”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen
”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen

Tähtitieteilijä Anne Liljeström määrittelee itsensä sukupuolettomaksi, sillä hän ei tunne olevansa mies eikä nainen.

– Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan.

Keho on aikuisen naisen toimiva keho. On kuukautiset, rinnat, lantio. Nimikin on suomalaisen naisen, Anne. Sama vahvistetaan passissa: nainen hän on.

Monet muut merkit kertovat norminaisesta. Anne pukeutuu välillä 1950-luvun mekkoihin, tukka on yltänyt pisimmillään takapuoleen, ja on entisiä poikaystäviä, jotka ovat kutsuneet häntä tyttöystäväkseen.

Se mitä passissa lukee ei kuitenkaan pidä Annesta paikkansa. Hän ei tunne olevansa nainen. Eikä mies. Hän on transsukupuolinen tai oman määritelmänsä mukaan sukupuoleton.

– Sapettaa ja syö sisältä, jos joku pitää minua osana naisjoukkoa ja heittää, että ”mitäs me tytöt” tai ”sisko hei”. Tiedän, että sellaisella puheella on ihan hyvä naisia voimaannuttava tavoite, mutta minä en ole nainen. Olen ihminen, joku muu kuin mies tai nainen, ja haluaisin ihmisten ymmärtävän, että meitä on muitakin, helsinkiläinen Anne Liljeström, 38, sanoo.

Joksikin muuksi kuin pelkästään mieheksi tai naiseksi itsensä tuntevia on Transtukipisteen arvion mukaan väestöstä puolisen prosenttia, tuoreimpien Länsi-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan jopa neljä prosenttia.

”Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen.”

Transsukupuolisen tunne omasta sukupuolesta ylittää mies–nais-jaottelut, ja kokemus voi olla hyvinkin moninainen. Siinä voi olla molempia virallisia sukupuolia tai jotain aivan muuta, joten ei ole yhtä ja ainoaa kolmatta vaihtoehtoa.

– Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen, mutta sellaiset laskelmat ovat turhia. Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan. Sitä sukupuolettomuus tarkoittaa minulle, Anne sanoo.

Perhe kasvatti neutraalisti

Annen lapsuus oli ”niin tavallinen kuin Espoossa saattoi olla”. Äiti oli sairaanhoitaja, isä insinööri. Pikkuveli syntyi neljä vuotta Annea myöhemmin.

1970-luvun lopulla sukupuolineutraalista kasvatuksesta ei puhuttu, mutta sellaisen äiti ja isä lapsilleen antoivat. Anne leikki nukeilla, mutta niin leikki pikkuvelikin. Välillä Anne rassasi moottoreita, koska niin rassasi isäkin.

”Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne.”

Annea ei puettu pinkkiin, koska lastenvaatteiden värit olivat ajan mukaisesti sinappia ja ruskeaa. Kun muille tuli pinkki vaihe ala-asteella, Anne rakastui turkoosiin.

Murrosikäkin oli kivutonta aikaa. Anne lähti lukion jälkeen lukemaan tähtitiedettä, ja vasta yliopistossa hänestä alkoi tuntua, ettei hän ole aivan sitä, miltä vaatteiden alla näyttää ja mitä papereissa lukee.

– Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne, että tuo sana, sukupuoleton, taitaa kuvastaa minua, Anne kuvailee.

– Se oli luontevaa. Olin jo 12-vuotiaasta kuunnellut David Bowieta ja nähnyt hänestä, miten sukupuolella voi leikitellä. Ei ollut siis mitään suurta draamaa tai kriisiä.

Anne luki kaiken, mitä transsukupuolisuudesta löysi. Vuosituhannen vaihteessa sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, kuten nyt. Annekin tunnusteli, onko hän sittenkin mies ja pitäisikö hänen korjata kehoaan.

– Mietin, olisinko onnellisempi, jos tuossa jalkojen välissä olisi eri värkki. Tunsin, että en. Sukupuoli ei ole siellä vaan päässä, enkä tuntenut olevani mieskään.

Jotkut, jotka tuntevat ristiriitaa virallista sukupuoltaan kohtaan, saattavat olla tyytymättömiä kehoonsa. Anne ei.

– Pidän itsestäni näin, paitsi siitä, että lantio levenee koko ajan, Anne naurahtaa.

”Miehen kehossa voisin tulla hakatuksi”

Elämänlaatu parani ja taivas aukesi? Niinhän suuren oivalluksen jälkeisiä olotiloja yleensä kuvataan. Annelle ei käynyt niin, koska myös oivallusprosessi oli hidas.

– Mikään ei muuttunut. Korkeintaan vaatekaappi vähitellen.

Anne alkoi näyttää sisäistä käsitystään rikkomalla sukupuolten rajoja myös ulkoisesti. Vaikka se on estetiikkaa, Annelle ulkonäkö edustaa myös sukupuolista kokemusta. Kun Anne ei pukeudu perusvaatteisiinsa farkkuihin ja t-paitaan, hän saattaa leikitellä miesten vaatteilla ja viiksillä.

”Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.”

– Minulla on hyvä itsetunto, eikä tämä ole asia, jota pyytelisin anteeksi, vaan olen reilusti, mikä olen. En häpeä olla minä.


Anne leikittelee välillä sekä maskuliinisilla että feminiinisillä piirteillä. Kuva: Ville Päivätie

Vanhemmilleen hän kertoi vasta, kun eli jo ystäväpiirissään omana itsenään. Äiti huolestui. Hän ehdotti, josko Anne onkin poikatyttö.

– En ole. Poikatyttö on nainen, joka leikittelee miehisellä maailmalla, enkä minä ole nainen. Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.

– Sana sukupuoleton oudoksuttaa vähän itseänikin, sillä se viittaa jotenkin seksuaalisuuteen ja siihen, etten olisi kiinnostunut seksistä. Ja kumpikaan ei pidä paikkaansa, Anne parahtaa.

Muille Anne kertoo sukupuoli-identiteetistään tilanteissa, joissa sillä on merkitystä. Työyhteisössä, lääkärissä ja ensitreffeillä on. Työkaverit ovat suhtautuneet aina asiallisesti, samoin poikakaverit, eikä Anne ole kohdannut ennakkoluuloja yhtä lääkärikäyntiä lukuun ottamatta. Lääkäri jäi inttämään, että Annen on pakko olla nainen, koska ”käyttäytyi kuin nainen”. Se loukkasi.

”En itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen.”

Anne huomauttaa, että yksi syy lähes poikkeuksetta asialliseen suhtautumiseen voi olla hänen ulkonäkönsä: se ei herätä mitään huomiota. Moderni nykynainenkin voi pätkäistä hiuksensa, meikata nudesti ja pukeutua herrainvaatteisiin.

– Kun näytän poikamaiselta naiselta, olen muiden silmissä ”hyvä jätkä”, hyvä tyyppi.

– Ajattele tilanne kuitenkin toisinpäin: jos olisin keholtani mies ja haluaisin käyttää naisten vaatteita sukupuolettomuuttani ilmaistakseni, voisin tulla hakatuksi.

Selittely kyllästyttää

”Älä meikkaa mua naiseksi, kun en ole.”

Kyllä niitä kiusallisiakin tilanteita tulee. Anne esiintyy Ylen Prisma Studiossa tähtitieteen asiantuntijana ja joutuu ennen televisiokameroita käymään meikissä ja puvustamossa. Meikkaajat vaihtuvat usein, ja uudelle ihmiselle Anne joutuu aina aloittamaan alusta.

– Ensin tulee hiljaisuus, sitten vähän hymähtelyä, että mitäs nyt. Tilanne voi hyvinkin kääntyä positiiviseksi, mutta en itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen. Helpoimmalla pääsen, kun sanon, että tee musta miespuolinen rocktähti.

”Joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi.”

Vaatteiden kanssa on yhtä tukalaa: muiden käsitys Annesta ei tunnu omalta. Hän onkin mieluiten omissa vaatteissaan, joita hän myös ompelee itselleen.

Eniten tilanteissa kiusaa se, että Annen täytyy jotenkin perustella omaa olemassaoloaan ja vääntää se rautalangasta tuntemattomille. Nainen tai mies eivät joudu tekemään samaa päivittäin.

– Kun olen sukupuoleton, joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi. Jos vaihtaisin sen vaikkapa Kaarnaksi, joutuisin selittämään taas sitä. Olisin ympäristölle edelleen silti nainen, jolla on vain erikoinen nimi.

Yhtä lailla harmittaa se, että Anne joutuu muistuttamaan identiteetistään myös heitä, joille hän on asiasta jo kertonut. Esimerkiksi äiti puhuttelee Annea vieläkin tyttärenään. Äiti ei tarkoita sillä pahaa, mutta Anne korjaa aina, että hän on lapsi.

– Tällä viikolla ainakin kaksi tyyppiä, joille olen kertonut, on kutsunut minua naiseksi. Tämä tapahtuu täysin hyväntahtoisesti, mutta heidän maailmassaan ei vain ole käsitettä muunsukupuolinen.

– Joku ajattelee nyt, onko se niin iso juttu, jos joku sukupuolittaa väärin, kun minähän näytän naiselta. Entä jos jotain naista aina kutsuttaisiin mieheksi, ja se vain toistuisi ja toistuisi? Uskon, ettei häntä lopulta naurattaisi. En vaadi erityiskohtelua, mutta onko se niin kauhea vaiva opetella muistamaan, että tuo tyyppi ei ole mies tai nainen?

Epävarmuus iskee

Vaikka Annella on omassa piirissään hyväksytty olo, hän myöntää, että yhdessä suhteessa hän on edelleen herkillä: rakkaudessa.

Annella on ollut kolme pitkää suhdetta ja pari ”säätöä”. Suhde, jonka aikana hän sukupuolettomuutensa löysi, oli opettavainen: Anne ymmärsi, että vaikka hänellä ei ole vahvaa sukupuoli-identiteettiä, toisille sillä voi olla hyvin suuri merkitys.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan.

– Kysyin kumppaniltani, tunteeko hän itsensä maskuliiniseksi, ja hän sanoi tuntevansa. Olin ihan, että vau, joku tuntee jotain, mitä minä en.

Juuri toisen vahvuus voi silti luoda epävarmuutta omasta kelpaamisesta: haluaako mieheksi itsensä tunteva kuitenkin itselleen naisellisen naisen?

– Kyllä minua heikkoina hetkinä pelottaa, että uusien kumppaniehdokkaiden mielestä olen jotenkin puutteellinen ja outo sukupuoleni puolesta.

– Tosin varmaan kaikki jossain määrin pelkäävät, etteivät kelpaa kumppanille tai että ovat jotenkin vääränlaisia.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan. Kun on peloissaan suhteen tilasta, voi alkaa miellyttää toista.

– Voin alitajuisesti käyttäytyä ja pukeutua naisellisemmin, jospa se nyt olisi kuitenkin siitä kiinni. Ja sitten inhoan itseäni, kun en ole itselleni rehellinen ja yritän olla jotain, mitä en ole.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista.

Yhtä lailla kuin miehet ovat muutakin kuin miehiä tai naiset naisia, Anne on ”sukupuolettoman tyypin” lisäksi persoona, joka on lapsenomaisen innostunut maailmankaikkeuden synnystä, tykkää kasvattaa parvekkeellaan sitruksia, nörttäillä tietokoneella ja nauraa mustalle huumorille ja itselleen. Muiden muassa.

Sen kaiken Anne haluaa myös kumppanin näkevän.

– Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että minä ja persoonani ovat ne tärkeät asiat. En edes haluaisi kumppaniksi ketään, jolle olisi tärkeää, että identifioidun naiseksi ja käyttäydyn jonkun kaavan mukaisella tavalla. Toki naisiakin on monenlaisia, Anne huomauttaa.

– En näe itseäni vanhempana enkä halua lapsia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolikokemukseni kanssa. Jotkut haluavat lapsia nähdäkseen heidän kasvavan aikuisiksi, minä en. Niin yksinkertaista se on.

Rasti kolmanteen ruutuun

Anne tietää, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on sellainen, ettei moni uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Siksi hän toivoisi, että myös yhteiskunta tunnustaisi, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

– Minulla on Suomessa ihan hyvä olla, mutta kaikki eivät tunne itseään hyväksytyiksi. Kolmas ruutu virallisissa papereissa toisi ihmisarvon kaikille.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista. Miksi esimerkiksi alakoulussa tytöt ja pojat laitetaan eri liikuntatunneille, kun fyysinen koko ja voimat eivät vielä eroa?

– Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan siksi, että maailmaa olisi helpompi käsittää, mutta kaikki eivät mahdu niihin. Sen haluaisin kaikkien tiedostavan.

Anne Liljeström

Syntyi naistenpäivänä 1978 Helsingissä.

Koulutukseltaan tähtitieteilijä, Ursan tiedottaja.

Harrastaa vaateompelua, lenkkeilyä, roolipelejä ja esihistoriaa.

Esiintyy Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttelyssä muun muassa Kallion kirjastossa maaliskuussa.

Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan kun tämän mieli muuttuu annesta vaikka...
Lue kommentti
Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Val kirjoitti: Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan...
Lue kommentti

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.