Ikääntyminen on muuttanut Ninan asennetta työhön sen verran, että enää hän ei esiinny täysin alasti.
Ikääntyminen on muuttanut Ninan asennetta työhön sen verran, että enää hän ei esiinny täysin alasti.

Nina Hartleysta, 57, piti tulla kätilö, mutta hänestä tulikin Hollywoodin tunnetuin pornotähti. Paola Suhonen teki dokumentin edelleen työskentelevästä Hartleysta, joka uskoo urallaan edistäneensä naisten oikeuksia.

Kun parikymppinen Marie Louise Hartman 80-luvun alussa opiskeli sairaanhoitajaksi, hän suunnitteli ryhtyvänsä kätilöksi. Feministinä hän ajatteli haluavansa tehdä töitä nimenomaan naisten hyväksi.

Opintojen ohessa Marie Louise tanssi strippiklubilla. Hän ei nähnyt siinä mitään ristiriitaa feminismin kanssa; olihan naisella oikeus ilmaista seksuaalisuuttaan siinä missä miehelläkin. Ja Marie Louise oli jo nuorena ymmärtänyt olevansa paitsi biseksuaali myös ekshibitionisti.

Marie Louise valmistui kyllä sairaanhoitajaksi, mutta kätilöä hänestä ei tullut. Sen sijaan hänestä tuli Nina Hartley, yksi Hollywoodin kuuluisimmista pornotähdistä.

Strippiklubilta elokuviin

– Strippiklubia pidetään naisille vaarallisena paikkana, mutta minulle se oli turvallinen ympäristö paljastella. Kaikkialla muualla poliisi olisi tullut pidättämään minut, Nina, 57, muistelee ja puhkeaa raikuvaan nauruun.

Strippaamisesta Nina siirtyi pornoon, koska halusi harrastaa seksiä sekä naisten että miesten kanssa. Naispartnereita pelkkiin petipuuhiin ei ollut kuitenkaan helppoa löytää. Suhteessa kumppanit taas odottivat Ninalta uskollisuutta.

”Porno tarjosi minulle tilaisuuden toteuttaa seksuaalisuuttani ilman, että minut leimattiin huonoksi ihmiseksi.”

– Nuorena ajauduin aina suhteissani pettämään ja sitten tunsin syyllisyyttä. Porno tarjosi minulle tilaisuuden toteuttaa seksuaalisuuttani ilman, että minut leimattiin huonoksi ihmiseksi.

Ensimmäisestä elokuvasta, Educating Nina, on jo 32 vuotta. Sen jälkeen hän on esiintynyt sadoissa elokuvissa.

– Porno on minusta hauskaa! Feministinä minulle on myös aina ollut tärkeää näyttää, että nainenkin voi haluta seksiä ja nauttia siitä.

Yli kolmekymmentä vuotta kestänyt ura alalla on harvinainen. Toisin kuin usein luullaan, Ninan mukaan aikuisviihteessä riittää kyllä tilausta myös kypsemmille naisille.

– Katsojissakin on paljon varttuneempaa väkeä, eivätkä kaikki todellakaan halua fantasioida tyttäriensä ikäisistä naisista.

Ei kuitenkaan tarvitse olla puumafetissiä innostuakseen Ninasta; monet fanittavat häntä siksi, että hän on alan elävä legenda.

Yksi faneista on Paola Suhonen, joka on ohjannut Ninasta dokumentin. Paola seurasi Ninan elämää kahdeksan vuoden ajan. Poem Portrait of Nina on keskeisessä roolissa vaatesuunnittelijanakin tunnetun taiteilijan joulukuussa avautuvassa näyttelyssä Helsingin Taidehallissa.

– Nina ei vastaa stereotyyppistä käsitystä pornotähdestä, vaan hän on monitahoinen ihminen ja valveutunut intellektuelli, Paola kuvailee.

Feministien hampaissa

Millainen on stereotyyppinen kuva pornotähdestä? Aivoton seksiobjekti? Alistettu uhri?

Näin ainakin ajattelivat monet feministit 80-luvulla Yhdysvalloissa, jossa suhtautuminen pornoon jakoi heidät kahteen leiriin. 80-luvun pornosodiksi kutsuttu keskustelu saa Ninan yhä kiihtymään.

– Vastustajat näkivät miehet elukoina ja naiset uhreina. Se tuntui ristiriitaiselta, kun minusta porno oli vapauttanut minut!

Ninan mielestä pornon sijasta kannattaisikin kritisoida valtavirtaviihdettä, jossa seksuaalisesti aktiiviselle naiselle käy yhä useimmiten kalpaten.

– Nainen voi menettää lapsensa, vapautensa, perheensä, järkensä, rahansa, työnsä, miehensä tai jopa henkensä. Joka tapauksessa häntä täytyy jotenkin tarinassa rankaista. Porno on epätodellista, ylinäyteltyä, typerää, mautonta, toisinaan jopa julmaa, mutta ainakaan kukaan ei koskaan kuole!

Nina sanoo tekevänsä itse vain ja ainoastaan ”eettistä pornoa”. Se tarkoittaa hänelle sitä, että kaikki näyttelijät ovat käyneet sukupuolitautitesteissä, ovat mukana vapaaehtoisesti ja tietävät, mitä ovat tekemässä.

Kanaemo luennoi

Nina ei väitä, että pornon tekeminen olisi täysin ongelmatonta. Hänestä internet on kuitenkin tehnyt seksin esittämisestä monimuotoisempaa ja myös reilumpaa. Ennen koko ala oli muutamien isojen yhtiöiden käsissä. Ne sanelivat, mitä näyttelijän piti olla valmis tekemään.

– Nyt kuka tahansa voi alkaa harrastaa seksiä kameran edessä ja saada siitä korvauksen ilman välikäsiä. Jos haluaa tehdä pornoa valkoisissa mummoalkkareissa, sillekin löytyy varmasti yleisönsä.

”Kameran edessä ei koskaan pidä tehdä mitään sellaista, mitä ei tekisi kotona ilmaiseksi.”

Ninakin kohtasi alalla huonoa kohtelua toisinaan nuorempana. Nykyään hänen rintaimplanttinsa ovat ”vanhempia kuin monet hänen vastanäyttelijänsä”. Heille Nina pitää usein kanaemoluennon, jollaisen hän itsekin olisi aikoinaan tarvinnut.

Hän neuvoo miettimään elämää pornouran jälkeen, sillä ihmisillä riittää yhä ennakkoluuloja ja tuomitsevia asenteita.

– Kameran edessä ei koskaan pidä tehdä mitään sellaista, mitä ei tekisi kotona ilmaiseksi. On tärkeää myös säilyttää oma, intiimi seksielämä.

Nina on ollut naimisissa vuodesta 2003 BDSM-elokuvia ohjaavan Ernest Greenen kanssa. Parilla on avoin suhde. Sitä ennen Nina eli kaksikymmentä vuotta kolmen hengen liitossa naisen ja miehen kanssa.

– Yksiavioinen suhde on monille ainoa hyväksyttävä tapa harrastaa seksiä. Minäkin kipuilin nuorena paljon sitä, miksen pysty sitoutumaan vain yhteen ihmiseen. Luulin pelkääväni rakkautta. Nyt minulla on kumppani, jota rakastan hyvin paljon, mutta monogamia ei vain sovi meille.

Ihmeellisiä asioita

Nina varttui vapaamielisessä Berkeleyn yliopistokaupungissa. Hänen vanhempansa olivat poliittisesti aktiivisia vasemmistolaisia, jotka kiinnostuivat buddhalaisuudesta Ninan ollessa pieni.

– Onnekseni uskonto ei ole koskaan rajoittanut seksuaalisuuttani. Minun ei ole tarvinnut tuntea olevani syntinen halujeni takia. Buddhalainen kasvatukseni tarkoitti sitä, että minua kannustettiin olemaan kiltti muille ihmisille.

”Naisen keho kykenee ihmeellisiin, ihaniin asioihin kuten luomaan uutta elämää ja saamaan orgasmeja.”

Uravalinnasta kertominen perheelle oli silti kova paikka. Ninan buddhalaiseksi nunnaksi ryhtynyt äiti hyväksyi tyttärensä ammatin vasta joitakin vuosia ennen kuolemaansa. Silloin äiti myönsi, että omalla tavallaan tytär on varmasti auttanut ihmisiä työllään.

– Se tuntui hyvältä, sillä olen yrittänyt 30 vuotta viestittää naisille, että hekin saavat olla himokkaita ilman että heidän täytyy hävetä tai potea syyllisyyttä.

Nina näkee yhtäläisyyksiä myös kätilön ja pornotähden ammateissa.

– Kätilön työssä minua kiehtoi kehomme toiminta ja mitäs muuta kuin sitä samaa olen tutkinut tässäkin työssä. Naisen keho kykenee ihmeellisiin, ihaniin asioihin kuten luomaan uutta elämää ja saamaan orgasmeja.

Nina Hartley

  • Pornon grand old lady on syntynyt 11.3. 1959.
  • Esiintynyt sadoissa pornoelokuvissa. Rooli myös Boogie Nights -elokuvassa.
  • Naimisissa ohjaaja Ernest Greenen kanssa.
  • Dokumentti Poem Portrait of Nina nähtävillä Paola Suhosen näyttelyssä Taidehallissa 8. tammikuuta 2017 asti.
  • Ikääntyminen on muuttanut Ninan asennetta työhönsä sen verran, että enää hän ei esiinny täysin alasti.
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...