Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Huononkin päivän voi yrittää kääntää edes hieman paremmaksi.

Ahdistaa, harmittaa, eikä yhtään huvita.

Vaikka ketuttaa, ankeastakin päivästä voi yrittää tehdä paremman. The Happiness Project -blogin perustaja ja samannimisen hittikirjan kirjoittaja Gretchen Rubin paljasti Refinery29-sivustolle reseptinsä hyvään huonoon päivään.

"Teen asioita, joista tulen hyvälle tuulelle, ja jos ne eivät saa oloani paremmaksi, ainakin päivästä tulee sellainen, johon voin olla tyytyväinen jälkeenpäin", hän selittää.

1. Liiku. Se rauhoittaa ja antaa energiaa eli on hyvä tapa tasoittaa tunnekuohuja. Se on tuottoisaa, muttei älyllisesti tai sosiaalisesti vaativaa. Liikunnan jälkeen olo tuntuu siltä, että olet saanut jotain aikaiseksi.

2. Tee hyvä teko jollekin toiselle. Kun teet muut onnelliseksi, tulet todennäköisesti sellaiseksi itsekin. Pienikin palvelus riittää.

3. Lopeta märehtiminen. Ikävässä tunteessa vellominen ei johda mihinkään, se vain pahentaa oloa. Tuotteliaampaa on etsiä jotain muuta ajateltavaa.

4. Ota yhteyttä johonkin itsellesi tärkeään ihmiseen. Se voi olla sisko, äiti tai ystävä.

5. Hoida velvollisuus pois alta. Mieli piristyy sitä mukaa, kun saat vetää tehtävälistan puuhat kohta kohdalta yli. Aloita esimerkiksi siivoamalla työpöytäsi. Aikaansaavuuden lisäksi herää tunne siitä, että asiat ovat hallinnassasi.

6. Käyttäydy niin kuin haluat tuntea. Tutkimukset ovat osoittaneet, että käyttäytyminen vaikuttaa siihen, millaisella mielellä olemme: ajan mittaa tekohymy muuttuu aidoksi iloksi.

7. Pyydä apua. Kerro, mitä tunnet ja mieti yhdessä jonkun muun kanssa, miten tilannetta voisi muuttaa.

Jos mikään ei siltikään auta…

8. Mene aikaisin nukkumaan. Aamulla kaikki näyttää yleensä valoisammalta. Hyvin nukuttu yö antaa myös tukevan perustan seuraavalle päivälle.

Lue myös:

Piristä tylsää parisuhdettasi – 3 yksinkertaista vinkkiä

Nämä asiat onnesta pitäisi oppia jo nuorena

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

KAURIS

Tunteet tekevät sinulle tänään temppuja. Älä tee mitään, mikä voisi vaarantaa maineesi. Harkitse sanojasi ennen kuin puhut.

 

VESIMIES

Viehätysvoimasi ja intuitiosi ovat lyömätön yhdistelmä. Pidä silmät auki, niin kukaan ei pääse käyttämään ystävällisyyttäsi hyväkseen.

 

KALAT

Varo, mitä lupaat. Sitoudu ainoastaan projekteihin, joissa pysyt mukana varmuudella loppuun asti. Selviät haasteista luovuudellasi.

 

OINAS

Saat muutoksia aikaan, jos suunnittelet siirtosi huolellisesti. Päivä sisältää muutaman yllätyskäänteen, jotka aiheuttavat sinulle harmaita hiuksia.

 

HÄRKÄ

Tarjoa apuasi harkitusti ja tyylillä. Lähelläsi on joku, jolla on vaikeuksia tuen vastaanottamisessa. Älä odottele vastapalveluksia.

 

KAKSONEN

Keskity tänään ennen kaikkea itseesi. On aika oppia uutta ja kehittää taitojasi. Juhlista hyviä uutisia rakkaan ihmisen seurassa.

 

RAPU

Kokeile jotain erilaista. Lähde käymään sinulle entuudestaan vieraassa paikassa tai testaa yhteistyötä uuden tuttavuuden kanssa.

 

LEIJONA

Kanavoi energiasi muutoksiin. On aika muuttaa jotain arjessasi ja tehdä elämästäsi tasapainoisempaa. Satsaa terveellisiin elintapoihin.

 

NEITSYT

Kiinnostu uusista asioista ja pidä hyviin tyyppeihin yhteyttä. Tapaat ihmisen, joka antaa sinulle ajattelemisen aihetta. On uusien alkujen aika.

 

VAAKA

Tuttu kasvo menneisyydestä tarjoaa sinulle neuvojaan. Pääset niiden siivittämänä oikealle polulle. Älä anna negatiivisten ajatusten sumentaa logiikkaasi.

 

SKORPIONI

Kotona on ilmassa jännitteitä, jotka mylläävät ajatuksiasi pitkin päivää. Älä menetä hermojasi harmillisen takaiskun vuoksi. Rauhallisuus on valttia.

 

JOUSIMIES

Maisemanvaihdos tekisi sinulle tänään hyvää. Jos et pääse liikkeelle, muuta jotain pientä arkirutiineissasi. Ilmassa on romantiikkaa.