Musiikki kannatteli Jippua vaikeina nuoruusvuosina.  ”Olen kaikesta huolimatta aina jaksanut uskoa, että elämälläni on merkitys.” Kuvat: Jouni Harala
Musiikki kannatteli Jippua vaikeina nuoruusvuosina. ”Olen kaikesta huolimatta aina jaksanut uskoa, että elämälläni on merkitys.” Kuvat: Jouni Harala

Jippu kertoi tänään olevansa toipuva alkoholisti. Hän puhui aiheesta Me Naisten haastattelussa jo vuonna 2009.

”Minulle tuli tuolla autossa itku”, sanoo laulaja Jippu ja tarkistaa, onko meikki levinnyt. Ei ole. Tyylinsä muuttanut, pehmeät villasukat punaisiin verkkosukkiin vaihtanut artisti on liikutuksestaan huolimatta tyrmäävän näköinen. Niin kuin on tarkoittanutkin.

Elämässään rankkoja vaiheita kokenut Jippu ei tällä kertaa itkenyt yksinäisyyttään, turvattomuuttaan, pelkoaan tai häpeäänsä.

–  Itkin, kun ajattelin, miten onnekas olen saadessani tehdä näin ihanaa työtä. Joka kerta kun nousen lavalle, tunnen suurta kiitollisuutta.

Jippu, Meri-Tuuli Elorinne, 24, on viime vuosien persoonallisimpia uusia lauluntekijöitä, jonka kaksi julkaistua levyä ovat puhutelleet kuulijoita kultalevyjen ja Emma-palkinnon verran. 

”Miehiä oli joka sormelle, kaikki itseäni vanhempia.”

Kolmannen, keväällä julkaistavan albumin sanoitukset ovat jo hyvällä mallilla. Idea lauluun saattaa syntyä milloin vain, eikä Jippu koskaan liiku missään ilman kynää ja muistikirjaa. Viimeisimmät tekstit on tallennettu vihkoon, jonka kannessa pariskunta pussaa pariisilaismaisemassa, Eiffel-tornin juurella.

Täytyttyään vihko pääsee lukuisien vuosien varrella kertyneiden muistikirjojen pinoon. Jippu on säilyttänyt päiväkirjojaan lapsuusvuosilta asti, ja niiden kautta hän muistaa hyvin asioita, jotka mieluiten unohtaisi.
Toisaalta juuri noista kokemuksista kumpuaa hänen tekstintekijän laatunsa. Suuri osa ensimmäisen levyn sanoitusten aiheista on kotoisin suoraan omasta vaikeasta menneisyydestä.

– Ei taiteilijalla välttämättä tarvitse olla rankkoja kokemuksia voidakseen kertoa koskettavia tarinoita. Mutta minun lahjakkuuteni syntyy vaikeuksista, joita olen itse käynyt läpi. Minulla on tarve kysyä, kuka minä olen, ja selvittää, mikä minua vaivaa.

Totuuden piilottelua

Jippu oli kuusivuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Ero tuli perheen iltatähdelle yllätyksenä. Jippu muistaa vain hetken, kun valkoinen auto tuli ja haki pois isän ja tämän matkalaukut.

– Sillä hetkellä tajusin, ettei entinen elämä tule koskaan takaisin. Todellisuus tuli rajusti päin. Ero oli suuri, dramaattinen mullistus, joka pirstaloi meidän kaikkien elämän.

Jippu jäi asumaan äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa.Vanhemmat sisarukset asuivat jo omillaan. Isäänsä tyttö tapasi satunnaisesti.

”Kun isä yritti puhua järkeä, sammuin ruokapöydän ääreen.”

Aluksi Jippu kielsi eron merkityksen. Sehän oli arkipäivää: juuri koulunsa aloittaneen tytön luokka oli täynnä erolapsia. Samalla hän yritti suhtautua asioihin pikkuvanhasti – ero oli varmasti vanhempien parhaaksi.

– Mutta uusioperheen haasteet, kiintymyksen rakentaminen uusiin ihmisiin ja omien vanhempien rakkauden mureneminen vaativat voimavaroja, joita kuusivuotiaalla ei ollut, Jippu sanoo.

Eniten voimia vaati kuitenkin isäpuolen alkoholinkäyttö, joka sekoitti perheen arjen. Aluksi Jippu oppi olemaan huomaamaton. Myöhemmin hän tuli näkyväksi tavalla, joka vei pohjalle asti.

– Perhe-elämä oli jatkuvaa juomista ja öykkäröintiä. Jääkaappi oli täynnä viinin jämiä, ja kylpyhuoneessa pulputti huolellisesti villapaidoilla ja pipoilla lämmitetty käymisastia. Kun tulin koulusta kotiin, pelkäsin aina, makaisiko isäpuoli sammuneena eteisen lattialla. Öisin keittiöstä kuului känni-itkua.

Pienen tytön mielessä ristiriita oli valmis, sillä kotona oli myös vahva hengellisyyden ilmapiiri.

– Ulospäin meillä esitettiin perhettä, jolla menee hyvin. Meillä pidettiin seuroja ja sunnuntaisin perhe kävi kirkossa. Todellisuutta piiloteltiin kaikin keinoin.

Kiltin tytön muurit

Kotielämän salailusta tuli normi Jipullekin. Samalla hän oppi elämään huonommuuden, rakkaudettomuuden, häpeän ja turvattomuuden tunteiden kanssa. 

– Alkoholismiin liittyvä perusasia on pelon ilmapiiri. En voinut kasvaa rauhassa enkä turvassa. Häpesin kotiolojamme, ja kodin sairas arki heijastui myös kouluun ja jaksamiseeni. En saanut tarvitsemaani tukea, sillä alkoholistiperheessä kaikki keskittyy alkoholistiin.

Jipun suhde isäpuoleen oli alusta asti huono.

– En voinut sietää isän tilalle tullutta vierasta miestä. En sulattanut sitä, että minun piti tulla hänen kanssaan toimeen. Samalla tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten voinut rakastaa äidille tärkeää ihmistä. Äiti, itse raitis, yritti pitää perhettä kasassa. Vasta aikuisena olen tajunnut, että hän oli yhtä kärsivä kuin minäkin.

Hylätyksi tulemisen pelossa Jippu kuitenkin suojeli perhettään ja oppi kulkemaan tuntosarvet herkkinä. Samalla hän kehitti ympärilleen muurit. 

– Vaikeinta minulle on ollut tunteiden näyttäminen. Ajattelin, että jos suojaan itseni, selviän. Opin olemaan kiltti tyttö, hissun kissun.

Kahdeksanvuotiaana Jippu lähetettiin terapiaan ahdistuksen ja pelkotilojensa vuoksi.

– Olin ylivilkas, yltiösosiaalinen ja dominoiva lapsi, ja muistan itseinhon jo niin varhaisilta vuosilta. Kävin ylikierroksilla. En pystynyt nukkumaan enkä keskittymään. Jouduin tarkkailuluokalle.

Holtiton teini-ikäinen

Yläasteella vuosien kätketty raivo lopulta kulminoitui.

– Olin 12-vuotias, kun vihdoin huusin ääneen: ”haistakaa vittu, nyt loppuu tämä vitun hyshys-elämä”. Sitten heitin television seinään ja hajotin koko talon. Olin vahva ja raivokas, ja siitä alkoi helvetti. Minuuteni oli pirstaleina. Aloin käyttäytyä niin kuin minua kohtaan oli vuosikaudet käyttäydytty. Ajattelin, että kukaan ei enää haavoita minua, mutta olin jo pahasti vaurioitunut.

Jippu alkoi juoda itse, sekoili päivät aseman nurkilla ja nukkui yönsä milloin missäkin. Koulussa hän kävi satunnaisesti, sai väkivaltaisia kohtauksia ja söi eristyksissä opettajien huoneessa. Hetken aikaa hän yritti asua isänsä kanssa.

”Viiltelin itseäni ja haudoin itsemurhaa.”

– Kun isä yritti puhua minulle järkeä, sammuin ruokapöydän ääreen. 

Jipun elämä muuttui entistä itsetuhoisemmaksi.

–  Viiltelin itseäni ja haudoin itsemurhaa. Olin käytökseltäni holtiton. Lapsena olin oppinut pelkäämään miehiä, sillä mies oli minulle uhka. Miehen ikävä oli silti valtava. Jo 13–14-vuotiaana minulle kehittyi voimakkaita, vaikeita miessuhteita. Miehiä oli joka sormelle, kaikki itseäni vanhempia, sillä joka tapauksessa hain heistä turvaa. Mutta ahdistus ei hellittänyt.

Uuteen kotiin

Käänne parempaan tapahtui huostaanoton myötä. Jippu sai kodin kesä-äidikseen kutsumaltaan tutulta ja muutti hänen luokseen Kauniaisiin. Niihin aikoihin hän toteutti myös yhden unelmistaan ja marssi mallitoimistoon, josta hänet napattiinkin kuvauksiin.

– Vuonna 2000 voitin Paparazzin mallikilpailun, jonka kakkoseksi tuli Niina Herala, Jippu kertoo.
Mallitoimistoaika nosti Jipun itsetuntoa. Yhtäkkiä hän pääsi toteuttamaan asioita, joista moni muu vain uneksi.

– Minäkuvani oli vääristynyt. Olin langanlaiha ja pidin itseäni rumana, mutta kameran edessä oleminen loi uskoa, että onnistuessani saisin rakkautta.

Uudessa kodissaan Jippu tunsi olevansa hyväksytty. Hän sai kauniin huoneen ja kauniin joulun.

– Minä olin tottunut kossu ja kinkku -linjaan. Sijaisäitini uskoi minuun ja ymmärsi minua. Sain kiinni elämästä ja nostin keskiarvoni kahdeksaan. Opin kunnioittamaan toisia ihmisiä. Siihen asti minua ei oltu kunnioitettu, enkä minäkään välittänyt kunnioittaa muita.

”Lastenkoti osoittautui lopulta hyväksi paikaksi.”

Kivuliaat kokemukset, traumat, pelot ja surut eivät sittenkään hellittäneet. Jippu saattoi uudessakin elämässään laiminlyödä koulun, sulkeutua päiväkausiksi huoneeseensa lukkojen taakse ja vain maata hiljaa peiton alla. Lopulta psykiatrit ja sosiaaliviranomaiset tulivat siihen tulokseen, että Jipun on parasta siirtyä lastenkotiin.

– Tilanne oli traaginen, mutta lastenkoti osoittautui lopulta hyväksi paikaksi. Rajat olivat tiukat. Mutta me myös matkustimme yhdessä, ja  kesät vietettiin ihanassa kesäpaikassa meren rannalla, jossa käytössämme oli vempeleitä moottoriveneestä lähtien. Päätin, että tässä ympäristössä minä pärjään. Lastenkodissa tein ensimmäisen lauluni.

17-vuotiaana Jippu siirtyi asumaan omilleen Helsinkiin. Hän teki sekalaisia töitä ja kävi joka päivä laulamassa läheisessä karaoke-baarissa. Sieltä hänet löysi Asko Kallonen, ja kohtaaminen johti heti levytyssopimukseen.

Unelmat kannattelivat

Jippu haaveili jo pienenä, että hänestä tulee kuuluisa laulaja. Hän sai taipumuksilleen tukea myös ympäristöltään, joka kannusti häntä jatkamaan harrastuksessaan ja uskomaan lahjakkuuteensa.

– Ilman musiikkia en olisi hengissä. Se kannatteli minua lapsesta asti, lohdutti ja loi uskoa tulevaisuuteen. Olen selviytynyt, sillä en koskaan ole luopunut unelmistani. Olen kaikesta huolimatta aina jaksanut uskoa, että elämälläni on merkitys, eikä ilman helvettiä voi olla taivaskokemusta. Ajattelin, että jos rakkautta on jossakin vähemmän, sitä on jossakin muualla enemmän.

Myös hengellisyys, kirjoittamisen ja puhumisen kyky ovat auttaneet Jippua ja vieneet häntä eteenpäin.

– Paraneminen alkoi, kun aloin tehdä lauluja ja kertoa itsestäni, vaikka pelkäsinkin sitä. Laulaminen ja tulkitseminen ovat yhä väylä  aggressioideni purkamiseen.

Kiitoksen Jippu antaa myös terapialle, joka kuuluu edelleen hänen arkeensa.

– Aloin ymmärtää omia virheitäni. Tajusin, että minun pitää nöyrtyä, hakea apua ja hakea rinnalleni muita ihmisiä, hyviä, terveitä ja rakastavia. Ymmärsin, etten ole mitään yksin vaan yhteydessä toisiin ihmisiin. Silloin löysin myös aidosti uskon, joka on kuulunut elämääni jo lapsesta lähtien.

Oman alkoholinkäyttönsä Jippu lopetti kokonaan 20-vuotiaana.

– En puutu muiden juomiseen, mutta itselleni sopii täydellinen kieltäytyminen.

Ailahtelevainen kumppani

Eniten lapsuudenkokemukset näkyvät yhä hänen ihmissuhteissaan, halussaan olla riippumaton ja kyvyttömyydessään näyttää heikkoutta. 

– Olen varmasti vaikea elämänkumppani, ailahtelevainen, ylitunteellinen ja kohtalokas. Minun ei ole ollut helppoa luottaa ihmisiin eikä ottaa vastaan rakkautta. Toisinaan on yhä vaikea uskoa, että riitän ja olen jollekin korvaamaton.

Viime keväänä Jippu löysi rinnalleen sielunkumppanin, näyttelijä Jussi Lammen, 47. 

”Tiedän myös, mitä on, kun ei ole mitään.”

– Yhteys välillemme syntyi heti. Ensimmäistä kertaa olen ihmisen kanssa, joka jakaa samankaltaiset elämänkokemukset eikä pelkää niitä. Tämä suhde poikkeaa aiemmista suhteistani. Tällä kertaa en ole seurustele siksi, että tarvitsisin miehen, vaan siksi, että haluan. Rakkaus on itsensä ja toisen hyväksymistä sellaisenaan.

Jippu tuhahtaa ikäerokysymykselle. Hän on kumppaniaan 23 vuotta nuorempi.

– Olen unohtanut oman ikäni, ja kysymys onkin elämänkokemuksesta. Isähahmoa en tällä kertaa hae rinnalleni, minulla on jo isä. Asumme omissa asunnoissamme ja keskitymme kumpikin omiin töihimme. Haluan itsenäistyä ja tutustua omaan itseeni. Elän tosi onnellista ajanjaksoa.

Jippu ei vaihtaisi elämästään päivääkään pois. Päinvastoin. Kun hän viimeksi ilmestyneellä albumillaan kysyy ”kuka teki minusta tämän naisen,” hän vastaa nyt:

– Vaikea elämä on tehnyt minusta sen, mikä olen lauluntekijänä ja ihmisenä. Olen nöyrä sen edessä, mitä minulla on, koska tiedän myös, mitä on, kun ei ole mitään. Mikään ei ole itsestään selvää, ja kaiken voi ottaa pois. Mutta oleellista elämässä on, että uskaltaa vaikkei uskaltaisikaan.

Välit perheeseen ovat taas kunnossa, ja Jippu sanoo antaneensa anteeksi kaiken kokemansa

– Päällimmäisenä elämässäni on kiitos. Rankka nuoruus ei vienyt uskoani rakkauteen.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.