Angry Birds -pelin kehittäneen Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka haluaa tehdä Angry Birdsistä tulevaisuuden Mikki Hiiren.

Rovio Mobilen neuvotteluhuoneessa Espoossa seinää koristaa jättimäinen lintuhahmo. Pöydällä nököttää kaksi punaista, äkäisen näköistä pehmolintua. Hyllyn päällä seisoo vihreitä possuja, jotka ovat pelissä lintujen vihollisia. Tällä hetkellä Angry Birds -pelillä on jo 350 miljoonaa käyttäjää, mutta sekään ei tunnu enää missään. Seuraava tavoite on saada vihaisille linnuille miljardi fania. Peli on kuitenkin vain yksi aseista maailmanvalloituksessa.

Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka nappaa kainaloonsa suurimman pehmoista. Näiden pörröisten kavereiden ympärille hän aikoo rakentaa yhden maailman suurimmista viihdebrändeistä.

Tämän kaiken Peter sanoo täysin pokkana. Eikä hän ihan turhaan leukojaan louskutakaan. Paitsi että Angry Birds on tällä hetkellä maailman ladatuin peli, se on myös nopeimmin kasvava brändi maailmassa. Vihaisten lintujen hahmot koristavat jo laukkuja, vihkoja, kännykänkuoria ja penaaleja. Tulossa on myös pitkä animaatioelokuva. Suomessa vihaisilta linnuilta ilmestyi juuri munareseptien keittokirja.

– Tällä hetkellä kasvamme nopeammin kuin Facebook, Google, Skype, you name it. Aiomme tehdä Angry Birdsistä pysyvän osan populaarikulttuuria. Vähän niin kuin Disney on tehnyt Mikki Hiirestä tai japanilaiset Hello Kittystä.

Time-lehti listasi tänä vuonna Peterin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Peter ei kehittänyt peliä, mutta Angry Birdsien maailmanmenestys on pitkälti hänen ansiotaan. Tämä huppariin ja tennareihin pukeutunut 43-vuotias espoolainen vastaa peliyhtiön liiketoiminnan kehittämisestä. Miehen käyntikortissa lukee tittelinä Mighty Eagle, mahtava kotka.

– Mulla on mieletön luottamus omiin kykyihini. Kun mä saan jengin uskomaan saman, syntyy positiivinen kierre, eikä meillä oikeasti ole enää mitään rajaa. Voittava joukkue ei ole se, jossa on yksittäiset parhaat pelaajat. Voittaja on se, joka on paras tiimi. Ja meillä on ylivoimainen tiimi, Peter julistaa.

Mikä tämä maailmanvalloittaja on miehiään, ja mistä pohjaton itseluottamus kumpuaa?

– Ehkä se on luonnevika. Ehkä minulla on joku bitti väärinpäin. Mutta ei brändääminen oikeasti niin ihmeellistä ole. Kaikki lähtee lopulta vain massasta erottautumisesta, Peter vastaa.

Peter antaa esimerkin. Kun muut pukeutuvat bisnestilaisuuksissa pukuun, hänellä on aina huppari ja tennarit. Usein huppari on punainen, koska kukaan muu ei pukeudu punaiseen.

Erilainen porilainen

Erottautuminen tuli Peterille tutuksi jo lapsena. Ruotsia äidinkielenään puhunut poika varttui Porissa, jossa suomenruotsalaisia oli vain vähän.

Peterin lapsuudessa Suomi oli vielä melko lailla muusta maailmasta eristäytynyt takapajula. Ei ollut edes McDonaldseja, saati sitten esimerkkejä yrityksistä, jotka olisivat menestyneet kansainvälisesti.

Kesälomilla Peterin perhe kolusi kuitenkin Euroopan maita, ja lukiossa poika vietti vuoden vaihto-oppilaana jenkeissä. Yrittäjähenkisyys tuli kodin perintönä. Isä ja äiti pyörittivät maahantuontifirmaa, jossa Peterkin sai ensimmäisen kosketuksensa työhön.

Peleistä ja niihin liittyvästä bisneksestä Peter muistaa olleensa kiinnostunut aina.

– Olen ollut aina todella kilpailuhenkinen. Myös tarve kyseenalaistaa juttuja on minussa sisäänrakennettuna.

Lukion jälkeen Peter lähti opiskelemaan markkinointia Åbo Akademiin. Peter urakoi ensimmäisenä vuonna kahden vuoden opintoviikot, toisena vuonna loput. Sitten hän lähti kesäksi töihin Hewlett Packardillle Yhdysvaltoihin.

Ennen Angry Birdsiä Roviolla meni kehnosti. Omistajat olivat jo lopettamassa peliyhtiötä, koska mikään ei lyönyt läpi. Joulukuussa 2009 Rovio lanseerasi kuitenkin vielä simppelin mutta koukuttavan pelin, Angry Birdsin.

Peter oli mukana kuvioissa jo kun Rovio perustettiin, mutta täysipäiväisesti hän alkoi työskennellä firmassa vasta vuosi sitten. Ennen kuin Peter lupautui markkinointijohtajaksi, hän vaati muilta osakkailta lupauksen, ettei firmaa saa myydä ensimmäiselle jenkkifirmalle, joka heiluttaa paksua rahatukkoa. Maailmanvalloitus oli tehtävä itse.

Ymmärtäväinen vaimo

Peter on luetellut hengästyttävän listan saavutuksistaan vanhan työnantajansa HP:n leivissä ja maalaillut huimia visioita Rovion tulevaisuudesta, mutta kysymykset elämästä työn ulkopuolella vetävät puheliaan miehen hiljaiseksi.

– Niin. En mä hirveästi ehdi tekemään muuta kuin töitä, mutta se on mulle ihan fine, koska sitten kun tämä alkaa tuntua työltä, täytyy keksiä jotain muuta.

Sen Peteristä saa irti, että kun hän vaihto-oppilasvuoden jälkeen palasi Suomeen, hän sai luokkakaverikseen erään Teijan, josta tuli sittemmin hänen vaimonsa.  Teini-ikäisestä seurustelleella parilla on kaksi lasta, Alex, 8, ja Kia, 6.  Vaimollakin oli oma yritys, mutta hän jäi kotirouvaksi esikoisen synnyttyä. Peter viettää matkoilla noin puolet vuodesta, mutta Teija ja lapset ovat kuulemma tottuneet siihen.

– Joko mulla on tosi ymmärtäväinen vaimo tai sitten pitkän liiton salaisuus on se, etten pyöri kotona häiritsemässä.

Perheen koti on Espoon Nöykkiössä, Peter ajaa Volkswagen Passatilla ja pelaa ehtiessään sählyä kavereiden kanssa. Peterin lempiyhtye on Kemopetrol, johon hän tutustui työkuvioissa. Hän kannattaa edelleen Porin Ässiä. Vanhassa kotikaupungissaan hän käy muutaman kerran vuodessa, jatseilla tai moikkaamassa äitiään. Isä kuoli 2000-luvun alkupuolella.

– Eihän se mukavaa ole, jos vanhempi delaa, mutta musta on turha itkeä asioita, joille mä en voi mitään. Olen peruspositiivinen ihminen, näen aina asioista sen bright siden. Sehän on filosofia Angry Birds -pelissäkin: pelaajat palkitaan onnistumisista, mutta heitä ei rangaista mokista. Se filosofia minullakin on kaikessa, mitä teen.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...