Anna Eriksson on kaivanut kassalla käsilaukustaan muun muassa alushousut ja vanhan ruisleivän.

Nainen etsii isänsä kaltaista miestä.
Voi etsiä myös vastakohtaa. Omassa puolisossani en keksi mitään samaa kuin isässäni. Jos uskomus on, että kumppanista haetaan jotain vanhemmista tuttua, taidan olla poikkeus säännöstä.

Naisella ei ikinä ole sopivaa päällepantavaa.
Tunnen paljon naisia, joilla on ihan aina kivaa päällepantavaa, mutta itse olen juuri tuo väitteen nainen. Minulla on kamalasti irtovaatteita, jotka eivät sovi yhteen tai pönköttävät väärästä kohtaa.

Nainen on ikuisella laihdutuskuurilla.
Ainakin naisia patistetaan laihduttamaan näin kesällä. En syö hirveitä määriä mutta syön hyvin. En suostu jättämään mitään ruokavaliostani vain kilojen takia. Meidän pitäisi irtautua ajattelusta, että parhaat mitat ovat 40 kiloa ja DD-kuppi.

Nainen inhoaa formulakisoja.
Onko se urheilua, kun alamittaiset miehet ajavat autoa? Minua ei kiinnosta mikään laji, enkä katso urheilua tv:stä. Liikunkin vain väkisin, jotten mene ihan rapakuntoon.
 
Naisella on luontainen hoivavietti.
Ei kai paapomisessa mitään pahaa ole, itsekin passaan ihan mielelläni. Ärsyttävämpi on nainen, joka paapoo ja valittaa siitä, vaikka on itse totuttanut miehensä sellaiseen kohteluun.

Timantit ovat naisen parhaita ystäviä.
En välitä timanteista, minua ei kiinnosta mammona. En odota mieheltäni lahjoja – tärkeämpää on osoittaa rakkautta ja ottaa toinen huomioon.

Nainen ei löydä käsilaukustaan mitään.
Pitää enemmän kuin paikkansa! Minulla on Muumimamman kassi, josta löytyy mitä ihmeellisimpiä asioita. Kaupan kassalla lompakkoa etsiessäni laukusta on noussut muun muassa alushousut ja viikon vanha ruisleipä. Nykyään mieheni siivoaa käsilaukkuni. Pidän sitä hellyttävänä tapana, mutta ehkä hän vain ei halua joutua kanssani noloon tilanteeseen.

Nainen ei lähde kauppaan meikkaamatta.
Pitää voida lähteä, jos haluaa. Aamurutiineihini kuuluu pieni siistiytyminen, jota ilman päivä ei käynnisty. En puunaa paljon, mutten halua lähteä liikkeelle seinästä reväistynä. Sitä paitsi meillä maalla vieraita voi tupsahtaa ilmoittamatta.

Keittiö on naisen valtakunta, autotalli miehen.
Tunnen monta perhettä, joissa mies vastaa ruuanlaitosta. Meillä minä kokkaan, koska nautin siitä: se on kotitöistä kivoin. Kutsun mielelläni ruokavieraita, etenkin nyt, kun keittiöremppa on valmis.
Sen sijaan autotallissa minua ei näy. En omista autoa ja kortinkin menetin kahdeksan vuotta sitten, kun en ehtinyt liukkaan ajon kurssille. Olin huono kuski mutta ajoin kovaa. Bändiläiset muistelevat yhä, miten kamalaa kyydissäni oli.

Nainen ei halua rehellisiä kommentteja painostaan ja ulkonäöstään.
Totta. En kaipaa niin suurta rehellisyyttä, että pitäisi kertoa, jos näytän kau¬healta. Aiemmin otin enemmän paineita ulkonäöstäni. Esillä olo 18-vuotiaasta asti ei ole antanut kovin hyviä lähtökohtia tasapainoiseen itsensä hyväksymiseen. En tiedä, voiko siinä onnistua koskaan, mutta ainakin olen matkalla kohti sitä.

Nainen tykkää nyyhkyleffoista.

En tykkää leffoista enkä käy elokuva¬teattereissa, koska minun pitää aina päästä pissalle kesken leffan. Mieluummin katson suosikkisarjoja dvd:ltä uudestaan ja uudestaan. Nyt kotoa löytyvät Pokka pitää ja Pitkänjussin majatalo.

Synnytys on naiseuden huipentuma.
Huh, mikä klisee. Lapsen saaminen voi olla onnen huipennus, mutta kyllä nainen on nainen ilman että hänestä on tullut äiti. Itse en pidä lapsia poissuljettuna asiana, mutta toistaiseksi en ole potenut vauvakuumetta.

Nainen hoitaa perheen yhteydet sukuun.
Minä tuppaan unohtamaan joulukortit, mutta onneksi mieheni on sukurakas. Arvostan ihmisiä, jotka ovat yhteydessä parinkymmenen vuoden takaisiin tuttuihin. Itse olen siinä huono. Työssäni olen jatkuvasti ihmisten keskellä, ehkä siksi olen siviilissä vähän epäsosiaalinen.

Nainen nalkuttaa.
Olen varmasti muuten hankala ja minulla on huonot piirteeni, mutta nalkuttamisesta en tykkää eikä minulla ole siihen varaa. En voisi napista väärään paikkaan jätetyistä sukista, sillä jätän itsekin tavaroita hujan hajan.

Nainen osaa olla sopivissa tilanteissa täysin avuton.

Emmekös me suomalaiset naiset ole omatoimisia ja riskejä? Minunkin ensimmäinen lauseeni oli ”Minä itte!” Toki miehet olisivat olleet kätevä apu, kun siirsin suurta hyllykköä tai flyygeliä huoneesta toiseen. Avuttomaksi heittäytymisen taitoa en silti ole opetellut.

Nainen yrittää kouluttaa miehensä sellaiseksi kuin haluaa.
Parisuhteessa osapuolet muuttuvat väkisinkin ja särmät hioutuvat. Ei kai se mitään kouluttamista ole. Mieluummin ajattelen, että nainen on miehen pelastus. Yksin eläessään mies voi muuttua melkoiseksi mulkerssoniksi, jos saa olla loputtomiin itsekäs.

Nainen määrää kodin sisustuksen.
Pitää paikkansa, mutta miehenkin mielipidettä pitää kuunnella. Joskus on vaikea kuvitella karvaista miestä köllimään
sisustuslehtien vaaleanpunaisiin budoaareihin. Meillä suurin osa sisustuksesta on vanhaa, tykkään tehdä kirpparilöytöjä ja kuljettaa vanhoja esineitä kodista toiseen. Se on kelvannut miehellekin.

Nainen ei koskaan voi shoppailla liikaa.
Aiemmin shoppailuni liittyi melankolisen fiiliksen paikkaamiseen: kun ostin jotain kaunista, tuli parempi mieli. Nykyään olen vähentänyt ostamista ja hankin mieluiten käytettyä. Älyttömän vaatteiden shoppailun olen jättänyt ja harkitsen tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.

Nainen ajattelee seksiä vähemmän kuin mies.
Ei pidä niin pätkääkään paikkansa. Uskon, että nainen ajattele seksiä enemmän kuin mies tai ainakin yhtä paljon. Ehkä naisen seksuaalisuus vain ilmenee moninaisemmin.

Naisihanne on yhä pullantuoksuinen äiti.
Pullantuoksuisuus saisi olla suuremmassa suosiossa, silloin naisilla voisi olla helpompaa. Nyt kylmien arvojen kaudella pullantuoksun päälle on tullut paljon muita vaatimuksia. Naisen pitää pysyä ikinuorena suorittajana ja vielä huolehtia miehestään ja perheestä.
Lapsuudessani äitimme oli aina kotona. Se oli ihan luksusta, varsinkin, kun isä oli paljon poissa töiden takia.

Nainen on perso makealle.
Ehkä kuuluisa lohtusuklaan himo selittyy sillä ikuisella laihdutuskuurilla. Itse herkuttelen hyvällä ruualla. En ole se mielikuvien nainen, joka käpertyy sohvan nurkkaan katsomaan Sinkkuelämää ja syömään Ben & Jerry’s -jäätelöä.

Noustakseen johtajaksi naisen on oltava hyvä jätkä.
En tiedä, liittyykö äijäily juuri johtamiseen. Ehkä nainen alkaa heijastella miehistä käytöstä työskennellessään miehisessä porukassa. Useimmat työkaverini ovat miehiä, ja joskus äijäily ärsyttää. Se saa korostamaan omaa naisellisuutta.

Nainen rakastuu aina renttuihin.
Ei, ei, ainakin oma puolisoni on kunnon mies. Tunnen kyllä naisia, jotka rakastuvat renttuihin ja kuvittelevat pelastavansa heidät. Itselläni ei ole sitä geeniä.

Nainen käy teatterissa ja pakottaa miehenkin mukaan.

Tottahan se on, että joskus konsertissa miehet näyttävät eksyneiltä, haukottelevat ja katselevat kelloaan.
Tunnustan olevani epäkulturelli itsekin, ja se harmittaa. En käy teattereissa enkä näyttelyissä, vaikka lukiessani niistä saatan hehkuttaa, miten kiinnostava tuokin juttu olisi kokea. Maalla asuminen tarjoaa hyvän tekosyyn, sieltä ei niin vain lähdetä iltarientoihin.

Janne Katajan ja Ulla-vaimon liitto on päättynyt. 

Juontajana, koomikkona ja näyttelijänä tunnettu Janne Kataja kertoi eilen illalla Instagramissa, että hän ja vaimonsa ovat eronneet. 

”Olemme hyvässä yhteishengessä ja ystävyydessä todenneet vaimoni kanssa, että meidän ihmissuhteemme toimii parhaiten kun emme jaa jokapäiväistä arkeamme”, hän perustelee. 

Janne Kataja ja hänen Ulla-vaimonsa ehtivät Ilta-Sanomien mukaan olla yhdessä liki kymmenen vuotta. Heillä on kaksi kouluikäistä lasta. 

Kuten monessa muussakin viimeaikaisessa eroilmoituksessa, myös Jannen päivityksessä korostetaan ystävyyttä ja perhe-elämän jatkuvuutta:

”Olemme päättäneet erota ja jatkaa hyvinä ystävinä, sekä tasavertaisina lastemme kasvattajina tätä meidän perhe-elämäämme.”

Janne paljastaa Instagram-postauksessaan, että perhe on jo jonkin aikaa elänyt kahdessa kodissa. 

Viime marraskuussa Janne kertoi Me Naisille, ettei parisuhteelle ole jäänyt ylettömästi aikaa monenlaisten töiden pyörityksessä.

– Rehellisesti sanoen hoidan parisuhdettani ajoittain valitettavan huonosti. Paras tapa hemmotella kumppania on mahdollisimman seesteinen ja onnellinen arki. Nykyisillä aikatauluillani en ole onnistuneen arjen tae, hän sanoi. 

Toisaalta hän tuumi, että joidenkin rakkaustarinoiden kuuluukin päättyä.

– Olen hyvin kompleksinen ihminen. Joskus on supervaikea olla varma, rakastanko minä. Sen tiedän, että omia lapsia pystyn rakastamaan. Väsyneenä ja kiukkuisena toisen ihmisen eleet ja tavat ottavat päähän. Silloin mietin, että vika on itsessäni, ja kykyni rakastaa on rajoittunut, hän pohti.

Alma lähti Mielenterveysseuran Mielinauha-keräyksen keulakuvaksi, koska tietää omasta kokemuksesta, miten tärkeää on pitää huolta jaksamisestaan. – Onneksi mulla on hyvä rakkauselämä, hyviä frendejä ja hyvät vanhemmat.

Viime itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa Almalla oli niin paljon vientiä, että hän ei ehtinyt missään vaiheessa iltaa buffet-pöytään, ja booliakin tuli juotua vain puoli lasia. Se oli tietoinen valinta: paitsi että Linnan muut vieraat tahtoivat ottaa selfieitä maailmankuulun pop-tähden kanssa ja mediat varata omat haastatteluaikansa, Alma itse oli päättänyt jo ennen juhlaa, että haluaa tavata eri yhtei­söjen edustajia sekä ihailemansa Tarja Halosen.

Ilta sujui suunnitelmien mukaan: Linnan juhlista sai alkunsa yhteistyö Suomen Mielenterveysseuran kanssa, ja sen tuloksena Alma Miettinen, 22, on nyt Mielinauha-kampanjan keulakuva. Kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja nuorten mielenterveystyölle.

– Olen kyllästynyt siihen, että seurataan vain, kuka on Spotifyn ykkönen. Kaikkien meidän pitäisi tehdä enemmän. Meillä artisteilla on paljon valtaa ja näkyvyyttä, jota meidän pitäisi tajuta käyttää, useissa maissa Spotifyn kärjessä ollut tähti sanoo.

Nuorten mielenterveys on Almalle tärkeä teema. Itä-Helsingissä kasvaneen Alman lähipiirissä on ollut paljon mielenterveyden ongelmia.

”Jengin pitäisi uskaltaa hakea apua.”

– Masennusta, syömishäiriötä, vaikka mitä, kaikki ovat olleet aika pahoinvoivia. Frendini ovat Vuosaaresta, entisiä lähiöskidejä, siellä on nähnyt ihan kaikkea, Alma kertoo.

Hän ei ole säästynyt ongelmilta itsekään.

– Jokainen ihminen, mies, nainen, lapsi, voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin. Jengin pitäisi uskaltaa hakea apua.

Samaan pyrkii myös Mielinauha-kampanja – vähentämään mielenterveyden häiriöihin liittyvää häpeää ja keräämään varoja matalan kynnyksen kriisiavulle, kuten nuorten Sekaisin-chatille.

Vakavan sairauden varjossa

Alma miettii, että lapsuuden tapahtumat selittävät paljon sitä, miten hänestä kasvoi sellainen kuin hän nyt on.

Kun Alma ja hänen kaksossiskonsa Anna syntyivät, heidän äitinsä oli 48-vuotias ja isä 17 vuotta nuorempi.

Isällä todettiin MS-tauti, kun tytöt olivat 4-vuotiaita. Parissa vuodessa isä joutui pyörätuoliin. Vaatesuunnittelijana toiminut äiti sairastui myöhemmin reumaan. Alma ajattelee, että vanhempien sairastuminen jätti häneen pysyvät jäljet.

– Kun 4-vuotias näkee, miten isä kaatuu, eihän se ymmärrä sitä, vaan pelästyy, että isä kuolee. On pitänyt oikeasti treenata, että pystyy luottamaan itseensä, ja edelleen pitää, Alma kertoo.

– Kun meitä oli Annan kanssa kaksi, niin me tukeuduttiin toisiimme ja otimme toisistamme sen turvan.

Vanhempien sairastuminen aiheutti Almassa myöhemmin pelkoja siitä, että hän sairastuu itsekin johonkin vakavaan tautiin, vaikka epilepsiaan. Musiikki auttoi hallitsemaan pelkoja.

– Lauloin, kun vaikka jännitti kävellä koulusta himaan pimeällä. Lauloin aina, kun mulla oli jokin ääripäätunne. Jos pelkäsin, lauloin yksin, tai jos oli ihan sairaan hyvä fiilis, saatoin mennä äidin luo olohuoneeseen ja ruveta laulamaan.

Nelosluokalle mennessään Alma ja Anna vaihtoivat koulua Vuosaaren ala-asteelle. Samana vuonna energinen ja puhelias Alma sai hymypatsaan – samalla alkoi myös koulukiusaaminen.

– Yksi poika vain yhtäkkiä päätti, että en olekaan hyvä tyyppi ja sai kaikki muut puolelleen. Se oli tosi kova paikka. Sitä poikaa kai häiritsi se, että olimme tulleet Annan kanssa siihen kaveriporukkaan ja olimme vielä tyttöjä. Jos olisimme olleet poikia, en usko, että sitä olisi tapahtunut, Alma miettii.

Kiusaaminen ilmeni lähinnä syrjimisenä ja ulkopuolelle jättämisenä. Sitä jatkui ala-asteen loppuun saakka.

– Uskon, että olin siinä vaiheessa tosi masentunut, vaikka sitä ei koskaan diagnosoitu. Koin jo silloin, että koulukiusaamista hoidetaan ihan päin helvettiä. Tai sitä ei ylipäänsä hoideta.

"Jokainen ihminen voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin."
"Jokainen ihminen voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin."

Kiusaaminen loppui vasta yläasteella, kun Alma ja Anna menivät Tehtaanpuistoon taideilmaisuluokalle. Siellä oli samanhenkisiä ihmisiä, jotka hyväksyivät Alman sellaisena kuin tämä oli. Ensimmäiset puoli vuotta Alma pelkäsi silti, että entiset luokkalaiset tulevat ja ”sotkevat kaiken”.

– Monet ovat tulleet myöhemmin Helsingin yössä pyytämään anteeksi. On ollut vaikea antaa. Kaikki sanovat, ettei saa olla katkera, mutta on ihan helvetin vaikeaa olla olematta. Toisaalta sillä katkeruudella jaksan vääntää tässä työssä viimeisetkin pisarat. Ajattelen, että haluan näyttää niille tyypeille. Ne eivät saaneet mua ihan täysin alas.

Koulukiusaaminen oli merkittävä syy siihen, että Almalle kehittyi myöhemmin paniikkihäiriö.

– Jonkun koulusta olisi pitänyt laittaa minut puhumaan vaikka koulupsykologin kanssa, mutta kukaan ei ikinä edes miettinyt, että hei pitäisikö. Äiti yritti kyllä jossakin vaiheessa. Koulusta on jäänyt kaiken sen jälkeen ahdistavat muistot. Ahdistaa se laitosmaisuus ja lajittelu cooleihin ja ei-cooleihin tyyppeihin, Alma sanoo.

Peloista, perheestä ja rakkaudesta

Juuri nyt Alma ei käy terapiassa, mutta toivoisi, että kaikilla olisi matalampi kynnys hakea apua ongelmiinsa. Siihen viittaa myös Mielinauha-kampanjan tunnuslause, jonka Alma on vihreään solmukkeeseen tekstannut: Olet tärkeä.

– Jos kelaat, ettet ole tärkeä, ajattelet samalla, että sinulla ei ole oikeutta hakea apua. Mutta jokaisella on. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä sitä, ettei saa apua ja hoitoa.

"Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena."
"Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena."

Kun Almalla nuorempana tuli paniikkikohtauksia, hänkin ajatteli hakevansa apua terapiasta. Mutta Kelan hakemuskaavake lannisti: terapian ehto olisi ollut, että hakija ei olisi kyennyt töihin – tai niin Alma sen ainakin tulkitsi. Ja koska hän kävi töissä ja oli työkykyinen, hän ei lähtenyt edes yrittämään.

Paniikkikohtauksia ei ole tullut pitkään aikaan, mutta livelähetykset ovat Almalle edelleen pahoja paikkoja. Enää hän ei pelkää sitä, mitä puhuu, vaan sitä, että lähetyksestä ei pääse minnekään, jos tulee sellainen olo, että olisi pakko lähteä. Isoilla lavoilla ja levy-yhtiön tapaamisissa Alma on nykyään niin kotonaan kuin niissä voi olla.

Sen sijaan hän pelkää nyt sitä, että jää joskus ihan yksin. Ja sitä, että mielenterveys alkaa järkkyä.

– Pienempänä pelkäsin enemmän fyysisiä sairauksia, nyt sitä, että mieli ei kestä – että tulen hulluksi. Että menen niin kovaa, että sairastun psykoosiin.

Almalla on takanaan vaikeitakin kokemuksia, mutta toisaalta vahva turvaverkko, joka kannattelee. Yksi vahvimmista on perhe: voimakastahtoinen, itsekin luova ja nuoruudessaan kapinallinen äiti sekä herkkä isä. Ja sisko, joka tietää heti, miltä toisesta tuntuu.

– Me ollaan Annan kanssa mokailtu ja tehty välillä laittomuuksiakin. Muutamankin kerran vaikka varastettu iskän sähköpyörätuoli kouluun ja ajettu sillä koulun käytävillä. Vaikka vanhemmat ovat tietysti olleet huolissaan ja kieltäneet, niin ne ovat aina hyväksyneet meidät sellaisina kuin me ollaan.

Alma tunnistaa itsessään selviä piirteitä sekä isästään että äidistään. Äidiltä tulee vahva tahto, tarve pitää oma päänsä ja tyylinsä, isältä herkkyys havainnoida maailmaa ja tunnistaa viboja ja vivahteita. Siitä kombinaatiosta syntyy taito ajatella luovasti ja kirjoittaa biisejä.

– Iskä on enemmän jännittäjä, semmoinen ujo poika, pelkurityyppi, vähän niin kuin minäkin aina välillä, Alma sanoo ja naurahtaa.

”Olisi varmaan hirveintä olla sellainen tyypillinen naisellinen nainen tässä maailmassa.”

Almalta kysytään usein, ottaako hän paineita ulko­näöstään tai onko häntä yritetty maailmalla muuttaa toisenlaiseksi.

– No en vittu ota! Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena. Olisi varmaan hirveintä olla sellainen tyypillinen naisellinen nainen tässä maailmassa. Se olisi varmaan hirvein rooli, mikä tässä maailmassa on. Olen onnekas, että en ole sellainen, Alma miettii ja kertoo iloitsevansa siitä, että naisilla on nyt selvästi vallankumous käynnissä ja että erilaisia naiseuden malleja on alettu vähitellen hyväksyä.

Onnekas hän on myös monessa muussa mielessä.

– Mulla on hyvä rakkauselämä, hyviä frendejä, hyvät vanhemmat, vähän rahaa ja olen vain yksinkertaisesti tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut.

Alma kertoo perheensä ja ystäviensä lisäksi saavansa tukea myös parisuhteestaan.

– Totta kai saan tukea, ehdottomasti. Se on tärkeintä, en mä muuten varmaan olisi, se on tosi tärkeätä, Alma hakee sanoja.

– Mitä nyt Seiskassakin sanoin: kaikilla elämänalueilla sujuu ihan hyvin. Parisuhteessa saa tukea, erilaista tukea vielä, hän jatkaa ja viittaa Seiskan juttuun, jossa hänen kerrottiin juhlineen Linnan jatkoilla salaperäisen tummaverikön kanssa.

Tulevaisuudessa, joskus kaukana tulevaisuudessa, Alma näkee itsensä perheellisenä naisena.

– Toivon, että joku päivä minulla on perhe ja omakotitalo ja kissoja ja koiria. Ei varmaan Espoossa, ehkä Vantaalla, sieltä saa samat neliöt halvemmalla. Tai ehkä Vuosaaressa. Mutta siihen menee vähintään kymmenen vuotta. Meidän äiti oli 48-vuotias saadessaan meidät. Olen aina nähnyt, että voisin tulla äidiksi vasta vanhempana.

Ikuinen itähelsinkiläinen

Almalla on nytkin kaulassaan Linnan juhlissa positiivista huomiota kerännyt Suomen Leijona -riipus. Suomi on Almalle tärkeä, erityisesti Itä-Helsinki.

– Tyttö voi lähteä idästä, mutta itä ei tytöstä, Alma sanoo.

Alma ja Anna ovat parhaillaan etsimässä omia asuntoja Helsingistä: Hakaniemestä, Kalliosta tai Sörkasta. Alman vanhemmat asuvat Kalasatamassa, ja Alma ja Anna majailevat toistaiseksi Suomessa ollessaan vanhempiensa luona.

Tosin Alma ehtii olla Suomessa nykyään yleensä vain hetken. Haastattelusta pari päivää taaksepäin hän on käynyt Saksassa hakemassa paikallisen Emma-pystin, enin osa elämästä kuluu Lontoossa, ja jo viikonloppuna hän lähtee kahdeksi viikoksi Los Angelesiin tekemään uutta albumia.

”En halua, että ihmiset kelaa, että nyt tuolla on noussut kusi päähän, koska en koe, että on noussut.”

Kotonaan hän rentoutuu silittelemällä perheen kolmea kissaa. Viikonloppuna hän käy ystävien kanssa juhlimassa ja menee seuraavana päivänä saunaan.

Parhaat ystävät ovat kaikki Itä-Helsingistä ja tuttuja jo lapsuudesta: Karhu, Isla ja Dana. Jokainen heistä on kuunnellut ja auttanut, kun joskus on tuntunut siltä, että pää ei vain kestä. Ja apu on ollut vastavuoroista.

Suomessa Alma tunnetaan nykyään minne tahansa hän meneekin. Neonkeltaisena hohtava tukka ei juuri ole auttanut julkisuudelta piiloutumisessa, hän myöntää. Julkisuus on se puoli työstä, joka on hyväksyttävä, mutta silti se painaa joskus.

– Eniten rasittavat sellaiset ­asiat, joita ei tullut ennen edes ajatelleeksi, hän sanoo ja kertoo esimerkin ystävänsä näytelmän ensi-illasta.

– Pelotti, että siitä tulee Alma-show eikä hänen show’nsa.

Toisen ystävän ylioppilasjuhlissa yhtäkkiä kaikki ottivat selfieitä Alman kanssa eivätkä kuvia sankarista.

– Lähdin sieltä kesken pois, koska hävetti niin. Hävettää tulla mestoille ja ottaa show itselle.

Samaa vaatimattomuutta Almassa on rahankäytön suhteen. Haastatteluun tullessaan hänellä on silmillään Los Angelesista ostetut Versacen vintagelasit – ja yllään kolmen euron Blend-merkin kirpparitoppis. Niitä vintagelasejakin hän vähän häpeilee.

– En kehtaa pitää Suomessa vaikka jotain kalliita kenkiä. En halua, että ihmiset kelaa, että nyt tuolla on noussut kusi päähän, koska en koe, että on noussut.

”Aina on saanut mokata. Silti mut on hyväksytty sellaisena kuin olen.”

Raha on tietenkin myös poistanut paineita, sen Alma myöntää.

– Iskälle ja äidillekin on helpotus, että saan ostettua kämpän itselle ja Annalle. Ja pystyn auttamaan äitiä veloissa ja laskuissa, se on mulle tosi tärkeää.

Varhaisnuoruuden kohellukset ovat takana, ja Almasta saa kuvan ihmisenä, joka huolehtii paljon siitä, miten muut ihmiset ympärillä voivat.

– Se on totta, en halua tuottaa pettymystä läheisille. Se ei haittaa, jos olen vaikka ollut juhlimassa ja vetänyt isomman illan, kunhan vain en ole satuttanut ketään. Pienenäkään laittomuudet eivät hävettäneet, mutta jos äidille tuli paha mieli, se hävetti. Se on ollut koko meidän kasvatuksen pääpointti: ihmisille ja eläimille ei saa olla paha. Ja tärkeintä on ollut, että aina on saanut mokata. Silti mut on hyväksytty sellaisena kuin olen.

Syntynyt 17.1. Kuopiossa, viettänyt lapsuutensa Itä-Helsingissä.

Laulaja-lauluntekijä, joka nousi julkisuuteen Idols-kisasta.

Debyyttisingle Karma kesällä 2016. Maaliskuussa 2018 kuuden kappaleen minialbumi Heavy Rules Mixtape.

Keväällä Amerikan- ja Euroopan-kiertueet ja esiintymisiä Suomessa mm. kesän festareilla.

Mielenterveysseuran Mielinauha-keräyksen keulakuva. Mielinauhan voi ostaa R-kioskilta, Tokmannilta tai apteekista. Keräykseen voi myös lahjoittaa esim. osoitteessa mielinauha.fi.