Rapu! Tiedätkö, mitä horoskooppimerkkisi kertoo luonteestasi?

Eläinradan saksiniekka rapu on yleensä varsin myötätuntoinen ja suojelevainen tyyppi. Merkin suurimpiin vahvuuksiin kuuluvat lempeys, empaattisuus, intuitiivisuus ja kyky tehdä toisille hyvä olo. Toisaalta hänestä löytyy varsin piikikäs, tuima ja oikukas puoli.

Herkkyys on merkin pääpiirre. Sen ansiosta rapu on usein varsin taiteellinen ja miellyttävä tyyppi. Ominaisuus saattaa kuitenkin kääntyä helposti itseään vastaan: ravulla on taipumus ailahtelevaisuuteen ja tunteet ottavat hänestä vallan helposti. Rapu saattaa tirauttaa kyyneleen niin ilosta kuin surusta. 

Rapu saattaa tirauttaa kyyneleen niin ilosta kuin surusta. 

Stressaantuneena rapu saattaa käpertyä kuoreensa. Niin voi käydä erityisesti hälyn keskellä. Merkki on myös altis masentuneisuuteen, alemmuudentuntoon ja itsesääliin. Siksi ravun pitäisi yrittää löytää elämäänsä tasapaino, jossa on tilaa hänen herkkyydelleen ilman liian paineistavaa ympäristöä.

Rapua hallitsee kuu. Sen ansiosta merkki on varsin intuitiivinen ja kykenee havaitsemaan ympäriltään sanattomia signaaleja hyvin helposti.

Merkki on tunnettu pitkästä muististaan.

Työelämässä rapu usein menestyy. Merkistä löytyy kunnianhimoa ja hän osaa seisoa omien oikeuksiensa sekä mielipiteidensä takana. Jos työyhteisössä on haasteita, rapu aistii ne helposti äärimmäisen hyvien empatiataitojensa vuoksi. Merkki on myös tunnettu pitkästä muististaan.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Koti-ihmisenä rapu arvostaa turvallisuutta ja sitä, että elämässä on pysyvyyttä. Hän on rakkailleen lojaali ja uskollinen – varsinainen kaveripiirien tukipilari ja kallio. Välillä rapu voi kuitenkin olla raskasta seuraa, koska hän käpertyy helposti kuoreensa ja yltyy mykkäkouluun. Hän ei myöskään hevillä anna anteeksi ja on taipuvainen oikukkuuteen. Siksi hänen rakkailtaan vaaditaan välillä paljon ymmärrystä.

Merkeistä parhaiten ravulle sopivat skorpioni, kalat, härkä ja rapu.

Terveys

Ravun herkkä ja tunteikas mieli saattaa sotkea helposti myös hänen vatsansa. Esimerkiksi sappikivet saattavat iskeä ravun riesoiksi. Muuten ravut ovat yleensä pitkäikäisiä, terveitä ja sitkeitä tyyppejä.

Synkimmät piirteet

Brittiastrologin Stella Hyden mukaan huonotuuliset ja oikuttelevat ravut rakastavat valittamista ja kantavat mielellään kaunaa. Heidän on vaikea uskoa tulevaisuuteen ja he näkevät elämässä paljon toivottomuutta, mikä tekee heistä usein raskashenkisiä murehtijoita.

Lue lisää: Ahne, itsekäs, kiusaaja... Brittiastrologi listasi horoskooppimerkkien pimeät puolet

Kuuluisia rapuja

Prinsessa Diana, Teemu Selänne, Benedict Cumberbatch, Ernest Hemingway, Prinssi William, Selena GomesCourtney LoveMarie AntoinetteMeryl Streep, Liv Tyler, Ringo Star

Rapu kiteytettynä

  • Ravun vahvuudet TOP 5: Rauhallisuus, intuitiivisuus, lämpö ja välittäminen, intohimo, rehellisyys
  • Ravun heikkoudet TOP 5: Masentuneisuus, ailahtelevaisuus, pitkävihaisuus, itsesääli, laiskuus
  • Hallitseva planeetta: Kuu
  • Onnenpäivä: Maanantai
  • Onnenväri: Hopea, sininen
  • Onnenkivi: Kuukivi, helmi
  • Elementti: Vesi
  • Luonne: Johtava
  • Laatu: Feminiininen, negatiivinen
  • Metalli: Hopea
  • Kukka: Ruusu, lumme, kukonkannus
  • Eläin: Ravut, kotilot
  • Onnenluvut: 2, 7

Me Naiset julkaisee kunkin horoskooppimerkin luonneanalyysin vuorollaan joka kolmas päivä 13.3.–15.4. aikana. Leijonan luonneanalyysi julkaistaan sunnuntaina 25.3. Lue muut luonnehoroskoopit tästä.

Lähteet: astro.fi, ennustukset.com, Bustle, Yout Tango

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Älä jätä nyt mitään sattuman varaan vaan valmistaudu huolellisesti. Voitat muut puolellesi olemalla täsmällinen ja tarkka. Kun tiedät, mitä haluat, neuvottelu on aina helpompaa. Voit lähentyä sinulle tärkeän ihmisen kanssa tarjoamalla hänelle apuasi.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Lähetät nyt ristiriitaisia viestejä ja se hämmentää jotakuta. Lakkaa pyörimästä kuin tuuliviiri ja pysy kannassasi. Osoita rakkauttasi mieluummin tekojen kuin sanojen kautta. Älä menetä hermojasi, kun muut eivät tanssi pillisi mukaan. Muillakin voi olla toimivia ideoita!

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Yhteistyössä on voimaa! Nyt kannattaa panna paukkuja verkostoitumiseen, sillä se voi kantaa hedelmää pitkään. Lähde reippaasti koulutuksiin ja seminaareihin, tapaa uusia ihmisiä. Saat uudenlaista pääomaa, joka auttaa sinua ratkaisemaan jopa pitkään piinanneen ongelman.

RAPU 22.6.–22.7.

Suustasi voi nyt livahtaa sammakoita, joita kadut myöhemmin. Mieti, ennen kuin möläytät. Joka asiassa on aina kaksi puolta, saat siitä arvokkaan muistutuksen tällä jaksolla. Älä sorru kateuteen; kaikilla on omat murheensa. Älä pihtaa rakkauttasi niiltä, joita oikeasti rakastat.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Olet uuden edessä, mutta ennen sitä sinun täytyy tehdä sovinto menneisyytesi kanssa. Katso rohkeasti taaksesi, ei siellä mitään niin kamalaa ole. Kadu mieluummin tekemättömiä kuin tehtyjä asioita. Kun muutos on viimein ovellasi, älä epäröi avata.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Carpe diem, neitsyt! Nyt olisi elämänmuutosta tarjolla, jos vain uskallat tarttua siihen. Muutos voi astua elämääsi vain vähän kierolla tavalla, esimerkiksi vanhan tuttavuuden muodossa. Älä ryhdy turhiin taistoihin muutosta vastustavien kanssa. Tämä on sinun elämäsi, sinä olet oman laivasi kapteeni. Hus, turha syyllisyys!

VAAKA 23.9.–22.10.

Hoida rivakasti velvollisuudet pois alta, niin saat kaipaamaasi aikaa läheistesi kanssa. Ota aikaa myös itsellesi ja keskitä ajatuksesi menneen sijasta tulevaan; jaksat taas kohta olla parempi ihminen! Älä lannistu, jos kaikki ei mene heti kuten olit ajatellut.

skorpioni 23.10.–22.11.

Sinun ei tarvitse pitää muiden valinnoista, mutta niin kauan kuin niillä ei ole suoraa vaikutusta sinuun, ei kannata sekaantua. Selviät parhaiten avoimuudella ja rehellisyydellä. Ulkoinen muutos nostaa itsetuntoasi, ja ilmassa on jopa romanssinpoikasta.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Valitse sanasi nyt huolellisesti. On vaara, että joku vääntelee sanomisiasi oman etunsa mukaisiksi. Yritä itse pelata silti vain reilua peliä. Kun kohtaat vastustusta, yritä löytää siitäkin positiiviset puolet. Vaikka tuntuisi hankalalta, muista, että rehellisyys ja kova työ yleensä palkitaan.

KAURIS 22.12.–20.1.

Laita prioriteettisi nyt järjestykseen, ja huolehdi, että teet kaikkesi tavoitteidesi eteen. Varo kuitenkin ajautumasta liiaksi tunteidesi valtaan. Muuten vaarana voi olla massiivinen konflikti. Kaaoksen ja negaatioiden sijaan pyri harmoniaan ja rakkauteen sekä itsesi että ympäröivän maailman kanssa.

VESIMIES 21.1.–19.2.

Älä jätä kohtaloasi muiden käsiin. Älä jätä mitään pienempiäkään asioita: olet kuitenkin vain tyytymätön siihen, miten muut asiat hoitavat. Talikko siis omaan käteen ja hommiin! Ympäröi itsesi ystävillä ja pidä negatiiviset ihmiset mahdollisimman kaukana.

KALAT 20.2.-20.3.

Positiivisuutta peliin, olipa kyse sitten rakkaudesta tai työstä! Hankalatkin asiat hoituvat, kun ongelmien sijasta etsit ratkaisuja. Rakkaussuhteessasi tarvotaan nyt vastamäkeä, mutta se mikä ei tapa, vahvistaa. Voitte selviytyä tästä voittajina. Kuuntele, avaa sydämesi ja ole valmis myös kompromisseihin.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

NEITSYT

On aika tehdä muutoksia kotiisi. Tee arjestasi juuri itsellesi sopivaa ja rullaavaa. Tarvitset paikan, jossa ajatukset virtaavat ja sinulla on helppo olla.

 

VAAKA

Pidä mielesi avoimena uusien ihmisten kanssa. Tänään paras ratkaisu voi olla kokeneemman kuunteleminen. Hidasta tahtia, ennen kuin jotain sattuu.

 

SKORPIONI

Älä ota kantaaksesi toisten ongelmia. Keskity omiin projekteihisi koko voimallasi. Tarjoa neuvoja tilaisuuden tullen kuormittamatta itseäsi liikaa.

 

JOUSIMIES

Ole kekseliäs, sillä mielikuvituksen rikkaus on tänään vain plussaa. Tähyä menneisyyteesi, jos tarvitset ohjeita. Voit välttyä putoamasta samaan kuoppaan kahdesti.

 

KAURIS

Ole selkeä ja suora kertoessasi suunnitelmistasi. Nyt on parasta vääntää asiat rautalangasta. Kohtaat vastaväitteitä, joista ei pidä hermostua.

 

VESIMIES

Älä taivu tekemään liian pikaista päätöstä vain siksi, että joku kasaa sinulle paineita. Kuuntele itseäsi ja pidä turvaväli manipuloivaan tyyppiin.

 

KALAT

Ole utelias ja kysele lisää. Saat selville jotain arvokasta ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä. Sinulle on nyt tarjolla paljon mahdollisuuksia.

 

OINAS

Anteliaisuutesi on sinulle hyvää mainosta. Ota yhteyttä vanhaan ystävään, joka pyörii ajatuksissasi. Hänellä on sinulle uutisia.

 

HÄRKÄ

Punnitse saamaasi ehdotusta kauan ja huolella, ennen kuin teet päätöksesi. Olet tekemäisilläsi jotain aivan uutta. Juttele ensin kokeneemman kanssa.

 

KAKSONEN

Älä menetä hermojasi pikkujutun vuoksi. Anna kilpailuhenkisen tyypin mennä omia polkujaan. Mukaan lähteminen ei ole järkevä ratkaisu.

 

RAPU

Lähde ulos viihtymään. Mielikuvituksesi nousee lentoon päivän tapahtumien innoittamana. Ilmassa on lupaava annos romantiikkaa.

 

LEIJONA

Panosta ihmissuhteisiisi. Ole läsnä ja kuuntele, mitä läheiselläsi on sydämellään. Älä silti anna kenenkään hyppyyttää sinua.