”Vanhemmuudessa ymmärrän kyllä sen, että olisin kauhean onnellinen, jos jonkun ulkopuolisen olennon selviytyminen vaatisi läsnäoloani”, sanoo näyttelijä Antti Holma kollegalleen Riku Niemiselle. Rikulla on kaksi lasta, mutta Antti ei aio ikinä hankkia perhettä.
”Vanhemmuudessa ymmärrän kyllä sen, että olisin kauhean onnellinen, jos jonkun ulkopuolisen olennon selviytyminen vaatisi läsnäoloani”, sanoo näyttelijä Antti Holma kollegalleen Riku Niemiselle. Rikulla on kaksi lasta, mutta Antti ei aio ikinä hankkia perhettä.

Tatu ja Patu -elokuvan tähtikaksikko elää erilaisissa elämäntilanteissa: Antti Holma sinkkuna Lontoossa ja Riku Nieminen perheenisänä Helsingissä. 

Samoista lähtökodista voi päätyä erilaisiin elämäntilanteisiin: vaikkapa lontoolaiseksi sinkuksi ja Helsingin Töölössä asuvaksi perheenisäksi.

Antti Holma, 33, ja Riku Nieminen, 30, kasvoivat molemmat pienillä paikkakunnilla, tunsivat itsensä omituisiksi ja halusivat muuttaa mahdollisimman pian Helsinkiin opiskelemaan taidetta.

– Emme olleet samalla vuosikurssilla, mutta muistan Teatterikorkeakoulussa olleeni Rikulle kateellinen. Hän oli ihan silmittömän taitava, Antti kertoo.

Viime vuosina miehet ovat nousseet koko kansan julkkiksiksi. Keväällä Antti sai suosiosta ja Suomesta tarpeekseen, pakkasi laukkunsa ja muutti Lontooseen.

– Lontoo on minulle rakas paikka maailmassa, ja nautin siellä olostani hirveästi.

Tänä syksynä Antin kasvot näkyvät Suomessakin, sillä hän näyttelee pääosaa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa yhdessä Rikun kanssa. Leffa perustuu Outolasta kotoisin oleviin lastenkirjahahmoihin, ja sen ensi-ilta on 19. lokakuuta.

Tanssiva poika ja ilmaisuhörhö

Milloin olette tunteneet itsenne ulkopuolisiksi?

Riku: Minusta tuntuu, että Riku Nieminen on ollut aina vähän outo. Kajaanissa ei ollut tavallista, että poika tanssi, ja minä harrastin kilpatanssia ja modernia jazztanssia 14-vuotiaaksi. Se oli ihan hirveää.

Music Television ei näkynyt meillä asti, mutta sain musavideoita VHS-kaseteille äänitettynä tutuilta Helsingistä. Niiden tahdissa sitten jorasin.

Nykyään huumorintajuni on ystävieni mielestä niin outoa, että se on välillä jo tosi kiusallista.

Antti: Olen vasta myöhemmällä iällä tajunnut ihmetellä, miten en nuorena saanut enemmän turpaani. Minulla on täytynyt olla jotenkin poikkeuksellisen häiriintynyt itsetunto, sillä en ajatellut olevani yhtään erilainen, vaikka olin kauhean näkyvä, suulas ja ärsyttävä.

Tavallaan harrastin ilmaisutaitoa, mikä on kaikkein rasittavinta, sillä se ei ole mikään laji. Teimme kavereideni kanssa kauheasti itse, koska ei Sonkajärvellä ollut mitään harrastusmahdollisuuksia. Ehkä tanhua olisi voinut harrastaa, jos olisi halunnut.  

Miltä tuntui muuttaa maalta kaupunkiin alle kaksikymppisenä?

Antti: Minulle vuodet Kallion ilmaisutaidon lukiossa olivat suuren Helsinki-romantiikan aikaa. Oli ihanaa asua suuressa kaupungissa, jossa kaikki näytti maagiselta. Minulla kävi myös mahtava nakki, kun sain asua Ullanlinnan kaupunginosassa – eli Monacossa – sukulaisten omistamassa asunnossa. Kun kävelin Kaivopuistossa, sain kuin larpata taiteilijaa.

Riku: Vietin 14-vuotiaana viikon Helsingissä yksin, kiertelin katselemassa paikkoja ja olin ihan fiiliksissä. Teatterikouluun pyrin jo lukion aikana ja pääsin heti sisään. Vaikken olisi päässyt, olisin muuttanut etelään tai isommalle paikkakunnalle. 

Vaivasiko koti-ikävä?

Antti: Olin 15 ja tietenkin kauhean nuori lähtemään kotoa. Äitini muistutti vähän aikaa sitten, että lukion kolmannella minulle oli tullut niin kova koti-ikävä, että hänen piti tulla viikoksi Helsinkiin huolehtimaan minusta. Itse en muista tällaista ollenkaan.

Riku: Ensimmäiset puoli vuotta Teatterikorkeakoulussa olivat tosi intensiivistä aikaa. Silloin sosiaalinen piiri tavallaan räjähti ja laajeni: kaikista kurssikavereista tuli siskoja ja veljiä. Iltaisin sitä kuitenkin meni kämpille Herttoniemeen ja oli aika yksin kaikkien itseen ja taiteeseen liittyvien ajatustensa kanssa.  

Tuliko pikkukaupunkien pojista sitten helsinkiläisiä?

Antti: Minusta ei oikein koskaan tullut helsinkiläistä, vaikka asuin kaupungissa 18 vuotta putkeen. Kävelin juuri vanhan Helsingin-kotini ohi ja tunsin ainoastaan helpotusta, koska olen inhonnut sitä niin monta vuotta.

Riku: Minä koen olevani helsinkiläinen, koska minulla on täällä perhe ja paljon hyviä ystäviä. Asun mielelläni Töölössä. Tosin haluaisin ajatella, etteivät seinät tee kotia vaan ihmiset: vaimo, lapset ja muutama hyvä ystävä.

Antti: Vierauden kokemukset olivat minulle tuttuja jo lapsuudestani. Asuimme Sonkajärvellä, koska isäni sai sieltä kirkon viran, mutta kumpikaan vanhemmistani ei ollut sieltä kotoisin, eikä meillä ollut siellä sukua. En ollut ollut pohjalainen, vaikka isä on Pohjanmaalta, enkä savolainen kuten äitini. 

Mikä sitten tekee kodista kodin?

Antti: Minulla ei ole oikein ikinä ollut kotia, mutta ajattelen, että voi myös olla hirveän hyvä asia elämässä, ettei ole missään kiinni.

Riku: Etenkin meille taiteilijoille ulkopuolisuus on pelkästään voimavara.

”Minulle koti syntyy ovesta, jonka saa kiinni.”

Antti: Ehkä minulle koti syntyy ovesta, jonka saa kiinni. Asun nyt Lontoossa itselleni alun perin vieraiden kämppisten kanssa, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Minulle riittää, että on jokin tila, jota voin nimittää omakseni: kunhan saan läppärin johonkin nurkkaan ja oven kiinni avaimella.

Antti: Lontoossa on helppo olla ulkopuolinen, koska siellä on niin paljon ulkopuolisia ihmisiä. En voi ikinä olla englantilainen enkä päästä englantilaisessa luokkayhteiskunnassa pitkälle, muttei se haittaa, sillä olen jo nyt lontoolainen.

Tukka veks

  Näyttelette kirjoihin perustuvan Tatu ja Patu -elokuvan päähenkilöitä. Mitä teille luettiin lapsena?

Riku: Kun olin pieni, minulle luettiin paljon H. C. Andersenin satuja ja Pupu Tupunaa. Omille kaksi- ja kolmivuotiaille lapsilleni olen lukenut nyt Tatu ja Patu -kirjoja iltasaduiksi ja saanut hyvän labran siitä, mikä hahmoissa pieniä kiinnostaa ja mikä taas ei.

Antti: Mutsi muistaa, että olin kolme kuukautta vanha, kun hän nauratti minua lukemalla ääneen Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta ja Hanhiemon iloista lipasta. Minun mielestä hauskinta maailmassa oli loru Akka ja koira, joka menee jotenkin ”Koira sanoi; ’Pimpatipuli, ostas minulle tilliä!’ Eukko taas kun kotiin tuli, koira soitteli pilliä.’

Miten valmistauduitte rooleihinne?

Riku: Se tapahtui aika orgaanisesti lasten kautta. Ja minullahan ei valmiiksi ollut hiuksia päässä.

Antti: Minä taas katsoin, mitä Riku tekee ja tein perässä. Tukan leikkaaminen ei ollut iso juttu, sillä minulla on ollut aikaisemminkin pitkään kalju. Oli kyllä yllättävää saada tukan leikkaamisesta niin hurjaa palautetta: olin kuulemma tuhonnut itseni ja näytin karmean rumalta. En voi käsittää, että tukka on joillekin niin iso asia.

Riku: Koin saman asian nuorena miehenä, kun leikkasin pitkän tukkani lyhyeksi. Yksi tyttö harrastelijateatterissa Kajaanissa kirosi minut nähdessään. Olin aika yllättynyt voimakkaasta reaktiosta.

Antti: Minua se vain nauratti ja samalla tunsin salaa tyydytystä, etten enää olekaan nätti poika. Seuraavaan rooliin jouduin kasvattamaan viikset ja silloinkin joku huuteli, että olet ruma ja näytät homolta.

Suostuisitteko lihottamaan itseänne parikymmentä kiloa roolia varten?

Antti: Roolin pitäisi olla hyvä. Jos rooli olisi paska, ehdottaisin, että kannattaisiko kysellä siihen joku 30 kiloa isompaa näyttelijää.

Riku: Tällä alalla on todellisuudentajuisia ja tahdikkaita ihmisiä. Ei Suomessa kysellä kahden päivän rooliin näyttelijää, jonka pitäisi sitä varten lihoa parikymmentä kiloa.

Antti: Ja jos joskus sitten joutuukin laihduttamaan kymmenen kiloa, niin siitähän voi kertoa haastattelussa, ja lukijat ajattelevat, että onpa siinä hirveän antautuva näyttelijä, kun roolin takia kontrolloi painoaankin.

Kämppiksiä ja kummilapsia

 Mitä tapahtuisi, jos sinkkumies Lontoosta ja perheenisä Töölöstä vaihtaisivat paikkaa muutamaksi päiväksi?

Riku: Jos hyppäisin Antiksi Lontooseen, niin varmaan nauttisin ajatuksen juoksusta, mikä Antilla on. Yrittäisin katsella mahdollisimman paljon asioita hänen silmillään.

”Jotta perhehomma pyörii, sitä pitää hoitaa kuin yritystä.”

Antti: Ei se olisi mikään ongelma, sillä emme me niin eriluontoisia ole. Tämän ikäisenä ihminen selviää jo erilaisista rooleista ja tehtävistä. Minulla on nyt ekaa kertaa 12 vuoteen kämppäkavereita, ja ihmettelen itsekin, miten helposti se on sujunut.

Riku: Minulle tuo saattaisi olla ongelma, koska en ole koskaan asunut monen aikuisen ihmisen kanssa. Mutta vaihtelu virkistää, ja luultavasti nauttisin yksinolosta, varsinkin jos tietäisin, että se päättyisi. Jos se jatkuisi ikuisesti, saattaisin ahdistua ja etsiä jonkun lontoolaisen mimmin itselleni.

Mutta kyllä minä perheellisenä saan omaa aikaa järjestettyä oikeassa arjessanikin. Jotta perhehomma pyörii tavalla, joka miellyttää kaikkia edes semisti, sitä pitää hoitaa kuin yritystä ja järjestää omaa sekä yhteistä aikaa puolison kanssa raa’an matemaattisesti.

Mitenhän Antti pärjäisi Rikun pienten lasten kanssa?

Antti: Olen hirveän hyvä lasten kanssa, jos tiedän, ettei minun tarvitse olla heidän kanssaan enää illalla. Minulla on viisi kummilasta ja olen hirveän kiitollinen jokaisesta. Viime viikolla kävelimme pitkin Carusellin kahvilaa yhden kummilapseni kanssa: kävimme tervehtimässä naapuripöydän koiraa ja toteamassa kukan.

Riku: Tuo on juuri tuollainen sinkkumiehen käsitys siitä, mitä lapsi voi ottaa vastaan! Koira ja kukka, ja voi miten mielenkiintoista, paitsi että ei ole. Todellisuudessa joka ikinen esine keittiöveitsestä toisen lapsen kakkaan on lapsen mielestä kiinnostava, mutta meistä vanhemmista taas ei.

Onko Antilla koskaan ollut vauvakuumetta?

Antti: Ei ikinä! En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia, mutta minun on ollut pakko hyväksyä se, koska kolmenkympin korvilla niin moni ympärillä alkoi perustaa perhettä.

”En ole koskaan ajatellut, että olisin parempi ihminen, jos minulla olisi lapsia.”

Riku: Tämä voi kuulostaa kylmältä, mutta veikkaan, että monelle lapset ovat pikemminkin projekti ja haaste, jonka pari haluaa itselleen asettaa.

Antti: Minä olenkin kokonaan tämän yhteiskunnan ulkopuolella. En ole koskaan ajatellut, että olisin parempi ihminen, jos minulla olisi lapsia. Sitä paitsi enhän edes voi tehdä lapsia miehen kanssa. Tämä on jumalan ja Linkolan juoni, jotta kaikkien ei tarvitse lisääntyä! Kuka helvetti niitä lapsia haluaa tehdä, kun maapallo räjähtää tähän sonta­läjään?

Miksihän me ihmiset kuitenkin edelleen lisäännymme?

Antti: Perhe-elämässä on valmis rakenne arkeen, ja sitä joskus kaipaan. Nyt olen joutunut keksimään sen itse. Kaikki asiat, joita teen, ovat kiinni vain minun tarpeistani. Tähän liittyy esimerkiksi sen, että olen lopettanut dokaamisen, koska se on minulle uhka: kun olen vain itseni kanssa, kukaan ei puutu juomiseeni ja voisin olla jurrissa koko ajan.

Riku: Varmasti siihen liittyy myös biologiaa. Tosin nykyisessä yhteiskunnassamme meidän ei tarvitse tehdä seitsemää lasta turvaverkoksi hoitamaan peltoa. Ainakin tähän asti olemme voineet olla varmoja, että joku hoitaa meitä vanhoina – tosin yhteiskunnan säästöjen jälkeen siitäkään ei enää voi olla varma.

Antti: Olen aina ollut vakuuttunut, että kuolen yksin. Ajattelen, että hoidan aikanani vanhempani hautaan ja sitten itseni hautaan yksin. Koska vanhempani ovat terveitä, minulla ei ole mitään syytä tulla vielä Suomeen. Sitten, kun he eivät enää ole, mietin asiaa uudestaan. 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vierailija

Antti Holma: ”En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia”

Suuri osa ihmisistä tekee lapsia vain koska ne nyt pystyy sekoittelemaan pissavehkeitään. Se moniko oikeasti osaa hoitaa jälkikasvuaan on sitten aivan toinen juttu. Kun olen seurannut joidenkin ikätoverieni toilailua niin olen aika tapuvainen tulemaan johtopäätelmään että joidenkin useidenkin olisi kannattanut jättää lapset tekemättä. Onneksi melko pitkälle nykypäivään asti naiset ovat olleet sen verran tolkumpia, että vaikka eivät ole ymmärtäneet olla antamatta lastensa isille niin ovat...
Lue kommentti

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!