Satu Ruotsalaisen laatima horoskooppi kertoo, minkä tähtimerkien seurassa ystävänpäivä sujuu parhaiten.

Oinas 21.3.–19.4.

Ystävänpäivässäsi ei tänä vuonna ole erityisemmin romanttisia piirteitä, mutta sitäkin enemmän toimintaa. Järjestä ystävillesi keilailuilta tai mene pilkille – sinulla on käytössäsi rutkasti toimintatarmoa. Parhaat keskustelut käyt vesimiehen kanssa.

Härkä 20.4.–20.5.

Ystävänpäivänä olet aktiivinen ja viestittelet terveisten merkeissä, mutta jaat aikasi bestiksen kanssa. Koet yhteenkuuluvuutta kalan merkissä syntyneisiin, liian pöyhkeä ja itsevarma leijona jää vaille huomiotasi.

Kaksonen 21.5.–21.6.

Arkielämän kiireet rauhoittavat hieman suurinta juhlimisintoa, työt ja arkivelvollisuudet on hoidettava ensin alta pois. Tänä vuonna on hyvä varoittaa liian kovasta railakkaasta juhlimisesta. Vaaka ja vesimies kuuntelevat sinua mielellään, neitsyen kanssa olet helposti napit vastakkain.

Rapu 22.6.–22.7.

Ihana lämpöaalto osuu merkkiisi ja kantaa pitkälle helmikuuhun, ihmissuhteissasi on meneillään erityisen lämminhenkinen jakso. Hyödynnä tämä kutsumalla ystävät kylään. Jos odotat romanttista ystävänpäivää, hakeudu kalan tai skorpionin seuraan, kauriin kriittinen asenne voi aiheuttaa sanaharkkaa.

Leijona 23.7.–22.8.

Toivottavasti ystäväsi ovat myös duracell-pupuja, joilla riittää virtaa pitkälle aamuyöhön saakka. Et viihdy ystävänpäivänä liian saamattomassa ilmapiirissä, juhlit pitkän kaavan mukaan ja tarvitset siihen hauskaa seuraa. Saat jousimiehestä mukavan juhlakumppanin, jota väsymys ei yllätä kesken kaiken. Tulet toimeen kaikkien kanssa, saat pisteliään skorpioninkin nauramaan.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Taivaankansi on varannut sinulle ystävänpäiväksi hieman jännitteitä. Hyvähenkinen ystävänpäiväjuhla voi muuttua välienselvittelyksi, ellet ole varovainen. Älä siis suunnittele itsellesi liian vaativia juhlallisuuksia. Löydät saman aaltopituuden härän ja kalan kanssa, ylivilkas ja ohi suunsa höpöttelevä kaksonen saa sinut kiukustumaan.

Vaaka 23.9.–22.10.

Olet todella juttutuulella ja ilmeikäs kommunikointisi herättää hilpeyttä ystävissäsi. Vedät seuraasi samanmielisiä tovereita, eikä aika käy varmasti pitkäksi. Kuunvaihteessa syntyneet vaa’at tarvitsevat sydänystävää ongelmallisen elämäntilanteen ratkaisemisessa. Vesimiehen ja toisen vaa’an kanssa juttu luistaa, oinas yllättää suorasukaisuudellaan.

Skorpioni 23.10.–22.11.

No, nyt on romantiikkaa ilmassa, ystävänpäivästä voi kehkeytyä melkoinen seikkailu! Jos lähipiirissäsi on mielenkiintoinen tyyppi, mieti, voisiko siinä olla jotain enemmän. Olet kutsujen kuningatar, joten ystävänpäivänä ei kannata hautautua kotisohvalle. Maailmaa nähnyt kauris tai herkkä kala vastaa parhaiten vaativaan ystävämakuusi, leijonan kanssa syntyy usein draamaa.

Jousimies 23.11.–21.12.

Mars liikkuu juuri merkissäsi, joten älä odota ystävänpäivältä rauhallisia lepohetkiä. Olet hieman ylienerginen, kilpailuhenkinen ja kärsimätön, mielentilasi sopii parhaiten seurapeleihin tai liikuntaharrastuksiin. Oinasystäväsi heittää mielellään kanssasi pubitikkaa ja leijona auttaa sinua remontissa tai muutossa.

Kauris 22.12.–20.1.

Kauriin elämässä on meneillään inventaario, joka näkyy myös ystävien keskuudessa. Jos olet vakiinnuttanut paikkasi tämän rationaalisen merkin rinnalle, ystävyys säilyy todennäköisesti lopun elämän. Kauris ei välttämättä ole ystävänpäivinä juhlatuulella. Jos olet syntynyt kalan tai ravun merkissä, ymmärrät parhaiten hänen mielenlaatuaan.

Vesimies 21.1.–19.2.

Merkissäsi on ilo ylimmillään juuri ystävänpäivänä, toivottavasti olet varannut pienen matkan tai juhlistat ystävyyttä pitkän kaavan kautta. Pidät mielelläsi puheita ja järjestät ystävillesi yllätyksiä, kaukana asuvat saavat huomion mukavan puhelun myötä. Leijona ja vaaka arvostavat avarakatseisuuttasi, itsepäinen härkä vahvoine mielipiteineen saa huonot puolesi esille.

Kalat 20.2.–20.3.

Pääset nauttimaan ystävänpäivästä taivaankannen upeimmissa kuvioissa – ja tunnelma vain paranee helmikuun loppua kohden! Suuntaa ystävinesi kohti teatteria, konserttia tai taidenäyttelyä, herkkyytesi tarttuu muihinkin. Ilmassa on myös romanttisia toiveita, joku onnellinen tulee kosituksi. Rapu kyynelehtii kanssasi, neitsyt ei aina ymmärrä suuria tunteitasi.

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Nyt tarvitaan vähän säätöä sekä töissä, että kotona, ja saat varmistettua itsellesi vähän lisää tuloja. Tee ylitöitä, äläkä tuhlaa. Älä myöskään ryhdy mihinkään ilman pomminvarmaa suunnitelmaa. Pidä tunteesi kurissa kuun vaihteessa, niin et joudu katumaan. 

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Älä tee nyt hätiköityjä päätöksiä. Varaa tarpeeksi aikaa löytääksesi edullisia vaihtoehtoja. Joku vetoaa tunteisiisi saadakseen läpi oman ideansa, joka vaatisi myös sinun varojasi. Kuun vaihteessa hommat luistavat, jos pyydät apua luotetulta taholta. 

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Suuntaa energiasi nyt johonkin tuottavaan, sillä saat paljon aikaan. Liikunta ja matkat piristävät mieltäsi ja saavutat niissä tavoitteesi. Tapaat vanhan tutun ja huomaat, että välillänne säkenöi sittenkin. Ota kuitenkin askel kerrallaan, ettet pety. Pidä myös huoli rahoistasi!

RAPU 22.6.–22.7.

Nyt sinun on aika ilmaista tunteesi, tai panostaa yhteistyöhön niiden kanssa, jotka ovat sinulle tärkeitä. Se saattaa johtaa merkittävään elämänmuutokseen. Jos joku kuitenkin jää jälkeen siitä, mitä on yhdessä sovittu, homma saattaa kaatua. Ole varovainen! 

LEIJONA 23.7.–22.8.

Ota vähän rennommin, mitä ikinä sitten teetkin. Jos lupailet liikoja, joudut vaikeuksiin. Väistä myös houkutukset ja ihmissuhdesotkut, joita olisi nyt tarjolla. Älä myöskään päästä tuhlailevaa ja anteliasta puoltasi hallitsemaan käytöstäsi, muuten voit joutua jonkun muiden virheiden maksajaksi.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Älä nyt jää odottelemaan, mitä tuleman pitää, vaan ryhdy tekemään niitä muutoksia, joita kaipaat. Kuuntele sydäntäsi ja marssi eteenpäin itsevarmana, niin pääset tavoitteeseesi. Kaikki läheisesi eivät nyt tue sinua, mutta älä välitä, vaan teen niin kuin sinulle on paras.

VAAKA 23.9.–22.10.

 Tarvitset nyt sekä pään-, että kehonhuoltoa, joten joogaretriitti tai jokin kurssi voisi olla paikallaan. Kuuntele tarkasti ja punnitse asioita mielessäsi, niin opit paljon uutta. Myös jokin työhön liittyvä matka voisi synnyttää uusia ajatuksia. 

skorpioni 23.10.–22.11.

Anna tunteidesi kerrankin viedä sinua. Kerro, mitä sydämesi sanoo ja sinua kuunnellaan. Varo kuitenkin sitä, joka kuun vaihteessa tunkee takaisin elämääsi. Tiedät jo, että hän ei ole sinulle hyväksi. Toisaalta myös aito romanssi on nyt hyvinkin mahdolinen.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Nyt voit rauhassa keskittyä omien asioidesi edistämiseen niin taloudessa, työpaikalla kuin kotioloissakin. Säästä tai ota säästöt käyttöön, ehdota, suunnittele, organisoi ja tee muutoksia. Onnistut kaikessa, mihin ryhdyt, kunhan vain muistat väillä vilkaista myös peruutuspeiliin. 

KAURIS 22.12.–20.1.

Älä nyt anna pikkuseikkojen hidastaa menoa. Jätä menneet ja paina täysillä eteenpäin, niin saat aikaan paljon positiivista. Käytä energiaasi myös suhteidesi kohentamiseen, ja panosta erityisesti heihin, jotka ovat aina seisoneet rinnallasi. On aika palkita heitä!

VESIMIES 21.1.–19.2.

Ajattele ennen kuin toimit! Nyt on vaarana myös ylireagoida, mikä vaarantaa erityisesti läheiset ihmissuhteesi. Ole kiltti ja harkitse aina ennen kuin toimit. Vihaa kannattaa purkaa liikuntaan, eikä äänijänteitä rasittaen. Talouspuolellakin kannattaa pysytellä budjetissa eikä rasittaa kukkaroa.

KALAT 20.2.-20.3.

Nyt on aika hoitaa hoitamattomat hommat kuntoon, ja tsekata että sekä lääkekaappi, että taloustilanne on ajan tasalla. Saat pari kiinnostavaa tarjousta ja niihin on kiva tarttua, kun muuta asiat on hoidettu kuntoon. Tähtiin on kirjoitettu romantiikkaa, rakkautta ja jopa sitoutumista.

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Pidä pääsi kylmänä paineen keskellä. Ota tilanne haltuun ja luota omaan näkemykseesi. Suostu vain niihin muutoksiin, jotka ovat pakollisia. Älä kuitenkaan tee hätiköityjä johtopäätöksiä, vaan selvitä ensin kaikki faktat.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Keskity positiivisiin asioihin. Löydät ratkaisut työpulmiin, kunhan mietit asioita rauhassa. Näet asiat selvemmin, jos otat niihin etäisyyttä. Satsaa omaan hyvinvointiisi. Kesän tullessa on entistä helpompaa syödä terveellisesti ja liikkua riittävästi.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Tee omaa juttuasi äläkä välitä muiden vouhotuksista. Lyhyt matka tai liikunnallinen sporttiloma voisi tehdä sinulle hyvää. Nyt kannattaa myös lähteä ihmisten pariin – jos sinut on kutsuttu juhliin, älä epäröi lähteä. Käy läpi tavaroitasi ja luovu turhasta. Myös mieli puhdistuu samalla.

RAPU 22.6.–22.7.

Osoita ystävillesi ja muille rakkaillesi, kuinka paljon välität heistä. Älä pidä elämäsi hyviä asioita itsestäänselvyyksinä. Keksi kivaa yhteistä tekemistä. Läheisesi yrittää kertoa sinulle jotain tärkeää, kuuntele siis herkällä korvalla. Saatat nähdä asiat uudessa valossa.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Nopeat liikkeesi voivat aiheuttaa läheisillesi mielipahaa. Mieti siis tarkkaan, mihin asioihin kanavoit energisyytesi. Työrintamalla tapahtuu kiinnostavia asioita – kova työ palkitaan vihdoinkin. Talousasioissa kannattaa käyttää harkintaa, pidä kulut kurissa.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Saat tärkeän opetuksen. Yritä päästä tunnekuohujen yli ja nähdä tässä tilanteessa mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun. Näin vältät virheet tulevaisuudessa. Laita sydämesi siihen, mitä teet. Menneisyytesi tulee kummittelemaan sinulle. Jos kohtaat asiat, voit vihdoinkin puhdistaa pöydän ja keskittyä täysillä tulevaan.

VAAKA 23.9.–22.10.

Raha-asiat vaativat nyt huomiotasi. Kesää kohti on kevyempi astella, kun talous on kunnossa. Kuuntele myös oman kehosi viestejä – hidasta tahtia, jos uuvut. Vanhempi perheenjäsen ilahtuu vierailustasi. Tarjoa apuasi, saat itsekin siitä hyvän mielen.

skorpioni 23.10.–22.11.

Pidä kieli keskellä suuta. Voit joutua ikävyyksiin, jos kerrot eteenpäin vääriä asioita. Pidä siis korttisi piilossa. Rakkaasi tukeen voit luottaa. Panosta fyysiseen hyvään oloon – nouse sohvalta ja lähde lenkille tai suuntaa juhlimaan ystävien kanssa.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Tunnet kiusausta heittäytyä suin päin kiehtovaan hankkeeseen, mutta jarruttele vähän. Älä ota nyt turhia riskejä. Joku läheisesi käy hermoillesi, mutta yritä pysyä diplomaattisena. Laittele kotia kesäkuntoon ja keskity konkreettiseen tekemiseen, silloin löydät taas sisäisen rauhan.

KAURIS 22.12.–20.1.

Sinulta toivotaan nyt nopeita päätöksiä, mutta älä anna kenenkään hoputtaa sinua varsinkaan raha-asioissa. Pidä mielesi avoimena, mutta perusta päätöksesi järkeen. Paneudu harrastuksiin, jotka tuottavat sinulle iloa ja fyysistä hyvinvointia, ja haali ympärillesi positiivisia ihmisiä.

VESIMIES 21.1.–19.2.

Karsi ja yksinkertaista elämääsi. Välttele turhia riitoja. Sinun ei aina tarvitse sanoa viimeistä sanaa, vaikka olisit oikeassa. Seesteisempi elämänasenne on valintakysymys. Nauti työsi hedelmistä täysin rinnoin – kuka muu nostaisi kissan hännän kuin katti itse?

KALAT 20.2.-20.3.

Vaikka kevätaurinko loistaisi kutsuvasti, pidä töissä yllä tasaista tahtia. Muuten voit saada kritiikkiä niskaasi. Olet tainnut shoppailla hiukan liian holtittomasti. Käy läpi menojasi kriittisin silmin ja karsi turhat pois. Romantiikkaa on nyt ilmassa. Ole rehellinen rakkaimmillesi ja kerro mitä tunnet, se vahvistaa sidettänne.