Pauliina Rantanen piti itseään tyhmänä, kadehti hoikkaa siskoaan ja piilotti itsensä tunikoihin. Mikä muuttui, kun hän laihdutti yli 40 kiloa?

Alastomasta peilikuvasta se ehkä lähti. Viitisen vuotta sitten Pauliina Rantanen havahtui katsoessaan vartaloaan, joka oli tummanpunaisten juovien kirjoma.

– Olin lihonut niin paljon, että ihoni repeili, tamperelainen Pauliina, 26, muistelee.

– Se tuntui järkyttävältä. Olin vältellyt vaakaa vuosia, ja kun sitten hyppäsin sille, itkuhan siinä tuli.

Vaaka näytti lukemaa, joka tarkoitti vaikeaa ylipainoa. Tarkemmin sanoen 106:ta kiloa.

Oikeastaan kaikki oli alkanut jo aikaisemmin. Pauliina oli ollut pyöreä lapsesta lähtien ja tottunut jo nuorena siihen, että hänen peräänsä huudeltiin.

– Usein mietin ennen kotoa lähtöä, että kukakohan tänään pilkkaa.

Pauliinasta tuntui, että ylipaino oli rusentanut alleen kaiken sen, mitä hän oli ja halusi olla. Hän halusi olla sinut itsensä kanssa.

Hän halusi myös saada rauhan muiden huutelulta. Pauliina päätti laihduttaa.

– Ykkössyy laihdutukseen oli ulkonäköni kohentaminen ja sitä kautta vähitellen uudenlaisen elämän saaminen. En halunnut katua kiikkustuolissa, että elämä meni voivotellessa, Pauliina kertoo nyt, 43 kiloa kevyempänä.

Hän sanoo suoraan, että laihtuminen on tehnyt hänen elämästään onnellisemman.

Tylyä painostusta

Lihava – sehän on se yhteiskunnan silmätikku. Siitä kertoo esimerkiksi Pekka Hiltusen Iso-kirja, joka synnytti äänekkään keskeustelun pari vuotta sitten. Kirjan päähenkilö, ylipainon takia työmarkkinoilta syrjäytetty nainen, päätti alkaa kapinaan, olla tyytyväinen yli sadassa kilossaan ja elää normien vastaisesti isona.

Pauliina ei innostu kapina-ajatuksesta.

– Ihailen lihavia, jotka ovat todella itsevarmoja isossa koossaan, mutta minä en ollut yksi heistä.

Pauliina muistaa inhonneensa jo lapsena lääkärissä käyntiä, sillä paino tuli aina puheeksi. Niin kuin se tuli myös ala-asteen terveydenhoitajan luona ja myöhemmin alusvaatteisillaan fysioterapeutilla.

– Kaikki ovat painostaneet, että laihduta. Se on sanottu tosi tylystikin, mutta kukaan ei ole sanonut, että miten. Ohjaus ja tuki siihen on puuttunut. Joskus mietin, että ulkonäön lisäksi laihdutan siksi, ettei kukaan enää sanoisi mitään.

– Koin painetta laihtumiseen, sillä yhteiskunta suosii laihoja ihmisiä. Lihaville huomautetaan aina, että laihduta. Viesti voi olla hyvä, mutta se sanotaan usein todella rumasti.

15-vuotiaana Pauliina keksi, että hoikaksi tulee, jos lopettaa syömisen. Hän laihtui nopeasti 20 kiloa.

Liialla liikunnalla ja syömättömyydellä kadotettu paino humahti vauhdilla takaisin lukiossa. Sadan kilon raja meni rikki. Sen jälkeen Pauliina ei mennyt enää vaa’alle.

Sisarkateutta

Pauliina keksi painolleen tekosyitä ja väitti itselleen olevansa lihaksikas, koska oli vuosia aiemmin urheillut.

– Taisin olla maassa. Lohduttauduin ruualla ja söin lisää.

Välillä tuntui, ettei syömisellä ollut mitään rajaa. Itsetunto laski entisestään.

– Pidin itseäni jopa tyhmänä, koska olin lihava. En uskonut, että minäkin voin olla fiksu.

Pauliina kadehti kaksi vuotta vanhempaa siskoaan Karoliinaa, joka oli hoikka.

– Hän oli kaunis ja todella fiksu. Minulla oli alemmuuskompleksi hänen takiaan, ja taisin olla hänelle siksi vähän ilkeäkin.

Vei vuosia uskoa, että hän on itse ihan yhtä älykäs.



Kaunis vain kasvoista?

Yhtä lausetta Pauliina vihasi yli kaiken.

”Onpa sinulla kauniit kasvot.”

Niin lihavia Pauliinan mukaan kehutaan – ja tarkoitetaan, että vartalostasi ei voi sanoa samaa.

– Se on lause, joka sanotaan vain lihaville. Kukaan muu ei kuule sitä. Nykyään minulle sanotaan, että ”olet kaunis”.

Pauliina puhuu onnistumisen kierteestä, joka alkoi, kun hän laihtui ensimmäiset kymmenen kiloa. Kohoava itsetunto alkoi näkyä muillakin elämän osa-alueilla.

– Aloin saada huomiota. Uskomatonta, että se oli vain kymmenestä kilosta kiinni, että miehet huomasivat minut.

– Aikaisemmin en uskonut, että olen nätti tyttö. Sanomiset olivat myös ristiriitaisia: eräskin ihminen totesi, että älä anna kilojen estää kauneuttasi. Hän varmasti tarkoitti hyvää, mutta minulle se tarkoitti sitä, että en ollut lihavana kaunis.

Uusi huomio ruokki entisestään Pauliinan halua onnistua laihdutusprojektissa.

– Aloin tykätä itsestäni, ja se varmasti näkyi olemuksessani.

– Sain vihdoin alkaa pukeutua normaaleihin vaatteisiin enkä piiloutunut leggingseihin ja tunikoihin. Oli uskomatonta päästä vaatekauppaan ja löytää vaatteita, jotka mahtuvat päälle! Mahduin kokoon 44. Sitten 42.

Ystäväpiiri uusiksi

Pauliinalle laihduttaminen oli onnen­tavoittelua. Ikävin yllätys oli se, että kilojen karistessa hän huomasi menettäneensä myös ystäviään.

Pauliinasta syy on se, että hän halusi urheilla, ystävät istua baarissa, jolloin yhteys katkesi. Pauliina sanoo paenneensa aikaisemmin pahaa oloaan bilettämiseen.

– Elin aiemmin viikonloppuelämää eli viikot piilouduin kotiin ja viikonloppuisin lähdin bilettämään. Kun aloinkin kieltäytyä baarikutsuista, huomasin, että jossain vaiheessa minua ei enää kutsuttukaan. Sanottiin vain, että ”sä et kuitenkaan lähde mihinkään”.

– Se tuntui kurjalta. Olisin halunnut itse olla se, joka päättää, lähdenkö ulos, ja mietin, että eikö minun kanssani ollutkaan muuta tekemistä kuin bilettäminen.

Kotiin jäämiseen oli nyt kolme syytä: Pauliina halusi välttää alkoholin kaloreita, mennä pää kirkkaana seuraavana päivänä salille ja jättää krapularuuat syömättä.

– En minä niistä ystävistä lenkkiseuraa saanut, mutta olisinhan minäkin toki voinut soitella enemmän heidän peräänsä, Pauliina myöntää.

– En ole oikeastaan enää vanhojen ystävieni kanssa tekemisissä, kun ei meillä ole oikein yhteistä. Minä kuntoilen, he tekevät jotain muuta. Siinä meni muutama läheinenkin ystävä, mitä en olisi ikinä uskonut.

Pauliina on mielestään itsekin muuttunut uuden ulkonäkönsä myötä.

– En tunnista sitä vanhaa ihmistä enää lainkaan. Se en ollut minä.

Nykyinen ystäväpiiri löytyi kuntoilun maailmasta.

– Jaamme saman ajatusmaailman ja kiinnostuksen kohteet. Kai ystäväpiirin vaihtuminen on silloin luontevaakin.

Yhden aivan erityisenkin ihmisen Pauliina on elämäänsä löytänyt.

– Ajattelin aina, että olisi ihanaa saada poikaystävä, mutta minulle ei ollut tullut mieleenkään, että saisin isompana ketään.

– Tuomasta ei haitannut 80 kiloani. Hän oli hoikka, mutta hänkin innostui kanssani opettelemaan syömään oikein ja treenaamaan.

Pari on ollut yhdessä nyt kolmisen vuotta, joista saman katon alla puolitoista. Pauliina on saanut houkuteltua Tuomaksenkin salille, ja uusi elämäntapa on hitsannut heitä yhteen.

– Kuntoilu on tehnyt hyvää mielenterveydelleni. En enää mökötä sisällä, vaan käyn lenkillä, Pauliina nauraa.



Kateellisten puheita

Vaikka laihuutta yhä ihannoidaan, sen vastavoimaksi on viime vuosina noussut vahvasti itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on.

– On nykyajan paradoksi, että sanotaan, että ole tyytyväinen itseesi, mutta laihduta silti. Jokainen nainenhan haluaa aina laihtua viisi kiloa.

Pauliina sanoo kuulleensa pahoja puheita selkänsä takaa vieläkin. Syy on sama kuin vuosia sitten: ulkonäkö. Hoikkuudessakin on joidenkin mielestä jotain väärää.

– Pahimpia ovat olleet puolitutut. Jotkut ovat päätelleet, että minulla on varmasti syömishäiriö, ja siskollekin on sanottu, että katso nyt sen Pauliinan perään.

– Ainahan on kateellisia ihmisiä, mutta minun on todella vaikea ymmärtää, miksi joku on kateellinen minulle, joka olen joutunut tekemään ison työn laihtuakseni, Pauliina ihmettelee.

Hän ei ymmärrä, miksi hänen elämänmuutoksensa olisi muilta pois.

– Laihtuminen on asia, johon melkein jokainen perusterve ihminen kykenee, jos haluaa. Itse pääsin elämässäni eteenpäin, kun vain lujasti päätin niin.

Pauliina korostaa, että laihtumisen nostaman itsetunnon voimin hän on uskaltanut tavoitella unelmiaan: päässyt opiskelemaan, löytänyt mieluisia töitä ja unelmiensa poikaystävän.

– Onnistumista seuraa uusi onnistuminen. Kun laihduin, aloin uskoa itseeni ja uskalsin esimerkiksi hakea kouluun, ammattikorkeakoulussa yrittäjyyttä opiskeleva Pauliina sanoo. Opiskelujen ohessa hän työskentelee kuntosalilla.

– Kun näen lihavia ihmisiä, en kehota ketään laihduttamaan enkä jakele ohjeita ennen kuin joku kysyy niitä. Ennemmin mietin, että voi harmi, onkohan tuolla paha olla, kun olen itsekin saman polun kulkenut. Edellisessä elämässäni minä surkuttelin.


– Yritin teini-iässä kompensoida lihomistani sillä, että vaalensin hiukseni ja aloin meikata reippaasti. En todellakaan ollut se porukan huomaamaton pullukka, vaan kyllä minut huomattiin. Halusin olla näyttävä. Tein sillä vain itselleni hallaa, Pauliina uskoo.


Tunnesyöpön itsetutkiskelu

Pauliina pääsi ihannepainoonsa, 63:een kiloon, lopulta kolmessa vuodessa. Sinä aikana koko pää piti puhdistaa siitä, mitä hän oli reilussa 20 vuodessa oppinut.

Pauliina kävi itsensä kanssa pitkiä keskusteluja siitä, miksi hän lohduttautui ruualla. Se oli välillä epämiellyttävääkin.

– 40 kiloa ei lähde ilman, että käy päässään läpi menneisyyttään ja etsii syitä omaan toimintaansa. Koska minä olin tunnesyöppö, piti tehdä paljon itsetutkiskelua.

– Minun on vieläkin vaikea muistella niitä aikoja, jolloin olin lihavimmillani. Mieleni tekee poistaa niitä muistoja, koska en ole millään tavalla enää se sama ihminen.

Hän on puhunut nuoruudestaan paljon siskonsa kanssa. Nykyään välit ovat erinomaiset.

– Lihavuuteen pitää suhtautua kuin alkoholismiin: ensin pitää myöntää, että minulla on ongelma. Onhan se ihan kamalaa todeta, että olen tosi lihava ja pahannäköinen ja minun pitää tehdä sille jotain.

– Kuuden viikon hömppädieetit kannattaa heittää kokonaan romukoppaan, sillä niihin ei pää ehdi mukaan.

Vaikka Pauliina on onnellinen uudesta elämästään, kehonkuva laahaa välillä perässä. Jos joku huutaisi kaupungilla ”läski”, Pauliina kääntyisi automaattisesti katsomaan, huudeltiinko hänelle. Hän myös saattaa tarttua kaupassa liian suureen vaatteeseen.

– Alkuaikoina myös mietin, että miksi joku tuijottaa. Peilinkin ohi mennessäni jouduin peruuttamaan ja katsomaan, että kuka tuo oikein oli. Muistin vasta sitten, että ai niin, minä.

Välillä Pauliina on mietiskellyt, olisiko elämä ollut helpompaa, jos hän olisi ollut aina hoikka.

– Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja minun elämäni on pitänyt mennä näin. Voi olla, että kilot ovat jopa suojelleet minua. Jos olisin nuoruudessani ollut suosittu miesten keskuudessa, olisin hyvin voinut joutua huonoihin suhteisiin. Olen välttynyt kaikelta sellaiselta. Nyt pääsin suoraan hyvään suhteeseen.

Suomalaiset miehet kunniaan!

Räppäri Jare Tiihonen ja Star Wars -elokuvien Chewbaccaa esittävä näyttelijä Joonas Suotamo ovat saaneet viime päivinä ylistävää huomiota kansainvälisissä medioissa.

Viikonloppuna huippusuosittu Bright Side -verkkosivusto listasi jutussaan maita, joissa miehiä on enemmän kuin naisia. Jutun tilastoja väritettiin kuvilla kunkin maan ”unelmamiehistä”. Suomen kohdassa havainnollistavaksi esimerkiksi oli nostettu kuka muu muka kuin Cheek!

Joonas Suotamo saa hehkutusta sen sijaan Hello Giggles -sivustolta, jonka mukaan ”meidän on aika puhua siitä faktasta, että Chewbaccaa näyttelee hyvin viehättävä mies.” Eli siis ihana Joonas!

Me suomalaiset naiset olemme tietenkin jo pitkään tienneet, että kyllä Suomessa riittää upeita miehiä – jotka ovat kaiken lisäksi paljon muutakin kuin pelkkää silmänruokaa. Kysyimme naisilta, ketkä suomalaiset julkisuudesta tutut miehet pitäisi seuraavaksi noteerata ulkomaisissa medioissa.

Kokosimme vastaukset listaksi perusteluiden kera:

1. Näyttelijä Pekka Strang

”Hän on uskomattoman karismaattinen.”

2. Poliitikko Erkki Tuomioja

”Hänellä on hyvin viehättävä olemus. Jotenkin sympaattinen – ja tietenkin älykäs.”

3. Näyttelijä Eero Ritala

”Hyväntuulinen, rauhallinen ja aina mainio Eero on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisi herätä samasta sängystä. Ihan vaikka vain kavereina.”

4. Koripalloilija Lauri Markkanen

”Hän on niin pitkä ja arvostaa äidin lihapullia.”

5. Poliitikko Jani Toivola

”Hän näkee maailman niin avarakatseisesti ja jaksaa perustella asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi hän puhuu omista haastaistaan avoimesti niin, että se kannustaa muitakin avautumaan. Ja onhan hän aina pirun tyylikäs.”

6. Näyttelijä Martti Suosalo

”Ihana! Haluaisin, että Martti ja Virpi Suutari adoptoisivat minut.”

7. Kirjailija Tuomas Kyrö

”Niin rehellinen ja hauska tyyppi, että huh huh.”

8. Tennistähti Jarkko Nieminen

”Älykkään ja sympaattisen oloinen tyyppi, joka vaikuttaa siltä, että hän jaksaa aina kuunnella ja keskustella.”

9. Liikemies Jari Sarasvuo

”No onhan hän nyt kovin ihana, kun hän haluaa aina keskustella kaikesta.”

10. Näyttelijä Lauri Tilkanen

”Perinteisellä tavalla viehättävä. Sellainen sympaattinen nappisilmä.”

11. Laulaja Pete Parkkonen

”Perusteluksi riittänee: Kohta sataa.”

12. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson

”Hän on niin viisas, että oksat pois.”

13. Näyttelijä Tommi Korpela

”The one and only! Tommilla on lempeä, kiva ja rauhallinen rytmi olla ja puhua. Hän ei nöyristele, mutta ei kuitenkaan ole myöskään koppava.”

14. Koomikko Antti Holma

”Absoluuttisesti maailman hauskin mies.”

15. Jääkiekkoilija Patrik Laine

”Niin suoraselkäinen, peritamperelainen mies, että häntä ei voi kuin rakastaa.”

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.