Antti J. Jokisella ei ole ollut puhelinta melkein vuoteen. ”Ihmiset eivät nykyään tee mitään muuta kuin tuijota kännyköitään, joten punkkari minussa halusi erottua sillä, että minulla ei ole kännykkää.” Kuva: Satu Kemppainen.
Antti J. Jokisella ei ole ollut puhelinta melkein vuoteen. ”Ihmiset eivät nykyään tee mitään muuta kuin tuijota kännyköitään, joten punkkari minussa halusi erottua sillä, että minulla ei ole kännykkää.” Kuva: Satu Kemppainen.

Elokuvaohjaaja Antti J. Jokinen viettää mieluiten aikansa niiden ihmisten kanssa, jotka hän hyvin tuntee: kihlattunsa Kristan, 1- ja 19-vuotiaiden lastensa ja kahdeksan läheisimmän ystävänsä.

48 vuotta

Iälläni ei ole hirveästi merkitystä minulle. Suhtautumistani kuvaa se, että kun täytin 47, luulin täyttäväni 48. Kristan antamaa hienoa korttia katsoessani nauroin mielessäni, että on siinäkin puoliso, ei edes tiedä, kuinka vanha olen. Iltapäivällä sanoin, että sori, olen kyllä 48. Jouduimme tarkistamaan Wikipediasta, että olen 47.

178 senttiä naista

Olemme olleet Kristan kanssa yhdessä pian viisi vuotta. Siinä on 178 senttimetriä suomalaista naista, johon olen hulluna rakastunut.

Minulle nainen ei ole mysteeri. Mystiikka on hävinnyt, kun olen ollut lapsesta saakka tekemisissä vahvojen naisten kanssa. Minulla on kaksi isosiskoa, ja perheen ainoana poikana olin lellitty. Katson maailmaa sukupuolettomin silmin. Mielestäni kaikki ihmiset ovat yhtä vaikeita tai helppoja sukupuolesta riippumatta.

0 puhelinta

Olen ollut 11 kuukautta ilman vakituista puhelinnumeroa. Ihmiset eivät nykyään tee mitään muuta kuin tuijota kännyköitään, joten punkkari minussa halusi erottua sillä, että minulla ei ole kännykkää. Joitakin ihmisiä ratkaisuni ärsyttää ihan käsittämättömästi, varsinkin heitä, jotka ovat pahiten riippuvaisia omista laitteistaan. Läheiseni tietävät, kenen toisen ihmisen kautta minut milloinkin saa kiinni, ja pressikiertueella tai ulkomailla ollessani minulla on väliaikainen numero.

”Minulle nainen ei ole mysteeri.”

Hyvä puoli tässä on se, että ilman kännykkää olen ajoissa tapaamisissa, koska minulla ei ole mitään välinettä, jolla myöhästyttää itseäni. Ennen oli helppo laittaa viesti, että olen vartin myöhässä. Olin krooninen myöhästelijä, vaikka pidän myöhässä olemista toisten ajan aliarvioimisena.

1 periaate

En pysty arvioimaan, kuinka hyvin olen onnistunut työn ja perhe-elämän yhdistämisessä. En pidä elokuvien tekemistä työnä, koska se on niin iso osa identiteettiäni. Haluan, että minulla on hauskaa ja että opin uutta. Jos kärsin, haluan kärsiä hyvistä syistä: nostaa jotakin yhteiskunnalliseen keskusteluun tai tuoda todella hyvän kokemuksen elokuvateatteriin. Yksi periaate minulla kuitenkin on, oli kyse sitten työstä, parisuhteesta tai suhteesta lapseen: olen ainakin läsnä. Ihminen kyllä tunnistaa toisesta, onko toinen läsnä.


Antti keräilee elokuvia, antiikkikirjoja ja tennareita. Jälkimmäisiä hänellä on ollut parhaimmillaan 200 paria. Kuva: Satu Kemppainen.

200 paria kenkiä

Elokuvamaailman lisäksi seuraan aktiivisesti kenkämaailman tapahtumia. Los Angelesin -vuosinani olin intohimoinen urheilukenkien keräilijä. Keräsin erityisesti rajoitettuja eriä, esimerkiksi Adidas Originalsia. Minulla oli muun muassa jokaisesta NBA-joukkueesta inspiroituneet Adidaksen Superstarit. Kun minulla oli kotona 200 paria kenkiä, harrastuksen epäeettisyys alkoi puristaa rintaa. Aloin käyttää omistamiani kenkiä sen sijaan, että olisin ostanut uusia.

Käyn edelleen katsomassa kenkänäyttelyjä ja festivaaleja maailmalla ja netissä. Parhaat kengät ovat sellaisia, että niiden perässä joutuu lentämään Hampuriin ja jonottamaan yön yli, koska kyseistä mallia tehdään vain sata paria.

2 lasta

Olen saanut pojan 29-vuotiaana ja tyttären 47-vuotiaana. Lähdimme synnyttämään tytärtämme poikani Paavon 18-vuotissyntymäpäivänä. Olimme iltapäivällä kotona syömässä sushia juhlan kunniaksi, ja syntymäpäiväkakkukin oli hankittu. Juuri kun olimme alkaneet syödä, Krista sanoi, että nyt pitää lähteä sairaalaan. Paavo jäi kotiin kakkuineen, ja minä mietin, että nyt on ohjaajan täsmällisyys mennyt liian pitkälle, jos tytär syntyy samana päivänä, jona poika täyttää 18. Tyttö syntyi kuitenkin vasta seuraavana päivänä.

”Olen ihan eri ihminen nyt kuin poikani ollessa pieni.”

On typerää ajatella, että isänä oleminen olisi samanlaista, kun on tullut 18 vuotta ikää lisää. Olen ihan eri ihminen nyt kuin poikani ollessa pieni. En ole tietoisesti halunnut tehdä mitään toisin nuoremman lapseni kanssa, mutta tilanne on nyt sillä tavalla erilainen, että tytärtäni kasvatamme perheessä. Paavon äidin kanssa tarvitsimme hirveästi apua vanhemmiltani, ja he auttoivat. Kokemus isyydestä on minulle parempi nyt vanhempana, vaikka välittäminen ja rakkaus ovat samoja kuin aiemmin. Ikääntyminen ei tee kaikille pahaa, ainakaan vanhemmuudessa.

2 viikkoa Espanjassa

Minulla on ollut Espanjassa asunto 15 vuoden ajan. Ostin sen alun perin isälleni ja äidilleni talviasunnoksi, mutta aloin käyttää sitä kirjoituspaikkana muutettuani Los Angelesista takaisin Suomeen. Olen huomannut, että saan Espanjassa kahdessa viikossa tehtyä kahden kuukauden työt.

Joku fiksu kirjailija sanoi, että puolet kirjoitustyöstä tehdään sohvalla maaten. Minulla se menee niin, että kaksi kolmasosaa työstä on taustatyötä ja kävelylenkeillä käymistä.


”Siinä on 178 senttimetriä suomalaista naista, johon olen hulluna rakastunut”, Antti sanoo kihlatustaan Krista Kososesta. Kuva: Seppo Solmela.

1 päivärutiini

Olen pohjimmiltani äärimmäisen laiska ihminen, joten kirjoittaessani käytän tarkkaa minuuttiaikataulua. Opin sen Ingmar Bergmanin kirjasta. Bergman heräsi aamulla yhdeksältä, söi aamupalaa ja ryhtyi sitten työhön. Minä herään, juon lasillisen vettä, kirjoitan kaksi tuntia ja menen aamiaiselle puoliltapäivin. Sen jälkeen kävelen ja mietiskelen, kirjoitan kaksi tuntia, käyn urheilemassa, kirjoitan taas kaksi tuntia, syön illallisen ja menen nukkumaan. Kun olen Espanjassa kirjoittamassa, toimin joka päivä minuutilleen saman ohjelman mukaan. Sillä tavalla tekstiin liittyvä ajatustyö pysyy koko ajan mukana.

Kun taas olen Suomessa, olen maailman epäaikataulullisin ihminen. Jos minulla ei ole mitään deadlinea tai aikataulua, niin voi mennä päiväkin niin, että vain haahuilen ja selailen kirjoja. Harhaudun todella helposti.

3. labradorinnoutaja

Koiramme Hilma täyttää kolme vuotta marraskuussa. Minulla on aina ollut koira, ja Hilma on kolmas labradorinnoutajani. Se on tärkeä osa perhettämme ja minulle läheinen, koska se on aina kävelyilläni mukana. Hilma on niin kiltti, että pystyn Helsingin keskustassakin kävelemään sen kanssa ilman hihnaa. Pidän sitä hihnassa vain siksi, että jotkut ihmiset pelkäävät isoja, mustia koiria. Hilma kulkee kuvauksissakin mukana ja katsoo koko ajan monitoriin, koska on niin innokas seuraaman minua.

15 Fleur de Malia

Kerään antiikkikirjoja. Vanhojen kirjojen muodossa ja tekstuurissa on jotakin kiehtovaa, ja niiden sisältä löytyy kiinnostavia, käsinkirjoitettuja lappuja. Minulla on 15 antiikkiversiota Baudelairen Fleur de Malista, jonka mukaan Pahan kukat -elokuvani sai nimensä. Kielitaitoni ei riitä ollenkaan niiden lukemiseen, mutta vanhimmista kappaleista on tullut kehystettyinä aika hienoja tauluja.

2 pysyvää seuralaista

Minulla on kaksi elämänkumppania, jotka ovat tavallaan demoneita ja tavallaan ystäviä. Toinen on levottomuus ja toinen äärimmäisyyksiin menevä kunnianhimo. Haluan olla vapaa ja mennä, joten ajattelen, että koti on siellä, missä hattu on.

Yritän tehdä mahdollisimman vähän pysyviä ratkaisuja elämässä. En esimerkiksi koskaan ajatellut, että nytpä muutan pysyvästi Suomeen asumaan. Minun puolestani voisimme asua missä vain.

103 musiikkivideota

Olen aina halunnut tehdä elokuvia. Se, että päädyin musiikkivideoiden maailmaan, oli onnekas sattuma, mutta nyt ei tulisi enää mieleenkään ohjata niitä. Musiikkivideo-ohjaajana minulla oli mentaliteetti, että ohjaan mitä vain. Jos joku olisi ollut valmis maksamaan, olisin ohjannut vaikka siskon balettiesityksen. Halusin mahdollisimman paljon kokemuksia, ja siitä on ollut järjettömästi hyötyä elokuvien tekemisessä.

Musiikkivideoiden tekeminen loppui minun osaltani siihen, että budjetit romahtivat. Olin ehtinyt viimeiseen vaiheeseen, jossa budjetit olivat olleet isoja. Kun vuoden sisällä mentiin 600 000 dollarin budjeteista 50 000 dollarin budjetteihin, se ei antanut enää mielihyvää.


Antin kaksi lasta ovat syntyneet lähes tasan 18 vuoden välein. ”Kokemus isyydestä on minulle parempi nyt vanhempana, vaikka välittäminen ja rakkaus ovat samoja kuin aiemmin.”

2 000 elokuvaa

En ole vain elokuvaohjaaja, olen cinefiili. Minulla on kotona 2 000 elokuvaa ja kotielokuvateatteri. Kerään ja katson elokuvia ihan koko ajan. Jos tänne laskeutuisi avaruudesta porukkaa ja niille pitäisi näyttää, mitä täällä on tapahtunut 50 viime vuoden aikana, en käskisi lukemaan kirjoja vaan katsomaan elokuvia. Ihmiskunnan muutos peilautuu elokuviin sekä sisällöllisesti että visuaalisesti.

10 vuotta unettomuutta

Pyrin nukkumaan kahdeksan tuntia yössä, mutta olen pitkään kärsinyt unettomuudesta. Saatan hyvinkin olla muutaman tunnin yöllä hereillä, enkä tiedä mistä se johtuu. Pahinta on kolmen ja viiden välillä aamuyöllä. On liian myöhä ottaa nukahtamislääkettä, ja silloin tulevat demonit: pelko, katkeruus, kyllästyneisyys ja kiukku.

Yöllä valvottaneilla asioilla ei usein aamulla ole enää mitään merkitystä, ja ne näyttävät naurettavilta. Joku tuttu suositteli, että asiat kannattaa kirjoittaa ylös, niin ne saattavat näyttää yölläkin naurettavilta. Se on ehdottomasti auttanut.

60 sekuntia

Olen sosiaalisessa kanssakäymisessä tohelo. Peitän järjettömän ujouteni rehvakkaalla käytöksellä. Kun tapaan uusia ihmisiä, alan nauraa ja hölöttää. Typeryys vain vilkkuu silmissä. Ensimmäisen 60 sekunnin aikana varmaan kehuisin Staliniakin hyvistä puhdistuksista, jos tapaisin hänet. Tämän ominaisuuden takia viihdyn parhaiten sellaisten ystävieni kanssa, jotka tunnen hyvin.

”Eniten arvostan ihmisissä sitä, että uskaltaa olla oma itsensä.”

8 parasta ystävää

Minulla on monta läheistä ystävää. Olen vain sattunut löytämään hyviä tyyppejä, jotka ovat sietäneet minua, ja minä olen sietänyt heitä. Kuten muissakin suhteissa, myös ystävyyssuhteissa pyrin läsnäoloon. Välillä tuntuu, etten kykene näille kahdeksallekaan antamaan huomiota, jonka he ansaitsevat. Eniten arvostan ihmisissä sitä, että uskaltaa olla oma itsensä.

4 elokuvaa

Maailmankatsomukseni on synkkä, mutta haluan, että elokuvieni henkilöt ovat hyviä. Tiukassa tilanteessa hyvätkin ihmiset voivat tehdä hirveitä tekoja. Pahuus teemana ei kuitenkaan kiinnosta minua ollenkaan. Sen sijaan olen kaikissa elokuvissani hakenut sovituksen teemaa. Mielestäni päähenkilöistä tulee sillä tavalla kiinnostavampia.

Antti J. Jokinen

Elokuvaohjaaja on syntynyt 6.4.1968.

Ohjannut lukuisia musiikkivideoita ja neljä pitkää elokuvaa.

Asuu Helsingissä kihlattunsa, näyttelijä Krista Kososen ja parin 1-vuotiaan tyttären kanssa. Aiemmasta liitosta 19-vuotias poika. Musiikkivideoita tehdessään Jokinen asui pitkään Los Angelesissa.

Voitti parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvafestivaaleilla uutuusleffallaan Pahan kukat.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...