”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen
”Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan, mutta kaikki eivät mahdu niihin”, tähtitieteilijä Anne Liljeström sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen

Tähtitieteilijä Anne Liljeström määrittelee itsensä sukupuolettomaksi, sillä hän ei tunne olevansa mies eikä nainen.

– Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan.

Keho on aikuisen naisen toimiva keho. On kuukautiset, rinnat, lantio. Nimikin on suomalaisen naisen, Anne. Sama vahvistetaan passissa: nainen hän on.

Monet muut merkit kertovat norminaisesta. Anne pukeutuu välillä 1950-luvun mekkoihin, tukka on yltänyt pisimmillään takapuoleen, ja on entisiä poikaystäviä, jotka ovat kutsuneet häntä tyttöystäväkseen.

Se mitä passissa lukee ei kuitenkaan pidä Annesta paikkansa. Hän ei tunne olevansa nainen. Eikä mies. Hän on transsukupuolinen tai oman määritelmänsä mukaan sukupuoleton.

– Sapettaa ja syö sisältä, jos joku pitää minua osana naisjoukkoa ja heittää, että ”mitäs me tytöt” tai ”sisko hei”. Tiedän, että sellaisella puheella on ihan hyvä naisia voimaannuttava tavoite, mutta minä en ole nainen. Olen ihminen, joku muu kuin mies tai nainen, ja haluaisin ihmisten ymmärtävän, että meitä on muitakin, helsinkiläinen Anne Liljeström, 38, sanoo.

Joksikin muuksi kuin pelkästään mieheksi tai naiseksi itsensä tuntevia on Transtukipisteen arvion mukaan väestöstä puolisen prosenttia, tuoreimpien Länsi-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan jopa neljä prosenttia.

”Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen.”

Transsukupuolisen tunne omasta sukupuolesta ylittää mies–nais-jaottelut, ja kokemus voi olla hyvinkin moninainen. Siinä voi olla molempia virallisia sukupuolia tai jotain aivan muuta, joten ei ole yhtä ja ainoaa kolmatta vaihtoehtoa.

– Joskus yritin miettiä, että olen varmaan 70 prosenttia mies ja 30 prosenttia nainen, mutta sellaiset laskelmat ovat turhia. Voin leikitellä molemmilla maailmoilla, vaikka en ole kumpaakaan. Sitä sukupuolettomuus tarkoittaa minulle, Anne sanoo.

Perhe kasvatti neutraalisti

Annen lapsuus oli ”niin tavallinen kuin Espoossa saattoi olla”. Äiti oli sairaanhoitaja, isä insinööri. Pikkuveli syntyi neljä vuotta Annea myöhemmin.

1970-luvun lopulla sukupuolineutraalista kasvatuksesta ei puhuttu, mutta sellaisen äiti ja isä lapsilleen antoivat. Anne leikki nukeilla, mutta niin leikki pikkuvelikin. Välillä Anne rassasi moottoreita, koska niin rassasi isäkin.

”Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne.”

Annea ei puettu pinkkiin, koska lastenvaatteiden värit olivat ajan mukaisesti sinappia ja ruskeaa. Kun muille tuli pinkki vaihe ala-asteella, Anne rakastui turkoosiin.

Murrosikäkin oli kivutonta aikaa. Anne lähti lukion jälkeen lukemaan tähtitiedettä, ja vasta yliopistossa hänestä alkoi tuntua, ettei hän ole aivan sitä, miltä vaatteiden alla näyttää ja mitä papereissa lukee.

– Ei ollut mitään yhtä suurta herätystä vaan vähitellen hiipinyt tunne, että tuo sana, sukupuoleton, taitaa kuvastaa minua, Anne kuvailee.

– Se oli luontevaa. Olin jo 12-vuotiaasta kuunnellut David Bowieta ja nähnyt hänestä, miten sukupuolella voi leikitellä. Ei ollut siis mitään suurta draamaa tai kriisiä.

Anne luki kaiken, mitä transsukupuolisuudesta löysi. Vuosituhannen vaihteessa sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, kuten nyt. Annekin tunnusteli, onko hän sittenkin mies ja pitäisikö hänen korjata kehoaan.

– Mietin, olisinko onnellisempi, jos tuossa jalkojen välissä olisi eri värkki. Tunsin, että en. Sukupuoli ei ole siellä vaan päässä, enkä tuntenut olevani mieskään.

Jotkut, jotka tuntevat ristiriitaa virallista sukupuoltaan kohtaan, saattavat olla tyytymättömiä kehoonsa. Anne ei.

– Pidän itsestäni näin, paitsi siitä, että lantio levenee koko ajan, Anne naurahtaa.

”Miehen kehossa voisin tulla hakatuksi”

Elämänlaatu parani ja taivas aukesi? Niinhän suuren oivalluksen jälkeisiä olotiloja yleensä kuvataan. Annelle ei käynyt niin, koska myös oivallusprosessi oli hidas.

– Mikään ei muuttunut. Korkeintaan vaatekaappi vähitellen.

Anne alkoi näyttää sisäistä käsitystään rikkomalla sukupuolten rajoja myös ulkoisesti. Vaikka se on estetiikkaa, Annelle ulkonäkö edustaa myös sukupuolista kokemusta. Kun Anne ei pukeudu perusvaatteisiinsa farkkuihin ja t-paitaan, hän saattaa leikitellä miesten vaatteilla ja viiksillä.

”Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.”

– Minulla on hyvä itsetunto, eikä tämä ole asia, jota pyytelisin anteeksi, vaan olen reilusti, mikä olen. En häpeä olla minä.


Anne leikittelee välillä sekä maskuliinisilla että feminiinisillä piirteillä. Kuva: Ville Päivätie

Vanhemmilleen hän kertoi vasta, kun eli jo ystäväpiirissään omana itsenään. Äiti huolestui. Hän ehdotti, josko Anne onkin poikatyttö.

– En ole. Poikatyttö on nainen, joka leikittelee miehisellä maailmalla, enkä minä ole nainen. Tiedän, että kokemustani voi olla vaikea sisäistää, jos ei tunne samoin.

– Sana sukupuoleton oudoksuttaa vähän itseänikin, sillä se viittaa jotenkin seksuaalisuuteen ja siihen, etten olisi kiinnostunut seksistä. Ja kumpikaan ei pidä paikkaansa, Anne parahtaa.

Muille Anne kertoo sukupuoli-identiteetistään tilanteissa, joissa sillä on merkitystä. Työyhteisössä, lääkärissä ja ensitreffeillä on. Työkaverit ovat suhtautuneet aina asiallisesti, samoin poikakaverit, eikä Anne ole kohdannut ennakkoluuloja yhtä lääkärikäyntiä lukuun ottamatta. Lääkäri jäi inttämään, että Annen on pakko olla nainen, koska ”käyttäytyi kuin nainen”. Se loukkasi.

”En itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen.”

Anne huomauttaa, että yksi syy lähes poikkeuksetta asialliseen suhtautumiseen voi olla hänen ulkonäkönsä: se ei herätä mitään huomiota. Moderni nykynainenkin voi pätkäistä hiuksensa, meikata nudesti ja pukeutua herrainvaatteisiin.

– Kun näytän poikamaiselta naiselta, olen muiden silmissä ”hyvä jätkä”, hyvä tyyppi.

– Ajattele tilanne kuitenkin toisinpäin: jos olisin keholtani mies ja haluaisin käyttää naisten vaatteita sukupuolettomuuttani ilmaistakseni, voisin tulla hakatuksi.

Selittely kyllästyttää

”Älä meikkaa mua naiseksi, kun en ole.”

Kyllä niitä kiusallisiakin tilanteita tulee. Anne esiintyy Ylen Prisma Studiossa tähtitieteen asiantuntijana ja joutuu ennen televisiokameroita käymään meikissä ja puvustamossa. Meikkaajat vaihtuvat usein, ja uudelle ihmiselle Anne joutuu aina aloittamaan alusta.

– Ensin tulee hiljaisuus, sitten vähän hymähtelyä, että mitäs nyt. Tilanne voi hyvinkin kääntyä positiiviseksi, mutta en itse jaksaisi joka jumalan kerta selittää, kuka olen. Helpoimmalla pääsen, kun sanon, että tee musta miespuolinen rocktähti.

”Joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi.”

Vaatteiden kanssa on yhtä tukalaa: muiden käsitys Annesta ei tunnu omalta. Hän onkin mieluiten omissa vaatteissaan, joita hän myös ompelee itselleen.

Eniten tilanteissa kiusaa se, että Annen täytyy jotenkin perustella omaa olemassaoloaan ja vääntää se rautalangasta tuntemattomille. Nainen tai mies eivät joudu tekemään samaa päivittäin.

– Kun olen sukupuoleton, joudun perustelemaan esimerkiksi, miksi olen nimeltäni Anne enkä ole vaihtanut nimeäni neutraalimmaksi. Jos vaihtaisin sen vaikkapa Kaarnaksi, joutuisin selittämään taas sitä. Olisin ympäristölle edelleen silti nainen, jolla on vain erikoinen nimi.

Yhtä lailla harmittaa se, että Anne joutuu muistuttamaan identiteetistään myös heitä, joille hän on asiasta jo kertonut. Esimerkiksi äiti puhuttelee Annea vieläkin tyttärenään. Äiti ei tarkoita sillä pahaa, mutta Anne korjaa aina, että hän on lapsi.

– Tällä viikolla ainakin kaksi tyyppiä, joille olen kertonut, on kutsunut minua naiseksi. Tämä tapahtuu täysin hyväntahtoisesti, mutta heidän maailmassaan ei vain ole käsitettä muunsukupuolinen.

– Joku ajattelee nyt, onko se niin iso juttu, jos joku sukupuolittaa väärin, kun minähän näytän naiselta. Entä jos jotain naista aina kutsuttaisiin mieheksi, ja se vain toistuisi ja toistuisi? Uskon, ettei häntä lopulta naurattaisi. En vaadi erityiskohtelua, mutta onko se niin kauhea vaiva opetella muistamaan, että tuo tyyppi ei ole mies tai nainen?

Epävarmuus iskee

Vaikka Annella on omassa piirissään hyväksytty olo, hän myöntää, että yhdessä suhteessa hän on edelleen herkillä: rakkaudessa.

Annella on ollut kolme pitkää suhdetta ja pari ”säätöä”. Suhde, jonka aikana hän sukupuolettomuutensa löysi, oli opettavainen: Anne ymmärsi, että vaikka hänellä ei ole vahvaa sukupuoli-identiteettiä, toisille sillä voi olla hyvin suuri merkitys.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan.

– Kysyin kumppaniltani, tunteeko hän itsensä maskuliiniseksi, ja hän sanoi tuntevansa. Olin ihan, että vau, joku tuntee jotain, mitä minä en.

Juuri toisen vahvuus voi silti luoda epävarmuutta omasta kelpaamisesta: haluaako mieheksi itsensä tunteva kuitenkin itselleen naisellisen naisen?

– Kyllä minua heikkoina hetkinä pelottaa, että uusien kumppaniehdokkaiden mielestä olen jotenkin puutteellinen ja outo sukupuoleni puolesta.

– Tosin varmaan kaikki jossain määrin pelkäävät, etteivät kelpaa kumppanille tai että ovat jotenkin vääränlaisia.

Anne pelkää myös sitä, että epävarmoina hetkinä hän kadottaa itsensä toimimalla itseään vastaan. Kun on peloissaan suhteen tilasta, voi alkaa miellyttää toista.

– Voin alitajuisesti käyttäytyä ja pukeutua naisellisemmin, jospa se nyt olisi kuitenkin siitä kiinni. Ja sitten inhoan itseäni, kun en ole itselleni rehellinen ja yritän olla jotain, mitä en ole.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista.

Yhtä lailla kuin miehet ovat muutakin kuin miehiä tai naiset naisia, Anne on ”sukupuolettoman tyypin” lisäksi persoona, joka on lapsenomaisen innostunut maailmankaikkeuden synnystä, tykkää kasvattaa parvekkeellaan sitruksia, nörttäillä tietokoneella ja nauraa mustalle huumorille ja itselleen. Muiden muassa.

Sen kaiken Anne haluaa myös kumppanin näkevän.

– Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että minä ja persoonani ovat ne tärkeät asiat. En edes haluaisi kumppaniksi ketään, jolle olisi tärkeää, että identifioidun naiseksi ja käyttäydyn jonkun kaavan mukaisella tavalla. Toki naisiakin on monenlaisia, Anne huomauttaa.

– En näe itseäni vanhempana enkä halua lapsia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolikokemukseni kanssa. Jotkut haluavat lapsia nähdäkseen heidän kasvavan aikuisiksi, minä en. Niin yksinkertaista se on.

Rasti kolmanteen ruutuun

Anne tietää, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on sellainen, ettei moni uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Siksi hän toivoisi, että myös yhteiskunta tunnustaisi, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

– Minulla on Suomessa ihan hyvä olla, mutta kaikki eivät tunne itseään hyväksytyiksi. Kolmas ruutu virallisissa papereissa toisi ihmisarvon kaikille.

Ylipäätään ihmisten jaottelu sukupuolen mukaan on Annen mielestä vanhanaikaista. Miksi esimerkiksi alakoulussa tytöt ja pojat laitetaan eri liikuntatunneille, kun fyysinen koko ja voimat eivät vielä eroa?

– Ymmärrän, että ihmisiä ja asioita lokeroidaan siksi, että maailmaa olisi helpompi käsittää, mutta kaikki eivät mahdu niihin. Sen haluaisin kaikkien tiedostavan.

Anne Liljeström

Syntyi naistenpäivänä 1978 Helsingissä.

Koulutukseltaan tähtitieteilijä, Ursan tiedottaja.

Harrastaa vaateompelua, lenkkeilyä, roolipelejä ja esihistoriaa.

Esiintyy Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttelyssä muun muassa Kallion kirjastossa maaliskuussa.

Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan kun tämän mieli muuttuu annesta vaikka...
Lue kommentti
Vierailija

Anne Liljeström ei tunne olevansa nainen eikä mies: ”Sukupuoli ei ole jalkojen välissä, vaan päässä”

Vierailija kirjoitti: Val kirjoitti: Vierailija kirjoitti: Olisiko tuo mielestään liian älykkään turhautuneen mielen tiedostamatonta tai ehkä tiedostettuakin ylemmyydentunnetta ja tarvetta kohottaa itsensä eri tasolle ikään kuin uudeksi ihmislajiksi jos ei nyt yli-ihmiseksi, mutta siihen tyyliin, kun maailma ei enää oikein sellaisenaan riitä...Peloittavaa. Siinä sitä sitten saattaa heteromies olla kauniin henkilön" selässä" saattaakin yhtäkkiä olla homostelemassa tietämättään vasten tahtoaan...
Lue kommentti