Antti Holman ja Armi Toivasen ystävyydessä ei lässytetä turhista. Kuvat: Liisa Valonen
Antti Holman ja Armi Toivasen ystävyydessä ei lässytetä turhista. Kuvat: Liisa Valonen

Ystävykset Antti Holma ja Armi Toivanen pystyvät puhumaan mistä vain. Mutkattomasta asenteesta oli apua, kun Antti sairastui syöpään. – Yhdessä voimme iloita elämän kauheudesta.

Mihin mahtuu kaljatölkki? Kas siinä pulma, jota ystävykset Armi Toivanen ja Antti Holma yrittivät kiihkeästi ratkaista Turussa viime kesänä.

Kalja oli Armin, koska Antti ei juo. Paikka oli Ruisrock, koska tulevan Cheek-aiheisen Veljeni vartija -leffan takia näyttelijäkaksikon piti päästä näkemään Jare Tiihonen livenä lavalla. Ja kalja piti piilottaa, koska julkkiksia täynnä olevan VIP-lautan kyytiin astuminen tölkki kädessä tuntui – no, jotenkin juntilta.

Lopulta tölkki päätyi Armin hihaan, jossa se pullotti näkyvästi. Antin mielestä pullistuma näytti jättikasvaimelta. Lojaalina ystävänä hän seisoi silti kiltisti näkösuojana.

Lauttamatkasta selvittiin, ja myöhemmin backstagella huomattiin molempien fanituksen kohde, Alma. Kimppaselfie oli pakko saada, koska Alma nyt vain on niin makea.

Tänään muistot naurattavat molempia.

– Armi oli mun festarikummi, koska olen ihan pihalla tuollaisissa paikoissa. Väenpaljous ahdistaa, Antti, 35, sanoo.

– Ruisrockissa näimme ensi kertaa kunnolla kiireisen kevään jälkeen. Festarien etkoilla hotellissa juttelimme kasvokkain kaikesta, Armi, 37, kertoo.

Puhuttavaa oli kertynyt, koska Antti asuu Lontoossa ja oli reissannut pitkin maailmaa Antti Holma ja maastamuuttajat -ohjelmansa takia. Tilaisuutta puhua syvällisiä ei ollut aiemmin ilmaantunut.

Juttutuokio Turussa oli samanlainen kuin Armin ja Antin lähes viidentoista vuoden mittaisessa ystävyydessä aina. Rehellistä, viiston huumorin sävyttämää, jonkun korvissa ehkä karuakin puhetta.

– Puhuimme esimerkiksi Antin melanoomasta. Olimme viestitelleet asiasta, mutta nyt kysyin suoraan: Vituttaako? Onko kuolemanpelkoa? Armi kertoo.

”Olin juuri tullut kaapista ulos ja aika pihalla itseni kanssa.”

Aune ja Armanda

Huh, miten cool ja makea tyyppi, ajatteli Armi Toivanen, kun näki Antti Holman ensimmäisen kerran. Se tapahtui Ylioppilasteatterin kokouksessa joskus vuonna 2003. Armi oli juuri muuttanut Helsinkiin ja liittynyt kunniakkaan teatterin riveihin. Hänen kiihkein haaveensa oli päästä Teatterikorkeakouluun.

Antti opiskeli jo Teatterikorkeakoulussa eikä aluksi edes huomannut Armia.

– Teatterikorkeakoulun alussa olin itseäni täynnä. Muistan, miten pääsykokeiden kolmannessa vaiheessa katselin muita kokelaita ja ajattelin, ettei näistä ole minulle vastusta, Antti myöntää.

Hybristä seurasi itsetunnon notkahdus.

– Pullistelun alla nuo vuodet olivat itse asiassa vaikeaa aikaa. Olin juuri tullut kaapista ulos ja aika pihalla itseni kanssa. Teakissa tajusin yhtäkkiä, miten lahjakkaita kaikki ympärillä olivat. Luojalle kiitos tuosta romahduksesta. Vain nöyryyden ja epävarmuuden kautta voi kasvaa ammattilaiseksi, Antti Holma sanoo.

”Antille voi puhua mistä vain.”

Armi pääsi sisään Teatterikorkeaan syksyllä 2004. Sen myötä Antista ja Armista tuli ensin tuttavia, sitten kavereita, lopulta ystäviä. Heillä oli iso yhteinen kaveripiiri ja yhteisiä produktioita. Pian jaettiin jo syvempiäkin tuntoja.

– Muistan, miten opiskeluaikoina istuimme Teakin ravintolassa Tarmossa kittaamassa kaljaa, polttamassa ketjussa ja ulisemassa, miten surkeita olemme, Armi kertoo.

– Kaikkien kollegoiden kanssa ei voi puhua suoraan omista epävarmuuksista tai näyttelijäntyön nurjista puolista. Antille voi puhua mistä vain, hän toteaa.

– Emme odota toisiltamme muuta kuin armotonta rehellisyyttä, Antti sanoo.

Lukioajoista alkaen Antti on ollut lähiystävilleen Aune. Armi puolestaan sai Antilta lempinimen Armanda yhteisellä reissulla Italiaan kesällä 2009.

– Armi oli lähdössä lomalle ja heitti: tule sinäkin. Päätin että jumalauta, mä teen niin, Antti kertoo.

Antin proteiinipitoinen ruokavalio ihmetyttää joskus Armia. Armi on enemmän nautiskelija. Kuva: Liisa Valonen
Antin proteiinipitoinen ruokavalio ihmetyttää joskus Armia. Armi on enemmän nautiskelija. Kuva: Liisa Valonen

Trasteverestä päivää

Antti Holman elämän ensimmäinen Italian-reissu alkoi parilla yksinäisellä päivällä Roomassa. Hän ei osannut sanaakaan italiaa eikä ymmärtänyt maan tapoja – esimerkiksi sitä, että ravintolat avautuvat vasta illalla. Armin neuvosta Antti koetti löytää aitoa Italia-fiilistä Trasteveren kaupunginosasta.

– Yritin mennä syömään suomalaisittain kello viisi. Ravintolat olivat kiinni, helle oli hirveä, olkapääni paloivat ja kantapäissäni oli rakkoja. Juoksin pitkin Trasteveren pierunhajuisia kujia ja kirosin päässäni Armi Toivasta, Antti muistaa.

”Rooman auringosta varmaan melanoomanikin sain.”

– Vihasin Roomaa. Tein kaikki perusturistimokat. Rooman auringosta varmaan melanoomanikin sain. En mene sinne enää koskaan, hän julistaa.

Armia Antin mahtipontisuus naurattaa.

– Reissu parani siinä vaiheessa, kun tiemme kohtasivat Firenzessä. Sieltä jatkoimme matkailuautoilemaan Elballe. Mukana olivat myös minun silloinen poikaystäväni ja näyttelijä Kreeta Salminen, Armi kertoo.

Antti nyökkää. Hän muistaa Armin bravuurin, mozzarellapastan, jota syötiin harva se päivä. Ja totta kai Armin hillittömän huumorin. Kiperissä tilanteissa Armi solahti hetkessä keksimänsä tyytymättömän turistimuijan rooliin. Vitsi jatkui, kehittyi ja parani koko matkan ajan.

– Muistan yön, jolloin Armi oli aivan tulessa, sorvasi vitsiä vitsin perään. Nauroimme Kreetan kanssa niin, että olimme pudota matkailuauton patjoilta, Antti kertoo.

Ystävyys, joka ei noudata kaavoja

Hapan turistimuija oli prototyyppi, jonka pohjalta syntyi myöhemmin Armin kuuluisa Putous-sketsihahmo, Leena Hefner o.s. Herppeenluoma. Nimi oli Antin oivallus.

– Tykkäämme hassuista nimistä. Usein nappaamme niistä kuvia ja laitamme Whatsapp-viesteinä toisillemme, Armi paljastaa.

– Ja ahdistumme samoista jutuista, kuten leväperäisyydestä ja velttoilusta. Tai pitkistä ison porukan sähköpostiviestiketjuista, joissa kehotetaan jotakuta ottamaan koppi jostakin, Antti toteaa.

– Ystävyytemme ei noudata mitään tavanomaisia kaavoja, Armi sanoo.

”Ei tulisi mieleenkään lähteä Armin kanssa shoppailemaan tai antaa hänelle muotivinkkejä.”

Tärkeintä on tieto siitä, että toinen on saatavilla.

– Olen allerginen kliseiselle homoystävä-termille. Ei tulisi mieleenkään lähteä Armin kanssa shoppailemaan tai antaa hänelle muotivinkkejä, Antti sanoo.

– En mieti ystävieni sukupuolta. Suurin osa ihmisistä on mielestäni ikävystyttäviä. Ne harvat, jotka eivät ole, ovat minulle supertärkeitä.Armi on vahva ja karismaattinen, upea ihminen ja kova tekemään töitä. Hän ei ole koskaan tylsä, Antti toteaa.

Armikin pudistaa päätään leffoista ja tv-sarjoista tutulle stereotypialle heteronaisen ja homomiehen ystävyydestä.

– Sellainen ei ole meidän juttumme ollenkaan. Yhden ainoan kerran muistan Antin kommentoineen ulkonäköäni. Hän ehdotti, että taivuta kuule vähän noita hiustenlatvoja suoristusraudalla, kun menet lehtikuviin. Siinä se, Armi kertoo.

– Antti on sairaan lahjakas niin laulajana, kirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Ihmisenä hän on paljon empaattisempi kuin itse kuvittelee.

”Armi on vahva ja karismaattinen, upea ihminen ja kova tekemään töitä.”

Armi iloitsee Antin huikesta menestyksestä.
Armi iloitsee Antin huikesta menestyksestä.

Kielisuudelma ja kiukkukohtaus

Suomessa freelance-näyttelijän leipä on harvoin kovin leveä. Välillä kohdalle osuu ammatillisesti hiljaisempia kausia. Armikin on kokenut niitä.

Antin uralla viime vuodet ovat olleet nousujohteisia. Hänen tähdittämänsä tv-ohjelmat ovat keränneet katsojia. Helmikuussa ensi-iltansa saavassa Veljeni vartija -elokuvassa Antilla on päärooli Cheekinä.

– En kadehdi Antin huikeaa menestystä. Hän on tehnyt valtavasti töitä sen eteen ja todellakin ansainnut kaiken hyvän, Armi sanoo.

– Mutta se, joka väittää, etteivät näyttelijät ylipäätään kadehdi toisiaan, valehtelee. Isoja ja näkyviä rooleja kun ei vain riitä kaikille.

Armi ja Antti ovat työskennelleet yhdessä useammankin kerran. Myllyrinne Companyssa 2014 he tekivät yhdessä komiikkaa.

– Muistan, että meidän piti esittää limaisesti suutelevaa teiniparia. Nuolin vahingossa Antin hampaita, ja repesimme täysin, Armi muistaa.

Karumpiakin tunteita on yhteisissä töissä tullut vastaan.

– Kun kuvasimme viime kesänä Veljeni vartijaa, sain kiukkukohtauksen juuri siinä päivänä, kun Armi tuli settiin. Ystävän läsnä ollessa uskalsin näyttää ikäviäkin tunteita. Armi auttoi minut kiukun yli huumorilla, Antti kertoo.

– Ei se ollut niin iso juttu. Hoidat aina homman kotiin. Sinä päivänä olit vain väsynyt, Armi lohduttaa.

Yksin Lontoossa

Armi Toivanen ei hämmästynyt, kun Antti Holma puolitoista vuotta sitten muutti yksin Lontooseen.

– Ymmärrän hyvin irtiottojen tarpeen. Kaksi vuotta sitten asuin New Yorkissa kolme kuukautta ja nautin joka hetkestä, Armi sanoo.

Lontoossa Anttia kiehtoo miljoonakaupungin syke ja brittien kohteliaisuus. Hän asuu Lontoossa soluasunnossa, jossa on myös vierashuone. Siihen voivat majoittua Suomesta vierailevat ystävät.

”Armia ei tarvitse kannatella eikä paijailla.”

Armi on aina tervetullut. Joulukuussa hänen oli tarkoitus mennä toviksi Antin luo tämän 35-vuotissynttäreitä juhlimaan, mutta suunnitelmat muuttuivat viime tingassa.

– Olen kyllä varoittanut Armia, etten osaa esitellä Lontoosta kuin kotini, työhuoneeni, kuntosalin ja lähimarketin, Antti sanoo.

Armia naurattaa.

– Minua ei tarvitse viihdyttää. Hengaillaan vaan yhdessä, hän ehdottaa Antille.

– Tuollainen Armi on. Häntä ei tarvitse kannatella eikä paijailla, Antti toteaa.

Armi ei Antin mukaan koskaan dramatisoi. Ei edes tiukoissa paikoissa. Kuten silloin, kun hän viime keväänä sai muiden suomalaisten tapaan lukea Instagramista, että Antti Holmalla on melanooma. Ystävälle lähti heti yksinkertainen mutta lämmin viesti, joka päättyi sanoihin: Jos haluat puhua, täällä olen.

– Armin viestistä välittyvä mutkaton asenne helpotti oloani syövän aiheuttaman myllerryksen keskellä, Antti muistaa.

– Ennen somepostausta diagnoosista tiesivät vain vanhempani ja neljä pikkusiskoani. He järkyttyivät niin, ettei minulla ollut enää voimia soittaa kavereille ja käydä taas läpi samoja tunnekuohuja, Antti selittää.

”Syöpä ei ahdistanut eikä pelottanut, vaan otti raskaasti päähän.”

Antti tietää, että Armiin voi luottaa.
Antti tietää, että Armiin voi luottaa.

Ei sääliä, ei lässytystä

Kesällä Turussa, kun sairaudesta vihdoin päästiin puhumaan kasvokkain, Armin koruttomasta suhtautumisesta oli apua.

– Armille sanoin suoraan, ettei syöpä ahdistanut eikä pelottanut, vaan otti raskaasti päähän. Hänelle myönsin, etten ensimmäisenä miettinyt kuolemaa, vaan sitä, miten ihmeessä tungen syöpäleikkauksen täpötäyteen kalenteriini, Antti kertoo.

– Armi ymmärsi hyvin myös sen, että vakavan sairauden edessä voi iskeä sellainenkin asia kuin turhamaisuus. Eniten harmitti se, etten leikkauksen jälkeen päässyt salille pariin viikkoon.

– Omat menetykseni ovat opettaneet, että kovassa paikassa tärkeintä on läsnäolo. Se, ettei jätä kolauksen kokenutta yksin, Armi sanoo.

Hän kokee, että Antti puolestaan on ollut hyvä kuuntelija ja arvokas tuki esimerkiksi silloin, kun ihmissuhteissa on tullut vastaan karikoita.

– Kunnioitus toista kohtaan on sitä, ettei vaikeissakaan tilanteissa lässytetä eikä säälitellä. En odota ystävieni ratkaisevan ongelmiani, mutta niiden pallottelu antaa perspektiiviä, Armi toteaa.

”Olen tullut juttuun kaikkien Armin miesystävien kanssa.”

Antti sanoo, ettei voisi pitää lähiystävinään yltiöpositiivisia ihmisiä.

– Live, laugh, love -tyyppien kanssa pitäisi aina olla niin saamarin reipas. Armin kanssa voimme iloita elämän kauheudesta, Antti sanoo.

Ihmissuhdeasioissa ei heidän ystävyydessään lähdetä neuvomaan toista.

– Olen ikuinen yksineläjä, yhden hengen perhe. Armi taas on seurustellut aina. Onneksi hänellä on hyvä miesmaku, olen tullut juttuun kaikkien hänen miesystäviensä kanssa, Antti sanoo.

Armi ei ole huolissaan siitä, ettei Antti ole koskaan seurustellut.

– En ikinä mieti ystävistäni, kenen kanssa he ovat tai onko perhettä suunnitteilla. Antti elää yksin, mutta se on hänen valintansa. Tiedän, että hän on onnellinen juuri noin.

Viimeistä kiertuettaan valmisteleva Danny arvioi olevansa lämmin isä, mutta rakkaudessa hän myöntää välillä erehtyneensä. – Ihminen ei voi määrätä tunteidensa suuntaa.

Diskopallot kimaltavat ja jukeboksi soittaa klassikoita Dannyn, 75, Kirkkonummen-kodin alakerrassa. Dannyn eli Ilkka Lipsasen pitkäaikainen sihteeri Leila Salmelainen, 70, on juuri viimeistellyt kattauksen seuraavan päivän suunnittelupalaveria varten. Danny selaa kokoamaansa 200-sivuista ”raamattua” eli käsikirjoitusta, josta selviää Viimeinen ilta Dannyn seurassa -kiertueen tarkka aikataulu, esiintyjät, lavastus ja tekniikka. Kyseessä on 55 vuotta esiintyneen miehen viimeinen iso, yli 30 konserttia kattava kiertue.

– Kaiken pitää lukea tarkkaan paperilla, ettei kukaan hermostu, Danny kertoo.

Dannyn kumppani, laulaja Erika Vikman, 25, makoilee hierontatuolissa ja kuuntelee Dannyn suunnitelmia. Leila on kattanut Dannylle välipalaksi tippaleipiä ja limpparia. Hän on lähdössä lounaalle ja lupaa tuoda samalla Dannylle ravintolasta hernekeittoa ja pannaria. Danny kiittää ja luo lämpimän katseen Leilaan. He ovat työskennelleet työparina suomalaisessa viihdemaailmassa 1960-luvulta lähtien.

”Kaikki ihmissuhteeni sihteeristä alkaen olen pyrkinyt pitämään pitkinä.”

– Leila ajoi seitsemän ensimmäistä vuotta autoa keikkamatkoilla ympäri Suomen, ja minä luin sillä aikaa kirjallisuutta takapenkillä, Danny muistelee ja saa Leilan hymyilemään.

– Kaikki ihmissuhteeni sihteeristä alkaen olen pyrkinyt pitämään pitkinä. Arvostan inhimillistä lämpöä ja ystävyyttä.

Dannyn puhelin soi kymmenen minuutin välein. Lehdet kyselevät haastatteluita ja viihdeohjelmat haluavat vieraakseen. Uusi buumi on seurausta Dannyn esiintymisestä Vain elämää -ohjelmassa. Hiljaisempiakin aikoja on ollut.

– Kaikkien laulajien toive on saada nousta uudestaan kuin feenikslintu. On kivaa kokea, että on joissakin piireissä ja asioissa tarpeellinen, Danny sanoo.

Korkokenkien kopina lähestyy olohuonetta. Erika on lähdössä esiintymään UIT:n Tuhansien ämpärien maa -revyyn ensi-iltaan.

– Tulin vain sanomaan, että olen lähdössä. Jonkun täytyy kato käydä töissäkin ja tuoda rahaa pöytään, Erika vitsailee.

Danny kertoo, ettei hän ole valmentanut Erikaa, mutta näkökulmia esiintymisestä kyllä vaihdetaan.

– Otan toki Dannyltä palautetta mielelläni vastaan, Erika sanoo.

– Joo, kunhan korvauksesta sovitaan, Danny vastaa ja molemmat purskahtavat nauruun.

Taunon ja Ansan pomona

”Musiikki on henkistä leipää. Sen ydinidea on yltää sydämestä sydämeen eli ihmisestä ihmiseen. Ensimmäiset Porista ostamani levyt olivat savikiekkoja, Little Richardia ja Pat Boonea. Isäni oli muuttanut Brasiliaan, ja hän lähetti minulle sieltä latinalaista musiikkia.

Lauloin koulukaverin bändissä, ja kun The Islandersin pojat kuulivat lauluani joulukuussa 1963, he pyysivät minut mukaan. Jo maaliskuussa pääsin levyttämään.

Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.
Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.

Perustin Danny Show -kiertueen, koska nuoriso halusi kuulla pop-musiikkia. Ensimmäinen suomenkielinen hittini oli Kauan, ja urani aikana 98 lauluani on noussut listalle. On kiinnostava nähdä, nouseeko sinne Vain elämää -biisejä ja ylitänkö ensimmäisenä Suomessa sadan laulun rajan. Uskon, että ylitän.

60-luvun kiireisimpinä aikoina minulla oli 240 keikkaa vuodessa. Samaan aikaan perustin D-tuotannon. Olin jo 27-vuotiaana jättiläisten, kuten Olavi Virran, Tapio Rautavaaran, Tauno Palon ja Ansa Ikosen työnantaja. Mietin, että voi luoja paratkoon, kun minua näin siunataan.

MAAILMAN RASKAIN AMMATTI

Viihdeala on yksi maailman raskaimmista ammateista. Elvis jaksoi vähän päälle parikymmentä vuotta, Beatles ja Abba kymmenen. Tätä on melkein mahdoton jaksaa 55 vuotta, niin kuin minä olen saanut. Muusikot elävät 20 vuotta keskimääräistä lyhyemmän elämän. Se johtuu riittämättömyyden tunteesta, työn epävarmuudesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, siis siitä, kestääkö tätä.

Nykyään jahdataan jatkuvasti uutta listahittiä. Ne, jotka jaksavat tarjota koko ajan jotain uutta, menestyvät. Uudistuminen ja ihmisten palveleminen ei ole helppoa. Tähän työhön ja musiikkiin pitää olla kova intohimo. Pitää olla ihmisrakas.

Kaikilla meillä on tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olen kokenut riittämättömyydentunnetta urani alusta saakka. Olen miettinyt, osaanko palvella ihmisiä oikein ja ovatko lauluvalinnat oikeita. Lähdin kuitenkin musiikkiuralle kuin Lasse Virén radalle: aion juosta sen kymppitonnin. Vesihaudat pitää hyppiä yli.

Suurimmat rakkaudet

Minulla ei ole ollut normaalia muusikkoasennetta, että olisin ottanut uuden tyttöystävän joka illaksi, vaan olen ihastunut ihan omien viettien ja tunteiden perusteella. Minua on lähestytty tuhansilla kirjeillä ja sähköposteilla, ja aika ajoin meno keikoilla oli hyvinkin villiä. Olihan se hienoa, että oli paljon ihmisiä, jotka olisivat halunneet tutustua minuun, ja on toki vieläkin. Tunteen pitää kuitenkin olla molemminpuolinen.

Elämäni naisia ovat kaikki he, joita olen rakastanut. Heitä on varmaan toistakymmentä. Elämässä on toki muutakin kuin terve järki, eli tunnepuoli, joka rikastuttaa elämää erityisesti.

"Meno keikoilla oli aika ajoin hyvinkin villiä." Kuva Dannyn kotialbumista.
"Meno keikoilla oli aika ajoin hyvinkin villiä." Kuva Dannyn kotialbumista.

Tapasin Liisan 1968, kun hän pyysi D-tuotantoa tekemään Seppälälle muotinäytöksiä. Totesin, että onpa mielenkiintoinen, miellyttävä, lahjakas ja viisas ihminen. Hän oli kaunis, ja 21-vuotiaana jo ekonomi. Hänessä oli ruutia.

Vapaa-aikaa ei juuri ollut, mutta ehdimme naimisiin 1972. Liisa rakensi Seppälästä veljensä Hannun kanssa Suomen suurinta muotiketjua. Olimme molemmat vähintään 150 päivää vuodesta matkoilla, ja usein eri aikaan kotona. Saimme kolme lasta, ja meillä oli hirmu kivaa pitkään, kunnes rakastuin Armi Aavikkoon. Ehkä osittain siksi, että Hannu ja Liisa puuhasivat niin paljon omia asioitaan. Koin itseni siinä suhteessa tarpeettomaksi.

Tapasin tuoreen Miss Suomen, Armin, vuonna 1977, kun Apu-lehti oli valinnut hänet kiertuekaverikseni. Armi oli herkkä, humoristinen, iloinen, valoisa ja kiva ihminen, joka oli aika ymmällään siitä suosiosta, minkä Tahdon olla sulle hellä -kappale toi.

Ensimmäisen kiertuevuoden jälkeen ystävyytemme alkoi muuttua lämpimämpään suuntaan, ja sillä tavalla mentiin vuoteen 1992. Liisan ja Hannun armoton lahjakkuus ja ahkeruus veivät heidät Seppälän maailmaan, ja minä jäin Dannyn ja Armin maailmaan. Lopulta erosimme Liisan kanssa vuonna 2005, ja hän muutti linnaansa Ruotsiin. Armi lopetti esiintymiset 1995, ja hän kuoli vuonna 2002. Minulla on häntä kohtaan yhä kunnioitus ja kaipaus.

En koe, että olisin tehnyt Liisaa kohtaan väärin rakastumalla Armiin, koska ihminen ei voi määrätä tunteidensa suuntaa. Olen tehnyt virheitä, mutten oikein osaa katua mitään. Sen sijaan mietin, miten en ensi kerralla enää tekisi väärin.

IHANA ERIKA

Erika on kiva pakkaus, mutta en halua määritellä suhdettamme. Tapasimme Tangomarkkinoiden yhteydessä 2015, jolloin Erikasta tuli tangoprinsessa. Sen jälkeen vaihdoimme ajatuksia, joiden ansiosta hän voitti kisan seuraavana vuonna. Sitten meille ruvettiin tarjoamaan yhteisiä töitä.

Olen koko elämäni auttanut kanssataiteilijoita, ja Erika oli vain yksi heistä. Mutta hänellä on niin miellyttävä luonne, että siitä syntyi sillä lailla enemmän, ja niin Erika muutti tänne pääkaupunkiseudulle.

”Olen koko elämäni auttanut kanssataiteilijoita, ja Erika oli vain yksi heistä.”

Olen kuvannut Erikaa luonnonlapseksi ja linnuksi, joka lähtee kohta pesästään ja lentää omilla siivillään. Hän on ahkera ja taitava, ja on ilo nähdä, kun hän etenee valitsemallaan uralla. Joskus hän saattaa kysyä ammatillisia neuvoja, mutta en ole mikään pappi, joka opettaa opetuslapsiaan. Juttelemme aivan kaikesta. Erika tuo minulle valoisuutta ja hyväntuulisuutta. Hän on järkevä, iloinen ja kaunis. Lisäksi hän on neuvonantajani, mitä tulee some- ja tietokoneasioihin.

Ne, jotka minun ja Erikan ikäerosta kärsivät, kärsikööt. Minä en kärsi. Showbisnes ei kysy ikää, ja olen tehnyt koko elämäni eri ikäisten kanssa töitä. Pitäisikö olla aina saman ikäinen, että voisi olla tekemisissä?

HYVÄSYDÄMINEN ISÄ

Minulla ja Liisalla on kaksi poikaa ja yksi tytär, jotka ovat nykyään päälle nelikymppisiä. Sanovat, että olen isäni kaltainen isä eli hyväsydäminen ihminen, jossa on lämpöä ja joka ajattelee muitakin kuin itseään.

Olemme aika paljon tekemisissä, ja ihailen lapsiani. Esimerkiksi tyttäreni Heidi on ihan uskomaton mimmi. Hän on yhdeksän laudaturin ylioppilas, joka teki neljä loppututkintoa. Nykyisin hän työskentelee pankissa Luxemburgissa. Heidin kaksi- ja puolivuotias poika oli täällä juuri puolitoista viikkoa mellastamassa. Hän on maailman hauskin pikkupoika, joka puhuu saksaa, ruotsia, suomea ja pian myös ranskaa, koska Heidi laittoi hänet Luxemburgissa ranskalaiseen kouluun.

Lapset antoivat minulle vanhemmuuden rikkauden ja mahdollisuuden kurkistaa varttuvan lapsen elämään. Isyys antoi myös tietoisuuden, että olemme kaikki erilaisia.

KUOLEMA EI PELOTA

En pelkää kuolemaa, koska olen kerran melkein kuollut. Sain infarktin vuonna 2010. Taustalaulajani Katja Lukin vei minut yöllä Hyksiin, koska selkääni alkoi sattua. Töölön sairaalasta löytynyt kardiologi laittoi sydämeni uudestaan käymään. Häkkisen Mikan isä oli naapurihuoneessa. Hän kuoli. Minä jäin henkiin ja mietin, miten elämän kortteja jaetaan.

Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi. Olen iloinen, ettei minulla ole dementiaa tai muita tauteja, sillä se ei ole itsestäänselvyys. Minulla on ollut vähän diabetesta 25 vuotta, mutta mitä siitä sitten. Syön lääkkeitä ja annan palaa.

"Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi."
"Iloitsen vanhenemisesta, sillä toinen vaihtoehto on huonompi."

Tyttäreni Heidi sanoi, että puhuin eräässä haastattelussa liikaa kuolemasta. Mutta toisaalta, buddhalaiset sanovat, päivittäin pitää muistaa kuolemaa ymmärtääkseen, kuinka ihanaa on saada nauttia elämästä. Se on hyvä lause.

Luin, että ihmiset tekevät nykyään kuolemasiivouksia, jotta lapsille ei jää turhaa tavaraa. Se on ajatuksena hyvä. Olen ajatellut näitä asioita, ja se tarkoittaa myös testamenttia. Itseensä ja elämän kulkuun pitää suhtautua objektiivisesti. Olen tiedostanut, että kohta tulee noutaja, mutta toivottavasti ei ihan vielä. Toivon, että kun ylitän rajan, siellä on valoa eikä pimeyttä. Rukoilen, että luoja antaisi minun kypsyä ennen kuin korjaa täältä. Se kypsyminen on matka kohti suurempaa tietoisuutta ja laajempaa viisautta. Enempää en kuolemaa ajattele, eivätkä aivoni siihen riittäisikään.

EDESSÄ VIIMEINEN KIERTUE

Arvioni mukaan edessä on viimeinen iso konserttikiertueeni. Jos selviän sadasta tunnista laulua kahdessa ja puolessa kuukaudessa, on syytä arvioida tilanne uudestaan. Lavalle meneminen on vähän kuin nyrkkeilyotteluun menisi. Ennen kiertuetta pitää kuntoilla ja vahvistaa keuhkoja ja lihaksistoa, koska hengitys ja sydän ovat laulamisessa tärkeitä.

Minulla ei ole haikea olo, koska kiertueen jälkeen elämässä on muita mahdollisuuksia. Nykyään tykkään elämän flow’sta, kun se kulkee niin, ettei kuluta liikaa. Minulla on ennakkoluuloton asenne, ja saan tavata ihmisiä ja kokea taiteita. Ajatukset, musiikki, keskustelut, tietyt televisio-ohjelmat, hyvin tehdyt konsertit ja työt herkistävät minut.

Pian lähden Kreikkaan ja Rodokselle ja ensi vuonna Thaimaahan ja veljeni luokse Teksasiin, jossa menemme moottoripyöräilemään. Kesäksi muutan Rauman-huvilalle. Kutsun sinne paljon ystäviäni, kuten ex-vaimoni Liisan, joka tulee meille nykyisen puolisonsa kanssa perinteisiin rapujuhliin.

”Minulla ei ole haikea olo, koska kiertueen jälkeen elämässä on muita mahdollisuuksia.”

Kiertue on piste jollekin. Sen jälkeen minulla ei ole velvollisuutta esiintyä, eikä se ole elinkeinoni kulmakivi. En silti ole täysin lopettamassa, sillä haluan esiintyä ainakin festareilla. Vasta luoja lopettaa elämäni ja musiikin tekemiseni.”

Dannyn Kirkkonummen-kodissa on jukeboksi ja seinällä muistoja pitkän uran varrelta.

Dannyn ensijulkaisu oli englanniksi laulettu East Virginia, joka meni listaykköseksi saman tien. ”Meno oli aika ajoin hyvinkin villiä.”

Danny kertoo lähteneensä aikoinaan musiikkiuralle kuin Lasse Viren radalle. ”Aion juosta sen kymppitonnin.”

Danny

Laulaja ja musiikkialan yrittäjä Danny eli Ilkka Lipsanen syntyi 24. syyskuuta 1942 Porissa.

Asuu osan vuodesta Kirkkonummella ja osan Raumalla.

Julkaissut 18 albumia, 94 singleä ja 15 kokoelmalevyä. Tunnetuimpia hittejä mm. Tuulensuojaan, Kesäkatu, Kauan ja Tuuliviiri.

Viimeinen iso konserttikiertue Viimeinen ilta Dannyn seurassa alkaa 26. lokakuuta. Hyvinkää-salista ja päättyy Helsingin Jäähalliin 18.1.2019.

Nostanut tunnetuksi ja manageroinut 156:ta laulajaa oman yhtiön, D-tuontannon kautta. Musiikkineuvoksen arvonimi vuonna 2002.

Kolme aikuista lasta, Turo, Heidi ja Juha, liitosta Liisa Lipsasen kanssa.

Diplomi-insinööri ja kakkutaiteilija Emma Ivane on karsinut kaiken

turhan pois sekä resepteistään

että elämästään.

Vallilalaisessa yksiössä ei soi koskaan herätyskello. Silti minimalistisen kodin asukkaalla Emma Ivanella on aikaa istua tunti aamiaisen ääressä.

–Syön puuroa, marjoja tai jugurttia, jos en jaksa keittää puuroa. Kahvin haen alakerran kahvilasta. Karsin kahvikeittimen pois, sillä en tarvitse sitä, Emma kertoo.

Tavarasta lähti 80 prosenttia muutama vuosi sitten, kun Emma halusi vapauttaa aikaa ja energiaa muuhun luovaan toimintaan. Nimestäänkin Emma Iivanainen karisti turhat kirjaimet pois. Nykyään hän käyttää työssään sukunimeä Ivane, joka sopii paremmin kansanvälisiin neuvottelupöytiin.

Kuusi vuotta sitten insinööri päätti ryhtyä kakkutaiteilijaksi.

Emma on monitaituri, joka työskentelee niin kakkutaiteilijana, reseptikirjailijana, kuvataiteilijana kuin elokuvatuottajanakin. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri.

– Ihastuin kauniisti koristeltuihin kakkuihin, kun asuin Malesiassa. Päätin kokeilla itse kakun koristelua ja huomasin, että sokerimassa taipuu käsissäni hyvin.

Ensimmäisen kakun Emma teki itselleen kotona, mutta jo toinen kakku oli tilaustyö. Kuusi vuotta sitten insinööri päätti ryhtyä kakkutaiteilijaksi. Emma muistelee, että sellaista nimikettä ei käyttänyt Suomessa tuolloin vielä kukaan.

Keittiössä huomion kiinnittää marmoripintainen pöytä. Se on päätynyt useasti myös brittiläisiin kakkujen erikoislehtiin, joihin Emma kirjoittaa ja kuvaa kakkujuttuja. Hän on kuvannut itse myös viisi kuudesta keittokirjastaan. Niistä uusin on huhtikuussa ilmestynyt Vaan 3 (Cozy Publishing), jonka sivuilla marmorinen pöytä vilahtaa useammankin kerran.

”Rakastan hyvää ruokaa enkä koskaan laske kaloreita.”

Saman pöydän ääressä Emma istuu usein laskin kädessä pohtimassa ainessuhteita ja raaka-aineiden välistä kemiaa. Insinööritausta heijastuu reseptien kehittämiseen.

–Havaitsin esimerkiksi, että munaa ei tarvita Key lime -piirakkaan ollenkaan. Limetin hapan mehu reagoi kondensoidun maidon kanssa niin, että se hyytyy ilman munan hyydyttäviä ominaisuuksia.

Koska Emma työskentelee herkkujen parissa, niitä tulee myös syötyä paljon.

–Joskus minulta jopa kysytään, miten on mahdollista, etten ole lihava. Syön aitoja raaka-aineita ja kuuntelen kehoani, jolloin herkkujen vastapainoksi luonnollisesti tekee mieli esimerkiksi hyviä salaatteja. Rakastan hyvää ruokaa enkä koskaan laske kaloreita.

Tyôelâmân vapaus kunniaan

Emma Ivane, 30, on diplomi-insinööri, josta tulikin kakkutaiteilija – kehitti nerokkaan kolman aineen kakkureseptin

Kyllâ. Suomen koulutusjârjestelâssâ on vikana juuri tâmâ ettâ opiskellaan aivan vâârâ tutkinto. Se maksaa paljon ja estââ ihmisiâ aktivoitumaan nopeasti heitâ kiinostavaan tyôelâmâân. Tilastollisesti hieno asia, ministereitâ riittââ mutta yhteyiskunnalle huono. Kiva kuitekin ettâ Emma on lôytânyt mieleisen tyôn!
Lue kommentti