Etäisten vuosien jälkeen Ellen ja Ida Jokikunnas löysivät toisistaan sydänystävät ja maailman parhaan remonttitiimiin.

No miten olis Pirkko Liinamaa?” maskeeraaja Ida Jokikunnas, 31, heittää ehdotuksen siskolleen, juontaja Ellen Jokikunnakselle, 39.

Aamukahvilla mietitään nimiä Ellenin kesäkanoille. Hänen työkaverinsa ovat ehdotelleet Virpi Hämeen-Anttilaa ja Ripsa Papunen-Koskista. Yksi on kuitenkin varmaa: lauman kukko on pöyhkeän esikuvansa mukaan Freddie Mercury. Se on hollantilaista kääpiörotua, kun taas kanat ovat puolet kookkaampia amerikkalaisia plymoutheja.

– Punaisine kaulahelttoineen ne näyttävä ihan kalkkunoilta. Kun näin ensimmäiset kuvat linnuista, olin varma, että Elleniä on huijattu, Ida muistelee.

Ellen on kanoista täpinöissään. Hän kunnosti niille Röykän-kotinsa pihapiiristä reilun kokoisen lampolan tarhoineen, kiikutti sinne orsia, olkia ja herkkuja. Jo ensimmäisen yönsä jälkeen kanat alkoivat munia ja kukko kiekua.

– Nykyisin olen kanafarmari ja ylpeä juntti, Ellen esittäytyy.

– Kukaan ei vain ymmärrä innostustani. Kun selitin Ranskassa taksikuskille kanoistani, hän katsoi kuin jotain kahelia.

Mutta on Ellenillä saman hurahduksen kokeneita lajitovereitakin: Facebookin Munanetti-ryhmässä hänen ensimmäinen munavideonsa sai hetkessä 650 tykkäystä.

Kiusaamismateriaalia

Kun Ellen vuonna 2007 hankki vanhan juna-aseman ja päätti kunnostaa siitä itselleen kodin, ensimmäisenä hän valjasti Idan remonttikaverikseen. Pikkusisko oli jo kokenut remontoija.

– Eikä minulla olisi ollut varaa palkata työmiehiä. Kukaan ei usko, että aseman remontti on lattiasta kattoon meidän kahden tekemä, Ellen sanoo.

Vanhassa rakennuksessa oli kamalasti tekemistä. Ida sadattelee tuhansia katon pinkopahvien alta paljastuneita kannattomia nauloja, jotka hän nyki irti hohtimilla yksi kerrallaan.

– Etkö sä vieläkään ole päässyt yli niistä? Ellen kiusoittelee.

Ennen remonttia Ellen ja Ida eivät olleet koskaan riidelleet keskenään, mutta urakan alussa he olivat varmoja, että jossain vaiheessa toinen tulee tapetuksi.

– Välillä olimme niin väsyneitä ja kipeitä, että pystyimme vain kikattamaan. Naulasimme jalkaamme ja putosimme rakennustelineiltä, mutta kertaakaan emme tapelleet, siskot muistelevat.

– Siinä auttaa, kun pitää Ellenin kylläisenä, Ida tietää.

– Olen ihan hirveä nälkäisenä.

– Mutta sut on helppo pitää säyseänä, kun vain tumppaa lihapiirakan tai kylmän nakin suuhun, Ida virnistää.

Tai sitten siskojen sopuisuus johtuukin siitä, ettei heillä ole keskinäistä riitelyhistoriaa. Kun Ida ehti teini-ikään, kahdeksan vuotta vanhempi Ellen oli jo kaukana kotoa: asui au pairina Sveitsissä tai muutti poikaystävänsä perässä Turkuun, josta työt veivät myöhemmin Helsinkiin. Sisarukset tapasivat lähinnä perhejuhlissa.

”Erot ulkonäössämme olivat parasta mahdollista kiusaamismateriaalia.”

– Se oli sellaista ”moi, mitä kuuluu, ihan hyvää” -olemista. Oikeasti en tiennyt Idan elämästä mitään, Ellen kertoo.

– Ellen oli se cool ja aikuinen isosisko, joka oli aina poissa, Ida muistaa.

Ellen ei tiennyt, että Idaa kiusattiin, kun isosisko nousi missikisoista julkisuuteen. Ida rämpi teinivuosissaan, totutteli kehonsa muutoksiin ja ihaili sivusta, kun sisko edusti upeana maailmalla.

– Se oli ristiriitaista aikaa. Pikkukylässä monilla oli vahvoja mielipiteitä Ellenin menestyksestä. Erot meidän ulkonäössämme olivat parasta mahdollista kiusaamismateriaalia, Ida kuvailee.

Idan vähäinenkin tyttömäisyys vaihtui punk-tyyliksi, synkäksi grungeksi ja lopulta poikamaiseksi pukeutumiseksi.

– Halusin neutralisoida kaiken vertailun välillämme.

Jokainen Ellenin esiintyminen oli kiusaajille kuin bensaa liekkeihin.

– En tiennyt, missä kotona mentiin. Ajattelen myös, etten voi kantaa taakkaa ammatillisista valinnoistani, vaikka perhe kuuleekin niistä, Ellen pohtii.

– Sitä paitsi olimme värikäs rytmiryhmä ja aina pikkupaikkakunnan silmätikkuja, Ida loiventaa.

Ahdas ilmapiiri ajoi Idan opiskelemaan muualle, ensin Hämeenlinnaan ja 17-vuotiaana Turkuun. Ellen houkutteli Idan muuttamaan hänen vanhaan asuntoonsa. Se oli kuin uusi avaus siskojen suhteelle.

– Tutustuimme toisiimme ja ystävystyimme vasta silloin aikuisina.

”Oli siistiä huomata, miten hyvin viihdyimme yhdessä. Että Ida olikin niin hauska tyyppi.”

Ellen muistaa vieläkin, miltä välien lähentyminen tuntui.

– Oli siistiä huomata, miten hyvin viihdyimme yhdessä. Että Ida olikin niin hauska tyyppi, parasta kaveriainesta ja kaiken päälle vielä siskoni. Se tuntui jotenkin tosi hienolta oivallukselta.

 


Ida ja Ellen ovat remontoineet Ellenin kodin alusta asti itse. Vasta vuosien myöhemmin Ellen tajusi, miksi rakastui vanhaan asemaan. ”Röykkä muistutti lapsuuteni rakkaimmasta paikasta. Teen yhä pyhiinvaelluksia lapsuudenkotiini ja vollotan sen pihapiirissä.”

 

Räiskyjä ja sovittelija

Ellen syntyi vuosi isoveljensä jälkeen, kun nuori perhe asui Janakkalassa, Mallinkaisten vanhassa koulussa. Idan syntyessä perhe oli jo muuttanut Turenkiin, ja tyttöjen välissä oli syntynyt toinen veli lisää.

– Me muut synnyimme suomalaiseen tyyliin Kekkosen näköisinä, kaljuina ja värittöminä, mutta Ida oli maailman suloisin vauva. Hänellä oli paksu, musta tukka ja tumma pigmentti, Ellen muistaa elävästi.

– Hän oli myös superkiltti. Kun minä tappelin veljien kanssa pesäpallomailoilla, Ida pilasi riitamme tepastelemalla paikalle päivänkakkara kädessä ja halausta vaatien.

Ellen keksi siskolleen nimenkin. Tosin virallisiin papereihin kirjattiin lyhyesti vain Ida, mutta perhe käyttää yhä litaniaa Ida Linda Lotta Matleena Jokikunnas.

– Varsinkin, jos olen tehnyt jotain pahaa, Ida käkättää.

Niitä tilanteita tulee harvoin, sillä Idan rooliksi jäi olla perheen sovittelija. Jos sisarusten välille tulee erimielisyyttä, Ida setvii ja sopii. Jos jollain on sydänsuruja, Ida kuuntelee ja tukee.

– Meillä ollaan temperamenttisia, ja törmäyksiä tapahtuu usein. Niissä tilanteissa kaikki kaatavat murheensa Idan niskaan, Ellen kuvailee.

Joskus Ida kokee roolinsa rankaksi, varsinkin kun muiden konfliktien setviminen vie aikaa omasta arjesta.

– Minulla on kuitenkin pakonomainen tarve selvittää asiat. Usein jään märehtimään muiden huolia.

Omat murheensa Ida pitää sisällään.

– Ida on simpukka. On ihan hirveä duuni saada hänet puhumaan, Ellen katsoo siskoaan.

– Simpukassa on hyviä piirteitä, kuten sataprosenttinen luotettavuus. Ida ei ikinä lavertele muiden asioita eteenpäin. Mutta joskus mietin, miten hän jaksaa.

Idan mielestä kehitys on jo käynnissä.

– Avaudun jo enemmän. Odota vain, viiden vuoden kuluttua et jaksa vastata soittoihini, kun ajattelet, että taas se Ida tilittää asioitaan.

Kahvipöydässä soi taas siskosten käheä nauru.

Oppi rahan arvosta

Lapsuudenkodissa opittiin tekemään kaikkea itse. Ida on 12-vuotiaasta leikannut perheensä hiukset ja tekee niin edelleen. Siskot tienasivat taskurahaa puutarhoilla, lapsia hoitamassa, siivoojina.

Isossa perheessä arki oli tiukkaa.

– Jos halusi omaa rahaa, piti mennä töihin. Aamuisin kuurasin räkälöiden ja kauppojen lattioita ja koulumatkalla laskin, montako aamua pitää vielä tehdä, että saan uudet farkut, Ellen kertaa.

– Teininä oivalsin, etteivät kaikkien lapset käykään juurikaspelloilla kitkemässä. Joskus se korpesi, mutta aikuisena olen ollut kiitollinen työtä arvostavasta kasvatuksestamme.

Ellenin ura vei televisioon, radioon ja juontamisen ammattilaiseksi.

– Urani on aina humpsahtanut eteenpäin. En oikein vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Haluaisin opiskella puusepäksi, mutta taloni pitäminen vaatii tiivistä töissä käymistä.

Ida opiskeli ravintola-alaa ja pestattiin ravintolapäälliköksi vain 18-vuotiaana.

– Jo silloin CV:ni oli ihan älytön. Vuotta myöhemmin, 19-vuotiaana, aloitin kaiken alusta.

Ida muutti Helsinkiin töihin vaateliikkeisiin, teki töitä aamusta iltaan ja opiskeli visualistiksi. Työt laajenivat puvustuksiin ja stailauksiin.

Vuonna 2006 Ida ryhtyi kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

– Siihen aikaan stylistejä ei juuri ollut. Vanhemmat vähän nostelivat kulmiaan.

Mutta Ida pärjäsi, niin kuin aina. Pitkäjänteisellä suunnittelijalla oli periaate: tavoitteet eivät toteudu heti.

– Kaiken eteen pitää tehdä pitkään töitä ennen kuin asiat palkitsevat, Ida sanoo.

Jotain vähän nitisevää

Asenteessa näkyy siskojen suurin ero. Siinä missä Ellenin elämässä asiat tapahtuvat tsädäm, Idan ratkaisut syntyvät pitkän suunnittelun tuloksina.

– Minä olen impulsiivinen idiootti ja huithapeli, Ida on harkitseva järjen ääni, Ellen luonnehtii.

Niin kuin nämä talokaupat: Ellen löysi Röykkänsä sunnuntai-Hesarin pikku­ilmoituksesta ja oli yhtäkkiä elämänkestoisen taloprojektin omistaja.

Ida etsi sitä oikeaa neljä vuotta.

– Se oli pitkä aika laahata asuntonäytöissä joka viikko. Olin päättänyt ostaa vasta, kun tulisi vahva tunne oikeasta.

Ellen kuvailee Idan taloa mielenvikaiseksi, niin ihana se on. Ja vain kymmenen minuutin päässä Röykästä.

Tilan nimi on Kulkula, kenties siksi, että kiinteistö toimi sodan aikana kulkutautisairaalana. Tosin Ellen kutsuu sitä Käymäläksi, koska käy siellä niin usein.

Nuorina siskoilla oli kiire kaupunkilaisiksi, mutta nyt kumpikin on vanhan maalaistalon emäntä. Ida sanoo kummankin rakastavan jotain vähän nitisevää. Ellenin mukaan junttius ei lähde ihmisestä.

– Tajusin vasta vuosia Röykän löydyttyä, että olin alitajuntaisesti rakastunut siihen, mikä muistutti lapsuuden rakkaimmasta paikasta. Teen yhä pyhiinvaelluksia lapsuudenkotiini ja vollotan sen pihapiirissä, Ellen tunnustaa.

– Viimeksi lastenhuoneessa oli vielä tapetit, joihin olin pyyhkinyt räkääni, ja tallessa oli pulpettikin, jonka pohjaan olin kaivertanut EL-LEN.

 


 

Suoraa puhetta miehistä

Ida säästi taloaan varten kuusi vuotta. Iso käsiraha oli saatava kasaan.

– Kun tein 18-tuntisia päiviä minuuttiaikataululla, ystävät kommentoivat, että olen sairastunut säästämiseen. Olen työ­narkkari, mutta se on hyvää huumetta.

Ellen on toista mieltä: vaikka hänkään ei tee hommia vasurilla, kalenterissa on aina myös vapaa-aikaa. Joskus Ellen on huolissaan Idan jaksamisesta.

– Viime talvena houkuttelin Idan kanssani lomalle Thaimaahan. Tai no, oikeammin painostin.

Hän oli tehnyt tyypilliset ellenit: ottanut äkkilähdön lämpöön heti, kun säästötilillä oli matkan verran rahaa. Lähtöä edelsi puhelinpommitus Idalle: ”Loma on voimavarojesi kartuttamista, kuin pistäisit rahaa pankkiin. Mieti rikkauksia, joita se antaa mielellesi ja sielullesi.”

– Päästelin hirveitä kliseitä vain, jotta sain Idan löhöämään viereeni.

Ida pähkäili vielä, kun Ellen jo istui koneessa kohti Thaimaata, mutta lähti lopulta. Tosin vain viikoksi, toinenhan olisi ollut sikailua.

”Ellen näkee, jos minua on kohdeltu huonosti.”

Ellen sanoo olevansa hyvä tiimi Idan avopuolison kanssa; yhdessä he ovat saaneet Idan löysäämään tahtiaan.

– Tunnen, että minulla on nyt aikuinen ja tasapainoinen parisuhde, jossa en ainoana huolehdi siitä, että katto pysyy pään päällä. Tämä ihminen on saanut minut irrottamaan töistä ja pistänyt ottamaan aikaa itsellenikin, Ida sanoo.

Miehiä siskot tapaavat kommentoida suoraan. Ellen tunnistaa, jos Ida on yrittänyt liikaa olla sovittelija suhteissaan.

– Ellen näkee, jos minua on kohdeltu huonosti ja sanoo, että nyt riittää.

Siitä siskot ovat kiitollisia, että vanhemmat ovat tukeneet ja antaneet jokaisen tehdä virheensä, vaikka olisivat aavistelleet, että mönkään menee.

– Vanhempamme menivät yhteen 15-vuotiaina, ja heidän suhdettaan kritisoitiin paljon. He päättivät jo varhain, etteivät tekisi samaa omille lapsilleen.

Vanhempiinsa Idalla ja Ellenillä on edelleen läheiset välit. Viimeksi Ellen soitti äidilleen ajaessaan kotiin Idan luota.

– Sanoin, että ruksi seinään, hain juuri Idalta ruusupapuja ja herneenalkuja. Ida puhuu vihdoin kukkaa!

Siinä missä Ellen hurahti puutarhailuun jo vuosia sitten, Ida ottaa vielä ensiaskeliaan istutusten maailmassa. Vielä viime kesänä Ida soitti Ellenille ja hehkutti istuttaneensa kukkia koko kuistin kaiteen mitalta. Ellen kysyi, mitä kukkia sisko oli valinnut. Luurissa tuli hetkeksi hiljaista, kunnes Ida sanoi: ”Tilanne on nyt sellainen, että ne ovat vaaleanpunaisia.”

– Ajoin sitten katsomaan, ja pelargonioitahan ne olivat. Tästä se lähtee! 

Meidän suhteessamme...

on erityistä, ettei meillä ole sisarriitoja. Tulemme hyvin juttuun juuri vaikeissa tilanteissa: matkustaessa ja remonttia tehdessä.

Olen ylpeä Idasta...

aina. Erityisesti hänen luonteenlujuudestaan ja kärsivällisyydestään. Saan usein todeta, vau, tosi erilaista mutta siistiä.

Olen ylpeä Ellenistä...

yleisesti. Erityistä ylpeyttä tunsin, kun Ellen ryhtyi taloprojektiinsa. Se muutti hänen elämäntyylinsä ja vihdoin juurrutti kulkijan johonkin pysyvään.

Merkittävin eromme...

on luonteessa: Ellen on impulsiivinen ja räjähtelijä, Ida pitkään suunnitteluun uskova sovittelija. Ellen on viihdyttäjä, Ida tarkkailija.

Olemme matkustelleet...

yhdessä ainakin Intiassa, Thaimaassa, Kreikassa, Turkissa ja Venäjällä.

Meitä yhdistää…

nostalgisuus ja kotoa peritty suvaitsevaisuus. Meillä on myös vahva moraali. Äiti joskus nauroi, mistä sekin on tullut: 70-luvun hippeinä heitä yllytettiin kokemaan ja elämään. Me olemme parisuhteissamme tarkkoja, ettei toista kohtaan saa tehdä väärin.

Vanhempamme ovat esimerkki…

siinä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Molemmat ovat opiskelleet aikuisina uudet ammatit, äiti suorittanut pari korkeakoulututkintoakin yli nelikymppisenä.

Ystävä

Aikuisina ystävystyneet Ellen ja Ida Jokikunnas: “Näemme, jos toista on kohdeltu huonosti”

Itse muistan kyllä samasta kylästä kotoisin olleeni, että Ida oli suosittu ja isossa kaveriporukassa siihen asti kunnes sisko meni missikisoihin. Sen jälkeen usean kerran itekin todistanu sitä miten sitä kiusattiin ja nimiteltiin. Joten tuo kommentti taitaa olla vääristelty. Varsinkin ku edelleenkin asun samassa kylässä ja nyt jo aikuiset jatkaa hänen haukkumistaan..
Lue kommentti
Vierailija

Aikuisina ystävystyneet Ellen ja Ida Jokikunnas: “Näemme, jos toista on kohdeltu huonosti”

Jännä lukea näin vuosia myöhemmin, että Ida on ollut kiusattu. Oma muistikuvani 90-luvun lopulta oli se, että Ida oli kiusaajien porukassa, vaikka ulospäin näytti siltä, että olisi voinut saada porukan myös lopettamaan kiusaamisen. Idan ystävä-ja kaveripiiri oli iso, pikkukylässä "vaikutusvaltainen". No, teineillä teinien murheet. Osa meistä selvisi, osa ei. Oltaisiinpa silloin voitu antaa haastatteluja.
Lue kommentti

Muusikko ja tutkija Linda Urbanskin isä lähti, kun Linda ja hänen kehitysvammainen sisarensa Sandra olivat pieniä. Siitä saakka Linda on miettinyt, missä menevät rakkauden ja anteeksiannon rajat.

Tutkija ja muusikko Linda Urbanski, 32, viettää tänäkin vuonna joulun kuten aina – äitinsä, tätinsä, isäpuolensa ja pikkusiskonsa Sandran kanssa.

Sandralla on Downin syndrooma. Siskosten välit ovat läheiset.

– Olisin sydämestäni toivonut, että Sandra olisi saanut olla terve. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että hän on elämässäni juuri sellaisena kuin on. Hän on opettanut minulle suvaitsevaisuutta, armollisuutta ja hetkistä nauttimista, Linda kertoo.

Sandran Downin syndrooma todettiin heti synnytyslaitoksella. Vuosi Sandran syntymän jälkeen Lindan isä jätti perheensä. Tuli avioero, isä aloitti tahollaan uuden elämän.

– Isäni ei kestänyt erityislapsen syntymää. Isä oli minulle tosi rakas. Yhtäkkiä häntä ei enää näkynyt. Kaipasin isää hirveästi koko lapsuuteni ajan, Linda sanoo.

”On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään.”

Vuosia myöhemmin, kun Lindan isä oli vakavasti sairas, hän pahoitteli esikoistyttärelleen tapahtunutta.

– Perheen hylkääminen on äärimmäisen julma teko, mutta annoin sen isälle anteeksi. Halusin antaa hänelle rauhan. Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, Linda Urbanski sanoo.

– Maailma ei ole mustavalkoinen. On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään. Anteeksianto on valtavan tärkeää.

Linda Urbanski kertoo, millainen hänen suhteensa pikkusiskoonsa on, millaista oli yhdistää tutkijan ammatti muusikon työhön ja miten Sandra auttaa häntä rentoutumaan Me Naisten uudessa numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Oletko samassa tuloluokassa Kerttu Niskasen, Manuela Boscon vai kenties Jutta Gustafsbergin kanssa?  

0–5 000 euroa tienasivat juontaja Axl Smith, laulaja Petra Gargano ja pyöräilijä Lotta Lepistö.

5 001–10 000 euroa tienasivat malli, yrittäjä Lotta Näkyvä ja hiihtäjä Kerttu Niskanen.

10 001–15 000 euroa tienasivat tanssija Jukka Haapalainen ja kestävyysjuoksija Alisa Vainio.

15 001–20 000 euroa tienasivat malli Kirsi Pyrhönen, laulaja James Nikander, eli Musta Barbaari, ja laulaja Jannika Wirtanen, eli Jannika B.

20 001–25 000 euroa tienasivat entinen alppihiihtäjä Kalle Palander ja räppäri Sini-Maria Makkonen, eli Sini Sabotage.

25 001–30 000 euroa tienasivat Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen ja laulaja Jonna Tervomaa.

Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.
Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.

30 001–35 000 euroa tienasivat ruokakirjailija, bloggaaja Hanna Gullichsen ja lumilautailija Enni Rukajärvi.

35 001–40 000 euroa tienasivat mentalisti Noora Karma ja pikaluistelija Mika Poutala.

40 001–45 000 euroa tienasivat malli ja yrittäjä Janina Fry, juontaja sekä koreografi Marco Bjurström ja laulaja Ilkka Lipsanen, eli Danny.

45 001–50 000 euroa tienasivat juontaja ja muusikko Tapio Huuska, eli Cristal Snow, ja tubettaja Maiju Voutilainen, eli Mansikkka.

50 001–55 000 euroa tienasivat näyttelijä Manuela Bosco ja tubettaja Maria Verho, eli Mariieveronica.

55 001–60 000 euroa tienasivat näyttelijä Pihla Viitala ja muusikko Iiro Rantala.

60 001–65 000 euroa tienasivat yrittäjä Kaarina Kivilahti, mallitoimiston johtaja Laila Snellman sekä yrittäjä, juontaja ja malli Anne Kukkohovi.

Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.
Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.

65 001–70 000 euroa tienasivat näyttelijä Lena Meriläinen ja sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola

70 001–75 000 euroa tienasivat juontaja Anni Hautala ja näyttelijät Antti Holma sekä Antti Luusuaniemi

75 001–80 000 euroa tienasivat juontaja Esko Eerikäinen ja laulaja Saara Aalto.

80 001–85 000 euroa tienasivat näyttelijä Lauri Tilkanen ja bloggaaja Sara Vanninen.

85 001–90 000 euroa tienasivat tanssija, koreografi Jorma Uotinen ja juontajat Jenni Alexandrova ja Kimmo Vehviläinen.

90 001–95 000 euroa tienasivat kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula, kansanedustaja Jani Toivola ja fitness-malli Eevi Teittinen.

95 001–100 000 euroa tienasivat juontaja Jone Nikula ja stand up -koomikko Heli Sutela.

100 001–105 000 euroa tienasivat yrittäjä Jutta Gustafsberg ja radiojuontaja, toimittaja sekä kirjailija Anna Perho.

Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.
Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.

105 001–110 000 euroa tienasivat juontaja Sami Kuronen, näyttelijä Tiina Lymi ja ohjaaja Antti Jokinen.

110 001–115 000 euroa tienasivat yrityskouluttaja Juhani ”Tami” Tamminen ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla.

115 001–120 000 euroa tienasivat koomikko Krisse Salminen, ex-jääkiekkoilija Jere Karalehti, radiojuontaja Juha Perälä ja psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio.

120 001–125 000 euroa tienasivat bloggaaja Natalia Tolmatsova ja laulaja Sanni Kurkisuo.

125 001–130 000 euroa tienasivat muusikko Tuure Kilpeläinen ja näyttelijä Kari Ketonen.

130 001–135 000 euroa tienasivat räppäri, kirjailija Henri Pulkkinen ja näyttelijä Aku Hirviniemi.

135 001–140 000 euroa tienasivat laulaja Thomas Kirjonen, eli Kasmir, ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa.

140 001–145 000 euroa tienasi juontaja Vappu Pimiä.

145 001–150 000 euroa tienasi ohjaaja Aku Louhimies.

150 001–155 000 euroa tienasivat laulajat Toni Wirtanen ja Olli Lindholm sekä juontaja Janne Kataja.

Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.
Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.

155 001–160 000 euroa tienasivat stand up -koomikko Sami Hedberg ja laulaja Maija Vilkkumaa.

160 001–165 000 euroa tienasivat tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola ja laulaja Paula Koivuniemi.

165 001–170 000 euroa tienasi radio- ja tv-juontaja Jari ”Jaajo” Linnonmaa.

170 001–175 000 euroa tienasivat näyttelijä Esko Salminen ja huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

175 001–180 000 euroa tienasivat laulajat Kimmo Laiho, eli Elastinen, ja Jenni Vartiainen sekä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

180 001–185 000 euroa tienasi laulaja Elisa Tiilikainen, eli Elli Haloo.

185 001–190 000 euroa tienasivat tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius.

190 001–195 000 euroa tienasi entinen painija ja olympiavoittaja Jouko Salomäki.

195 001–200 000 euroa tienasivat laulaja Juha Tapio ja juontaja, toimittaja Tuomas Enbuske.

Yli 200 000 euroa tienasivat muiden muassa räppäri Jare Tiihonen (201 411 euroa), eli Cheek, kirjailija Laura Lindstedt (201 590 euroa) ja laulaja Kaija Kokkola, eli Kaija Koo (313 464 euroa).

Tulot perustuvat vuoden 2016 verotietoihin. Lähde: Ilta-Sanomat.