Tuija Lehtisen taustamusiikkina on aina radion nostalgiakanava.
Tuija Lehtisen taustamusiikkina on aina radion nostalgiakanava.

Mitä tekemistä kuoharikorkeilla, höyhenillä, vanhoilla päiväkirjoilla ja pehmokoirilla on menestyskirjojen kanssa? Kolme kirjailijaa paljastaa työhuoneensa salat.

Kirjatehdas insinööritoimistossa

Hyllyn päälle nostetussa maljassa on 110 kuohuviinipullonkorkkia. Aina, kun Tuija Lehtinen julkaisee uuden kirjan, hän korkkaa miehensä kanssa pullon kuohuvaa. Kesällä maljaan ropsahtaa 111. korkki, kun Tuijan huutokauppamaailmaan sijoittuva kirja Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta julkaistaan. Syksyllä on 112. kirjan vuoro.

– Se onkin sitten jännittävää, sillä Väärä vainaja on ensimmäinen dekkarini, Tuija kertoo.

 


Pian kulhoon kopsahtaa 111. korkki, syksyllä jo seuraava.

 

Tuijan kirjoitustahti on niin rivakka, ettei häntä suotta ole kutsuttu suomalaisen viihdekirjallisuuden kuningattareksi. 111. ja 112. kirja ovat molemmat aikuisille suunnattuja, mutta parhaiten Tuija tunnetaan nuortenkirjoistaan kuten Mirkka-, Laura-, Janne- tai Rebekka-sarjoistaan.

Pitkästä urasta kertoo myös työhuone, jossa riittää tutkittavaa. Yksi seinä on varattu hyllylle, jossa on vain Tuijan omia kirjoja. Toisella seinällä on kirjojen kansikuvitusten originaaleja kehystettyinä. Muistitauluun on kiinnitetty teinitytön koukeroisella käsialalla laadittuja fanikirjeitä. Kertoo aikojen muuttumisesta, että enää niitä ei tule.

– Nykyään otetaan yhteyttä sähköpostilla. Palautetta tulee vähemmän: ennemmin yhteydenotot ovat sellaisia, että nuori haluaa tehdä minusta esitelmän.

Tuija jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi, kun hänen esikoisensa julkaistiin 1984. Ennen sitä Tuija tehtaili novelleja muun muassa Reginaa ja Nyyrikkiä julkaisseelle Kolmiokirjalle.

– Siinä oppi reippaan tahdin!

Oma ovi ja vessa

Tuijan työhuone sijaitsee perheen omakotitalon yhteydessä Espoon Jupperissa. Työhuoneeseen on kuitenkin erillinen sisäänkäynti, ja siellä on myös oma wc. Lehtiset muuttivat taloon 90-luvun alussa.

– Erillisen työhuoneen takia me taloon ihastuimmekin. Entinen omistaja oli pyörittänyt tässä insinööritoimistoa. Mutta tuli lama ja konkurssi, ja he joutuivat tästä luopumaan.

”Nykyäänhän minulla on asiat hyvin, kun saan astella valmiiseen pöytään: mies on jo eläkkeellä ja kokkaa.”

Tuija viettää työhuoneella tunnollisesti normaalin työpäivän verran. Lounaalla hän pistäytyy kodin puolella.

– Nykyäänhän minulla on asiat hyvin, kun saan astella valmiiseen pöytään: mies on jo eläkkeellä ja kokkaa. Ennen tuli lämmitettyä eineksiä.

Samassa rakennuksessa oleva työhuone oli erityisen kätevä silloin, kun Tuijan lapset olivat pieniä. Kun lapset tulivat koulusta, Tuija saattoi käydä välillä lämmittämässä heille ruokaa ja palata sitten työhuoneelle. Välillä lapset saattoivat pistää päänsä oviaukosta ja kysyä jotain.

– Mutta heille kirjailijan ammatti on alusta asti ollut vain ammatti muiden joukossa, joten kyllä he ymmärsivät antaa minulle työrauhan.

 


Tuija keräilee pehmokoiria ja sammakkoesineitä. Jälkimmäiset tuovat onnea.

 

Petelle raksuja

Tuija ammensi aikoinaan paljon omista lapsistaan ja heidän ystävistään kirjoihinsa. Janne-sarja syntyi, kun poika vaati, että äidin pitäisi kirjoittaa myös jalkapalloilevista pojista. Oma poika esiintyi jopa sarjan kansikuvissa. Nyt kun lapset ovat aikuistuneet, Tuija yrittää säilyttää kosketuksen nuorten maailmaan seuraamalla sosiaalista mediaa, lukemalla lehtiä ja pitämällä korvansa auki.

– Mutta samoja asioita ja tunteitahan teinit käyvät läpi aikakaudesta riippumatta.

Lapset ovat muuttaneet kotoa, mutta nyt Tuijan työpäivän saattaa keskeyttää kääpiösnautseri Pete, joka vaatii päästä pissalle. Koira pitää Tuijalle välillä työhuoneella seuraa. Siksi työpöydällä on aina oltava koiranraksuja.

Radio on aina päällä, sillä pitäähän sitä nyt jotain taustahälyä olla.

Aina kun uusi kirja valmistuu, heti skumpan jälkeen on toisen perinteen vuoro. Tuija kaivaa esiin imurin ja pölyrätin ja siivoaa työhuoneensa.

 


Juha Itkonen on sisustanut työhuoneensa sävy sävyyn.

 

Omassa miesluolassa

Kun Juha Itkosen viisivuotias kuopus kävi hiljattain isänsä työhuoneella, hän oli kauhuissaan. Missä kaikki työkaverisi ovat, ovatko he kuolleet? poika kyseli.

– Hänellä oli kokemusta vain vaimoni työhuoneelta, jossa hänellä on ollut aina pelejä ja seuraa, Juha hymähtää.

Siksi pöydällä seisoo keltainen Kätyrit-ukko. Lapsi jätti sen Juhalle, ettei isällä olisi niin yksinäistä ja ankeaa.

– Oikeassahan hän oli. Ihminen on sosiaalinen eläin. Ei ole lajille luontainen tila kaikki päivät itsekseen muhitella.

 


Poika jätti Juhalle Kätyri-kaverin.

 

Viihtyvyydestä Juha on eri mieltä poikansa kanssa. Hänestä Helsingin Suvilahdessa sijaitseva työhuone on mukava.

– Siis minähän olen ihan sisustanut täällä, Juha kehaisee.

No, katsotaanpa. Pensseliä on heilutettu: Juha on maalannut yhden seinistä hennon vihreällä. Oranssi sohva siirtyi työhuoneelle kotoa, kun kotiin hankittiin uusi. Ikeasta Juha haki lampun, torkkupeiton ja pari sohvatyynyä mätsäämään yhteen kukkakuvioisen maton kanssa.

Työpöydän ylle on naulattu Petri Mularin valokuva Thaimaan Khao Lakin rannalta tsunamin jälkeen. Juha ja Petri olivat siellä juttukeikalla, ja myöhemmin kuva päätyi Juhan Kohti-romaanin kanteen. Vastapäisellä seinällä on ystävän ja Apu-lehden ex-kollegan Timo Pyykön valokuva Teksasista. Nurkassa on Lundian hylly täynnä kirjoja. Osa kirjoista on vielä laatikoissa; kotona alkaa jo tila loppua. Lisäksi Juha peri enonsa kirjallisen jäämistön pari vuotta sitten.

– Meillä on kotonakin työpöytä, mutta minulle on tärkeää, että minulla on kodista erillinen tila, joka on vain minun. Ikioma miesluolani.

 


Juhan työpöydällä ei ole liikaa tavaraa.

 

Johtajan huone

Rakennuksessa on ollut ennen kaasutehtaan konttoreita. Juha epäilee huoneensa kuuluneen jollekin tehtaan johtajista. Menneisyydestä muistona on yhä valonappulat, jotka kertovat, onko herra nyt varattu, vapaa vai täytyykö odottaa.

Johtaja Itkosen nappulaa ei kukaan paina (ei se kyllä enää toimisikaan), sillä käytävillä on nykyään hiljaista. Naapureihin törmää harvoin, vaikka niitäkin on, muun muassa kuvataiteilija Jaakko Mattila ja kirjailija Miika Nousiainen.

”Täällä en menisi kahvilaan kirjoittamaan.”

Luovien alojen ihmisillä on usein luovat työajat, mutta Juha tulee työhuoneelle tunnollisesti aina aamutuimaan ja lähtee kotiin neljän viiden maissa. Työhuoneelle tullessaan hän potkaisee aina ensimmäisenä kengät jaloista.

– Vaikeinta on se siirtymä arjen keskeltä oman todellisuuden pariin ja päinvastoin. Ja jos ei pidä varaansa, aamulla alkaa helposti tehdä aina kaikkea sälää: lukea meilejä, selata Facebookia.

Satunnaiseen seurantuskaan some on kyllä hyvä lääke.

Itkoset ovat välillä asuneet ulkomailla, ja siellä Juha on kirjoittanut myös kahviloissa. Münchenissa asuessaan hänellä oli oma vakiopaikkansa lähikirjastossa. Tuoreinta kirjaansa Palatkaa perhoset Juha kirjoitti Los Angelesissa, Hollywood Boulevardin pimeissä kuppiloissa.

– Ne olivat päiväsaikaan sinisävyisiä, pimeitä luolia. Niissä oli aina 30–40 muutakin tyyppiä hopeisten mäkkiensä valossa kirjoittamassa. Erona oli vain se, että he työstivät leffakäsiksiä. Täällä en menisi kahvilaan kirjoittamaan. Ei minulla ole harhoja omasta kiinnostavuudestani, mutta kuitenkin joku tunnistaisi tai sitten joku tuttu tulisi keskeyttämään.

Lääkettä tenkkapoohon

 

Suvilahden alue on kehittynyt kovasti viime vuosina, ja sen ympärille rakennetaan koko ajan. Silti Juhan työhuoneen ikkunasta saa seurata lähinnä vuodenaikojen vaihtumista.

– Kerran vuodessa alueelle levittäytyy Flow-festivaali, ja silloin alue on hetken totaalisen elossa. Se on mukavaa, varsinkin kun pääsee katsomaan bändejä ilmaiseksi.

Joskus, melko harvoin, Juha saattaa pötkötellä sohvalla ja lueskella, ottaa jopa päiväunet. Viimeksi sellainen hetki oli, kun hän tuli huoneelle flunssaisena ja huomasi, että on liian kipeä töihin.

– Se tuntui jotenkin tosi ylelliseltä, jopa vähän kielletyltä.

Kun tekstin kanssa tulee tenkkapoo, Juha nappaa askista Mynthonin. Niitä on oltava aina työpöydällä. Pastillin imeskely auttaa aina.

 


Iidan työhuoneessa on sähköpiano.

 

Ex-tyttöystävän perinnön äärellä

Kun Iida Rauma viime kesänä viimeisteli toista romaaniaan Seksistä ja matematiikasta, hän katseli usein ulos työhuoneensa ikkunasta ja kadehti ohi kulkevia koiria.

– Aloin olla jo ihan loppu ja mietin, että tulisipa joku ja veisi minutkin ulos lenkille, Iida naurahtaa.

Iida asuu yksin kaksiossa lapsiperheiden suosimassa turkulaislähiössä. Työmatka on lyhyt, sen kuin tassuttelee yhdistetystä makuu- ja olohuoneesta viereiseen huoneeseen.

Kirjoituspöydän lisäksi työhuoneessa on Iidan sähköpiano ja basso. 50-luvun työpöytä on entiseltä tyttöystävältä peritty. Sen Iida haluaa sijoittaa aina ikkunan eteen: kun viettää päivät omassa maailmassaan, tuntuu hyvältä säilyttää ainakin näköyhteys muuhun maailmaan.

 


Iidan kaikki päiväkirjat ovat hyllyssä sievässä rivissä. Hän on kirjoittanut päiväkirjaa intensiivisesti 11-vuotiaasta lähtien.

 

Iida myöntää olevansa silti vähän erakko. Hän ei ole edes Facebookissa.

– Kirjailijan ammatti on yksinäisyyden sietolaji.

Työpöydässä Iidalle tärkeintä on se, että siellä on tilaa levitellä asioita. Hän on keräilijäluonne: nytkin pöydälle on kasattu simpukankuoria (muisto viime kesän lomamatkalta Normandiasta) ja höyheniä (ne ovat kiehtoneet häntä aina). Ruukussa versoaa herneenversoja. Niitä voi napsia välipalana. Iida on ollut kasvissyöjä lapsesta lähtien.

Pitkään ja hartaasti

Iidalla on tapana kirjoittaa pitkään ja hartaasti: esikoistaan Katoamisten kirjaa hän työsti kolme vuotta, toista romaaniaan hän hioi neljä vuotta. Sitä varten Iida joutui tekemään paljon taustatyötä muun muassa ilmastonmuutoksesta ja matematiikasta. Nyt Iida taustoittaa kolmatta romaaniaan. Sen aiheesta hän ei ole vielä hiiskunut edes kaikille lähimmilleen, mutta uhkaavasti näyttää siltä, että siitäkin on tulossa pitkä projekti.

”Kirjailijan ammatti on yksinäisyyden sietolaji.”

Esikoistaan Iida kirjoitti Helsingin Lauttasaaressa, jossa hän työskenteli talonmiehenä kirjoittamisen ohessa. Silloin istumatyöläinen sai kerrankin kunnolla liikuntaa. Talvi oli luminen, ja lumet piti kolata tontilta päivittäin. Siitä huolimatta ensimmäisestä kirjasta jäi muistoksi tulehtunut ranne- ja kyynärpää.

– Nykyään istun pöydän ääressä kuin fysioterapeutin mallioppilas!

Iida yrittää pitää jumppatauon muutaman kerran päivässä. Siksi seinään on teipattu jumppaohjeita ja nurkassa tönöttävät voimavanne ja pilates-rulla.

 


Simpukoita, herneenversoja ja silmälasit, siinä Iida Rauman perustarvikkeita.

 

Kaiverruksia ja origameja

Vaikka Iida työskenteleekin kotona, hän yrittää pitää kiinni työajoista: aloittaa heti aamupalan jälkeen ja lopettaa suurin piirtein silloin, kun muutkin pääsevät töistä. Työpäivän jälkeen on pakko päästä usein ulos ja ihmisten ilmoille, vaikka vain pilates-tunnille.

Pää tyhjenee työasioista parhaiten käsillä tekemällä. Iidan työpöydällä on keskeneräinen linokaiverrus ja kasa paperista taiteltuja perhosorigameja. Jälkimmäisistä on syntymässä mobile lahjaksi nykyiselle kumppanille, kirjailija Matias Riikoselle.

Miltä sinun työpöytäsi näyttää?

Lähetä kuva työpöydästäsi tai työhuoneestasi alla olevasta kirjoita kommentti -kohdasta.
Kuvan voit ladata selaa-kohdasta.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.

 

Raskaus oli yllätys lapsettomuudesta kärsineille Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle.

Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, 41, kertoo Ilta-Sanomissa, että tuli syksyllä yllättäen raskaaksi. Satu oli ihmetellyt erikoisia oireitaan ja mietti ensin, ovatko vaihdevuodet alkamassa. Raskaus oli yllätys, sillä Satu ja hänen kansanedustajapuolisonsa Antti Kaikkonen, 43, ovat kärsineet lapsettomuudesta vuosia. Syksyllä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon jo aikaisessa vaiheessa. 

”Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia.”

– Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia. Ja totta kai myös surullinen. Olen kuitenkin yrittänyt kääntää asian mielessäni iloiseksi ja ajatellut, että olen ainakin kerran elämässäni ollut vähän aikaa raskaana, Satu kertoo IS:ssa.

Satu ja Antti ovat puhuneet lapsettomuudesta avoimesti julkisuudessa ja kertoneet, ettei hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua. Syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Myös adoptioprosessi kariutui aivan viime metreillä syksyllä 2011 Antin vaalirahakohun takia.

”Ehkä on pientä toiveekkuuttakin.”

– Meidän kohdalla asia (keskenmeno) ei varmasti ollut kauhean iso suru sen takia, että emme ole osanneet tai edes uskaltaneet ajatella asiaa. Sen jälkeen asia on kuitenkin pyörähdellyt mielessä. Ehkä on pientä toiveekkuuttakin, Satu kertoo IS:ssa.

Tällä hetkellä Satu ja Antti ovat kahden pienen lapsen sijaisvanhempia. Syksyllä 2014 heistä tuli pienen pojan sijaisvanhempia ja vuonna 2015 perheeseen saapui kolmevuotias tyttö.

Sadun ja Antin tie vanhemmiksi on ollut pitkä ja raskas. Lue parin yhteishaastattelu parin vuoden takaa: