Stella Harasek korostaa, että menestyvän blogin syntyminen vaatii malttia.
Stella Harasek korostaa, että menestyvän blogin syntyminen vaatii malttia.

Yksi Suomen suosituimmista tyylibloggaajista, Notes on a life -blogin Stella Harasek kertoo, miten hän sen teki.

1. Aloita ideasta. Mistä haluat kirjoittaa? Valitse aihe, josta sinulla on paljon sanottavaa. Mikään ei ärsytä lukijaa niin paljon kuin bloggaaja, joka vision puutteessa kyselee jatkuvasti juttuaiheita lukijoiltaan. Kiinnostava bloggaaja tuntee aiheensa, suhtautuu siihen intohimoisesti ja kirjoittaa siitä mukaansatempaavasti.

2. Valitse blogille hyvä nimi.  Se kannattaa valita huolellisesti, sillä nimen vaihtaminen myöhemmin on vaikeaa. Blogi voi kantaa omaa nimeäsi, jos kirjoitat paljon omasta elämästäsi. Jos blogillasi on tietty teema, se on hyvä tuoda esiin jo nimessä. Varmista nettihaulla, että nimi ei ole jo jonkun toisen käytössä.

3. Panosta blogin ulkoasuun. Ensivaikutelma tehdään vain kerran ja se ratkaisee, tuleeko lukija takaisin vai ei. Blogeja on nykyisin niin paljon, että joukosta erottuminen vaatii paljon. Kauniisti suunniteltu, selkeä ja omannäköinen sivusto erottuu edukseen ja jää mieleen.

4. Suunnittele ennen kuin toimit. Mieti, millaiset aiheet kiinnostavat lukijakuntaasi ja suunnittele blogijuttujesi sisältö ennen kuin alat kirjoittaa. Valitse jutulle näkökulma, mieti myös kuvitus. Sisältö voi silti syntyä spontaanisti. Et tarvitse suunnitteluun kuin kynän, paperin ja ylimääräisen minuutin.

5. Sisältö ratkaisee kaiken. Panosta hyviin teksteihin ja laadukkaisiin kuviin. Hyvää kameraakin tärkeämpi on kuvaustaito: saat loistavia kuvia vaikka älypuhelimellasi, jos vaan osaat ottaa niitä. Kuvaustaitoja voi kehittää kurssien, verkkotutoriaalien ja valokuvaustaitoisten ystävien avulla.

6. Ole läsnä ja levitä sanaa. Kerro blogista ensimmäiseksi ystäville ja perheenjäsenille. Kun perustin blogin, annoin linkin kahdelle työkaverilleni. Sen jälkeen se alkoi levitä itsestään. Bloggaajan kannattaa olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa, sillä siellä mahdolliset lukijatkin liikkuvat. Perusta blogillesi Facebook- ja Instagram-tili, jossa jaat uusia blogijuttuja ja muuta aihepiiriin liittyvää sisältöä. Ota haltuun myös Twitter ja Pinterest.

7. Päivitä säännöllisesti. Mieti etukäteen, kuinka paljon voit panostaa: päivitätkö blogiasi joka päivä vai kahdesti viikossa. Valitse linjasi ja pysy siinä. Lukijat tottuvat rytmiisi ja oppivat tietämään kuinka usein uusia juttuja kannattaa odottaa.

8. Ole oma itsesi. Rakenna blogisi brändi omien vahvuuksiesi varaan. Älä tee kaikkea samoin kuin muut vaan luo blogi, joka näyttää sinulta. Kaikki suositut blogit nojaavat kirjoittajansa persoonaan.

9. Ole aktiivinen. Seuraa muiden blogeja ja sosiaalisia medioita, kommentoi ja keskustele. Saat ideoita, inspiraatiota. Ja todennäköisesti uusia seuraajia.

10. Maltti on valttia. Suositun blogin luomiseen tarvitaan aikaa, vaivaa ja pitkäjänteisyyttä. Mainostajien kannalta merkittävän lukijakunnan syntyminen voi viedä kuukausia. Keskity kiinnostavien juttujen tuottamiseen ja siihen, että blogisi löytää kohderyhmänsä.

11. Etsi oikeat yhteistyökumppanit. Blogilla on monia tienaustapoja:  mainokset, maksetut tuotetestaukset, sisältömarkkinointi tai vaikka kumppanuusmarkkinointi. Siinä saat provision kauttasi syntyneestä myynnistä. Mieti, minkälaiset yhteistyökumppanit ja yhteistyön mallit sopisivat linjaasi. Älä odota, että puhelimesi alkaa soida, vaan ota yhteyttä sinua kiinnostaviin yrityksiin. Älä suostu yhteistyöhön, joka ei sovi blogisi edustamaan arvomaailmaan.

Lue myös

Tämä bloggari tienaa 6 miljoonaa vuodessa

Bloggaaja Stella Harasek näyttää mallia: näin muotinäytöksen tyyli taipuu arkeen

Tällaista on bloggaajien elämä – oikeasti

Stellan blogia pääset lukemaan täältä.

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)