"Politiikkaan ja vanhemmuuteen pitää kumpaankin heittäytyä täysillä", Anni sanoo. Kuva Karoliina Paatos
"Politiikkaan ja vanhemmuuteen pitää kumpaankin heittäytyä täysillä", Anni sanoo. Kuva Karoliina Paatos

Kun kansanedustaja Anni Sinnemäki sai ensimmäisen lapsensa teini-ikäisenä, hän tunsi jäävänsä elämäntilanteessaan yksin. Nyt 39-vuotiaana Rufus-pojan äitinä hän on voinut höyrähtää vanhemmuuteen täysillä.

Kansanedustaja Anni Sinnemäki, istuu kantapaikkansa Café Engelin nurkkapöydässä ja hymyilee hiukan höperön oloisena, sillä tavalla kuin vastarakastuneilla on tapana. Syynä hymyyn on uusi mies Annin elämässä, kymmenkuisnen Rufus Sinnemäki.

– Olen koko ajan sellaisen hämärän onnellisuuden vallassa. Vauva on ihana! Vauva on söpö, Anni nauraa.

Anni palasi töihin eduskuntaan helmikuun alussa ja Annin puoliso, rekkoja myyvän firman maajohtaja Anton Monti, jäi kotiin Rufuksen kanssa. Vaikka Annin ajatukset vielä tämän tästä karkaavat kotona odottavaan poikaseen, töihinpaluu ei tuntunut "kovin traagiselta".

– Rufuksella on hyvä isä, joten olen voinut jättää heidät kaksin hyvillä mielin. Samalla kuitenkin olo on ollut haikea – nytkö tämä jo loppui?

Vauva Pöntinen

Anni on tuntenut sen hämmentävän mutta hienon tunteen kaksi kertaa elämässään. Tunteen, että hän on osa luontoa. Että jokin hauras biologinen side liittää hänet muihin nisäkkäisiin. Samalla elämä on tuntunut tavattoman merkitykselliseltä. Molemmilla kerroilla Annilla on ollut vastasyntynyt vauva vierellään.

Ensimmäisen kerran Anni koki tunteen jo 16-vuotiaana, kun esikoinen Siiri syntyi. Toinen kerta koitti 38-vuotiaana.

– Siinä ajassa sekä maailma että minä olemme muuttuneet, mutta vauvat eivät, ne ovat yhä yhtä valloittavia, Anni sanoo.

Anni ja Anton menivät naimisiin viime keväänä. He ovat olleet yhdessä kolmisen vuotta, mutta ovat tuttuja jo kymmenen vuoden takaa. Antonille lapsi on ensimmäinen.

Toinen lapsi ei ollut Annille itsestäänselvyys. Edellisestä raskaudesta oli yli kaksikymmentä vuotta, ja ikääkin Annilla jo oli. Hän mietti, jaksaako elää vauvavaihetta enää uudelleen. Nyt kuitenkin ajatus siitä, ettei Vauva Pöntiseksi kutsuttua Rufusta olisi, tuntuu aivan hassulta.

– En ehtinyt potea varsinaista vauvakuumetta, koska tiedostin koko ajan että lapsia ei hankita vaan niitä saadaan. Jätin asian täysin herran haltuun. 

Osa äitien yhteisöä

Anni naurahtaa, ettei ikä ole tehnyt hänestä rennompaa äitiä.

– En muista olleeni Siirin kanssa yhtä pelokas. Se, että olen saanut jo yhden lapsen kunnialla aikuiseksi, tuo toki varmuutta vanhemmuuteen.

Tällä kertaa Anni kuitenkin saattoi nauttia vauva-ajasta vapaammin kuin ensimmäisellä kerralla. Siirin lapsuudessa Annilla oli vielä paineita koulunkäynnistä. Hänelle oli tärkeää suorittaa lukio samassa ajassa luokkakavereiden kanssa vauvasta huolimatta.

Siirin syntyessä Anni oli myös melko yksin, ei ollut muita äitejä, joiden kanssa jakaa kokemus. Ikätovereita kiinnostivat aivan muut kuin vauvajutut. Nyt ystäväpiirissä on paljon samassa elämäntilanteessa olevia.

Äitien kollektiivisuus on ollut iloinen yllätys: kestovaipat, villahousut ja lelut kiertävät, kuten myös vinkit ja neuvot. On ollut seuraa vaunulenkeille ja kahviloihin. Kahdessakymmenessä vuodessa lapsiperheistä on tullut osa kaupunkikulttuuria vauvakinoineen ja mammakahviloineen.

Kun Siirin lapsuudessa äidit kävivät neuvolassa vauvojensa kanssa kaksin, nyt odotushuoneessa näkee jo paljon isiäkin. Sekin on uusi ilmiö, että kun ennen neuvoa kysyttiin neuvolasta tai omalta äidiltä, nyt tuoreet äidit hakevat niitä keskustelupalstoilta ja Facebookista.

Anni on käyttänyt kestovaippoja mutta laittanut kaupungille kertakäyttöisen. Hän ajattelee, että äidinmaito on lapselle hyväksi mutta korvikettakin voi antaa.

– Kasvatusperiaatteita minulla ei ole monta: limsaa ei saa juoda paljon, ja koulu pitää hoitaa hyvin. Jos vanhemmat sanovat jotakin, niin kovin eri tavalla ei pidä tehdä.


Lue koko juttu Me Naisten numerosta 16/2013.