Anna parisuhteelle tänä kesänä kaikki huomiosi.

RAKKAUS: Jos alkukesä on kaksoselle vauhdikas ja liikunnallinen, rauhoittuu meneminen juhannuksen tienoilla. Romantiikannälkäiset toukokuiset elävät kissanpäiviä kesäkuun viimeisellä viikolla, sinkkukaksosella on lavatansseissa vientiä. Kesäkuiset liittyvät joukkoon heinäkuun puolella – merkissä liikkuva Venus on antelias aina 18.7. saakka. Kuun vaihteessa syntyneiden rakkauselämässä on meneillään epäselvä vaihe, mahdottomat tapaukset  tuntuvat ajautuvan seuraan. Kolmiodraamat ovat mahdollisia. Loppu-
kesän kiireet ajavat parisuhteen yhteisen ajan ja erotiikan edelle, mutta elokuussa on onneksi muisto vauhdikkaasta alkukesästä.

VAPAA-AIKA: Kaksosessa on tänä kesänä erityisen paljon virtaa, ja siksi parisuhteessa on hyvä harrastaa liikuntaa. Merkkiä avustava toimintapommi Mars on maratonjuoksijan tai purjehtijan myötätuuli aina 27.7. saakka. Paras lomajakso osuu mukavasti ajalle 23.6.–18.7., vaikka laiskottelemaan kaksonen tuskin toimeliaisuudeltaan ehtii. Kesämökin kunnostus, kaappien siivous tai lastenhoito pitää loman tapahtumarikkaana. Toukokuiset nautiskelevat loman kulusta myös loppukesästä, moni järjestelee vapaapäiviä vielä elokuun puolelle. Mukavimmat matkapäivät ovat 25.–26.6. ja 21.–23.7.

KOMPASTUSKIVET: Kesän hämmentävin ajanjakso on 17.–30.6, jolloin ystävä peruu mökille tulon, tietokone hajoaa tai auto jää tien päälle. Monenlaiset yllättävät muutokset sotkevat aikatauluja ja suunnitelmia. 28.5.–31.5. syntyneiden kannattaa varoa liikaa juhlimista, keho ei ole parhaassa mahdollisessa terässä alkoholin tai lääkeaineiden käytön kannalta.

Kesän 2014 rakkaushoroskoopista julkaistaan kolme tähtimerkkiä päivässä. Kaikki ennustukset ovat luettavissa maanantaina 23.6.2014.

Kalat! Tiedätkö, mitä horoskooppimerkkisi kertoo luonteestasi?

Vuodenaikojen kiertokulussa kalojen aika saapuu siihen aikaan, kun päivä alkaa vihdoin jälleen saavuttaa yön. Kevään merkit tulvivat kaikkien aistien nähtäville, mutta hyhmäiset yöt saattavat edelleen yllättää. Kalat ovat heräilevän luonnon lailla äärimmäisen herkkiä muutoksille.

Merkin ehdottomasti suurimpiin vahvuuksiin kuuluu herkkyys. Kalojen sisäinen maailma on usein varsin rikas ja hänellä on hyvä mielikuvitus. Myös ystävällisyys, auttavaisuus ja kiltteys kuuluvat kalojen vahvuuksiin.

Kalojen muisti on usein varsin hyvä.

Kalat on voimakkaasti tunteva ja intuitiivinen merkki, vähän sellainen romanttinen haaveilija. Merkin luovuus ja vastaanottavuus erilaisille pienillekin vivahteille maailmassa ovat ihan omaa mittaluokkaansa. Kalojen muisti on usein varsin hyvä.

Herkkä luonne tekee kaloista alttiin surulle ja murheelle. Siksi elämän karikoissa kalat saattaa masentua. Yksi kalojen suurimmista haasteista on taipumus vetäytyä syvälle omien ajatusten syövereihin.

Omien taitojen vähättely ja ujous ovat kalalle riesa. Erityisesti työelämässä tämä luonteenpiirre saattaa koitua haasteeksi. Mutta jos kalat pääsee yli haasteestaan, hänellä on ehdottomasti kaikki edellytykset menestyä. Onhan merkki luova, älykäs sekä herkkävaistoinen ja tulee toimeen usein hyvin toisten kanssa.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Kalasta saa oikein hyvän ystävän. Kalat on aina valmis auttamaan toisia, kärsivällinen ja empaattinen.

Jos kalojen lähipiirillä on ongelmia, tilanne saattaa vetää myös kalat itsensä syviin vesiin. Kalojen on vaikea sanoa ei. Kun merkki itse ajautuu synkkyyteen, läheiset ovat hänelle tärkein mahdollinen tuki.

Kumppanina kalat saattaa olla liiankin myöntyväinen ja alistuva.

Kumppanina kalat saattaa olla liiankin myöntyväinen ja alistuva. Kalat tarvitseekin rinnalleen kumppanin, joka osaa ymmärtää käsitellä hänen herkkyyttään. Arkuuteen taipuvainen kalat haluaa kumppanistaan turvallisen kainalon. Hän antaa kaikkensa parisuhteessa ja toivoo samaa asennetta myös kumppaniltaan.

Toisista merkeistä parhaiten kaloille sopivat kumppaniksi rapu, skorpioni ja kalat.

Terveys

Kalat on tavallista alttiimpi erilaisiin vilustumistauteihin. Myös epämääräiset kolotukset ovat merkille tyypillisiä. Koska kalat on kovin herkkä merkki, pienikin määrä erilaisia päihteitä saattaa ajaa hänet ongelmiin. Myös masennus on kaloille yleinen sairaus.

Synkimmät piirteet

Brittiastrologin Stella Hyden mukaan kaloilla on taipumusta kateuteen, ja he tekeytyvät usein uhreiksi saadakseen tahtonsa läpi. Kalat ovat manipuloinnin mestareita, jotka muuttavat jälkikäteen sanomisiaan eivätkä pidä kiinni sovituista asioista.

Lue lisää: Ahne, itsekäs, kiusaaja... Brittiastrologi listasi horoskooppimerkkien pimeät puolet

Kuuluisia kaloja

Steve Jobs, Rihanna, Albert Einstein, Elizabeth Taylor, Justin Bieber, Michelangelo, Kurt Cobain, Jon Bon Jovi, Eva Mendes, Eva Longoria, Drew Barrymore

Kalat kiteytettynä

  • Kalojen vahvuudet TOP 5: Herkkyys, tunteellisuus, lempeys, tunneälykkyys, ystävällisyys
  • Kalojen heikkoudet TOP 5: Tahdottomuus, liiallinen herkkyys, apaattisuus, todellisuuden pakoilu, epämääräisyys
  • Hallitseva planeetta: Neptunus
  • Onnenpäivä: Keskiviikko
  • Onnenväri: Violetti, merenvihreä
  • Onnenkivi: Helmi
  • Elementti: Vesi
  • Luonne: Muuttuva
  • Laatu: Feminiininen, negatiivinen
  • Metalli: Tina, platina
  • Kukka: Lumme, freesia, vesililja
  • Eläin: Kaikki kalat
  • Onnenluvut: 3, 7, 12, 16, 21, 25, 30, 34, 43, 52

Lue muut luonnehoroskoopit tästä.

Lähteet: astro.fi, ennustukset.com, Bustle, Your Tango

Juttua muokattu 16.4. klo 10.50: Korjattu virheelliset päivämäärät otsikosta oikeiksi.

Vesimies! Tiedätkö, mitä horoskooppimerkkisi kertoo luonteestasi?

Vuodenaikojen kiertokulussa vesimies edustaa aikaa, jolloin talven syvin synkkyys alkaa väistyä, mutta samaan aikaan edessä on vielä pimeyttä tarvottavaksi. Monien energiavarannot alkavat olla tammi–helmikuussa lopuillaan. Siihen tarpeeseen syntyy vesimies, joka pursuaa uusia ideoita ja oivalluksia.

Merkin suurimpiin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti idearikkaus. Vesimies suhtautuu uuteen ennakkoluulottomasti ja tulevaisuus näyttää hänen silmäänsä aina valoisalta. Vesimies onkin loistava tsemppari, koska hän jaksaa luottaa parempaan huomiseen.

Vesimies on idealisti ja luottaa omiin ideoihinsa vakaasti.

Pahimmillaan jatkuva halu pyrkiä kohti uutta ajaa vesimiehen vauhtisokeuteen. Vesimies hurahtaa helposti uusiin juttuihin eikä välttämättä hullaantuessaan piittaa muiden mielipiteistä. Yleensä vesimies on kuitenkin varsin tunneälykäs, eikä siedä ensinkään vääryyttä tai epätasa-arvoisuutta.

Vesimies on idealisti ja luottaa omiin ideoihinsa usein varsin vakaasti. Siksi hän saattaa joskus äityä piittaamattomuuteen. Vaikka ystävänä vesimies on viehättävä ja luotettava, vihamiehenä merkillä on taipumus olla todella kostonhimoinen, kylmä ja tunteeton.

Työelämässä vesimies kaipaa itselleen jatkuvasti uusia haasteita. Merkki sopii loistavasti luovalle alalle, mutta myös tiedepiirit houkuttelevat tulevaisuudesta kiinnostunutta vesimiestä runsaasti.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Vesimies viihtyy erinomaisen hyvin omissa oloissaan. Turhanpäiväistä löpinää ja sutkauttelua vesimies ei jaksa kuunnella. Rakkaidensa kanssa hän kuitenkin viettää mielellään aikaansa. Ystävänä vesimies on ilahduttavan tunneälykäs, herkkä ja auttavainen.

Pitkäaikainen parisuhde saattaa osoittautua vesimiehelle haasteeksi, koska hän janoaa elämäänsa uutta ja nauttii omasta maailmastaan niin paljon. Mutta jos vesimiehen kanssa löytää yhteisen taajuuden, hänestä saa itselleen älykkään, yllätyksiä täynnä olevan ja rakastavan kumppanin.

Toisista merkeistä parhaiten vesimiehelle sopivat kumppaniksi skorpioni, leijona, kalat ja rapu.

Terveys

Koska vesimies on jatkuvasti liikkeessä ja haluaa uudistaa itseään aina, hänellä on taipumus stressaantua. Myös vaikeasti määriteltävät hermostoperäiset sairaudet voivat kiusata merkkiä.

Synkimmät piirteet

Brittiastrologin Stella Hyden mukaan vesimiehet ovat tunteettomia ihmisten tarkkailijoita, jotka eivät reagoi mihinkään spontaanisti. Vesimiehet ovat usein tylyjä, ja vaikka he haluavat tuntea itsensä tarpeellisiksi, heidän on lähes mahdotonta myöntää tarvitsevansa apua muilta.

Lue lisää: Ahne, itsekäs, kiusaaja... Brittiastrologi listasi horoskooppimerkkien pimeät puolet

Kuuluisia vesimiehiä

Virginia Woolf, Abraham Lincoln, Jennifer Aniston, Charles Dickens, Bob Marley, Robbie Williams, Alvar Aalto, J.L. Runeberg, Mozart, Oprah Winfrey, Karl Marx, Paris Hilton

Vesimies kiteytettynä

  • Vesimiehen vahvuudet TOP 5: Vapaus, uskollisuus, ystävällisyys, tunneälykkyys, oivaltavuus
  • Vesimiehen heikkoudet TOP 5: Arvaamattomuus, jääräpäisyys, tunteettomuus, piittaamattomuus, tylyys
  • Hallitseva planeetta: Uranus
  • Onnenpäivä: Perjantai
  • Onnenväri: Violetti, sähkönsininen
  • Onnenkivi: Akvamariini, ametisti
  • Elementti: Ilma
  • Luonne: Kiinteä
  • Laatu: Maskuliininen, positiivinen
  • Metalli: Platina, uraani, alumiini
  • Kukka: Orkidea, orvokki, keltanarsissi
  • Eläin: Joutsen, kotka, kurki
  • Onnenluvut: 4, 6, 8, 13, 17, 22, 26

Me Naiset julkaisee kunkin horoskooppimerkin luonneanalyysin vuorollaan joka kolmas päivä 13.3.–15.4. aikana. Kalojen luonneanalyysi julkaistaan sunnuntaina 15.4. Lue muut luonnehoroskoopit tästä.

Lähteet: astro.fi, ennustukset.com, Bustle, Your Tango