Näyttelijä Aku Hirviniemi oli lapsena äärettömän ujo.
Vielä nytkään hän ei tunnustaudu hyväksi tarinankertojaksi.
– Roolin takana on helpompi hölmöillä.

Jos Aku Hirviniemi, 31, olisi suosikkiyhtyeen solisti, hänen bändikaverinsa voisivat suunnitella tulevaa rauhassa. Ei tarvitsisi pelätä, että suosio houkuttaisi tämän valloittamaan estradeja soolona.

Näyttelijänurallaan Aku on kokeillut sitä kerran. Viimevuotinen monologikiertue Melomista oli kyllä kehuttu veto, mutta esittäjälleen yksinäinen kokemus. Aku viihtyy paremmin porukoissa.

Nyt ensi-iltaelokuvassa Luokkakokous Aku todistaa yhteistyön voimaa kavereidensa Jaajo Linnonmaan ja Sami Hedbergin kanssa. Hän luonnehtii kolmikkoaan komedian lauluyhtye Rajattomaksi: jokaisella on oma sävynsä huumorin tekemisessä, mutta parhaimmillaan ne soivat yhteen kauniina stemmana.

Roisi komedia kertoo keski-ikäistyvistä kaveruksista, jotka kriiseilevät lapsettomuuttaan, parisuhteitaan ja sitä, miten elämä ajaa ohi miehistä. Mikään aiheista ei oikein liippaa Akun arkea; kahden lapsen isä pyörittää kotia näyttelijä Niina Lahtisen, 35, kanssa, eikä ikä ahdista.

– Edellisvuodet ovat olleet niin täynnä hässäkkää, ettei tässä ole ehtinyt kriiseillä oikein mistään.

Älä pyydä vitsiä

Ei siitä ole monta päivää, kun makasin hangessa sukkahousuissa ja Anita Hirvoseksi meikattuna. Se oli niitä hetkiä, kun tulee pohdittua ’Miksi?’.

Näyttelijäksi ryhtymiselleni on varmasti monia syitä, joista yksi on ujous. Lapsena olin todella ujo. Kun aloin harrastaa teatteria, huomasin, että roolin takana oli helpompaa hölmöillä. Vieläkin heitän näytellessä juttua suuremmalla energialla kuin omana itsenäni.

Ihailen hyviä tarinankertojia. Itse olen siinä todella surkea. Jos minua yllytetään kertomaan stoori tai vitsi, niin eipä lähde.

Läheiseni tuntevat normaalin, vaisun puoleni, mutta vieraille se voi tulla yllätyksenä. Hiljattain olin katsomassa mökkiä, jonka sukulaiseni aikoi ostaa. Omistajille oli kerrottu tulostani, ja innostuneina he keittivät kahvit ja tarjosivat pullat. Hetken istuttuamme myyjärouva veti sukulaiseni sivummalle ja kysyi, oliko minulla kaikki hyvin, kun vain istuin hiljaa ja tuijotin eteeni. ’Tuollainen vähän autistinen se on aina’, sukulaiseni vastasi.

Rippileirin stara

Ehkä näyttelijäksi päätyminen on myös jonkinlainen narsismin ilmentymä. Esiintyessä saan olla olemassa muille. Olen miellyttämisenhaluinen, ja kun saan toisen nauramaan, se tuntuu hyvältä. Sain siitä ensimmäiset maistiaiset rippileirillä Lohjan Vivamossa. Olin valinnut Viidennen herätysliikkeen rippikoulun, koska kaksi parasta kaveriani halusivat sinne.

Ripari oli erittäin hauska kaksiviikkoinen. Tosin tuohon aikaan olin kotona pysyväistä sorttia, joten ensimmäisiä päiviä leimasi hirveä koti-ikävä. Leirillä tehtiin teatteria ja opiskeltiin uskonsanomaa näytelmien kautta. Teimme puolivallattomia esityksiä, ja minä imitoin rippipappiamme, mikä oli hänestäkin hervotonta. Kun isoset vielä pyysivät lisää, tunsin olevani vähän kuin riparin stara. Se oli hyvä fiilis. Lopulta leiriltä oli jopa ikävä lähteä pois.

Haisevat terveiset pomoille

En ole koskaan suunnitellut uraani. Teen juttuja, jotka tuntuvat hyviltä. Teatterikoulussa moni jo mietti tarkkaan, miten halusi profiloitua näyttelijänä, eikä halunnut ryvettää itseään viihdehölmöilyssä. Minä olin katsonut Pulttiboisit, Tabut ja Velipuolikuut ja ihailin Vesa Vierikkoa, Pirkka-Pekka Peteliusta ja tuota porukkaa. Rakastan sitä röyhkeyttä ja hulluutta, mitä noissa ukkeleissa on edelleen. Unelmani on ollut päästä jatkamaan heidän jalanjäljissään.

Nauru on aina ollut lähellä sydäntäni, ja olen koomisesti virittäytynyt persoona. Kun siihen pakettiin vielä lyödään tällainen pärstä, voiko komedianteolta edes välttyä?

Päädyn usein näyttelemään porukan luuseria. Ehkä minulla on sellaiset piirteet, että sovin nyhverön rooliin. Nytkin Luokkakokous-elokuvassa roolihenkilöni Niklas on kaverikolmikon vässykkä, juuri se sulkeutunut perheenisä, jolle tapahtuu ne kaikkein hirveimmät mokat. Häneen oli helppo samastua.

Vastapainoksi sketsihahmoistani on tullut röyhkeitä ja päällekäyviä. Marja Tyrni, Harjakainen ja nyt Kingi-sarjan Jorma Sterling ovat suorastaan aggressiivisia tyyppejä. Olen ennenkin tehnyt homppelihahmoja, mutta tämä supergay Jorma on räkäisempi ja raivokkaampi kuin muut. Hahmo on Antti Holman ja minun yhteinen luomus, ja Kingin ohjaaja Tuomas Summanen vihaa sitä. Örisevä Jorma ärsyttää häntä niin, että kerran Tuomas jo lupasi vetää minua turpaan.

Hiljattain esitin Jormaa sketsissä, jonka kuvasimme helsinkiläisessä hotellissa. Seisoin hississä teipatuissa kulmakarvoissani ja nahkahousuissa, kun kyytiin sattui salkkumies ryhdikkäässä puvussaan. Hän tunnisti Jorman ja sanoi: ’Tuttu hahmo. Kiitos.’ Kansan syvien rivien arvostus tuntuu tärkeältä.

Alalla asenne onkin sitten vähän toinen. Sanon itsekin tekeväni hömpänpömppää, mutta en sillä, että väheksyisin työtäni. Viimeksi hikeennyin, kun matkaohjelmani Aku & 7 ihmettä ei päässyt edes Venla-äänestykseen. Kerroin haisevat terveiseni muutamalle kanavapomolle. Nyt kaupungilla kai puhutaan, millainen mulkku se Hirviniemi on.

Väitän, etten ole kilpailuhenkinen enkä kaipaa kunniamitaleja, mutta kukapa ei haluaisi olla arvostettu työssään.

Huoli lasten puolesta

En olisi poikasena uskonut, että teen vielä omaa matkailuohjelmaa. Silloin matkustaminen ahdisti; pelkäsin kuolevani, jos lähden kauas kotoa. Olin vakuuttunut, että lentokone putoaisi, minut tapettaisiin tai jotakin kamalaa tapahtuisi.

Aikuisiällä matka-ahdistus on helpottanut. Ehkä siinä auttaa, kun vain lähtee. Olen reissannut paljon lapsuudenystäväni Janne Katajan kanssa, joka on vastakohtani matkaajana. Kun minä vain istuisin rannalla, Janne jo vuokraa skootteria ja päristelee sillä seuraavaan kaupunkiin katsastamaan nähtävyyksiä sekä yökerhoja ja niiden hienoja sisustuksia.

Jostain syystä jännitän yhä matkoja perheen kanssa. Ehkä se on huolta lastemme puolesta. Teemme yhden lomamatkan vuodessa. Viimeksi pakotin perheeni Malediiveille, koska myös Cheek oli käynyt siellä, ja ajattelin, ettei meillä olla huonompia. Kohteessa oli kamalan kuuma, mutta näimme sentään delfiinejä.

Yritän olla mahdollisimman hyvä isä – mitä ikinä siihen sitten kuuluukaan. Käytännössä pohdiskelen vanhemmuutta aika vähän. Lasten seurassa solahdan heidän tasolleen. Olen lapsellinen itsekin; lyön asiat lekkeriksi tai alan kiukutella. Lasten kanssa touhuaminen on parasta mielenhoitoa.

Lapsuudenkodissani saimme siskoni kanssa vapaan kasvatuksen. Oli meillä rajat: mummoja ei saanut hakata eikä seiniä spreijata, mutta niiden rajojen sisällä liikuimme vapaasti. Joskus ajattelen, että koti olisi saanut olla ankarampikin. Että olisi pakotettu luistimet jalkaan ja poika jäälle, eikä annettu vain tuijottaa leffoja kotona.

Isäni sanoi aina, että lapset saavat olla ittensälaisia: ajatella asioista mitä lystäävät ja tehdä omat valintansa elämässään. Samaa toivotan omalle jälkikasvulleni. Ainakaan en tuputa omia valintojani tai suosittele ammattiani. Lasten unelmat vaihtuvat päivittäin, mutta yritän tukea heitä niissä kaikissa.

Jos jostain olen lasteni arjessa huolissani, se on tietotekninen vallankumous, jota ei minun lapsuudessani tunnettu. Nykypäivän lapset ovat kiinni somessa ja peleissä ja vain parin klikkauksen päässä Isisin teloitusvideoista tai hardcore-pornosta. Miten heitä oikein osaisi suojella?

Tiedän, että hyvään vanhemmuuteen kuuluu ainakin läsnäoloa. Minun tapauksessani sitä on välillä huonosti tarjolla, mutta sen verran kristillinen olen, että sunnuntait pyhitän aina perheelle. Jos joku tarjoaa nopeaakin palaveria pyhälle, vastaan, että ei käy.

Perheen kanssa pelaamme pelejä ja käymme usein elokuvissa. Jos mietin, mitä olen viimeksi nähnyt, mieleen tulevat vain Helinäkeijut ja Lentsikat.


Aku on perustyyni luonne. ”Suutun harvoin, mutta tulistuessani päästelen hirveitä sanoja. Silloin kavahdan sanomisiani itsekin.”

Liian itsekäs politiikkaan

Olen asunut koko ikäni Riihimäellä. Ei kai sinne kukaan hullu ulkopuolelta muuttaisikaan. Minä en ole lähtenyt, koska siellä ovat tärkeimmät sosiaaliset kontaktini. Riihimäellä tapasin Niinankin. Kaupungin tekevät tunnelma ja ihmiset, ei järvi sen keskellä. Riihimäellä ei ole edes järveä, mutta viihtyisä maauimala sentään.

Perheemme tunnetaan Riihimäellä erityisesti äitini ansiosta. Hän on työskennellyt iät ja ajat Riihimäen terveyskeskuksessa ja on hirveän taitava työssään. Tiedän, miltä Kristo Salmisesta tuntuu, kun ihmiset kehuvat hänen isäänsä ja lähettävät terveisiä Eskolle, kun se oli niin taitava siinä roolissaan. Samalla tavalla moni tulee selittämään, miten hyvin äitisi taas hoiti tämän ihottuman, kerro terveisiä.

Äitini oli myös iltanäyttelijä Riihimäen teatterissa 1990-luvulla. Hän on taitava laulaja ja esiintyi musikaaleissa ja opereteissa. Vanhempamme veivät meitä usein teatteriin, ja kun pääsimme kulisseihin tapaamaan näyttelijöitä, jännitin niin, etten saanut sanaa suustani.

Teatterissa on samaa mystiikkaa kuin kirkoissa: niissä saavutaan erityiseen tilaan, jossa on erilainen happi kuin muualla. Viihdyn kirkoissa, varsinkin kun ne ovat tyhjillään. Istun vain ja aistin. En ole hengellinen mies, mutta täysin ateistinen katsomus olisi minusta ahdistavaa.

Perheeni on näkynyt Riihimäellä myös paikallispolitiikassa; olen porukastamme ainoa, joka ei ole istunut kaupunginvaltuustossa. Minua kiinnostaa seurata politiikkaa mutta ei vaikuttamiseen asti. Ehkä olen liian itsekäs, etten ole yhteisten asioiden hoitamisen perään. Olen myös sen verran kuriton, etten ymmärrä puoluekuria – minusta pelkkä sanakin on älytön. Nuoruudessani liityin vahingossa Vasemmistonuoriin, mutta en ole koskaan tunnustanut mitään väriä tai puoluetta.

Olen seurannut läheltä siskoni työtä Vasemmistoliiton kansanedustajana. On se vain raskas ja vaativa ala. Minulla ei olisi mitään annettavaa hänen työssään.


Aku on ollut yhdessä Niinansa kanssa koko aikuisikänsä, 16-vuotiaasta asti. Kumpikin koomikko on maan kysytyimpiä näyttelijöitä.

Päähänpistosta bisnekseen

Teen hirveästi töitä. Ongelma on siinä, että minulle tarjotaan aivan liikaa aivan liian kivoja juttuja. On kuitenkin positiivisempi murhe yrittää jarrutella työtahtia kuin miettiä, mistä saisi hommia.

Olen osakkaana neljässä yrityksessä. Niissä noudatan samaa toimintamallia kuin politiikassa: annan älykkäämpien ja osaavampien ratkoa ongelmat. Yleensä ehdin vain kirjoittaa nimeni valtakirjaan.

Osa bisneskuvioista on ollut harkittuja, osaan olen lähtenyt mukaan hetken päähänpistona. Kun Kataja soitti messuilta Seinäjoelta ja kysyi, lähdenkö kimppaan lehmänomistajaksi, ei sitä ehtinyt kauan miettiä. Sittemmin olen perehtynyt alkiobisnekseen ja uskon, että siinä on hyvä tulevaisuuden ala. Ei se meitä vielä ole rikkaiksi tehnyt mutta ehkä jonain päivänä.

Missään muussa ammatissa tuskin tulee naurettua niin paljon kuin näyttelijäntyössä. Tälle alalle päätyy valtavan karismaattisia ja valloittavia persoonia, joiden seurassa on sikahauskaa työskennellä. Siksi kai teen paljon, kun töissä on niin kivaa. On joukossa mulkkujakin, mutta niiden kanssa ei tarvitse operoida.

Kesällä pääsen pitkästä aikaa tekemään teatteria, kun alamme harjoitella Nummisuutareita Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. Olen siitä tohkeissani, sillä Kansallisessa on hyvä henki ja siellä pidetään näyttelijöistä huolta. Odotan tekemisen fiilistä ja sitä, kun nauramme naama hiessä pukuhuonekavereiden kanssa.

Minulle menestys on juuri sitä, että pääsen tekemään erilaisia juttuja ja suuremmalla itsevarmuudella. Nyt kun on tietynlainen status, ideoitani myös kuunnellaan enemmän.

Arjessa menestys ei hirveästi näy. Ajan kyllä isommalla autolla kuin viisi vuotta sitten, mutta pukeudun edelleen kuin pultsari.”

Aku-Heikki Ilmari
Hirviniemi

Näyttelijä, koomikko syntyi 5. 12. 1983 Riihimäellä, missä on asunut koko elämänsä.

Avoliitossa näyttelijä Niina Lahtisen kanssa. Perheeseen kuuluu tyttäret Annikki ja Tuulikki.

Akun sisko on Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen.

Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous-elokuva ensi-illassa 25. 2. Lue leffan arvio sivulta 17. Kingi pyörii MTV3:lla 7. 3. asti. Akun matkaohjelmalle harkitaan jatkoa.

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.