Oinas 21.3.–19.4.
Työ: Pidä spontaani ja innokas ote mutta tee isoja lanseerauksia harkiten ja suunnitelmallisesti.
Raha: On omien arvojen oivaltamisen kevät, mutta arvot ovat muutakin kuin rahaa. Mitä sinulla?
Rakkaus: Älä ainakaan jämähdä paikoillesi. Energiaa ja estotonta elämän riemua, kiitos!

Härkä 20.4.–20.5.
Työ: Pidä villeimmät visiosi vielä kannen alla. Raota ideoiden kirstuasi vasta myöhemmin keväällä.
Raha: Hyödynnä verkostojasi ja hanki hyviä talousliittolaisia.
Jäsennä yhteistyökumppanuuksiasi.
Rakkaus: Näyttävä, taitava ja osaava puoliso kruunaa kaiken. Anna ansaittua palautetta rakkaallesi.

Kaksonen 21.5.–21.6.
Työ: Ala jo siistiä työpöytääsi ja huolitella hankkeitasi. Nyt alkaa viiden viikon stilisointikausi.
Raha: Kameleontti vaihtaa väriä talousasioissakin. Hallitse rahan pelit, mutta älä fuskaa.
Rakkaus: Väitöskirjakin todistaa, että kun siivoaa, niin parisuhde pelaa. Tee siis niin, siisti kotiasi.

Rapu 22.6.–22.7.
Työ: Jos kollegaasi yritetään savustaa ulos, älä osallistu alistamiseen vaan voimaannuttamiseen.
Raha: Ole globaali mutta toimi paikallisesti. Osaa tulkita maailmantilannetta oman arkesi kannalta.
Rakkaus: Jos suhteen pomona olo kyllästyttää, tuuleta radikaalisti. On niitä muitakin rooleja.

Leijona 23.7.–22.8.
Työ: Älä lankea tyhjään mielistelyyn. Kehu kun on aihetta, mutta uskalla mainita myös epäkohdista.
Raha: Opettele kieli, jolla rahasta puhutaan. Ota selvää kreditistä ja debitistä, futuureista ja termiineistä.
Rakkaus: Nyt ei kumppani lorvaile! Patista sohvalla lojuja hommiin mutta kiitä vuolaasti toimeliaisuudesta.

Neitsyt 23.8.–22.9.
Työ: Pistä parastasi epäkohtien ratkaisijana seuraavat viisi viikkoa. Niksipirkka hyötykäyttöön!
Raha: Hyödy tulevista nuukailu- ja pihiviikoista, ja tuotteista vaikka pula-ajan kotitalousideoita.
Rakkaus: Luomurakkauden aikaa. Rakkaus on sydämen asia,
johon ei timantteja tarvita.

Vaaka 23.9.–22.10.
Työ: Osaa käsitellä niin dominoivia tyranneja kuin imartelevia keimailijoitakin. Toimi siltana ja yhdistäjänä.
Raha: Hanki lisää valmiuksia hallita talousasioitasi seuraavan puolen vuoden aikana. Aloita heti.
Rakkaus: Vaikka kultainen keskitie onkin vaa’an valtteja, uskaltaudu myös sen ulkopuolelle.

Skorpioni 23.10.–22.11.
Työ: Kartoita mahdollisuuksia laajentaa bisnestäsi tai työnkuvaasi. Ota selvää ja vertaile tässä kuussa.
Raha: Suureelliset tavoitteet ovat plussaa, mutta vältä ylilyöntejä arvioissasi. Höttö pois, faktat tilalle.
Rakkaus: Voisitko jopa työskennellä rakkaasi kanssa? Arvosta kumppanisi asia- ja työosaamista.

Jousimies 23.11.–21.12.
Työ: Luovuus on onnea. Löydä myös töissä foorumeita, joilla voit ilmaista luovuuttasi vapaasti.
Raha: Jos taloutesi on nyt yhtä sumeaa logiikkaa, anna sille aikaa jäsentyä. Vältä paniikkiratkaisuja.
Rakkaus: Keskity kotiin ja perheeseen. Ota lomaa pakkososiaalisuudesta ja vietä laatuaikaa.

Kauris 22.12.–20.1.
Työ: Rohkealla pioneerin otteella pilotteihin. Pois vanhassa junnaus ja kokka uteliaasti kohti ulappaa.
Raha: Jatka yllätyksiä tälläkin foorumilla. Tuotteista asioita, joita sinulta ei todellakaan odoteta.
Rakkaus: Yllätä ja ole onnellinen kotihiiri, ainakin sunnuntaisin. Keksi rakkaillesi jotain ihanaa.

Vesimies 21.1.–19.2.
Työ: Ota jo varaslähtöjä syksyn tuloskauteen. Viimeistele ja hio hankkeita valmiiksi, ettei jää rästejä.
Raha: Kun unelmat ovat suuria, yksityiskohdat voivat tylsistyttää. Ole raha-asioissa kuitenkin nipo.
Rakkaus: Kavenna kuilua arkisen sitoutumisen ja romanttisten rakkausodotusten välillä.

Kalat 20.2.–20.3.
Työ: Uusi vuosi alkaa syntymäpäivästäsi. Kuuntele sydäntäsi ja usko vaistoosi. Uskalla unelmoida.
Raha: Ole tarkkana realiteettien kuten rahan kanssa. Opettele sanomaan ei utopistisiin pyyntöihin.
Rakkaus: Ruususen unta vai rajoja rikkovaa romantiikkaa? Aloita rakkausvuotesi herkästi aistien.

Mitä tähdet lupaavat sinulle loppuvuodeksi?

OINAS 21.3.–19.4.

Tee hyvä suunnitelma loppuvuodelle, sillä sinulla saattaa olla vaikeuksia tulla toimeen kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Jaa tunteesi ja ajatukseksi jonkun rakkaan kanssa ja solmi ihmissuhteisiisi ja töihisi liittyvät liehumaan jääneet langanpäät. 

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Tieto on valtaa. Ota selville, mitä muut aikovat, niin osaat toimia oikein. Varo ryhtymästä sellaisiin bisneksiin, joissa numerot eivät ihan pidä paikkaansa. Tämä koskee myös ihmissuhteitasi. Älä myöskään sorru hyväntekeväisyyteen, jos sinulla ei ole nyt varaa.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Suhteeseesi tulee ryppyjä, tai joku lupaa sinulle enemmän kuin pystyy pitämään. Älä myöskään itse sano sellaista, mitä joku haluaa sinulta kuulla, vaan turvaudu rehellisyyteen. Jaa ajatuksesi ja tulevaisuuden suunnitelmasi, niin saat selville, oletko tekemisissä sinulle sopivan ihmisen kanssa. 

RAPU 22.6.–22.7.

Saat kiinnostavaa tietoa, joka muuttaa suhteesi erääseen ihmiseen. Panosta nyt kotiin ja suhteisiisi, sillä tunne-elämääsi liittyvä tilanne kärjistyy. Mutta älä hötkyile, äläkä usko kaikkea mitä sinulle puhutaan.

Pieni matka olisi nyt paikallaan.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Keskity niihin asioihin, jotka on nyt vaan hoidettava. Älä harrasta emotionaalista shoppailua, vaan ole rehellinen. Osallistu verkostoitumistilaisuuteen tai tapaa yhteistyökumppaneita, niin saat alulle jonkin uuden projektin. Kotona kannattaa nyt ottaa rauhallisesti, muuten luvassa on turhaa riitaa.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Varo perheen ja suvun asioihin liittyviä sudenkuoppia, läheskään kaikki eivät nyt halua puhdistaa pöytää. Töissä voisit delegoida. Juhlakausi vaatii sinulta työtä, mutta se tuo myös toivomaasi perheen yhdessäoloa ja auttaa sinua rentoutumaan.

VAAKA 23.9.–22.10.

Varo hieman, mitä puhut, sillä joku saattaa haluta käyttää tietoja sinua vastaan. Käytä charmiasi, jotta saat ihmiset tekemään asioita puolestasi ja vältät liiallisen stressin. Nyt on myös aika shopata, tavata sisaruksia ja sopia lounastreffejä. Saat lisäenergiaa.

skorpioni 23.10.–22.11.

Jos nyt päästät jonkun entisestä elämästäsi takaisin kuvioihin, ei siitä seuraa mitään hyvää. Kysy kysymykset, jotka jäivät viimeksi kysymättä, kun uskoit, mitä sinulle sanottiin. Auta vähempiosaisia ja valmistaudu loppuvuoden juhliin.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Asioiden kaunistelu saattaa auttaa asioiden sujumista, mutta myös satuttaa jotakuta sinulle läheistä. Valitse siis sanasi tarkkaan. Tavoittelet onnea ja haluat nyt nauttia elämästä, mutta muista myös niitä, joilla on vähemmän onnea. Muiden huomioiminen ei ole sinulta pois.

KAURIS 22.12.–20.1.

Hoida hoitamattomat asiat kuntoon, ja tee valmista jopa etuajassa, niin pääset nauttimaan juhlakauden antimista. Älä missään tapauksessa ylirasita itseäsi, äläkä tee toimistasi numeroa. Kun teet yksin, pääset nopeammin maaliin. Edessä on myös jonkinlainen elämänmuutos.

VESIMIES 21.1.–19.2.

Katso tarkkaan, miten kohtelet muita ihmisiä. Tunteenpurkaukset johtavat katumukseen. Pidä tunteesi omana tietonasi, kunnes olet ratkaissut, miten etenet asiassa. Mieti, miten voisit yllättää läheisesi positiivisesti. Pidä myös tarkkaan huolta rahasta, ja vältät turhan stressin.

KALAT 20.2.-20.3.

Joku suuntaa sinua kohtaan tunteita kuin luoteja. Niiden on tarkoituskin satuttaa, tai saada sinut ajattelemaan niin mennyttä kuin tulevaakin. Tsekkaa faktat ja muuta käytöstäsi. Anna tärkeimmille ihmisille aikaa, ole rehellinen ja päätä vuosi hyviin tunnelmiin.

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Puhu, puhu, puhu ja saat sanomasi perille. Sinulla on paljon annettavaa ja paljon saatavana, jos näytät intohimosi ja pysyt johdonmukaisena. Aika on nyt otollinen myös romanssille ja muille muutoksille. Tähdet kertovat myös uusista tuulista ja tuttavuuksista.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Pidä huolta omaisuudestasi, äläkä päästä ketä tahansa sotkeentumaan asioihisi. Tarkista avoimet työpaikat, saatat yllättyä ja löytää jotain mikä sopisi sinulle. Kotona on edessä muutoksia, joihin sinun täytyy sopeutua. Nauti sosiaalisesta elämästä nyt täysillä.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Tunteet ovat nyt pinnassa. Muista silti pitää huolta lupauksistasi ja pysy valitsemallasi tiellä. Rakkautta ja romantiikkaa on ilmassa runsaasti. Jos teet jouluostoksia, ole luova. Sinun ei tarvitsee tyhjentää lompakkoasi osoittaaksesi, että rakastat läheisiäsi.

RAPU 22.6.–22.7.

Mieti nyt uusiksi strategiasi niin pääset siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Älä anna kenenkään häiritä työtäsi. Sinun on myös vaikea hallita tunteitasi, joten etsi itsellesi jokin väylä, jota kautta pääset purkamaan höyryjä, ennen kuin räjähtää.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Lähde ihmisten ilmoille, ja luova energiasi pääsee oikeuksiinsa. Nyt on myös hyvä aika nauttia shoppailusta, mutta jätä aikaa myös ystävien tapaamiseen ja romanttisiin kohtaamisiin. Tee juhlakaudesta juhlaa!

NEITSYT 23.8.–22.9.

Ole tarkkana sen suhteen, miten hoidat suhteitasi, sillä niihin ilmestyy nyt ryppyjä. Sinulla on tarvetta uskoutua. Hyvän keskustelun jälkeen kykenet myös tekemään päätöksiä,joita sinun tulee nyt tehdä, jotta pääset siirtymään uuteen elämänvaiheeseen.

VAAKA 23.9.–22.10.

Suunnittele nyt jotain jännittävää ystäviesi tai läheistesi kanssa. Saatat jopa inspiroitua matkustamaan ja olemaan enemmän yhteyksissä ensi vuonna. Sinulla on vaikeuksia sopeutua johonkin muutokseen, mutta älä oleta mitään, vaan etsi faktat toimi niiden mukaan.

skorpioni 23.10.–22.11.

Jos et pidä siitä, mitä tuleman pitää, etsi vaihtoehtoja. Tee itse sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat sekä budjettiisi että aikatauluihisi. Keskustelusi johtavat nyt hyvien ratkaisujen löytymiseen. Myös avoimuus ja rehellisyys ovat tarpeen.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Muuta ajatuksesi toiminnaksi ja ota ympäristöltäsi saamasi apu vastaan. Muutoksia on tulossa ja uudet alut innostavat. Mieti, mitä voit tehdä auttaaksesi toisia ihmisiä, mutta älä tee mitään oman hyvinvointisi kustannuksellasi.

KAURIS 22.12.–20.1.

Suhteet esimiehiisi eivät ole nyt parhaimmalla tolalla ja joudut vetäytymään, joko turhautuneena tai vihaisena. Istu hetkeksi alas ja vedä henkeä. Mieti, mitä vaihtoehtoja sinulla on. Tee uusi suunnitelma ja etene sen mukaan, niin pääset maaliin!

VESIMIES 21.1.–19.2.

Älylliset harrastukset vievät sinut kaikenlaisille uusille vesille. Jaa ajatuksesi ja osallistu tilaisuuteen, jossa pääset pallottelemaan ideoitasi muiden kanssa. Älä kuitenkaan taivu, jos ajatuksesi kohtaavat kritiikkiä. Neuvottele ja ota esiin tulevaisuuteesi liittyvät toiveet.

KALAT 20.2.-20.3.

Nyt on aika kohdata sekä ne, jotka ovat oppositiossa, että omat sisäiset demonisi. Pyydä anteeksi ja anna menneiden olla menneitä. Joskus kannattaa myös myöntää, että olet itse yhtä paljon syypää kuin joku toinenkin. Koskaan ei ole liian myöhäistä valita uusi suunta!