Anette Olzon ymmärtää nyt paremmin Tarja Turusta.
Anette Olzon ymmärtää nyt paremmin Tarja Turusta.

Loma ja etäisyys bändin poikiin ovat auttaneet Nightwishin solistia selviämään stressistä, joka sai hänet romahtamaan marraskuussa.

Lentokentän odotusaulan liukuovet avautuvat harvakseltaan. Helsinki-Vantaalla on hiljaista, eikä harmaa päivä ota alkaakseen, vaikka kello käy iltapäivää.

Laulaja Anette Olzon on tottunut reissaamiseen. Nightwish-yhtyeen uran suurin kiertue on yhä kesken, mutta vuodenvaihteen ympärille porukka sai kolmen kuukauden loman. Maaliskuun 11. päivänä Dark Passion Play -kiertue jatkuu Lontoossa.

Tällä kertaa Anette on jättänyt vaaleanpunaisen ison matkalaukkunsa kotiin ja singahtaa ovista pelkän käsilaukun kanssa. Musta tukka on blondaantunut, ja vastaan tulee uudistunut laulajatar pitkässä hunajanvaaleassa lookissa ja silmälaseissa.

Anette tunnistetaan kaikkialla, mutta uuden tyylin myötä hän on saanut olla yllättävän rauhassa.

– Vanha Anette on back! Edellisen bändini aikaan olin vaalea, ja tämä on lähempänä omaa väriäni kuin se musta. Eräällä tavalla ympyrä on nyt sulkeutunut.

Raikastava riita

Anette hehkuu energiaa, vaikka takaraivossa kuumottaa edellisen Etelä-Amerikan -kiertueen stressi ja romahdus kesken keikan Brasiliassa. Ulkopuoliset spekuloivat mistä se johtui, mutta Anetten mukaan lavalta poistumisen syy oli äänen menetys, jonka aiheutti savukone.

–Toisaalta, jos sama tilanne olisi sattunut puoli vuotta aiemmin, en todellakaan olisi kävellyt lavalta. Brasiliassa purkautuivat myös kiertueella kertynyt stressi ja paha mieli, jota bändissä silloin tunnettiin.

Anetten mukaan ilmapiiri tien päällä oli tulehtunut, eikä hän stressin alla osannut olla yhtä kovanahkainen esiintyjä kuin pojat.

– Kun ihmiset väsyvät toisiinsa, he etääntyvät. Joka ryhmässä tarvitaan joskus sota eikä sitä ollut käyty koko aikana, jonka olin kuulunut bändiin. Mieluummin kävelimme varpaillamme kuin otimme yhteen.

Loppuvuoden kiertueesta puhuminen synnyttää Anettessa kylmiä väreitä, mutta riidan jälkeinen helpotus on sitäkin suurempi.

– Iso riita puhdistaa ilmaa. Kaikki olivat hyvin väsyneitä, mutta asiat saatiin ratkaistua.

Yhtyearkea setviessään Anette päätti muuttaa muutamia käytännön asioita. Hän teki sopimuksen tunnetun manageritoimisto Hagenbyrgin kanssa.

– Päätös oli minulle rankka, sillä en halunnut ongelmia bändin kanssa. Totesin kuitenkin, että näissä asioissa minulla on eri tarpeet kuin pojilla. Tarvitsen esimerkiksi vaatesponsoreita, mikä taas ei kiinnosta muuta bändiä.

Anette tähdentää kuitenkin, että kyse on enemmän käytännön järjestelyjen sujuvuudesta, ei pesäerosta bändiin.

– Ymmärrän nyt paremmin, että Tarja Turusella oli varmasti syy, miksi hän otti oman managerin, ja miksi minä teen niin. Se ei kuitenkaan vaikuta haluuni olla yhtyeessä.

Pojan nimi tatuoitiin jalkaan

Vaihteluntäyteisessä työssä artisteilla on erilaisia tapoja säilyttää olonsa kotoisena. Anettelle yksi konsti oli tatuoida poikansa Sethin nimi oikeaan jalkaansa.

Jo kouluikään ehtinyt poika on Anetten silmäterä. Vaikka työhön kuuluu paljon poissaoloa kotoa, Anette iloitsee pitkistä vapaista arkiaskareissa poikansa kanssa.

– Tietenkin välillä on vaikeaa. Kun olen paljon poissa, poika kyselee, milloin voisi tulla mukaan kiertueelle. Soitamme kotikonnuillani vain harvoin, ja hänellä on koulunsa, joten vierailut jäävät vähiin. Minusta tuntuu kuitenkin hienolta, miten Seth on minusta ylpeä.

Kuluneen puolentoista vuoden aikana Anette on kokenut julkisuuden hemmottelun, mutta myös sen nurjan puolen.

Erityisesti hänen esiintymisvaatteensa ovat saaneet arvostelua. Anettea kommentit eivät kuitenkaan hetkauta. Hän aikoo jatkossakin tukea ruotsalaisia suunnittelijoita ja käyttää heidän tekemiään vaatteita.

Brasilian romahduksen aikaan media taas tarrasi juuri eronneen Anetten perheasioihin. Hänen nykyään entinen aviomiehensä sai vastailla mitä kummallisimpiin puheluihin ja ihmetellä, mistä lehdet olivat keksineet heidän taistelevan poikansa huoltajuudesta.

Nightwish-fanien käytös sen sijaan saa Anettelta kiitosta.

– Fanimme eivät keskustele henkilökohtaisista asioistamme netissä. He ymmärtävät, että kaikilla on joskus huonoja hetkiä.

Anette Olzon, os. Blyckert

- Ruotsin Katrineholmissa 21.6.1971 syntynyt laulaja. Asuu Helsingborgissa ja jakaa poikansa Sethin huoltajuuden ex-miehensä Frederikin kanssa.

- ?Kiinnitettiin 2007 Nightwishin laulajaksi erotetun Tarja Turusen tilalle. Laulanut muun muassa Take Cover -coveryhtyeessä, Gränsland-musikaalissa sekä Alyson Avenue -yhtyeessä.

- Vieraillut myös Brother Firetriben sekä Painin levyillä ja laulanut dueton The Rasmuksen Lauri Ylösen kanssa.

”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin tähtivalmentajana jatkava Anna Puu rauhoittaa tahtiaan jättämällä keikkailun puoleksi vuodeksi.

Laulaja Anna Puu on kuulunut viime vuosina maamme suosituimpiin esiintyjiin. Viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hän onkin kiertänyt bändinsä kanssa Suomea ilman pidempiä taukoja.

Klubikeikkojen, festareiden ja konserttien lisäksi kahteen vuoteen on mahtunut muun muassa yksi kausi Voice of Finlandia sekä Vain elämää, jonka myötä keikkasettiin tuli uusia kappaleita. Koko ajan Anna on myös tehnyt uutta musiikkia.

– Tämä on ollut hulluin kaksi vuotta koskaan. Tuntuu, että en enää edes muista, mikä on tapahtunut missä kuussa ja minä vuonna. Ajantaju on ihan sekaisin, Anna kuvaili Voice of Finlandin seitsemännen kauden lehdistötilaisuudessa.

”Yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen.”

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Anna tekee vuoden viimeisen keikkansa Tavastialla keskiviikkona, ja palaa keikkalavoille seuraavan kerran vasta ensi kesän festareilla.

Näin joulun alla Anna myöntää olevansa väsynyt. Varsinaista lomaa kevät ei kuitenkaan tule olemaan, sillä häntä työllistävät Voice of Finlandin kuvaukset, minkä lisäksi hän tekee uutta musiikkia ja levyä.

– Olen kyllä todella loman tarpeessa. Mutta yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen, Anna suunnittelee.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!