivat lukiossa junan tuomina maalaisina. Ystävyys on pysynyt ja syventynyt. – Saaran seurassa saan olla erakko, Antti sanoo.

Syksyllä 1998 Kallion lukion tupakkapaikalla kohtasi kaksi nuorta taiteilijanalkua, siniseen toppatakkiin pukeutunut Saara Turunen ja kellertävissä kauluspaidoissa ja ruskeissa puvuntakeissa kulkenut Antti Holma. Saara poltti itse käärittyjä sätkiä, Antti oli aina äänessä.

– Tiesin, että Antilla on paljon kavereita ja että hän on sellainen säksättäjä. Antti seisoi röökipaikalla, kertoi juttuja, ja naiset nauroivat ympärillä, Saara muistelee.

– Saara tuli huppu päässä ja helvetin vihaisena piinaamaan minua teknisillä ongelmilla, joihin hän tarvitsi apua. Kiinnostuin, kun tajusin, että tuo ei ole helppo tyyppi, Antti sanoo.

Saara ja Antti olivat muuttaneet Helsinkiin maalta, Saara Kontiolahdelta, Antti Sonkajärveltä. Kallion lukiossa oli muitakin junan tuomia, ja porukasta tuli tiivis. Saaran ja tämän vuotta aiemmin aloittaneiden kavereiden mukana Anttikin pääsi Kallion kuppiloihin.

– Irrallisuus ja juurettomuus yhdistivät ihmisiä, Saara sanoo.

Niin myös Saaraa ja Anttia, jotka olivat molemmat lähteneet kotoa 15-vuotiaina.

– Ystävystymisemme oli sattumankauppaa. Jos tapaisimme nyt, voi olla, ettei meistä tulisi ystäviä, Saara sanoo.

Lukion pihalta on tultu pitkä matka tähän päivään. He jakavat samat intohimot mutta tekevät työkseen erilaisia asioita. Antti tunnetaan Putouksen kuudennen kauden ja Kansallisteatterin näyttelijänä sekä Kingi-ohjelman juontajana. Hän on myös kirjoittanut kehutun Järjestäjä-romaanin.

Saara työskentelee näytelmäkirjailijana ja ohjaajana. Hänen sukupuolta ja sen ristiriitoja tarkastelevia näytelmiään on käännetty useille kielille. Hänen omaelämänkerrallisia piirteitä ja fiktiota yhdistelevä esikoisromaaninsa Rakkaudenhirviö ilmestyi juuri. Yksi sen hahmoista on inspiroitunut Antista.

– Kirja käsittelee identiteettiä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen halua ja nimeä. Taiteilijalle nimi on kaikki. Siksi oli oleellista, että nimenomaan kirjan taiteilijoilla on nimet.

Perhe toisilleen

Läheisiä tupakkapaikalla tutustuneista tuli viimeistään silloin, kun Antti tarvitsi kämppistä etelähelsinkiläiseen kotiinsa. Saara pakkasi muuttokuorman ykkösen ratikkaan ja soitti Antin ovikelloa mukanaan yksi matkalaukku, tuoli ja huonekasvi. Ai sinä tulit nyt, Antti vain totesi.

– Tutustuin Antin henkilökohtaiseen puoleen. Naistennaurattaja oli vain se julkinen puoli koulussa, Saara sanoo.

Aamuisin Saara ja Antti matkustivat 1A-raitiovaunulla kahdeksaksi kouluun, ja kesäöisin he istuivat lippakioskilla Kaivopuiston rannassa. He kököttivät vilttien alla vieretysten ja puhuivat pitkälle yöhön.

Yhteisen talouden pyörittäminen sujui, vaikka Antti eli kaaoksessa ja Saara siivosi minkä ehti.

– Olen ihan sika, edelleen. Tein läksyt ja luin kokeisiin, mutta kodin kunnossapito ei sujunut. Saara taas on siivousnatsi. Saatoin herätä siihen, että imuri hakkaa sängynjalkaa ja kuuluu ’anteeksi, mie vaan täällä nopeasti järjestelen’, Antti nauraa.

Kummallakin oli omat menonsa, mutta kotiolojen jakaminen oli kahdelle maalaiselle tärkeää.

– Se oli ihmeellinen symbioosi, tosi tärkeää aikaa. Olimme toisillemme perhe, Saara sanoo.

Ymmärrys siitä, mitä pääkaupungin ulkopuolella tapahtuu, yhdisti Anttia ja Saaraa. He saivat voimaa toisistaan.

– Tarve ystävälle oli paljon syvällisempi kuin silloin, jos äiti ja isä olisivat olleet siinä pesemässä pyykit, Saara sanoo.

He halusivat myös päästä pikkukaupungin piireistä isompiin.

– Sonkajärven läpi ei mene edes junarataa. Siellä oli sellainen olo, että sieltä ei pääse mihinkään. Helsingissä on kiva tuntea, että pääsee pois.

Helsingistä lähtemiseen mukavuudenhaluinen Antti on silti tarvinnut Saaran esimerkkiä. Opiskeluaikoina lainan ottaminen pelotti, ja Antti lähti matkoille velvollisuudesta.

– Saara on matkustellut paljon, ja minä olen matkustanut siksi, että Saara on pakottanut minut mukaan. Koin sitten elämäni kesiä.

Ystävykset täydentävät taukoamatta toistensa lauseita. Välillä puhe muuttuu lähes muminaksi, jota vain he ymmärtävät.

– Voimme ylittää keskustelussa yhden vaiheen. Kerromme viimeaikaiset tapahtumat, mutta meidän ei tarvitse selittää, miltä ne tuntuvat. Toinen tietää, mitä ne merkitsevät, Antti sanoo.

Eläkeläiskerho paasaa

Nykyään Antti ja Saara tapaavat yleensä sunnuntaisin. Silloin Antti tulee käymään ja heittäytyy sohvalle. Se on luksusta, sillä Antin omassa yksiössä sohvaa ei ole. Saara keittää kahvit ja puuhastelee: järjestää laatikoita, kantaa pöytälevyjä.

– Tämä on tällainen eläkeläiskerho. Antti tulee kahville ja paasaan sille kolme tuntia feminismistä, Saara sanoo.

He jakavat sattumuksia, joille tietävät toisen nauravan, puhuvat yhteiskunnasta ja politiikasta ja kyselevät neuvoja työasioissa – Saara on ainoa, jolta Antti niitä kysyy.

Rakkaus taiteeseen on vahva. Saara on opiskellut dramaturgiaa, Antti näyttelemistä. Teatterikorkeakoulussa he aloittivat samana syksynä vuonna 2003.

– Se on yksi syy siihen, että ystävyys on pysynyt ja syventynyt. Jos toinen olisi päässyt ja toinen ei, olisi jäänyt helposti ulkopuolelle. Teatterikorkeassa keskustelu on niin pienen piirin säksätystä, ettei sitä jaksa, jos ei ole itse siellä, Saara sanoo.

Heille taiteilijuus on elämäntapa, ei vain työ.

– Meillä on tosi voimakas työyhteys, vaikka emme ole ikinä tehneet töitä yhdessä, Antti sanoo.

Kun Saara ja Antti kirjoittivat esikoiskirjojaan, kumpikin antoi toiselle työrauhan eikä udellut liikaa. Saara kyseli kielioppineuvoja, Antti oppi Saaralta pitkäjänteisyyttä. Ennen kuin Rakkaudenhirviö meni painoon, Saara kertoi Antille päiväkävelyllä, että kirjassa on tunnistettavia asioita.

– En tentannut, vaikka minua kiinnosti. Kun toisen tuntee hyvin, odottaa vain, milloin kirjan saa lukea, Antti sanoo.

Kirjeitä ja kaukopuheluita

Taiteilijakaksikon ystävyyteen on mahtunut monia vaiheita symbioosinomaisesta kämppiselosta hiljaisempiin kausiin. Saara sanoo, että Antti on ollut erityisen tärkeä silloin, kun hän asui ulkomailla.

Silloin Antti raahautui marraskuisina iltoina Helsingin Sörnäisissä sijainneeseen Telephone Centeriin, jossa myytiin kymmenen euron puhelinkortteja. Niillä oli halvempaa soittaa ulkomaille kuin kännykällä.

– Meillä oli myös todella intensiivinen ja pitkä kirjeenvaihto. Tiesin, että toinen on olemassa, vaikka hän on toisessa maassa, Saara sanoo.

Puhelin pirahtaa edelleen aina, kun on kriisi.

– Saara tietää ensimmäisenä, jos tapahtuu jotain isoa, Antti sanoo.

Ystävykset eivät juuri riitele, mutta ovat usein eri mieltä. Väittelyiden päälle kuitenkin nauretaan.

– Antissa parasta on huumorintaju, verbaalisuus ja hauskuus sekä sellainen jämptiys ja päämäärätietoisuus. Voimme käsitellä kärsimystä huumorin kautta, nauraa elämän epäonnelle, Saara sanoo.

– Huumorintaju on isompi asia kuin se, mille nauretaan. Se on jaettu katse ja koko ihmiskuva. Saara on ainoa ihminen, jolle pystyn puhumaan sellaisetkin työasiat, jotka ovat ihan älyttömiä salaisuuksia, Antti sanoo.

Erakot yhdessä

Antti kuvailee itseään erakoksi, jolla on vain muutama läheinen ystävä. Saara on yksi heistä. Hänen seurassaan Antti saa olla sellainen kuin on.

– Joudun työssäni teeskentelemään sosiaalista ja tapaamaan paljon ihmisiä. Se kuluttaa aika paljon. Tykkään olla yksin, että lataudun. Vähäiset ystäväni ovat sellaisia, joiden seurassa oleminen ei ole kuluttavaa.

Se tarkoittaa sitä, että sunnuntaisin Saaran sohvalla saa maata vaikka kalsareissa ja räplätä puhelinta, jos ei huvita jutella. Huonoa päivää ei tarvitse piilotella.

– Jos olen pahalla tuulella, ihmiset säikkyvät minua. Saara ei säiky. Emme ole helppoja ihmisiä, vaikka osaamme antaa sosiaalisen illuusion itsestämme, Antti sanoo.

Saara ei osaa kuvitella, millaista elämä olisi ilman Anttia. He tutustuivat niin nuorina, että on vaikea sanoa, mikä osa itsestä on synnynnäistä ja mikä toisen tuomaa.

– Olisin kauhean erilainen tyyppi, jos emme olisi tavanneet. Arvostaisin erilaisia asioita, enkä olisi koskaan kuunnellut Mariah Careyta, Saara sanoo.

Kuinka hyvin tunnette toisenne?

Antti Saarasta

Saarassa parasta on… luonne.

Saara ei ikinä… jätä vaatteita lojumaan lattialle. Ei ikinä.

Suuttuessaan Saara… korottaa ääntään, aika paljon.

Kirjoittaessaan Saara… istuu kyyryssä puisen pöytänsä ääressä.

Viiden vuoden päästä Saara… kiertää maailmaa luennoimassa.

Saara pelkää… pölyä sekä henkisessä että fyysisessä mielessä.

Saara ilahtuu, kun… hänen tietoteknisiä ongelmiaan ratkaistaan.

Saara Antista

Antissa parasta on… huumori.

Antti ei ikinä… ottaisi rastoja.

Suuttuessaan Antti… antaa kaikkien kuulla kunniansa.

Kirjoittaessaan Antti… on kamalan hauska.

Viiden vuoden päästä Antti… on entistä hurmaavampi. Vanheneminen pukee häntä.

Antti pelkää… totisuutta.

Antti ilahtuu, kun… kahvi on valmista.

Antti Holma

Näyttelijä syntyi 6.12.1982. Kotoisin Sonkajärveltä, asuu Helsingissä.

Näytellyt mm. Putouksessa, Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa.

Juontanut viihdeohjelma Kingiä ja kirjoittanut Järjestäjä-romaanin.

Valmistunut Teatterikorkeakoulusta 2008.

 

Saara Turunen

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja syntyi 5.8.1981. Varttunut Joensuussa ja Kontiolahdella, asuu Helsingissä.

Kirjoittanut näytelmät Puputyttö, The Little Jesus ja Broken Heart Story. Ohjannut ne esityksiksi mm. Helsingissä ja Liettuassa.

Esikoisromaani Rakkaudenhirviö on juuri ilmestynyt.

Valmistunut Teatterikorkeakoulusta 2009.