Kadonneen jäljillä -juontaja Antero Vartia ei pelkää kyynelehtiä kameran edessä. Vapaa-ajallaan hän valloittaa vuoria vaikka keskellä yötä. – Olen luonteeltani sellainen, etten koskaan kasva isoksi.

Kuva Karoliina Paatos

Laaja tuttavapiiri on syy siihen, miksi Antero Vartia, 31, päätyi Kadonneen jäljillä -ohjelman toiseksi juontajaksi Jenni Pääskysaaren rinnalle. Anterolla ei ollut juontamisesta aiempaa kokemusta, mutta pitkäaikainen ystävä, sarjan tuottaja Petteri Ahomaa kannusti häntä hakemaan koekuvauksiin.

Antero on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi ja hän on perustanut isänsä kanssa oman yrityksen, kahvila Mattolaiturin.

Itku herkässä

Kadonneen jäljillä -ohjelmassa etsitään  ihmisten kadonneita läheisiä maailmalta. Antero pääsi kuvausreissuilla Malesiaan ja Nepaliin asti moniin suurten tunteiden hetkiin. Hän myöntää, että matkoilla tuli itkettyä paljon.

– Itku oli herkässä ja kyyneleet virtasivat. Kun pääsee todistamaan, kuinka aikuinen poika ja isä tapaavat ensimmäistä kertaa, olisi ihme, jos siinä ei mitään tuntisi. Kuvauksissa itkettiin paljon enemmän kuin ohjelma antaa edes ymmärtää.

Arkielämässä Antero ei kuulemma juuri kyyneleitä vuodata. Hän myös toivoo, ettei ainakaan tahallaan itkettäisi muita.

– En tee ihmisille niin kauniita asioita, että niille itkettäisiin, mutten myöskään ilkeitä. Elämässä on silti tärkeää, että se tuntuu joltain, niin hyvässä kuin pahassa. Kaikista turhauttavinta on, jos ei tunne mitään.

Maailman tutkiskelija

Maailmanmatkailu on Anterolle tuttua, sillä hän on viettänyt viisi talvea on reissuissa ulkomailla.

Aina kun töiden ja rahan puolesta on mahdollista, hän matkustaa. Haaveena on päästä käymään ainakin Galapagossaarilla, Namibiassa ja Antarktiksella.

Reissunsa Antero rahoittaa puskemalla puolet vuodesta kovasti töitä. Matkustaminen voi hänen mukaansa tulla jopa halvemmaksi kuin kotimaassa asuminen.

– Matkoilla en asu hienoissa hotelleissa tai syö kalliissa ravintoloissa. Kun on yhdessä paikassa pidemmän aikaa, pärjää yllättävän vähällä. Käytänkin rahani ennemmin reissaamiseen kuin vaikkapa uusiin autoihin.

Yksi mieleenpainuvimmista matkoista suuntautui Japaniin.  Antero kiipesi maan korkeimman vuoren Mount Fujin huipulle vastaanottamaan auringonnousua. Ylös kapuaminen jyrkkää polkua pitkin kesti 12 tuntia, mutta alastulo väsyneenä ohuessa ilmassa oli sitäkin hankalampaa.

– Vuorelle kiipeäminen kuulostaa paljon romanttisemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Fysiikkaa enemmän se vaatii henkistä kanttia. Mutta kun jälkikäteen katselin vuorta tasamaalta, oli mieletön fiilis ajatella, että tuonnekin on tullut kiivettyä keskellä yötä.

Monta lasta – sitten joskus

Nykyään suurin osa Anteron ajasta kuluu isän kanssa perustetun Mattolaiturin pyörittämiseen. Kesäisin auki oleva kahvila sijaitsee Helsingin Kaivopuiston rannassa. Isä ja poika ovat olleet käytännön hommissa alusta asti mukana – he heiluivat lapion kanssa montun pohjalla ja valitsivat jokaisen ovenkahvan.

Viime vuonna Mattolaituri alkoi jo pyöriä ilman Anteron täysiaikaista läsnäoloa. Se tuntuu jopa pelottavalta.

– Iski pieni paniikki, kun piti ruveta miettimään, mitä haluan tehdä aikuisena. Toisaalta olen luonteeltani sellainen, etten koskaan kasva isoksi. Minulla on aina monta rautaa tulessa, sillä haluan jatkuvasti rakentaa uusia juttuja, en vain ylläpitää olemassa olevia.

Oikeastaan ajatus isoksi kasvamisesta tuli toden teolla mieleen 28-vuotiaana, kun Anteron lähipiiri alkoi vakiintua ja saada lapsia. Elämän isojen päätösten tekeminen ja lähestyvä kolmekymppisyys tuntuivat hurjan suurilta asioilta, vaikka mies koki itsensä vielä nuoreksi.

– Ennen pidin 30-vuotiaita vanhoina, mutta nyt sen ikäisenä tuntee olevansa ihan keskeneräinen. Vielä en ole valmis asettumaan aloilleni ja perustamaan perhettä. Jonain päivänä haluaisin kyllä monta lasta, mutta pitää ehkä rauhoittua ennen sitä.