Marco on aina elänyt taloudellisesti perusturvallista elämää. ”Raha ei kiinnosta minua niin, että seuraisin pörssikursseja ja harrastaisin sijoittelua. Läheiset ihmissuhteet ovat tärkeämpi vauraus elämässä.”
Marco on aina elänyt taloudellisesti perusturvallista elämää. ”Raha ei kiinnosta minua niin, että seuraisin pörssikursseja ja harrastaisin sijoittelua. Läheiset ihmissuhteet ovat tärkeämpi vauraus elämässä.”

Marco Bjurström on opetellut luopumaan ajatuksesta, että hänen kuuluu kantaa vastuu kaikesta itse. Suvun jatkamisen ja yhteisten ravintoloiden johtamisen hän on jo jättänyt veljelleen.

Täällä Marco Bjurström ei ole kaikesta vastaava pomo.

Helsingin Esplanadin varrella, ranskalaistyylisessä bistro Pompierissa Marco on tuttu näky nimenomaan salin puolella. Veljen kanssa omistetut ravintolat ovat seuramiehelle kuin toinen olohuone. Tänne kutsutaan kavereita ja kokoonnutaan perheen kesken. Omistajana Marco on ravintolan ideoiva konsultti.

Intiimien illanviettojen sijaan seuramies suunnitteli hiljattain vaihteeksi isompia kutsuja. Marcon 50-vuotissynttärit olivat koko kansan juhla.

Isojen juhlien isäntä

”En ole koskaan kriiseillyt iästäni tai kokenut sitä taakkana. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä merkityksettömämmäksi ikä käy. Täyttäessäni 50 vuotta huomaan olevani hämmästyttävän samanlainen kuin parikymppisenä, vaikka silloin en osannut kuvitellakaan itseäni tässä iässä.

Elämänkokemus tuntuu hienolta. Kronologisen pätevöitymisen takia katson maailmaa nyt toisin silmin: vuodet ovat lisänneet viisautta, selviytymisen taitoja sekä ymmärrystä ympäröivästä maailmasta.

”Jo lapsena halusin järjestää vähintään kahdet juhlat vuodessa.”

Rakentelen syntymäpäiväjuhlia, joista tulee kunnon show Helsingin Kulttuuritalolle. Lavalle nousee kaksisataa esiintyjää. Halusin järjestää bileet, joista kaikki pääsisivät nauttimaan.

Olen aina ollut isäntätyyppi, kova järjestämään juhlia ja kutsumaan ihmiset yhteen. Jo lapsena halusin järjestää vähintään kahdet juhlat vuodessa: keväällä syntymäpäivät ja joulukuussa Itsepäisyyspäivät. Ne pidettiin aina itsenäisyyspäivän aattona, mutta poikkesivat virallisesta juhlinnasta riehakkuudellaan. Taisin olla kolmasluokkalainen, kun ihmettelin, miksi itsenäisyyttä juhlittiin niin vakavina ja pönöttäen.

Vauraus näkyi arjessa

Elin melko yltäkylläisen lapsuuden Helsingin Veräjämäessä, joka oli 1960–70-luvulla hyvämaineinen ja turvallinen uusi kaupunginosa. Rauhalliset pikkukadut, yhteiset piha-alueet ja luonnon läheisyys tarjosivat hyvän kasvuympäristön. Samassa pihapiirissä asui laulaja Vieno Kekkonen, jonka tyttärestä Ellusta tuli kaverini. Keväisin saimme raivata tontin reunaan yhteisen kasvimaan.

Olen syntynyt Etelä-Haagassa, ja vanhempieni eron jälkeen muutimme äidin ja pikkuveljeni Janekin kanssa Veräjämäkeen isovanhempiemme naapuriin. Ukki ja mummi asuivat kahdestaan kaksikerroksisessa lukaalissa, jossa oli 450 neliötä ja uima-allas. Rivitaloseinän takana meilläkin oli allas ja puolet isovanhempien neliömäärästä.

”En syntynyt kultalusikka suussa mutta melkein.”

Ukkini oli menestynyt liikemies ja yrittäjä, mummi Riihimäen lasisukua. Vaikka meillä ei oltu superrikkaita, isovanhempien vauraus heijastui meidänkin arkeemme: vietin lapsuuden, missä lähestulkoon kaikki oli mahdollista. En syntynyt kultalusikka suussa mutta melkein.

Perheeni kaksikielisyydestä huolimatta kävin suomenkielisen koulun. Taustastani naljailtiin joskus koulussa, mutta minua ei kiusattu. Sain paljon kavereita, kun aloin järjestää bileitä. Aluksi äiti järjesti syömiset ja limpparit, myöhemmin limut vaihtuivat muihin juomiin.

Ihana, hankala äiti

Kemujen isännöimisellä oli syvempikin merkitys kuin vain hauskanpito. Se oli luottamuksen osoitus äidiltä meille pojille: totta kai saatte tehdä. Meitä kehotettiin jo nuorina pärjäämään arjessa itse.

Isoveljenä huolehdin myös Janekista. Meillä ei ojennettu valmiiksi voideltuja leipiä eteen eikä jääkaapissa odottanut ruoka-annos, kun palasimme koulusta kotiin. Uskon, että se on luonut meihin uskoa omiin mahdollisuuksiimme, uskallusta olla omanlaisiamme ja kokeilla.

Olen järkeillyt niin, että vapauksia antamalla äiti halusi rohkaista meitä itsenäisyyteen ja estää kokemasta samaa kuin hän itse oli kokenut. Äitini oli perheensä esikoinen, josta isoäitini ei koskaan oikein laskenut irti. Koska he asuivat naapureina, lieka pysyi tiukkana loppuun asti.

”Hän ei koskaan olisi saanut vuoden äiti -palkintoa, mutta meille hän oli hyvä äiti.”

Ulospäin on voinut näyttää siltäkin, että jouduimme kantamaan vastuun, koska äitimme ei sitä tehnyt. Avioeronsa jälkeen hän ei oikein saanut elämästä kunnon otetta, alkoi juoda eikä koskaan saavuttanut tyytyväisyyttä elämäänsä. Hän ei kuitenkaan ollut sellainen alkoholisti, joka olisi kadonnut viikoiksi tai ollut poissa arjestamme. En koskaan tuntenut turvattomuutta tai kokenut, että meitä olisi jätetty heitteille. Vaikka hän ei varmasti olisi koskaan saanut vuoden äiti -palkintoa, juuri meille hän oli hyvä äiti.

Tietysti oli jaksoja, jolloin olin todella turhautunut ja jollain tasolla vihainenkin. Sadattelin, että perhana, kun kaikki pitää tehdä itse. Ratkaisevaa on, että koin vastuun mahdollisuutena enkä uhkana. En tuntenut, että meidät olisi pakotettu siihen.

Ensi vuonna äidin kuolemasta tulee kymmenen vuotta. Jätimme hyvästejä pitkään, ja olen käsitellyt suhdettamme kauan. Sitä läpikäydessä opin viimeistään, miten tärkeää anteeksiantaminen on.

Viimeisinä aikoina sairaalassa sanoin hänelle: ’Annan sinulle anteeksi, ettet ollut sellainen äiti kuin olin toivonut.’ Sitä seurasi mieletön helpotus.

Positiivisuus kolahti

Myönteisyyteni on osaksi geeneissä tullutta, mutta se on myös tietoinen valinta. Olin kuudentoista, kun osallistuin Jari Samulinin tanssinopettajaseminaariin, jossa keskityttiinkin asenteeseen, kommunikointiin ja motivaatioon.

”Muistan viekäkin, miten päätin valita myönteisyyden elämänasenteekseni.”

En ole hurahtajatyyppiä, mutta nuo kaksi kurssiviikonloppua kolahtivat minuun huikeasti. Muistan vieläkin, miten oikein päätin valita myönteisyyden elämänasenteekseni.

Nyt ajattelen, että arkirealismin ja positiivisuuden yhdistelmä on pelastanut minut monelta – suurimpana kaikesta katkeruudelta. Nekin hetket, jotka ovat itkettäneet ja suututtaneet, olen voinut kääntää opiksi. Niiden ansiosta olen tällainen minä tänään.

Ei sokki sittenkään

Lapsuudenkodin arvona perin avoimen ja uteliaan asenteen. Suvussa matkusteltiin paljon, ja vaikka me emme lapsuudessamme hirveästi reissanneet, kansainvälisyys oli aina läsnä. Se näkyi musiikissa tai ruokina, jotka erottivat meidät einesmuodista innostuneista perheistä.

Ukkini oli Lions Clubin kihoja ja toi tuliaisia eri puolilta maailmaa. Yksi tätini muutti perheineen Brasiliaan, toinen tapasi Tansaniassa intialaistaustaisen miehen ja perusti tämän kanssa perheen Kanadaan. Serkkujani ja pikkuserkkujani on pitkin poikin maailmaa. Minulle suvaitsevaisuus ja erilaisuuden salliminenn ovat aina olleet itsestäänselvyyksiä.

”Mitä hemmettiä, minähän rakastuin mieheen.”

Olen koetellut läheisteni suvaitsevaisuutta kahdesti. Ensin järkytin sukuani ryhtymällä tanssijaksi. Olin koulussa kympin oppilas, ja minusta oli toivottu jatkajaa suvun yritykseen.

Toinen kerta oli, kun kerroin homoudestani. Sen myöntäminen oli kova juttu itsellenikin: en koskaan löytäisikään elämäni naista ja saisi perhettä lapsineen. Mitä hemmettiä, minähän rakastuinkin mieheen. Sen toteaminen oli fundamentaalinen prosessi.

Aluksi kuvittelin, että asiasta kertominen olisi vaikeaa, mutta ei siitä seurannutkaan hirveä haloo. Broidini reagoi heti sanomalla jee, mikä oli helpotus, sillä hänen hyväksyntänsä oli minulle supertärkeää. Vanhoillisesta suvusta tulleen isoäitini kanssa asiasta ei juuri puhuttu, mutta olin edelleen yhtä tervetullut kuin aina. Äidille asia oli ehkä isompi sokki kuin hän antoi ymmärtää, mutta välillemme ei syntynyt siitä tragedioita. Äidillä oli muutenkin tapana kokea, että kaikki, mikä ei mennyt odotetusti vain lisäsi hänen pettymystään maailmaan.

Jotain oikeaa

Myöhemmin huomasin, miten hassuja ajatuksia mieliimme onkaan istutettu. Aloin murehtia esimerkiksi sitä, jatkuisiko Bjurströmin suku, jos en saisi lapsia. Onneksi pikkuveljeni on huolehtinut siitä. Olen hyväksynyt oman leiviskäni.

En ole koskaan kaivannut omia lapsia enkä ole kauhean taitava pienten lasten kanssa: puhun liikaa ja liian filosofisia asioita enkä ole parhaimmillani heidän kanssaan.

”Olemme Peterin kanssa samanlaisia asioissa, joissa minä tuppaan olla nihilisti.”

Ja onhan minulla perhe, vaikkei siihen lapsia kuulukaan. Olemme olleet Peterin kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Olemme onneksi samanlaisia sellaisissa asioissa, joissa minä tuppaan olla nihilisti: niin kuin siinä, että kotona on järjestys ja miten astianpesukone täytetään. Koska työni on aika kaoottista ja liikkuvaa, tarvitsen kodilta rauhoittavaa vastapainoa. Jotain oikeaa meissä molemmissa on, kun olemme näin pitkään viihtyneet yhdessä.

Ihmissuhteissa arvokkainta on, että saan olla sama minä kaikkialla. Minun ei tarvitse esittää tai teeskennellä kenenkään kanssa. On täysin muiden ihmisten ansiota, että he antavat minun olla omanlaiseni. Toivottavasti osaan kohdella muita samoin.

Minulla on edelleen paljon lapsuudenaikaisia ystäviä. On erityinen suhde, kun on tuntenut toisen jo ituna.

Sirkus alkaa

Kun perustimme StepUp Oy:n vuonna 1987, Tiina Kaivola, Ari-Pekka Saanio ja minä olimme parikymppisiä. Kirjanpitäjämme sanoi: ’Pitäkääkin huoli, että vuoden päästä ette ilmesty paikalle tuliterillä Bemareilla, kännykät kourassa ja kysellen, mihin rahat menivät.’ Sillä asenteella olemme hoitaneet yritystä kaikki vuodet. Jatkuvuus voi perustua vain rehellisyyteen.

En aina oikein jaksa yrittäjien itkuja siitä, miten kallista yrittäminen Suomessa on. Vakaassa maassa ei ole tulivuoria, maa ei juuri tärise emmekä ole sodassa. Onko tämä nyt niin vaikeaa?

Aloitin urani tanssijana, mutta jouduin jo alkuvuosina suureen polvileikkaukseen. Siitä alkoi roolini uudelleen pohdinta: esiintyjyys ei sittenkään ollut juttuni vaan olen parempi tanssinopettajana. Myöhemmin ammattinimikkeitä on tullut kamalasti lisää.

Muistan vieläkin syksyisen aamun, kun lähdin ajamaan Lahdesta Loimaalle pitämään yritysluentoa Ritva Enäkosken kanssa. Edellisiltana oli esitetty yksi BumtsiBumin ensimmäisistä jaksoista.

”Sain paniikkikohtauksen, nappasin kahvin ja juoksin autoon henkeä haukkoen.”

Tiesin pikkutiet hitaiksi, joten lähdin aikaisin ja suunnittelin pysähtyväni aamiaiselle Forssan Autokeitaalle. Huoltoasemalla törmäsin lööppeihin: pärstäni oli molemmissa iltapäivälehdissä. Sain paniikkikohtauksen, nappasin kahvin, leivän ja lehdet ja juoksin autoon henkeä haukkoen: mitä minulle tapahtuu, tämähän on horroria!

Siitä päivästä alkoi sirkus, joka ei ole vieläkään loppunut. Suosio mahdollisti kaikkea ihanaa, mutta olihan meno välillä ihan perverssiä. Minulta kysyttiin, kuka voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, vaikka en ollut koskaan katsonut yhtään futisottelua.

Noista ajoista tahti on muuttunut, mutta pituuteni ja tapani liikkua tekevät minusta yhä tunnistettavan. En edelleenkään viihdy isoissa joukoissa tai toreilla.

 


Marco yllyttää ihmisiä hakeutumaan pois omasta kuplasta. ”Muut ihmiset ovat muovannet minua enemmän kuin minä itse. On mieletön onni, että olen saanut toimia niin erilaisten ihmisten kanssa.”
Marco yllyttää ihmisiä hakeutumaan pois omasta kuplasta. ”Muut ihmiset ovat muovannet minua enemmän kuin minä itse. On mieletön onni, että olen saanut toimia niin erilaisten ihmisten kanssa.”

Tyytyväisenä taustalla

Nykyään nautin asemastani taustajoukoissa. Yhteisessä ravintolayrityksessä veljeni on osaaja ja minä se, joka syö, ja kysyy tyhmiä kysymyksiä. Janek osaa kauniisti kuunnella eikä sano heti ’ei käy’.

Olen opetellut sitä, ettei minun tarvitse olla vastuussa kaikesta tai aina sanoa viimeistä sanaa. StepUpissa totuin olemaan primus motor, kunnes annoin itselleni potkut toimitusjohtajan paikalta 1997. Yrityksen kannalta olisi ollut huono ratkaisu pysyä jakkaralla, jota en ehtinyt täysillä hoitaa. Kaltaiseni persoona pomona johtaisi helposti siihen, etteivät kaikki uskalla sanoa ideoitaan tai ajattelevat, että tuo kun nyt on tietävinään, niin annetaan sen tehdä.

”Aina muka oikeassa oleminen on hirveän kuluttavaa.”

Persoonani ottaa edelleenkin valtaa, mutta olen harjoitellut pitämään suuni kiinni. Muillakin on mielettömiä ideoita. Aina muka oikeassa oleminen on hirveän kuluttavaa. Monet mokani todistavat myös, että en tosiaan ole aina oikeassa.

Seiskaan päättyvät vuodet ovat olleet merkittäviä aikoja. 1987 perustimme StepUpin, 1997 alkoi BumtsiBum, 2007 äitini kuoli rintasyöpään. Odotan jännityksellä ensi vuotta.

Ikä ei estä oppimasta uutta, mutta keho ei taivu enää kaikkeen. Uni ja fiksut elämäntavat ovat käyneet tärkeämmiksi. Kroppa lämpenee ja palautuu hitaammin.

Polvet ovat vieläkin heikko kohtani. Nopeat nousut ja rajut hypyt eivät enää onnistu, ja tanssitunneilla sanon oppilailleni, että tehkää te, minä katselen. Synttäribileissäni saatan kyllä jorata.”

Marco Bjurström

  • Tanssinopettaja, koreografi, viestintäkouluttaja, juontaja syntyi Helsingissä 31.5.1966.
  • Asuu Helsingissä avopuolisonsa näyttelijä-koreografi Peter Pihlströmin kanssa.
  • 50-vuotisjuhlat Helsingin Kulttuuritalolla 31.5. Tulot menevät säätiölle, jonka Marco perustaa tukemaan tanssia ja musiikkiteatteria Suomessa.
  • Omistaa veljensä kanssa kaksi ravintolaa: Pompier ja Pompier ESPA.
  • Televisiossa mm. BumtsiBum! 1997–2005, Me Kastelijat 1997, Tanssii tähtien kanssa 2006–2009, Dance 2010. Nelosen entinen uutisankkuri.

Näyttelijä Elisabeth Moss on television uuden kultakauden ykkösnainen. – Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin tv-sarjoja lopun elämääni.

Kun Elisabeth Mossin, 35, tähdittämää The Handmaid’s Tale -sarjaa käsikirjoitettiin, Donald Trumpin tie presidentiksi näytti vielä melkein mahdottomalta. Mutta sitten lähes koko maailman yllätykseksi Trump valittiin Yhdysvaltain johtoon ja The Handmaid’s Talesta tuli äkkiä pelottavan ajankohtainen.

– Me halusimme vain tehdä mahdollisimman hienon sarjan. Tapa, jolla The Handmaid’s Tale koskettaa nyt katsojia, tuntuu karmaisevalta, näyttelijä Elisabeth Moss kertoo cannesilaisen hotellin patiolla.

Moss esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa Offred-nimistä naista, joka on pakotettu synnytyskoneeksi. Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuva tarina on lähes kauhuelokuvamainen. Kun Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvaltain hallinto ryhtyi ajamaan naisten oikeuksien rajoittamiseen tähtääviä lakeja, dystopia ei enää näyttänytkään etäiseltä.

Elisabeth Moss on sarjassa mukana myös tuottajana.

– Joskus taiteessa saavutetaan osin tiedostamattakin jotain olennaista tästä ajasta, hän sanoo.

Kahdeksan kuukauden avioliitto

Syyskuussa Moss valittiin arvostetussa New York Magazinessa television uuden kultakauden kuningattareksi. Mossin ansiolistalla ovat myös The Handmaid’s Talea edeltäneet Mad Men ja Top of the Lake, joiden naissankarit ovat monella tapaa edelläkävijöitä. Mad Menin Peggy Olsonin roolista Moss sai vuosien varrella peräti kuusi Emmy-palkintoa.

– Urallani ei ole ollut vaihetta, jolloin olisin joutunut todella taistelemaan ja torjumaan epätoivoa, Moss myöntää menestyksensä.

Mad Menin alkutaipaleella Moss näytti talkshow-esiintymisissään usein hieman hermostuneelta. Kiitosten ja palkintojen kertyessä varautuneisuus on kuitenkin vaihtunut lennokkuudeksi.

”Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut.”

Nytkin Moss hymähtelee usein haastattelun lomassa. Hän nauraa kertoessaan, kuinka vaikeaa on saada ylle Cannesin punaiselle matolle tarkoitettu iltapuku.

– Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut, Moss sanoo.

Top of the Lake -sarjan ohjannut Jane Campion on kuvaillut Mossia Mona Lisaa muistuttavaksi hahmoksi.

– Roolihahmoni Robin on ehkä monalisamainen. Hän kätkee tunteensa ja motivaationsa. Mutta en kai ole sellainen tosielämässä, Moss arvelee.

Yksityiselämästään Moss on ollut joka tapauksessa vähäsanainen. Viime vuonna hänen huhuttiin seurustelevan brittinäyttelijä Tom Hiddlestonin kanssa, mutta sitten Hiddleston alkoi tapailla laulaja Taylor Swiftiä. Syyskuussa Moss saapui Emmy-gaalaan seuralaisenaan oma äitinsä Linda.

Se tiedetään, että Moss meni vuonna 2010 naimisiin koomikko Fred Armisenin kanssa. Liitto kesti kahdeksan kuukautta. Myöhemmin Moss on kuvaillut suhdetta traumatisoivaksi ja itseään 15 vuotta vanhempaa Armisenia epänormaaliksi.

Mutta on Mosskin ristiriitainen hahmo. Hän kertoo olevansa feministi ja tekee hyväntekeväisyystyötä naisasia- ja perhesuunnittelujärjestöjen puolesta. Toisaalta hän kuuluu skientologiakirkkoon. Vaikka näyttelijä ei yleensä avaudu yksityisasioistaan, elokuussa hän yllättäen puolusti skientologiaa julkisesti. Taustalla oli Instagram-kommentissa esitetty kritiikki: miten autoritaarisesta maailmasta varoittavan The Handmaid’s Talen tähti voi kuulua lahkoon, joka kohtelee jäseniään kuin sarjan painajaismaailman hallinto? Moss vastasi lyhyesti ilmoittamalla, että uskonnonvapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat hänelle tärkeitä.

Kylpytakissa töllön ääressä

Suomessa odotetaan yhä Top of the Laken toista tuotantokautta, joka valmistui melkein vuosi sitten. Ensimmäinen kausi esitettiin Ylellä, mutta toista kautta ei ole ostettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin kallis. Mossin nimestä voi nyt pyytää isoja rahoja.

Aikoinaan elokuvanäyttelijät olivat tähtiä, ja jos joku siirtyi televisioon, kyseessä oli askel alaspäin ja pysyvä arvonalennus. Moss on kiistatta tähti, mutta ei tee silti Hollywoodissa elokuvia oikeastaan lainkaan.

– Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin sarjoja lopun elämääni, hän kommentoi.

Mossilla on kuitenkin uusi työkenttä eurooppalaisissa elokuvissa. Näyteltyään parissa brittielokuvassa hän otti vastaan roolin ruotsalaisessa satiirissa. Ruben Östlundin ohjaama The Square voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun.

”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.
”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.

Moss nauraa muistellessaan, millaista oli lukea käsikirjoitus ensimmäisen kerran.

– Se oli aivan hullu! Yhdysvalloissa elokuvat ovat yleensä sellaisia, että ne on mahdollisimman helppo selittää. Perusidean pitää olla näppärä, jotta leffa ylipäänsä rahoitetaan. Media selittääkin ne sitten puhki.

Mossin roolihahmoja yhdistää eräs seikka: he pistävät luun kurkkuun turhantärkeille miehille.

– Minua kiinnostaa kaksinaismoraalisuuden paljastaminen huumorin keinoin. Saarnaamisella tavoitat vain samanmieliset. Ajattelutapojen muuttamiseen sen sijaan tarvitaan oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Vapaa-ajan puutettaan Moss pahoittelee vasta päästessään mehustelemaan, miten hän sen käyttäisi.

– Luksusta on se, että saan olla vähän aikaa yksin. Joskus en halua nähdä ketään. Olen kylpytakissa ilman meikkiä ja katson televisiota. Sellainen on lomaa.

Elisabeth Moss

Näyttelijä syntyi 24.7.1982 Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tunnetaan mm. rooleistaan tv-sarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale.

Saanut mm. parhaan naispääosan Golden Globen ja peräti kuusi Emmyä Mad Men -sarjan Peggy Olsonina.

Kun porilaiset tosi-tv-tähdet Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen innostuvat tuhlaamaan, kerralla menee tuhansia euroja.

Se oli 50 000 euron arvoinen puhelu. Italiasta tuotu kuohuviini poreilee Gladiaattoreista tuttujen tosi-tv-tähtien Aki Mannisen, 42, ja Rita Niemi-Mannisen, 38, laseissa. He kippistävät Akin juuri vastaanottamille uutisille: avioparin omistama tontti Leviltä on ostettu pyyntihinnalla.

Pari itse asuu Porissa 140-neliöisessä omakotitalossa. Sen pihalla on neljä autoa: Akin Hummer, juuri myyty Bemari, isoisältä peritty Mersu ja hyvinvointibussi, jota pari vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin. Viides auto, Akin Ritalle Italiasta ostama Mini Cooper, on tulossa Suomeen huomenna.

Palkkapussissa Akin ja Ritan vauraus ei kuitenkaan näy. Verotietojen mukaan Akin tulot viime vuodelta olivat 12 363 euroa ja Ritan 6 066 euroa. Kun asiasta kysyy, Aki ja Rita alkavat vitsailla.

– Autotallin taakse ei kannata mennä, siellä on kannabisviljelmä. Ja huumebisnesrahat on tietenkin siirretty Cayman-saarille, Aki sanoo.

Rita on huomannut, että parin ulospäinsuuntautuneisuus herättää kateutta. Porissa pariskunta erottuu katukuvasta niin selvästi, että heidät pysäytetään jatkuvasti. Jokainen tuntuu haluavan vaihtaa Turbon ja Laserin kanssa pari sanaa.

”Olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään.”

– Meistä puhutaan kaupungilla käsittämättömän hulluja juttuja. Ihmiset suhtautuvat meihin epäilevästi: olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään. Onneksi olemme niin vahvoja persoonia, ettei meitä todellakaan kiinnosta, mitä meistä ajatellaan, Rita näpäyttää.

Mutta mistä Akin ja Ritan rahat sitten tulevat? Ainakin sitä on kiinni useammassa tontissa, Akin käsin rakentamissa moottoripyörissä ja parin Ritaki Oy -yrityksessä. Kesällä Aki myös voitti Maltalla järjestetyissä EuroCasinon EM-kisoissa 15 000 euroa.

– Olen ollut aina aktiivinen tekemään kauppaa. Huono verovuosi ei tarkoita, että rahamme ovat loppu. Olisi ihmeellistä, jos minulla ei tähän ikään mennessä olisi mitään säästössä. Jos rahat uhkaavat loppua, taiomme sitä jostain lisää, Aki nauraa.

Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.
Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.

Maanantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaan Akilla ja Ritalla kuluu viikossa noin 300 euroa. Aina heidän rahatilanteensa ei ole ollut yhtä ruusuinen. Vuonna 2015 Akin firma osallistui taloprojektiin, jonka tarkoitus oli rakennuttaa Helsinkiin kahdeksan taloa. Projektia vetävä rakennusfirma meni kuitenkin konkurssiin. Sen seurauksena Aki menetti 500 000 euroa omaa rahaa.

– Kaikki silloiset säästöni menivät. Minut pelasti se, että oma nimeni säilyi puhtaana. Ehdin erota hallituksesta ja myydä ajoissa osuuteni firmasta, Aki kertoo.

Vaikka Akin tili tyhjeni kokonaan, hän sai silti pidettyä talonsa ja autonsa. Yhteiskunnalta hän ei edes yrittänyt saada rahallista apua.

– Luonteeni ei olisi antanut periksi. Sitä paitsi olisi ollut noloa ajaa sossun luukulle Hummerilla. Nehän olisivat sanoneet, että myy se pois. Mutta Hummer oli ollut jo pitkään unelmani, en todellakaan ollut valmis luopumaan siitä.

Aki menetti konkurssin takia myös monta ystävää.

– Ennen sulla oli se rooli, että maksoit aina kaiken, Rita huomauttaa.

”Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin.”

– En koskaan laskenut kuluja, vaan halusin, että kaikilla oli hauskaa. Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin. Raadollisuus löi vahvasti nokkaan, Aki muistelee.

Vaikeimpina hetkinä Aki istui hiljaisena autotallin lattialla, joi viskiä ja menetti elämänilonsa. Käänteentekevä hetki oli Ritan neuvo: Akin pitäisi antaa anteeksi ystävälleen, joka oli osasyyllinen konkurssiin.

– Lupasin Akille, että yhdessä hankimme kaikki menetetyt varat moninkertaisena takaisin.

Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.
Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.

Tiistai

Auto Italiasta 25 000 euroa

Autonrenkaat ja vanteet 1 900 euroa

Akin rahatilanteen pelasti lopulta onnekkaaseen aikaan sattunut julkisuus. Konkurssin aikoihin parista tuli tunnettu Temptation Island -ohjelman kautta. Sen myötä pari on päässyt vetämään muun muassa luentoja, nuorisoiltoja, työhyvinvointipäiviä, messuja, jumppia ja nettivalmennuksia. Yhden laihdutusvalmennuksen hinta on 19,90–49 euroa, ja vuoden aikana niihin on osallistunut tuhansia ihmisiä.

– Jos haluaisimme, voisimme molemmat helposti nostaa kolmen-neljän tonnin kuukausipalkkaa yrityksestämme. Mutta miksi? Keräämme mieluummin sinne varoja.

Rahaa pari tekee myös autokaupoilla, kuten nyt Italiasta ostetulla autolla. Aki käy siellä kerran vuodessa, koska Italiassa on Suomea edullisemmat autoverot.

– Tällä reissulla hankimme poikien kanssa yhteensä kymmenen autoa, mutta vain yksi niistä tuli minulle. Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla, Aki vinkkaa.

”Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla.”

Keskiviikko

Meksikon-matka 4 500 euroa

Aki ja Rita ovat olleet yhdessä neljä vuotta, joista kaksi ja puoli naimisissa. Nelivuotispäiväänsä he aikovat viettää pian Meksikossa. Matkaidea tuli ystäväpariskunnalta, joka lähetti linkin all inclusive -hotelliin Nuevo Vallartassa ja suostutteli Akin ja Ritan mukaan.

– Ostimme reissun ex tempore, mutta maksoimme sen heti. Emme elä luotolla, Aki sanoo.

Matka ei ole pelkkää lomailua varten, sillä pari aikoo ottaa siellä yritykselleen uudet promokuvat.

– Emme ole koskaan täysin lomalla, vaan puuhaamme aina jotain pientä työtä siinä ohessa. Lennämme esimerkiksi useita kertoja vuodessa Turkkiin, jossa vedämme tutussa hotellissa jumppia. Yrityksemme ala on esittävät taiteet, mikä taipuu monenlaiseen työhön.

Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.
Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.

Torstai

Bensaa Hummeriin 180 euroa

Kun Aki aikanaan osti Hummerinsa, hän maksoi siitä 53 000 euroa. Nyt hän arvioi sen arvoksi 35 000 euroa.

– On se velattomaksi autoksi varsin hyvä. Bensaa se kyllä syö paljon, 20 litraa satasella. Konkurssi tulee silti jostain muusta, Aki miettii.

– Raha ei ole minulle se juttu, vaan se, että olen voinut toteuttaa sen avulla unelmiani. Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä, sillä ei ole minulle arvoa.

”Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä.”

Yksi Akin unelma sijaitsee kotipihalla. Se on moottoripyöräverstas, tai pyhättö, kuten hän sitä kutsuu.

Aki arvioi, että verstaan sisältö on noin 100 000 euron arvoinen. Siellä hän esittelee tekeillä olevan pyörän osia: vanteet maksoivat 4 000 euroa, käsityönä tehty putkisto 2 000 euroa ja nahkaistuin 550 euroa. Pyörään on painettu kuva Akin kasvoista.

Yhden moottoripyörän valmistukseen menee vuosi, ja sen myyntihinta on 60 000–80 000 euroa.

– Jokainen pyörä on kuvitettu elämäntarinallani. Ne ovat taideteoksiani. Hiljattain myin Via Dolorosa- eli kärsimysten tie -pyöräni rahoittaakseni Ritaki Oy:n hyvinvointibussin. Se kirpaisi, mutta olen vannonut ostavani kaikki pyöräni takaisin.

Aki ja Rita ovat tehneet sopimuksen, että Aki saa laittaa pyöriinsä rahaa niin paljon kuin haluaa. Vastapainoksi Rita saa ostaa parin yhteiseen kotiin mitä tahansa, eikä kumpikaan marise toisen rahankäytöstä.

Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.
Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.

Perjantai

Meikkejä 100 euroa

Iso osa Ritan rahoista menee omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Kun Aki yrittää huomauttaa Ritalle naisen olevan kauneimmillaan luonnollisena, Rita purskahtaa nauruun.

– Koko yhdessäoloaikamme minulla on ollut hiuspidennykset, ripsipidennykset ja tekokynnet. Sellainen minä olen, se on luonnollista minua, Rita sanoo ja jatkaa:

– Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.

”Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.”

Merkittävä osa Ritan ulkonäköön liittyvistä asioista on kuitenkin saatu sponsoroituna. Rita pystyy tarjoamaan sponsoreilleen näkyvyyttä muun muassa Instagramissa, jossa hänellä on melkein 40 000 seuraajaa.

Akikin sai juuri sponsoriltaan 940 euron arvoisen vaatelähetyksen.

Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.
Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.

Lauantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaostoksilla Aki ja Rita satsaavat puhtaaseen lihaan, kanaan, kalaan ja tuoreisiin vihanneksiin.

Parilla on myös 3-vuotias amerikanbully Putin. Sen hoitoon kuluu joitakin kymppejä viikossa. Pian Putin saa seuraa, kun Aki ja Rita pääsevät kotiuttamaan Putinin biologisen pojan, pienen pentubullyn Bondin.

Lauantaisin pari katsoo televisiosta Gladiaattoreita. Kun he pääsivät ohjelmaan mukaan, alkoi tiukka treenaus. Rita on entinen kilpa-aerobikkaaja, ja hän halusi valmistautua tv-sarjaan yhtä pieteetillä kuin kilpailuihin.

– Koska esiinnyin telkkarissa pienissä bikineissä, halusin, että kroppa on kunnossa, Rita sanoo.

– Minä kyllä otin vähän viiniäkin, sillä olen sinut itseni kanssa. Mutta totta kai sitä haluaa olla kuosissa, kun heiluu televisiossa nelikymppisenä kireissä punaisissa housuissa, Aki jatkaa.

Gladiaattoreista saatu palkka ei parin mukaan ollut kummoinen. Suurempi arvo on ohjelman avulla saadusta julkisuudesta.

– Ei julkkikseksi kannata ryhtyä pelkän julkisuuden takia. Siinä vaiheessa, kun julkisuus ei enää tuota, lopetamme sen, Aki huomauttaa.

Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.
Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.

Sunnuntai

Kaksi kirjaa 50 euroa

Sunnuntaina Aki innostui ostamaan kaksi Tommy Hellstenin kirjaa, koska hän lukee vain elämäntaitokirjallisuutta. Akin ja Ritan sohvapöydällä onkin kesken Rhonda Byrnen Salaisuus-kirja. Olkkarin seinällä puolestaan koreilee kaunokirjaimilla kirjoitettu Akin keksimä mietelause eli akismi. Siinä lukee: ”Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie vähän enemmän aikaa.”

”Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto.”

– Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto. Olen menettänyt aikanani niin paljon, että en enää pelkää. En koskaan stressaa rahasta, Aki vakuuttaa.

Rita ei ole täysin samoilla linjoilla.

– Ovathan niukat ajat olleet ihan perseestä. Olisi minulla muutakin tekemistä kuin miettiä, mitä tehdä, kun talous on notkolla. Raha mahdollistaa sellaisen elämän, jota haluamme elää, joten kyllä raha on meille tärkeää.

Viikon menot yhteensä 32 020 euroa.

Mistä pihistätte?

Aki: ”Emme mistään. Minua ei kiinnosta huominen, elän vain tätä hetkeä.”

Rita: ”Aki on suurten linjojen mies, joka tykkää maalata isolla pensselillä. Mutta miten maalata, jos väriaine on loppu? Minä olenkin meistä raha-asioissa tarkempi.”

Asuntolaina

”Maksamme asuntolainaa 1500 euroa kuussa. Summa sisältää omakotitalomme lisäksi lainanlyhennykset juuri myydystä Levin-tontista ja Raumalla olevasta tontistamme, jonne rakennutamme kolme taloa golf-kentän viereen.”

Työkokemus

Rita: ”Kilpa-aerobicillä ei tienaa, se on intohimolaji. Olisi ennemmin kannattanut alkaa vaikka tennispelaajaksi.”

Aki: ”Olen pyörittänyt AMTY-moottoripyöräyritystäni vaikka miten pitkään. Siitä en luovu.”

Tulevaisuuden haave

Rita: ”Talo meren rannalla.”

Aki: ”Asua talvet lämpimässä.”

Aki ja Rita Manninen

Aki Manninen

42-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Pari meni naimisiin elokuussa 2015.

Nousi Ritan kanssa julkisuuteen Temptation Island -ohjelmasta vuonna 2014. Pari on tehnyt myös Akin ja Ritan rakkausdieetit -ohjelmaa.

 

Rita Niemi-Manninen

38-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Voittanut EM-kultaa ja MM-hopeaa kilpa-aerobicissa.

Gladiaattorit Nelosella lauantaisin.