”Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä”, Anne sanoo. Kuvat: Jouni Harala
”Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä”, Anne sanoo. Kuvat: Jouni Harala

Anne Kukkohovi ei ole vielä kokonaan ymmärtänyt, että ystävä Teri Niitti on poissa. Parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys oli Annen elämän henkireikä. – Hän tulee vaikuttamaan minuun koko loppuelämäni.

Anne Kukkohovi, 46, muistaa elävästi viimeinen kohtaamisensa ystävänsä, stylisti Teri Niitin, 43, kanssa.

Oli joulunalusruuhka, ja Anne seisoi Jari-veljensä kanssa Stockmannin-tavaratalon sisäänkäynnin kellon alla. Sisarukset odottivat puhelua lääkäriltä saadakseen lisätietoa omaisensa vakavasta sairaudesta. Sattumalta paikalle pelmahti kummankin hyvä ystävä Teri. Keskellä ihmisvilinää ystävät vaihtoivat kuulumisia ja heittivät herjaa. Kuullessaan sisarusten huolesta Teri lohdutti heitä.

– Ihmisten pitäisi nähdä enemmän kuolemaa ja syntymää, sillä ne kuuluvat osaksi elämää. Minä en ainakaan pelkää kuolemaa, Teri sanoi tuolloin.

Viikon kuluttua kohtaamisesta, joulupäivänä, Anne sai tietää, että Teri oli joutunut sairaalaan vakavien sydänongelmien vuoksi. Kun Terin Tuija-sisko soitti tapahtuneesta, Anne oli viettämässä joulua äitinsä luona Vaasassa ja halusi olla tämän edessä reipas. Vasta autossa, matkalla Helsinkiin, hän purskahti itkuun.

– Kotona koko tilanne tuntui epätodelliselta. Kuin sumussa yritin hoitaa työni, Anne kuvailee.

”Minä mietin, miten te voitte jatkaa elämistä, kun Teri on kuollut.”

Pyhien jälkeen hän joutui lähtemään sovitulle työmatkalle Englantiin. Joni-puoliso näki Annen ahdistuksen ja pakkasi vaimonsa matkalaukut, varasi matkaliput ja kertoi, missä Annen pitäisi milloinkin olla. Lontoossa, Edinburghissa ja Manchesterissa Anne astui yleisön eteen itsevarmana ja edustavana. Takahuoneessa hän itki.

Seuraavalla viikolla, 9. tammikuuta, Teri menehtyi.

– Kun Teri kuoli, tuntui että minun aikani pysähtyi. Kaikki ympärillä tulivat ja menivät niin kuin ennenkin, ihmiset matkustivat ja postasivat ruokakuvia. Minä mietin, miten te voitte jatkaa elämistä, kun Teri on kuollut.

Arjen yläpuolella

Järkyttävästä uutisesta on nyt kulunut reilu kuukausi. Anne hypistelee studiossa farkkuliiviä ja naureskelee.

– Tässä pitäisi olla niittejä! Niitit eivät mene koskaan muodista.

Annen hyväntuulisuus ja nauru tarttuvat. Työtilanteissa hän saa pidettyä kyyneleet aisoissa.

Suru menetyksestä tulee aaltoina. Teri ja Anne ehtivät olla ystäviä 20 vuotta ja olivat yhteydessä viikottain.

– Teri edusti minulle vapautta, spontaaniutta, onnellisuutta. Sellaista luonnonlasta ei minulla enää elämässäni ole.

1990-luvulla parikymppinen Anne oli yksi Suomen kysytyimmistä malleista, joka lensi vähän väliä maailmalle kuvauksiin. Teri oli nouseva stylistinimi muotipiireissä, ja hän suunnitteli myöhemmin oman vaatemalliston. Kaksikko teki töitä yhdessä, mutta suhde tiivistyi, kun Annen Miska-poika syntyi. Pikku-Miska tykästyi Teriin niin, että ei halunnut enää isona naimisiin äidin vaan Terin kanssa: Niitti oli hänen mielestään niin hieno sukunimi.

– Ystävyys Terin kanssa liiteli aina arjen yläpuolella. Töitä tehtiin studiovaloissa, näytöslavoilla ja maailmalla, Anne kertoo.

Niin kuin Pariisissa vuonna 2005, kun kaksikko joi italialaisen asiakkaan kuvausten jälkeen liikaa samppanjaa. Lopulta Teri työnsi Tokion-lennolle lähteneen Annen aspiriinipurkin kanssa taksiin.

Seuraavana vuonna New Yorkissa Suvi Koposen ja Helena Christensenin kuvauksien jälkeen Anne ja Teri tanssivat yökerhossa aamuviiteen. Kun Teri lopetti tuolitanssinsa ja lähti Annen seuraksi baaritiskille, dj hihkaisi parin perään ”Don’t go! You are needed on the dancefloor!” eli ”Älä mene! Sinua tarvitaan tanssilattialla!

Nyt Anne on ajatellut painattaa tuon lentäväksi lauseeksi jääneen tokaisun t-paitaan, Terin muistolle.

”Kunhan näyttää hyvältä! Se oli Terin ja minun höpöhöpömotto.”

Vuonna 2009 Kapkaupungissa ystävykset valitsivat terassilla miehiä erään asiakkaan kuvauksiin ja pyysivät parhaimman näköisiä ottamaan paidat pois. Muutama vuosi myöhemmin Huippumalli haussa -ohjelman kuvauksissa Portugalissa Teri pakotti Annen ahtautumaan niin pieneen mekkoon, että tämä meinasi pyörtyä juontoja kuvatessa.

– Kunhan näyttää hyvältä! Se oli Terin ja minun höpöhöpömotto. Hän tunsi kroppani ja makuni tarkalleen ja kommentoi niitä ironiseen sävyyn. Teimme pilaa ja keksimme tarinoita toisistamme. Kukaan muu ei heitä sellaisia juttuja kuin Teri. Hän oli hervottoman hauska, ja huumori yhdisti meitä: Teri näki aina mahdollisuuden isommalle tukalle tai korkeammille koroille.

Kahden vuosikymmenen ajalta muistoja riittäisi loputtomiin. Terin paikkaa ei kukaan pysty korvaamaan.

– Teri oli minulle leikkikaveri, jonka kanssa oli lupa hölmöillä. Kun olin Terin kanssa, pääsin pakoon suorittamista, sellaista pohjalaista vakavuutta ja puurtamista, johon olen aikoinaan kasvanut. Hän oli kuin henkireikä, Anne sanoo ja alkaa kyynelehtiä.

Itkeminen auttaa ikävään.

– Kotona kuuntelen musiikkia, annan ajatusten tulla ja itken, kun siltä tuntuu. Tunnen, kuinka kyyneleet vapauttavat tuskaa. Joni kommentoi viimeksi nähdessään turvonneet silmäni, olenko taas kuunnellut melankolista musiikkia.

 


Anne on huomannut, että suru tulee aaltoina. ”En ajattele ikäviä asioita koko ajan.”

 

Raastava somekohu

Terissä oli myös vakavampi puoli. Hän oli ystävien kesken suorapuheinen ja saattoi kommentoida impulsiivisesti asioita tarkoittamatta loukata. Alkuvuodesta 2016 Teri oli matkalla New Yorkiin parantelemaan sydänsuruja. Lentokoneessa istui lastaan imettävä nainen, josta Teri postasi kuvan Instagramiin. Kun kone laskeutui New Yorkiin, Suomessa velloi somekohu, jossa Teri oli ehditty repiä riekaleiksi. Hän sai jopa tappouhkauksia.

Loanheitto ulottui Terin lisäksi tämän perheeseen, jopa äitiin. Myös Annelle tuli yhteydenottoja. Keskellä yötä joku vaati vieraasta numerosta tulleessa viestissä Annea kommentoimaan kohua. Seuraavana päivänä Anne kirjoitti Facebookissa, että Teri oli tehnyt virheen, mutta Anne rakasti hyvää ystäväänsä siitä huolimatta.

” Somekohun jälkeen Teri oli herkempi ja liikuttui useammin.”

Kohun keskellä Anne asteli Terin kanssa käsi kädessä Kultainen Venla -gaalaan kameroiden eteen.

– Teri otti kohun raskaasti. Hän murehti, etteivät ihmiset pitäisi häntä empaattisena, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Somekohun jälkeen hän oli herkempi ja liikuttui useammin.

Viimeinen elinvuosi oli Terin elämässä poikkeuksellisen luova. Myös siksi hänen äkillinen kuolemansa tuntui Annesta niin järkyttävältä.

– Teri sai aikoinaan nyt edesmenneeltä isältään ohjeen nauttia elämästä. Sen jälkeen hän matkusteli paljon. Hänen oli pakko päästä välillä karkuun Suomen ilmapiiriä. Tunnistan itsessäni saman tarpeen, ja se yhdisti meitä.

Äiti ja poika

Annella riitti viime vuonna muitakin huolia. Keväällä sekä Annen appiukko että hänen kummisetänsä kuolivat. Myös kuluva vuosi vaatii monia järjestelyjä, jotta Anne voi olla sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Vaikka Anne on joutunut kohtaamaan menetyksiä jo lapsena, on jokaisen läheisen kohdalla suru erilaista.

– Jokaisella ihmisellä on erilaisia merkityksiä elämässä. Jokainen menetys on omanlaisensa suru, kun erilainen paikka elämässä on tyhjänä. Tunsin Terin niin hyvin, että tiedän, mitä hän olisi sanonut ja missä hän olisi viihtynyt. Sellaisissa tilanteissa tunnen ikävää.

Viimeksi Anne kaipasi Teriä Tom of Finland -elokuvan ensi-iltahulinassa. Anne tiesi, että ystävä olisi rakastanut sitä: mustaa nahkaa, niittejä, hulluttelua ja kuplivaa ilmapiiriä.

”Jokainen menetys on omanlaisensa suru, kun erilainen paikka elämässä on tyhjänä.”

Terin kuoleman jälkeen Anne on tuntenut tämän läsnäolon usein musiikkia kuunnellessa, kerran jopa suihkussa.

– Olen tuntenut ympärilläni tuttua energiaa, Teri on ollut luonani. En osaa sanoa, uskonko jälleensyntymiseen, mutta uskon energiaan ja siihen, että jotkut ihmiset pystyvät aistimaan korkeamman taajuuden voimia.

Elämässä kohdatut surut ovat muokanneet Annea. Vasta aikuisena terapiassa hän ymmärsi, että on lapsuudesta asti kärsinyt kiltin tytön syndroomasta.

Surujen keskellä Anne onkin halunnut pitää huolta, ettei Miskan pidä olla huolissaan vanhemmistaan vaikka elämä riepottelisikin.

Miska on lahjakas piirtäjä, ja hän kanavoi usein tuntemuksensa paperille. Äidin ja pojan keskustelut yltyvät usein hyvinkin filosofisiksi. Kuolemasta he ovat puhuneet myös David Bowien Lazarus-albumin kautta. Miskasta, taiteilijasielusta, on ollut kiinnostavaa, kuinka Bowie teki kuolemastaan lopulta performanssin.

– Kerran purskahdin erään läheiseni hoitoreissun jälkeen autossa itkemään. Sanoin Miskalle, että minun täytyy vain purkaa tuntojani hetki. Miska otti olkapäästäni kiinni ja sanoi, että tunnen myötätuntoa. Se oli hienosti sanottu. Olin myös helpottunut. Vaikka meillä on ollut Jonin kanssa omat raskaat kantamuksemme, niin emme ole kaataneet niitä pojan niskaan.

Tärkeä vapaus

Perhe on Annelle tärkein tukijoukko surussa, Miska elämän valo. Anne on avoin luonne, ja ystävystyminen on aina ollut hänelle helppoa. Terin lisäksi hänellä on ollut kuitenkin vain kolme tärkeää ystävää, yksi heistä oma veli. Se riittää.

Laaja kaveripiiri on asia erikseen. Heitä on kertynyt eri elämänvaiheista: malliajoilta, mainostoimistosta ja nyt omn kosmetiikkayrityksen pyörittämisestä.

– Vapaus on voimakkain viettini. Jos joku yrittää minua sitoa, vedän jo tuolia taaksepäin. Sellaiset ystävät, jotka ymmärtävät vapauden kaipuutani, ovat pysyneet elämässäni. Olen ihminen, joka haluaa saada kutsuja mutta joka ei halua mennä juhliin. Haluan, että ihminen on lähellä, mutta samalla kaukana. Rakastan olla yksin, enkä pelkää sitä.

Pitkään matkassa pysyneet ystävät eivät vaadi Annelta sitoumuksia ja antavat hänen olla omissa oloissaan. Hyvän ystävän Anne tunnistaa siitä, ettei tämä esitä vaatimuksia.

– Minulla on joukko ihmisiä, joille voin puhua, jos on tarve. Uskon kuitenkin, että kukaan ei voi antaa voimaa tai korjata toista. Voin parhaiten auttaa itse itseäni. Tykkään olla yksin ja osaan parhaiten surra myös yksin.

”Nyt mietin peläten, että onko tämä tässä toviksi vai onko vielä jotain tulossa.”

Surun ja huolen keskellä Anne on päättänyt etsiä apua myös terapiasta. Hän on jo varannut ajan tutulle terapeutille. Terapia auttoi aikoinaan nelikymppistä Annea tekemään itsekkäämpiä ja itselleen lempeämpiä ratkaisuja. Viisi vuotta sitten hän irtisanoutui vakituisesta työstä mainostoimistossa ja jäi miettimään, mikä olisi hänen seuraava juttunsa. Syntyi oma kosmetiikkamerkki, joka on vaatinut Annelta monen vuoden ajan ympäripyöreitä työpäiviä. Kaikki säästöt ja lainat ovat kiinni yrityksessä.

– Mutta sehän on vain rahaa. Minulle sisäiset asiat ovat tärkeämpiä. Työtäni teen sinnikkäästi. Nyt yritys on siinä pisteessä, että ongenkoukku on kiinni saaliin poskessa. En jätä sitä siihen repimään riekaleita vaan vedän kokonaan läpi.

Pakollinen tauko

Kovan työn tuloksena yritys on jo lähellä kansainvälistä läpimurtoa. Suru Teristä ja Annen läheisten traagiset kohtalot ovat pakottaneet hänet panemaan asioita tärkeysjärjestykseen.

– On sellainen olo, että nyt minua on vedetty oikeaa suoraa monta kertaa palleaan. Kuormitus oli kasvanut jo pitkään, ja olin odottanut, mikä katkaisee kamelinselän. Nyt mietin peläten, että onko tämä tässä toviksi vai onko vielä jotain tulossa.

Anne tietää, että hänen on oltava hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, jos aikoo selvitä tästä vuodesta. Siihen hän aikoo löytää aikaa.

– Kun olen oikein vellonut tunteissani, kuulen Terin äänen: No niin Guccihovi, jo riittää!

– Huomaan kääntyneeni hieman sisäänpäin ja teen asioita enemmän niin kuin minä haluan. Se voi olla hyväkin asia. Myös sähläämiseni on vähentynyt. Minun on pysyttävä nyt vahvana, romahtamiseni ei auttaisi ketään.

”Itse haluan tällaisessa tilanteessa vain piikin takapuoleen.”

Menetykset ovat saaneet miettimään myös konkreettisesti kuolemaa. Annesta on tullut vahva eutanasian kannattaja, ja hän on tutkinut erilaisia hoitotahtoja.

– Siellä on hauskojakin kohtia. ”Haluan juoda aina ruuan kanssa lasin viiniä” -kohdan voisin ainakin raksia. En ymmärrä, miksi syöpää sairastavan ihmisen pitää odottaa niin kauan, että keho alkaa hylkiä ravinteita ja kuihtuu pois. Itse haluan tällaisessa tilanteessa vain piikin takapuoleen.

Ystävät ovat miettineet, miten voisivat kunnioittaa Terin muistoa. Suunnitteilla on ainakin Dinner of love -illallinen. Anne aikoo lävistää myös sydämen puolelle, vasemman korvan sisäpuolelle pienen sydämen.

Anne arvelee, ettei hän ole pystynyt vielä ymmärtämään, että rakas ystävä on kokonaan poissa. Hänen ja Terin viime kesänä kuvatun Vuosia nuoremmaksi -ohjelman jaksot pyörivät nyt televisiossa, mutta niitä Anne ei ole vielä halunnut katsoa. Sen sijaan Anne huomaa välillä selailevansa Terin Instagramia ja Facebookin päivityksiä. Ystävän numero on yhä tallessa kännykän muistissa.

– Jos olen viime aikoina tuntenut, että olen tehnyt jotain väärin tai olen epäsovinnainen, ajattelen Teriä. Hän sanoisi, että anna mennä! Hän tulee vaikuttamaan minuun ja elämänasenteeseeni koko loppuelämäni.

Anne Kukkohovi

Syntynyt 3.10.19070

Asuu Helsingin keskustan läheisyydessä puolisonsa Jonin ja Miska-poikansa, 15, kanssa.

Yksi Suomen tunnetuimmista malleista. Työskennellyt AD:na mainostoimistossa ja useissa tv-tuotannoissa juontajana. Tällä hetkellä hän työskentelee oma Supermood-kosmetiikkamerkin parissa.

Annen juontama Vuosia nuoremmaksi -sarja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.