Ihana Emma! Kuva: Shutterstock
Ihana Emma! Kuva: Shutterstock

Superlahjakas, itsevarma, älykkö... Listasimme syyt, joiden takia uuden Kaunotar ja hirviö -elokuvan tähteä kelpaa fanittaa.

1. Hän on uskomattoman lahjakas...

Sekä näyttelijänä että ilmeisesti myös laulajana! Laulutaidon todistaa ainakin tuore taidonnäyte maaliskuussa julkaistavasta Kaunotar ja hirviö -elokuvasta.

Lue myös: Emma Watson ja 5 muuta syytä odottaa uutta Kaunotar ja hirviö -leffaa – katso vaikka traileri!

2. ...ja ollut sitä jo lapsesta saakka.

Emma oli 11-vuotias, kun hän singahti megasuosioon Harry Potter -elokuvasaagan Hermione Grangerina. Pottereiden jälkeen Emma on nähty useissa huippuelokuvissa (esimerkiksi Elämäni seinäruusuna, Noah ja The Bling Ring).

Näyttelemisen lisäksi Emma on keskittynyt ajamaan naisten asemaa maailmalla. Vuonna 2014 hänet valittiin UN Womenin lähettilääksi, ja esimerkiksi Vanity Fair luonnehti hänen tuolloin pitämäänsä puhetta mullistavaksi.

3. Luonnonsuojelu on hänelle sydämenasia. 

Emma on tukenut lahjoituksillaan monia luonnonsuojelujärjestöjä. Vuonna 2015 hän suunnitteli vaatemalliston yhdessä ekologisia vaatteita tekevän People Tree -merkin kanssa. Punaisella matolla hänet on nähty lukuisia kertoja kierrätysmateriaaleista valmistetuissa luomuksissa.

Toukokuussa 2016 Emma nähtiin Met-gaalassa kierrätetyistä pulloista valmistetussa puvussa. Kuva: Shutterstock
Toukokuussa 2016 Emma nähtiin Met-gaalassa kierrätetyistä pulloista valmistetussa puvussa. Kuva: Shutterstock

4. Hänen itsevarmuudestaan voi ottaa mallia.

“En halua muiden ihmisten päättävän, kuka olen. Haluan päättää sen aivan itse”, Emma sanoi jo vuonna 2009 (eli 18-vuotiaana) Ellelle

5. …ja hän kannustaa muitakin naisia ottamaan ohjakset elämässä omiin käsiin.

”Naisten pitäisi saada tehdä juuri sitä, mitä he haluavat tehdä, heidän pitäisi olla rehellisiä itselleen ja saada kehittymismahdollisuuksia. Naisilla on oikeus tuntea olevansa vapaita”, hän sanoi Ellelle vuonna 2015.

5. Hän on älykkö, joka arvostaa koulutusta.

Vaikka näyttelijänura vei nuoruudessa suuren osan Emman ajasta, hän on koko ajan tähdännyt eteenpäin akateemisella urallaan. Vuonna 2014 hän valmistui yhdysvaltalaisesta Brownin huippuyliopistosta.

Hän on opiskellut myös Oxfordin yliopistossa kirjallisuutta.

”Minulle haastavinta on se, että olen kiinnostunut niin monista eri asioista. En voi kuvitella itseäni tekemässä vain yhtä asiaa, koska todennäköisesti päädyn tekemään neljää tai viittä juttua. Haluan olla renessanssinainen, joka maalaa, kirjoittaa ja näyttelee. Haluan tehdä kaikkea”, hän on sanonut.

6. Hän ymmärtää feminismin todellisen merkityksen…

”Mitä enemmän olen puhunut feminismistä, sitä paremmin olen tajunnut, että naisten oikeuksien puolustamista pidetään liian usein synonyyminä miesvihalle. Yhdestä asiasta olen varma: sen täytyy loppua. Tiedoksi: feminismi tarkoittaa uskoa siihen, että miehillä ja naisilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet. Se on teoria poliittisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta sukupuolten välillä”, hän kiteytti ylistetyssä puheessaan vuonna 2014.

7. …ja taistelee omien arvojensa puolesta. 

Kun Donald Trump valittiin yhdysvaltain presidentiksi, Hillary Clintonia kannattanut Emma ei lannistunut. Sen sijaan hän jakoi ihailemansa, edesmenneen kirjailijan ja ihmisoikeusaktivistin Maya Angeloun (1928-2014) kirjoja New Yorkin metrovaunuihin. Samalla hän totesi, että aikoo jatkaa taistelua itselleen tärkeiden asioiden puolesta.

8. Hän on tyyli-ikoni...

9. ... joka suhtautuu mutkattomasti ulkomuotoonsa.

”Haluan tuntua oloni upeaksi, mukavaksi, seksikkääksi, vahvaksi ja kauniiksi. Jos joku asiaa tuntuu epämukavalta, en laita sitä päälleni. – – Tulevaisuudessa aion keskittyä siihen, että minusta tuntuu mahtavalta”, Emma sanoi vuonna 2015 Vanity Fairille.

10. Hän rakastaa hassuttelua.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...